Case A-talk 13.12.2018


Aina kun tapahtuu onnettomuus, ihmisillä on taipumus selvittää syyt, jotka johtivat onnettomuuteen. Erittäin ison onnettomuuden yhteydessä asetetaan jopa erityinen tukijalautakunta, koska ilmeisesti oletetaan, että syiden selvittäminen on yhdelle ihmiselle liian suuri taakka. Niinpä jos tavarajuna ajaa täyttä vauhtia asemalla seisseen pienen paikallisjunan päälle murskaten sen, menehtyneiden omaiset ja onnettomuuden aiheuttajan päätä vadille vaativat kansalaiset haluavat ilman muuta tietää tapahtuneen tapahtumien syyn, aiheutuiko törmäys teknisestä vai inhimillisestä virheestä? 

Oulussakin usean muun Eurooppalaisen maan lisäksi lopulta paljastuu seksirikollisliiga, joka on Iltalehden mukaan (5.12.2018) saalistanut koko kuluvan vuoden ajan alaikäisiä tyttöjä, niin viranomaisille tulee tietysti tulenpalava kiire rauhoitella kansalaisten keskuudessa leviävää lynkkausmielialaa. Varsinkin kun epäillyt seksuaalirikolliset ovat taustaltaan turvapaikanhakijoita ja he kohdistivat epäillyt rikoksensa kantasuomalaisiin, puhtaan Suomi-äidin siveellisiin ja sieviin tyttölapsiin. Tätä kansan keskuudessa kytevän lynkkausmielialan tyynnyttelyä sekä katsojien mielessä risteileviä vastausta vailla olevia kysymyksiä varten, valjastettiin parhaaseen katseluaikaan torstaina 13.12.2018 A-Studion Talk-ohjelma käsittelemään aihetta otsikolla ”Maahanmuuttajien seksuaalirikokset”. Tarkoituksena oli ennen muuta rauhoitella hätääntyneitä kansalaisia sekä tietenkin puolustaa viranomaisten ja heidän kanssa yhteistyössä toimivien eri maahanmuutto-organisaatioiden toimintaa. Asiantuntija-vieraina ohjelmaan oli kutsuttu Rikosseuraamuslaitoksen psykologi Nina Nurminen, erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen Pelastakaa Lapset ry:stä, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Mia Poutanen sekä opettaja ja tulkki Jami Homa. Juontajana toimi Tuomas Kerkkänen.

Mitä asiantuntijat sitten uskottelivat kansanjoukoille A Talkissa. Ensimmäisenä ääneen päässyt erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen Pelastakaa Lapset ry:stä aloitti:

Meille ihmisille on kauhean inhimillistä, että me lähdemme etsimään sitä miksi kysymystä. koska me halutaan säilyttää sellanen maailma, jossa hyville tapahtuu hyvää ja pahoille tapahtuu pahaa. Mun oma mieli lähti etsimään sitä kysymystä miksi, mitä tässä on taustalla, sillon ollaan vähän vaarallisilla vesillä, koska me tiedetään, että ihmiset tekee varsin paljon ajattelun virheitä. Me aika nopeasti tehdään sellasia päätelmiä jotka helposti syy seuraus kausaliteetti, että yksi tekijä johtaa, kuten esimerkiksi tässä on riskinä, että katsotaan vaan, että se johtuu vaikka kulttuuritaustasta. Nyt kun tapahtuu seksuaalirikos lapsiin ja erittäin vakava, niin näistä asioista täytyy keskustella kuten tässä katsotaan, että se johtuu vain kulttuuritaustassa

Nina Vaaranen-Valkonen
Mitä Niina haluaa kautta rantain kierrellessään selkokielellä oikein sanoa? Nina haluaa painottaa sitä, että on väärin ensinnäkin kysyä miksi, se on vaarallista, koska me teemme niin paljon ajattelun virheitä! Sen sijaan pitää keskustella eli lörpötellä epäoleellisuuksista, kuten juuri nyt tapahtuu. Eli Ninan tehtävä keskustelussa on puolustella maahanmuuttoviranomaisten ja hänenkin edustamansa organisaation sinisilmäisyyttä ja – toimettomuutta. Eikä missään nimessä saa kiinnittää erityistä huomiota muslimien uskonnollisen kulttuuritaustan kylvämään naisten esineellistämiseen! Puheenvuoroissaan Niina syyttikin Oulun ”pedofiiliringin” teoista puolihuolimattomasti kuin ohimennen 1) mediaa (”yhtään demonisoimatta digitaalista mediaa”), 2) heräävää seksuaalisuutta (”nuoruuden ikään kuuluu, että seurustelusuhteet kiinnostaa”) ja 3) lasten yhteydenottotarvetta (”lapset helposti ottaa kontakteja”) Mielenkiintoista on myös Vaaranen-Valkosen paljastus:

mutta toki itse vanhempana tiedän, että se ei ole kovin helppoa sillon kun tulee haasteita ja hankaluuksia.

Lausahdus kertoo, että hänellä itsellään on ollut (ja on) ongelmia lapsensa (lastensa) kasvattamisen kanssa ja hänen omiin kasvatusmenetelmiinsä on kuulunut (minä tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta) omiin lapsiinsa kohdistunut henkinen väkivalta. Lisäksi Ninan päätehtävä lähetyksessä on kertoa vanhempien mieliä rauhoittavasta maamme poliisin kanssa aloitettavasta ”Turvallisesti verkossa” – mainoskampanjasta.
Tuossa mainoskampanjassa Poliisi ja Pelastakaa Lapset ry yhdessä varoittavat vanhempia verkossa väijyvistä vaaroista aivan samoin alitajuisin motiivein kuin keskustalaiset kansanedustajat haluavat varoittaa nuoria energiajuomista. Kukaan ei kuitenkaan varoita lapsia yhdelläkään tv-kampanjalla näiden varoittajien harjoittamasta laajamittaisesta ja jokapäiväisestä henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta, vanhempien harjoittama lastensa raiskaamisesta.
Siinä ohessa edustamansa järjestön Pelastakaa Lapset ry:n tuotetta mainostaakseen Nina esittääkin tietysti ratkaisuksi uusien seksuaalirikosten ehkäisemiseksi kontrollin lisäämisen; ”digitaliliikennekasvatusta eli kuinka paljon me valvotaan”. Ja toteaa yhdeksi ratkaisuksi, että ”kaikki on varmaan samaa mieltä, että perhe on suojaava tekijä… nuori tulee yksin maahan, ei ole ketään läheistä”.
Mielenkiintoista tämän Ninan näkemyksessä ovat samat neronleimaukset ongelmien ratkaisemiseksi kuin Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten tutkijalautakunnissakin: Digimaaliman syyttäminen ja valvonnan tehostaminen! Toinen lähetyksessä äänessä usein ollut Nina, asiaa tuntematon asiantuntija oli Rikosseuraamuslaitoksen psykologi Nina Nurminen, joka toisin kuin Vaaranen-Valkonen kysyy heti miksi?

Nina Nurminen
Tälläseen voimattomuuteen ei saa mennä… mistä tää kertoo, mikä selittää sen? Herättää kysymyksen miksi? Yhteiskunnassa on tahtoa vaikuttaa näihin… mikä tämä teko on antanut tekijöille?

Useimpiin tekemiinsä kysymyksiin Nurminen yrittää vastaa itse, vaikka vastaukset kertovat enemmän hänen omista psykologisista puolustusmekanismeistaan, siitä kuinka pahasti hänelle itselleen on ilmiselvästi käynyt lapsuudessa.
Valtamotiivi, riittämättömyyden tunteen kompensaatioita, itsehallintaa, kontrollia, vahvistaa miehisyyttä… llmentynyt; nettimaailma, seksuaalinen tutkimusmatkailu, joku sen porukan yhdistää? Yhteinen halu ja kiinnostus tehdä jotakin sellaista mikä on toista ihmistä vahingoittavaa, mitä ne ihmiset saa seksuaalirikoksesta? Miks jotkut ihmiset tavoittelee näitä (valtaa, hallintaa, seksuaalista tarvetta, tarpeen tyydytystä, muuta) ihan normaaleita tarpeitayksi taustamuuttuja ei voi saada aikaan seksuaalirikollisuutta, jos siellä on kulttuuritausta, niin se täytyy avata (seksuaalirikollis myönteinen ajattelu ja asenteet, naisen näkeminen seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjänä, mies on ylivertainen päättämään seksuaaliasioista, sen lisäksi tarvitaan jotain muutakin) eli siellä on aina joku tarve taustalla, se motiivi. Sen lisäksi raiskaajilla on puute tunnesäätelyssä, itsesäätelyssä, joillakin persoonallisuushäiriöitä, näistä muodostuu riskitekijäyhdistelmiä

Ninan ulkoinen habitus, vartalon liikkeet ja usein kasvoilla ohimennen välähtävät ”vähättelevät tai ylimieliset, hiukan halveksivat” juonteet paljastavat hänen ajatustensa ohella, että hän rakentaa potilaistaan pikemminkin selitystä, veruketta omalle sairaskertomukselleen, kuin yrittää avata asiakkaansa solmuja tai edes ymmärtää tätä. Eikä Ninalla ole edes yleissivistystä, sillä hän ei tiedä mitä kulttuuriin sisältyy, vaan pitää kulttuuritaustaa vain yhtenä seksuaalirikoksia aiheuttavana taustatekijänä! Nina ei myöskään tiedä, miksi jotkut ihmiset tavoittelevat valtaa, hallintaa, seksuaalista tarvetta, tarpeen tyydytystä ja muuta hänen mielestään ihan normaaleja tarpeita! Hän ei ole kuullutkaan, että James W. Prescotthan totesi myös:

Ei ole myöskään yllättävää, että itsekkyys, oman voiton tavoittelu ja narsismi kukoistavat fyysisen mielihyvän tukahduttamisen (siveellisyyden) olosuhteissa.

Vallanhimo ja hallinta ovat psykologi Nurmisen mukaan ihmisen ihan normaaleja tarpeita! Nina ei myöskään tiedä, miksi kaikki jotka tulevat samasta lähtökohdasta, esimerkiksi samalta sota-alueelta, eivät ole vaarassa tehdä seksuaalirikoksia? Ja raiskaus syntyy Ninan mielestä ”toisen ihmisen epäkunnioittavasta kohtelusta” mutta hän kierii seurauksissa, sen sijaan että pystyisi tekemään kysymyksen: Miksi raiskaaja kohtelee toista epäkunnioittavasti?
Ja johtuen juuri väkivallan syntysyiden tietämättömyydestä, Nina ehdottaa ratkaisuksi uusien pedofiilirinkien ehkäisyssä ”seksuaalikasvatusta toimivana ennaltaehkäisevänä menetelmänä” (mitä varhaisempaan vaiheeseen seksuaalikasvatusta viedään, kyllä siellä hyvät eväät luodaan), ”läheisten intiimien perhesuhteiden merkitys – suojaava tekijänä”, "potentiaalisiin tekijöihin (keihin?) vaikuttaminen (valistuskampanja ja yhteiskunnallinen keskustelu) sekä kuntoutuksellista, valituksellista, että muun tyyppistä ratkaisua yhtä aikaa".
Ongelma vain on se, että väkivallassa kyse on varhaislapsuudessa pahoinpitelyn seurauksena saaduista vammoista, jopa aivovammoista ja kuten Storr aiemmin totesi, ”joissakin tapauksissa he vammautuvat pysyvästi”. Ja mikä ratkaisu se on, että perheiden yhdistämisellä pyritään ”läheisten intiimien perhesuhteiden” ylläpitämiseen, jos ”läheiset intiimisuhteet” ovat käytännössä naisen alistamista ja esineellistämistä – ankaraa kasvatusta? Keskustelussa mukana ollut opettaja ja tulkki, kasvojen ilmeiltään hyvin tomerana esiintynyt Jami Homahan laukaisi aivan keskustelun lopussa ratkaisuksi seksuaalirikosten ehkäisemisessä perheen yhdistämisten ohella ANKARAA KASVATUSTA!
Tuomas Kerkkänen
Kenelläkään keskustelijoista, ei edes juontajana Tuomas Kerkkäsellä tai Poliisihallituksen poliisitarkastaja Mia Poutasella värähtänyt ilmekään kasvoillaan, kun varsinaiseksi ”pirttihirmuksi” paljastunut maahanmuuttaja Homa ehdotti ongelmien ratkaisuksi lisää rikollisia tekoja! Luulisi edes poliisin kiinnittävän huomionsa rikokseen yllyttämiseen – mutta ei kun ei, vaikka kaikki ankaraan kasvatukseen luettavat teothan on kriminalisoitu Suomessa. Ja vaikka esimerkiksi huutamista ei pidetä rikoksena, siitä huolimatta, että se tutkimusten mukaan on lapselle yhtä vahingollista kuin lyöminen. Poliisikin siis hyysää Suomessa väkivaltarikollisia vaikenemalla, jos väkivaltarikolliset ovat lapsen omia vanhempia. Nina Vaaranen-Valkonenkaan ei reaktionsa perusteella ilmeisesti lapsia pelastaessaan sitä asiantuntijana tiedä.
Tuomas Kerkkänen lopetti kuitenkin keskustelun "ankarasta kasvatuksesta" ennen kuin se ehti alkaakaan. Kukapa nyt suomalaisten (itse) harrastamaa lastensa pahoinpitelyä tai itse pahoinpitelyn kohteeksi joutuneena haluaisi nostaa suorassa tv-lähetyksessä kaikkien nähtäväksi studion pöydälle! Kerkkäsen hätäpäinen toiminta ja samoin kuin hänen hiukan aiemmin esiin tuomansa lasten puhelinten "ratsaaminen", viittaavat siihen, että Kerkkäsen omatkaan jauhot eivät ole aivan puhtaat.
Mia Poutanen
Poliisitarkastaja Mia Poutanen tyytyi keskustelussa ainoastaan toteamaan kuin puusta pudonneena laillisuusvalvojana, että "seksuaalirikoksia pitäisi nykyistä peremmin pystyä torjumaan ja ehkäisemään, mutta pelkästään poliisilla on hyvin rajalliset keinot, joten he tarvitsevat muita toimijoita ympärillään" (ei kuitenkaan lynkkaushaluisia kansalaisia). Poutanen näkee suureksi ongelmaksi sen, että "turvapaikanhakuprosessi kestää hirvittävän kauan, joka aiheuttaa turvattomuutta ja epävarmuuden tiloja".

Siinä se oli, koko tunnin "syvällisen" keskustelun anti. Väärille raiteille vanhempien väkivaltaan pohjautuvan kasvatuksen vuoksi ajautunut "tavarajuna" on juuri murskannut myös väärille raiteille vanhempiensa mitätöivän ja vähättelevä kasvatuksen vuoksi eksyneen pienen viattoman paikallisjunan! Käteen ei jäänyt mitään muuta kuin se, että oli hyvä keskustella hetki puuta heinää ja siinä ohessa kertoa katsojille kasa perättömiä, kaunisteltuja kalavaleita! Kukaan pöydässä istunut ja mielenterveyden kanssa työskentelevä ei tiennyt mistä väkivalta syntyy ja juuri siitä johtuen kellään ei ollutkaan mitään käytännön ehdotuksia seksuaalisen, ei perhe- tai arkipäivän väkivallan kitkemiseksi, saati että joku olisi uskaltanut ajatellakaan miksi tarvitaan sotia – väkivallan tyydyttämiseksikö? Nina Nurminenkin heitti ilmaan vain toteamuksen: "Kyllä näitä ’tavarajunia’ on tulossa vielä useita lisää", Ihme kun hän ei suoraan ehdottanut, että viedään sinne raiteille vielä muutama sievä paikallisjuna lisää!

Mikä on näiden ihmisten motiivi valehdella kansalaisille? Valehtelevatko he tahallaan? Vai ovatko he niin v***n tyhmiä? Olisiko niin, että heidän lapsuudessa itse kokema väkivalta estää heitä näkemästä totuutta? Kukapa nyt omia rakkaita vanhempiaan lokaisi? Psykologiset puolustusmekanismithan auttavat  meitä näkemästä ja kuulemasta, suojautumaan niiltä totuuksilta, torjumaan niitä totuuksia, jotka satuttavat meitä, kun kohtaamme niitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti