Case HS Annamari Sipilä ja Anna-Stina Nykänen

Helsingin Sanomien toimittajat Annamari Sipilän ja Anna-Stina Nykäsen Helsingin Sanomissa kirjoittamat artikkelit "Voi kiesus, sopiiko Lutheria juhlia?"(8.11.2012) ja ”Nykymeno Suomessa ei miellyttäisi Martti Lutheria– kyytiä saisivat rahan tekeminen vanhustenhoidolla, vaikenevat papit jatyönarkomaanit” (27.12.2017) kertovat tyhjentävästi, kuinka henkisesti sairaita maamme itseään älymystönä pitävät toimittajat, ennen kaikkea Helsingin Sanomien toimittajat ovat. Valtamediana Helsingin Sanomat levittää näillä artikkeleilla kansalle ihannoivaa kuvaa Martti Lutherista vaikenemalla samaan aikaan täydellisesti Lutherin rikoksista ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Nykänen maalaa Helsingin Sanomissa Martista ihannoivaa kuvaa muun muassa näin:

"Saksassa Lutherin 500-juhlavuoden valmistelut eivät ole sujuneet ongelmitta. Saksalaiset roomalaiskatolilaiset ovat pahoittaneet mielensä koko juhlista. Osalle heistä Martti Luther on yhä se, joka hyökkäsi anekauppaa vastaan, hajotti kristillisen kirkon ja pani välillisesti alulle veriset uskonsodat. Mitä siinä on muka juhlimista?

Nyt monet katolilaisetkin myöntävät, että munkkiluostarin hylännyt Martti Luther oli pohjimmiltaan ihan hyvä tyyppi eikä mikään kerettiläinen. Luther ei halunnut hajottaa kirkkoa, vaikka hän olikin tympääntynyt anerahoilla rakennettuihin kirkkopalatseihin ja kirkonmiesten holtittomaan menoon.

Täytyy silti muistaa, että Martti Luther on Saksassa paljon muutakin kuin pelkkä reformin alkuunpanija. Lutherin raamatunkäännös ja muut kirjalliset työt loivat pohjan saksan kirjakielelle. Luther oli eurooppalainen yhteiskuntavaikuttaja keskiajan ja uuden ajan välissä. Itä-Saksassa hänestä muokattiin jopa työn sankari.

Mutta sopiiko Lutheria juhlia? Totta kai. Roomalaiskatolilaisten pienestä nyrpeydestä ei pidä pahastua. Katolilaisille erilaiset protestantit ovat väkeä, josta osalle käy mikä vain, naispappeus ja homoliitotkin. Mutta se on katolilaisten ongelma. Luterilaiset valitsivat oman tiensä 500 vuotta sitten.

Maailmaan mahtuu uskontojen välisiä ristiriitoja. Euroopan luterilaiset ja katolilaiset voivat nyt näyttää esimerkkiä ja muistella Martti Lutheria sovinnollisessa hengessä. Kiista Lutherin 500-vuotisjuhlista todistaa, että kirkolla on yhä väliä Euroopassakin. Kiista todistaa myös siitä, että Eurooppaan mahtuu erilaisia mielipiteitä. Hyvä Luther, juhlitaan viiden vuoden kuluttua."

Sipilä ei sano sanaakaan Lutherin agitoimasta 100 000 Saksan talonpojan massamurhasta, kansan moraalin täydellisestä romahduttamisesta, juutalaisvihan syövyttämisestä kansan syviin riveihin, tai oman kusen kittaamisesta? Uskonsotien siementen kylväminenkin sivuutetaan pelkällä maininnalla. Nykänen puolestaan antaa luterilaisuudesta ja luterilaisuuden vaikutuksesta Suomeen ja suomalaisiin mahdollisimman vääristellyn kuvan, muun muassa:

On korkea aika tehdä uusi uskonpuhdistus. Lutherin teeseistä on jo 500 vuotta. Niissähän Martti Luther puuttui katolisessa kirkossa harjoitettuun anekauppaan eli hengellisten meriittien ostamiseen rahalla. Siitä alkoi reformaatio, josta syntyi luterilaisuus, joka levisi Suomeenkin. Luterilaisuudesta tuli kansankirkko.
Kuka enää muistaa, mitä luterilaisuus oikeasti opettaa? On aika palata juurille. Kaivaa opit esiin. Katsoa, kuka täällä nykyään on kaikkein luterilaisin. Ja mitkä ajatukset ovat pelkkiä muista suuntauksista tulleita villejä lupiineja?

Siis jopa hyvinvointivaltio on saanut alkunsa Lutherista. Lutherin aloitteesta Saksassa ruvettiin keräämään rahaa yhteisiin kassoihin, joista autettiin vähävaraisia. Parissa kaupungissa alettiin jopa kerätä sitä varten veroja. Progressiivisesti. Lutherin mielestä toisten auttamisella ei saanut tavoitella omaa etua.

Lutherin ajattelu istuu yhä syvällä suomalaisissa. Kansalla on selkäytimessä epäluulo sitä kohtaan, että joku tekee köyhillä ja apua tarvitsevilla rahaa. Soteuudistus vetää vastakarvaan. Tämä on herkkä paikka.

 Olennaisin luterilaisuuden ominaispiirre liittyy armoon. Ihminen ei voi pelastua tekemällä elämässään hyviä asioita ja elämällä ohjeiden mukaan. Itse asiassa ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen. Mikään teko ei takaa taivaspaikkaa tai vie sitä. Uhri, siis Kristus, on jo annettu, eikä aneita, itseruoskintaa tai rituaalirumbaa tarvita. Pitää vain uskoa. Tästä seuraa tärkeä asia. Kun ei tarvitse ponnistella, että pääsisi itse taivaaseen, voi keskittyä tekemään hyvää muille ihmisille. Luther varoitti liiasta työnteosta. Aikaa piti jäädä muuhunkin. Perheelle. Ja sille, että voi istua kaverin kanssa kaljaa juomassa ja maailmaa parantamassa. Niin hän itsekin teki.

Kiky-sopimus ei siis sekään ole Lutherin juttu. Hyvinvointivaltiolle on tärkeää ajatus tasa-arvosta. Luterilaisuus edisti tasa-arvoa monella tapaa. Kaikkien piti saada lukea omalla äidinkielellään katekismusta ja Raamattua. Oli pakko osata lukea, jotta pääsi vihille. Kirkko opetti lukemaan niin naiset kuin miehetkin. Kinkereillä, jo ennen kansakoululaitoksen perustamista. Luterilaisuudessa tasa-arvoa edistettiin myös virsiä veisaamalla: kaikki pääsivät ääneen, eivät vain papit ja kuoro.

Sanotaan, että luterilaisen identiteetin kannalta olennaista on oma vakaumus. Esimerkiksi katolilaisille ja ortodokseille on tärkeämpää se, että kuuluu yhteisöön ja osallistuu liturgiaan. Oppeihin perehtyminen ei ole niin tärkeää. Luterilaisuudessa opetetaan myös, että toisten vakaumusta pitää kunnioittaa. Eikä omaa vakaumusta saa tuoda korostetusti esiin.

Lutherhan toki itse sortui vanhoilla päivillään juutalaisvastaisuuteen. Siihen natsit myöhemmin vetosivat. Vanhana Luther syyti muutakin vihapuhetta. Haukkui silloisen paavin transvestiitiksi ja kirjoitti, että kaikki paavit ovat tyyppejä, jotka oksentavat, piereksivät ja paskovat perkeleitä. Huh.

Luterilaista oppia moraalista ja armosta pidetään aika vaikeana. Papeillekin opetetaan, että usko ei tee ihmisestä moraalisesti muita parempaa. Kaikilla ihmisillä on luonnollinen moraali, johon kuuluu se, että lähimmäisiä kohdellaan hyvin. Kaikilla on samat koettelemukset edessä, mutta kärsimyksessä Jumala on ihmistä lähellä. Ihminen pelastuu armosta. Tavallinen elämä riittää. Ei tarvita ulkoisia uskonnon merkkejä eikä uhrauksia.

Melkein kaikissa uskonnoissa on moraalisia vaatimuksia ja rituaalisia tekoja, joita pitää tehdä pelastuakseen. Luterilaisuus on erilaista. Se opettaa, että ihminen ei voi omilla teoillaan pelastaa it­seään. Puolet kirkon jäsenistä ei kylläkään tiennyt tätä, kun asiaa viime vuonna tutkittiin.

Ihmiselle on paljon helpompaa ajatella, että moraali on vaihtosuhde: jos tekee oikein, saa palkinnon. Lapsi ajattelee niin. Koirakin oppii sen. Luterilaisuus hilaa ihmisen moraalista ajattelua aikuisempaan suuntaan. Siinä moraali on itseisarvo. Hyvää tehdään, koska se on oikein. Ja koska kaikilla on yhtä lailla moraali, voi toisiin ihmisiin luottaa.

Luterilaisissa maissa luottamus onkin maailman huippuluokkaa. Myös valtioon luotetaan: siellä ne virkamiehetkin tekevät asioita oman kutsumuksensa, moraalinsa ja omantuntonsa varassa. Muualla ei vastaavaa ole. Tänne tullaan maista, joissa luottamus on hyvinkin heikko.

Älkää käsittäkö väärin. Kukaan ei ole häätämässä viidesläisiä tai lestadiolaisia kirkosta. Se olisi täysin epäluterilaista. Eikä ole kyse jäsenmaksuista. On kyse kirkon historiasta, opista ja ihmisten identiteetistä. Niitä kunnioitetaan. Jokaisella cis-luterilaisella eli henkilöllä, joka on kuin kotonaan siinä kirkossa, johon hänet on vauvana kastettu, on siellä ikuinen paikka. Se on ihmiselle sydämenasia.

Voi olla, että maallistumista on liioiteltu. Katukuvaa katsoessa ei tule mieleen, että joka neljäs kulkija kuuntelee hengellistä musiikkia useammin kuin kerran kuussa. Niin kansa kertoi viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa. Jos kirkko haluaa kontaktin jäseniinsä, hyvä vinkki olisi ruveta toimimaan Lutherin esimerkin mukaan. Uusi uskonpuhdistus toimisi siis tässäkin. Helpointa on aloittaa virsistä. Näkyykö nyt, että virsien veisaaminen on luterilaisille tärkeää? Kirkot ovat täynnä, kun lauletaan Hoosiannaa ja kauneimpia joululauluja. Eikä silti älytä useammin laulattaa kansaa.

Luther oli aikanaan uuden median edelläkävijä. Hän otti nopeasti käyttöön uudet painokoneet ja hämmästyi itsekin, miten nopeasti ja laajalle painettu sana levisi. Mikä tärkeintä: Luther osasi myös olla hauska. Miten hän kannustikaan nuorta ystäväänsä Philipp Melanchtonia, Augsburgin tunnustuksen kirjoittajaa: Lähtisit sinäkin välillä juhlimaan! Jumalasta olisi mukavaa antaa sinullekin joskus syntejä anteeksi. 

Ovatko nykyiset kirkon edustajat iloisia? Näyttääkö siltä, että uskonto on tehnyt heidän elämälleen hyvää? Kirkon on nyt vain puhdistettava peilinsä ja kirkastettava kuvansa. Ja mitä sieltä näkyykään? Jähmeän hahmon takana on kansa, joka on luterilaisempi kuin luullaan.

Nykänen vaikenee ensinnäkin siitä, että suomalaisista tuli luterilaisia, koska maamme hallitsija, Ruotsin kuningas halusi ryöstää katolisen kirkon rikkaudet ja siksi päätti, että Ruotsi-Suomi oli vastedes luterilainen. Nykänen ei myöskään kerro mitä luterilaisuus itse asiassa opettaa: ”Nukkua ja olla tekemättä mitään on kristittyjen työ…Vain jos ihminen nöyrtyy ja tuhoaa yksilöllisen tahtonsa ja ylpeytensä, Jumalan armo laskeutuu häneen”.

Anna-Stina ei näe, että suomalaiset ovat nöyriä, koska heihin on juurrutettu luterilainen nöyryys ja siksi heidän selkäydintään kalvaa epäluulo, ei ”köyhillä ja apua tarvitsevilla” rahaa huijaavia kohtaan, vaan yleensäkin kaikkea esivaltaa kohtaan tuntemansa yhtäaikaisen nöyryyden sekä pelon vuoksi. Tuo nöyryyden ja pelon myrkyllinen yhdistelmä purkautui muun muassa maailman verisimmässä kansalaissodassa 100-vuoitta sitten. Eikä Nykänenkään näe Lutherin toiminnan seurauksena 100 000 saksalaista talonpoikaa vaimoineen ja lapsineen hyväntekijäisiksi seivästettynä heinäseipäisiin.  

Ja koska pelastuakseen pitää vain uskoa, voi Nykäsen mukaan ”voi keskittyä tekemään hyvää muille ihmisille”, kuten esimerkiksi vanhemmat voivat keskittyä täyspäiväisesti pahoinpitelemään lapsiaan, sillä yli 90 % suomalaislapsista joutuu vanhempiensa pahoinpitelemäksi (valtakunnallinen lapsiuhritutkimus 2013), ja siirtämään väkivallan henkisen perinteen lapsilleen ja seuraaville sukupolville. Eikä Luther ottanut käyttöön mitään painokoneita, eikä hän halunnut, että kansa lukee uskonnollisia tekstejä omalla äidinkielellään, muuten kuin viimeisen pakon edessä. Lutherin oli saatava tukea häntä uhkaavan polttorovio-tuomion toimeenpanoin estämiseksi. Kinkeritkin perustuivat katekismuksen pakolliseen ulkolukuun nuorten lasten pelotteluun, eikö olekin lapsiystävällistä?

Anna-Stinan väite, että ”Luterilaisuudessa opetetaan myös, että toisten vakaumusta pitää kunnioittaa, on tuulesta temmattu. Jos luterilaiset kunnioittaisivat todella toisten mielipiteitä muutenkin kuin vain tyhjissä sanoissa, maamme, ”kansan urhokkaan”, poikia ei olisi lähetetty 1600-luvun alusta lähtien teurastamaan katolilaisia ja ortodokseja Saksaan, Puolaan, Venäjälle ka Neuvostoliittoon (Puolan sota, Inkerin sota, 30-vuotinen sota, Suuri Pohjan sota, Kustaa III sota, Suomen sota ja II Maailmasota). Anna Stina väite todistaakin vain sen, että luterilaiset eivät käytännössä välitä muukalaisista muuten kuin juhlapuheissa, ainoastaan kaikkein lähimmistä sukulaisistaan. Se että hyväntekeväisyys olisi jotenkin muka luterilainen piirre, on pelkkä harhakuvitelma. Harrastettiinhan Natsi-Saksassakin laaja hyväntekeväisyyttä kansallissosialistisen puolueen organisoimana.

Lutherin ”sortumisen” juutalaisvihan lietsontaan Nykänen kuittaa neljällä sanalla ja vetää saman tien, kuin laimentaakseen tämän tekoa, esiin Lutherin muut solvaukset katolilaisia kohtaan, mutta jättää hienotunteisuussyistä mainitsematta Lutherin oman käytöksen: oman virtsan juomisen ja omiin housuihin paskantamisen. Ilmankos Nykänen vaikertelee, että ”luterilaista oppia moraalista ja armosta pidetään aika vaikeana”. Todellisuudessa luterilaisuus on moraalitonta alusta loppuun, mikä johtikin ensi alkuun Saksassa moraalin täydelliseen romahtamiseen, koska Luther kielsi tekojen merkityksen pelastumisessa. Aatelista tulee entistä ahneempia, talonpojista entistä raaempia. Kristillinen anteliaisuus tyrehtyi eikä kansa kunnioittanut tai tukenut enää saarnaajia. Oppi, jonka mukaan ”ihminen ei voi omilla teoillaan pelastaa it­seään”, on kuin orjapiiskurin ruoska tai vankityöleirin piikkilanka – se tuhoaa aloitteellisuuden ja järjen käytön, tekee ihmisestä nöyrän kulutusautomaatin, joka toimiin niin kuin ohjelmoija päättää!

Luterilainen moraali onkin itse asiassa Anna-Stinan karsastama vaihtosuhde: ”jos tekee oikein, saa palkinnon”. Luterilaisessa moraalissa hyvää ei kuitenkaan tehdä, koska se on oikein, vaan, etupäässä koska on näytettävä naapurille, että on hyväntekijä. Ja lause ”koska kaikilla on yhtä lailla moraali, voi toisiin ihmisiin luottaa”. kertoo pikemminkin siitä, että koska kaikilla on sama kaksinaismoraali, voi luottaa yleensä siihen, että kiinnijoutumisen vaara ei ole suuri. Ettei kukaan ilmianna Tai toisaalta siihen, että sinisilmäistä on helppo naruttaa. Tämä on johtanut Suomessakin kansan syvissä riveissä rehottavaan pimeän työn tekoon tai laissa löytyvien joka ainoan mahdollisen porsaanreiän kiertämiseen. Ja se harhaluulo, että Suomessa ei olisi korruptioita, on pötyä. Eräs venäläinen ystäväni sanoi:

Jos joku tarjoaisi Venäjällä niin pientä lahjusta kuin Suomessa, sitä pidettäisiin pilkkana - hänet ammuttaisiin.

Luterilainen onkin koulutettu niin nöyräksi, että hän ei nöyryydessään uskalla haukata edes suurta suupalaa. Ja luterilaisissa yhteiskunnissa ”ihmisille on sydämenasia”, että lapsiaan pahoinpiteleviä vanhempia ei ilmiannateta, saati syyllistetä (useimpien mielenterveyden ammattilaisten mukaan he eivät kaipaa syyllistämistä), heidän käytökseensä ei puututa ennen kuin he tappavat lapsensa, kuten 8-vuotiaalle Vilja Eerikalle kävi äitienpäivänä 2012.

Nykäsen johtopäätös: ”Jos kirkko haluaa kontaktin jäseniinsä, hyvä vinkki olisi ruveta toimimaan Lutherin esimerkin mukaan”, on älyttömyyden pohjanoteeraus! Suomalaisten pitäisi siis ryhtyä kittaaman virtsaansa, paskantamaan housuihinsa, ajamaan talonpoikien tappolinjaa, jauhamaan juutalaiset tomuksi samoin kuin Max ja Moriz sadussa, sekä lisäämään tuntuvasti nykyisiä harrastuksiamme; ylensyöntiä, juopottelua, mahtailua, kopeutta, huoraamista, valehtelemista, pettämistä, kiroamista, vannomista, tekopyhyyttä, kiihkoilua, hurskastelua, pettämistä, pilkkaamista, mässäilyä ja lihan himoa – kaikki Lutherin aikaan saannoksia jo 1500-luvulla. Helpointa olisi aloittaa virtsasta, sehän on samanväristä kuin jo nykyinen kansallisjuomammekin. Olkaamme iloisia ja juhlikaamme – avoimemmin nöyriä Jumalaa pelkääviä luterilaisia. 
MUTTA HEI, NUO EDELLÄ MAINITUT SUOMALAISETEN NYKYISIN HARRASTAMAT PAHEETHAN OVAT JUURI NIITÄ SAMOJA, JOTKA MARTTI LUTHERIN OPIN "MILLÄÄN TEOILLA EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ, KUNHAN VAIN OMAA OIKEAN USKON" SEURAUKSENA LEVISIVÄT SAKSASSA AIKOINAAN KUIN RUTTO! Olemme siis aivan oikein todella luterilaisempia kuin luulemmekaan - pesunkestäviä luterilaisia! Anna-Stina on sentään jossain asiassa aivan oikeassa.

Annamari Sipilältä ja Anna-Stina Nykäsen eivät ilmeisesti ole lukeneet koulussa lainkaan historiaa tai sitten heidän älykkyysosamääränsä ei yllä edes heidän ruumiinlämpötilansa tasalle Valaistaanpa lukijalle hiukan historiaa. Kirjassaan ”Pako Vapaudesta” Erich Fromm toteaa:

Martti Luther ja Jean Calvin ovat esimerkkejä kaiken kyllästävästä vihamielisyydestä. Eikä vain siinä mielessä, että nämä kaksi miestä ovat suurimpia vihaajia mitä historiallisten johtajien ja ainakin uskonnollisten johtajien joukossa koskaan on esiintynyt, vaan mikä vielä tärkeämpää, myös siinä mielessä, että tämä vihamielisyys väritti heidän oppinsa ja että tämä oppi saattoi vedota vain ryhmään, joka itsekin oli joutunut kiihkeän, torjutun vihan valtaan (joka purkautui mm. Suomessa vuonna 1918).

 

Häpeällisen synnin sovitukseksi hyväksyttävien hyvien tekojen ja anekauppiaiden kiirastulesta vapauttamislupauksien sijalle uskonpuhdistajat nostivat opin uskon kautta tapahtuvasta vanhurskauttamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä ”uskonpuhdistajat” kielsivät kokonaan vilpittömienkin hyvien tekojen arvon tuomitsemalla ikuiseen kadotukseen kaikkein hyveellisimmänkin ihmisen, jos tämä ei ole oikea-oppinen. Uskonpuhdistus korostaa ihmisluonnon heikkoutta, yksilön mitättömyyttä, voimattomuutta ja syntyperän turmeltuneisuutta sekä välttämättömyyttä alistua ulkopuolisen voiman alaiseksi. Luther filosofoi:

Vain jos ihminen nöyrtyy ja tuhoaa yksilöllisen tahtonsa ja ylpeytensä, Jumalan armo laskeutuu häneen... Jumalan suhteen ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, vaan hän on joko siten Jumalan tahdon tai Saatanan tahdon vanki, alamainen ja orja.

Ihminen tekee näin vapaaehtoisesti omasta tahdostaan itsensä omaksi orjapiiskurikseen. Martti Luther väitti, että paavi on antikristus, koska hän asettuu Raamatun ja itse Jumalan yläpuolelle. Niinpä Lutherin kirjat määrättiin roomalaiskatolisen kirkon toimesta poltettavaksi 1520. Tarkoituksena oli suojella Herran ”viinitarhaa villisioilta”. Tämän uskonpuhdistajan opinkappaleisiin kuului muun muassa seuraavanlaisia älynvälähdyksiä:

Jos uskot, niin hyvät teot tulevat välttämättä seuraamaan uskoasi… Nukkua ja olla tekemättä mitään on kristittyjen työ… Yksi ainoa pieni opinkohta on arvokkaampi kuin taivas ja maa; sen tähden me emme siedä sitä rikottavan vähäisimmässäkään määrässä… Mutta elämän erehdyksille voimme varsin hyvin ummistaa silmämme… Laki on tullut täytetyksi Kristuksen kautta, niin ettei meidän tarvitse täyttää sitä, vaan ainoastaan liittyä ja mukautua häneen, joka täyttää sen. Syntiset ovat kauniita, koska heitä rakastetaan; heitä ei rakasteta sen tähden, että he ovat kauniita.

Luther myös loukkaantui sydänjuuriaan myöten saatuaan kuulla Kopernikuksen aurinkokeskeisestä teoriasta:

Ihmiset kallistavat korvansa nousukasastrologille, joka on yrittänyt osoittaa, että maa kiertää, eivät taivaat tai taivaan vahvuus, aurinko ja kuu. Jokaisen, joka haluaa näyttää älykkäältä, täytyy keksiä joku uusi järjestelmä, joka tietysti on paras kaikista järjestelmistä. Tämä hullu tahtoo kumota koko tähtitieteen; mutta pyhä Raamattu kertoo meille, että Joosua käski (Jes.10:13) auringon pysähtyä radallaan, ei maan.

Psykologisessa kirjallisuudessa on epäilty, että Martti Lutherin koko elämäntyö ja tapaamiset paholaisen kanssa olisivat vain pelkkiä hallusinaatioita. Katoliset puolestaan ovat vakuuttuneita siitä, että kaikki mitä Luther teki, hän teki paholaisen innoittamana. Luther kertoi, kuinka hänet 35-vuotiaana äkkiä valtaa kauhu ja hän hikoilee ja pelkää pyörtyvänsä marssiessaan Pyhän ruumiin juhlakulkueessa. Vielä muutamia päiviä ennen kuolemaansa Luther näkee paholaisen istumassa syöksytorvella ikkunansa ulkopuolella ja näyttelevän hänelle takamustaan. Vanhana Luther sanoikin kerran:

Paholaisia asustaa monilla seuduilla. Preussi on niitä täynnä.

Isänsä ja äitinsä pahoinpitelemä ja raa’asti hakkaama Luther oli vakuuttunut siitä, että pirun saattaa nujertaa täydellisesti, jos onnistuu pieraisemaan sen sieraimiin. Tämä on mielenkiintoista. Miksihän papit eivät esimerkiksi Suomessa, jossa luterilainen kirkko on valtionkirkko, opeta seurakuntalaisia sunnuntaisaarnoissaan torjumaan paholaista Lutherin antaman ohjeen mukaan? Kyllä paholaiselle tulisi tulipalokiire, kun koko kirkkoväki syötyään lauantai-iltana ensin tuoretta ruislimppua ja hernerokkaa sekä sitten jälkiruuaksi mämmiä, ryhtyisi sunnuntaiaamuna kolehtia kerättäessä kunnollisina ja aitoina luterilaisina piereskelemään kirkkosalissa antaumuksella aina suolensa syvimmistä sopukoista saakka.

Minne vain piru ilmestyisikin, sinne lähetettäisiin aina pari seurakuntasisarta tai kappalainen täsmäpieruilemaan muutaman pirulta tajun kankaalle vievän ”tuhnujen tuhnun”. Suomesta tulisi tuossa tuokiossa paholaisvapaa maa, koulukiusaaminen loppuisi ja rikkaat luopuisivat vapaaehtoisesti omaisuudestaan Hurstin hyväksi. Poliitikotkin tunnustaisivat heti valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa kaikki tekemänsä vilpilliset vaalilupaukset. Kurssien vedättäminen, lyhyeksi myynti, veropakoilu ja valuuttakeinottelu sekä pyramidihuijaukset annettaisiin anteeksi sitä anoneille. Kyllä ruotsalaiset olisivat kateellisia piru pierusta -torjuntaohjelmallemme. Kyllä Suomi-kuva kirkastuisi kerralla!

Ilmeisesti Lutherin pierut eivät kuitenkaan olleet kyllin pahanhajuisia, sillä häntä vaivasi paholaiskammo, joka sai hänet epäilemään, että korkeinkin hyvä, Kristuksen kirkas kuva, on vain paholaisen lähettämä pettävä kiusaus. Lutheria myös vainosi ja ahdisti läpi elämän sisäinen ääni, jonka vaimentamisessa hän ei onnistunut. Erik H. Erikson kirjoittaa kirjassaan ”Nuori Luther”:

Silloin tällöin kuitenkin joku yksilö saa kutsun – keneltä, voivat vain teologit väittää tietävänsä, tai miltä, siihen vastaavat huonot psykologit.

Martti Lutherin kohdalla ratkaisevan käänteen aiheutti raivoisan ukkosmyrskyn aiheuttama pelko kesällä 1505. Myrsky iski lähellä Sotternheimin kylää Lutherin ollessa matkalla opiskelukaupunkiinsa, ja hänet valtasi kauhu sekä tuskallinen kuoleman pelko, joka muistutti kouristusta. Tästä säikähtäneenä hän rukoili apua: “Auta, Pyhä Anna! Jos tästä selviän, ryhdyn munkiksi!”. Luther kuvaili tapahtunutta myöhemmin seuraavasti:

Jokin minussa pakotti lausumaan lupauksen, ennen kuin muu osa minua tiesi mitä lupasin.

Koska Lutherin henki säästyy, hän pitää lupauksensa, eroaa oikeustieteellisestä ja menee kaupungin augustinolaisluostariin isänsä vastustuksesta huolimatta – miljoonien eurooppalaisten, eikä vain pelkästään eurooppalaisten vaan koko ihmiskunnan suureksi vahingoksi. Nuori veli Martti omistautui täysin luostarielämälle veljeskunnan jäsenenä ja luopui yksilöllisyydestään ikuisuuden edessä. Hän pyrki tekemään hyviä töitä miellyttääkseen Jumalaa ja palveli toisia rukoillen heidän sielujensa puolesta. Rauha Jumalan kanssa osoittautui hänelle kuitenkin vaikeaksi saavuttaa. Luther paastosi, piinasi ruumistaan piiskaamalla sitä, vietti pitkiä aikoja rukoillen ja ripittäytyen jatkuvasti. Luther kertoo:

Olin pyhä mies. Tapoin vain itseni.

Luostarissa käytetyillä mietiskelymenetelmillä ihminen saattoi sukeltaa henkisen maailman uumeniin, mistä hän palasi mukanaan uskon kultaa ja viisauden jalokiviä. Aistien paasto ja vaikutelmatyhjiö aseinaan prosessi muistuttaa nykyajan aivopesumenetelmiä, jotka ovat muuttaneet vanhan intuitiivisen viisauden kylmäksi psykologiseksi ja poliittiseksi tieteeksi. Luostarin priori huomauttikin Martille:

Tahto voidaan kuolettaa vain kovan kurin avulla.

Ensimmäisestä messustaan Luther yritti paeta saaden ”ahdistuskohtauksen”:

Olin kuolla kauhusta, koska minulla ei ollut uskoa.

Martti Luther erosi lopulta luostarista ja julkaisi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon edustalla vuonna 1517. Tästä alkoi hänen ja katolisen kirkon välinen julkinen taistelu, joka johti katolisen kirkon hajaannukseen ja protestanttisten kirkkojen syntyyn. Keisari Kaarle V avasi Wormsin valtiopäivät 10. tammikuuta 1521. Luther oli saanut käskyn tulla selittämään näkemyksiään. Luther kysyi:

Onko meidän aloitettava tämän kiistan selvittäminen tuomitsemalla Jumalan sana?

Lutheria vaadittiin perumaan näkemyksiään, mutta hän jatkoi:

Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, sillä yksinomaan paavia ja kirkolliskokoustakaan en voi uskoa. Olen sidottu omaantuntooni ja Jumalan sanaan. Sen vuoksi en voi perua mitään.

Keisari julistaa Wormsin ediktin, jonka mukaan Luther on itse paholainen munkinkaapuun puetun ihmisen hahmossa. Luther tuomitaan poltettavaksi, valtionkiroukseen ja kerettiläiseksi. Hänen kirjansa määrätään myös roviolle. Paluumatkalle kotiin ennen tuomiota lähtenyt Luther ”kaapataan” Fredrik Viisaan luottohenkilöiden toimesta Wartburgin linnaan suojaan. Siellä Luther kääntää 1522 pika pikaa Uuden testamentin saksaksi ja kirja saa valtavan levikin. Kirjapainotaito on juuri sopivasti keksitty ja Lutherin Uusi testamentti on ensimmäinen bestseller. Jokainen latinaa taitamatonkin voi nyt ensi kertaa aivan omin silmin lukea selvällä saksan kielellä muun muassa seuraavat Paavalin sanat:

Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus, niin kuin kirjoitettu on: “Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut. (2Kor.8:13–15) 

Raamatun sanoma uppoaa saksalaisiin talonpoikiin kuin häkä. He ovat ajautuneet orjuuteen. Tasapuolisuutta toivoen talonpojat esittävät täysin konkreettisia vaatimuksia säälittömän kohtelun lopettamiseksi. Jos ruhtinaat ja maaorjat ovat molemmat kristittyjä, niin onhan silloin myös noudatettava kristillisiä periaatteita. Maanviljelijät vaativat maaorjuuden poistamista, veropäivien ja muiden luontaisverojen alentamista, jokamiehenoikeuksia villinä kasvavien marjojen ja hedelmien keruussa, kalastuksessa ja metsästyksessä, oikeutta talouspuiden hakkuuseen metsistä omaan käyttöön ja suurtilallisten ja aatelisten anastamien kylien yhteislaidunten palauttamista yhteisiksi. Myös Martti laittaa lusikkansa soppaan. Hän ryhtyy puolustamaan vähäväkisiä ja antaa “herrojen” kuulla kunniansa muun muassa näiden talonpojille sälyttämien kovien verojen vuoksi ja sanoo papeista, piispoista ja omaisuudesta:

He eivät ansaitse muuta kuin voimakkaan kumouksen, joka pyyhkäisee heidät maan pinnalta. Hymyilemme kun se tapahtuu… Kristikunnassa kaikki on yhteistä. Jokaisen tavarat kuuluvat myös muille eikä mikään ole kenenkään yksityisomaisuutta.

Talonpoikia hän kehottaa siveään kuuliaisuuteen. Kun viljelijät ovat määritelleet vaatimuksensa 12-kohtaisessa ohjelmassa, he alkavat järjestää mielenosoituskulkueita koko maassa. Viljelijät ehdottavat, että Luther tai hänen työtoverinsa Filip Melanchton toimisi kiistassa välittäjänä. Uskonpuhdistaja vastaa kutsuun kirjasella ”Kutsu rauhaan”. Kirjanen ei siinä tilanteessa riitä, sillä maanviljelijöiden esittämiin vaatimuksiin Raamattu antaa konkreettiset vastaukset.

Näitä Raamatun vastauksia ei Luther joko halua tai uskalla julkisesti esittää, onhan hänen henkensä riippuvainen ruhtinaiden hyväntahtoisuudesta, sillä ilman ruhtinaiden suojelua Lutheria odottaisi kuolema polttoroviolla. Luther on nostattanut puheillaan ja kirjoituksillaan toiveita ”tasauksesta”, mutta tekee täyskäännöksen, kun kansa vaatii tasa-arvon soveltamista käytäntöön. Martti syö sanansa kakistelematta ja asettuu hallitsevan luokan, feodaaliruhtinaiden puolelle. Kirkko on myös suurin maanomistaja; paikoitellen jopa puolet viljelysmaasta on kirkon omistuksessa. Mitään neuvotteluja ei käydä. Suuri uskonpuhdistaja tyytyy vain useasti kehottamaan talonpoikia kuuliaisuuteen laillista esivaltaa kohtaan. Täysin perustellusti viljelijäorjat tuntevat tulleensa petetyiksi. He tarttuvat aseisiin ja talonpoikaiskapina leimahtaa liekkeihin pääsiäisenä 1525 Weinsbergissä.

Nyt lisänimen pyöveli saanut Luther kehottaa aktiivisesti ruhtinaita murskaamaan, kuristamaan ja pistämään kuoliaaksi kaikki kapinoinnista epäillyt salaa tai julkisesti. Tämä henkinen diktaattori ehdottaa, että kapinoivat talonpojat jopa hävitettäisiin sukupuuttoon. Talonpoikaissotana tunnettu kapina kukistetaan verisesti. Arviolta 100 000 kapinaan osallistunutta talonpoikaa teloitetaan perheineen. Eikä vain teloiteta vaan kirjaimellisesti teurastetaan. Heitä kidutetaan, silmät puhkotaan, kielet katkotaan, naisia raiskataan, lapsia palellutetaan kuoliaaksi ja miehiä murhataan puukottamalla. Kaksinaismoralisti Martti Luther siunaa Raamattuun vedoten vanhurskaasti oikeutettuja vaatimuksia esittäneiden viljelijöiden polttamisen, hukuttamisen, hirttämisen ja päiden katkomisen seuraavin sanoin:

Ruhtinaan ja herran täytyy ajatella tässä kohden sitä, miten hän on Jumalan virkamies ja hänen vihansa palvelija (Room. 13:4), jonka on käsketty käyttää miekkaa sellaisia lurjuksia vastaan ja joka tekee yhtä suurta syntiä Jumalan edessä, ellei hän rankaise ja vastusta ja täytä tehtäväänsä kuin murhaaja, jonka ei ole käsketty käyttää miekkaa. Siellä missä hän voi, mutta ei rankaise, tappamalla ja verenvuodatuksella, niin hän on syypää kaikkeen murhaan ja pahaan, mitä sellaiset lurjukset tekevät…

Avoimeen kapinaan ryhtyvää vastaan on jokainen ihminen ylituomari ja pyöveli, näitä molempia… Siksi hyvät herrat, pelastakaa siellä, auttakaa täällä, armahtakaa köyhiä ihmisiä, pistäkää, lyökää, hirttäkää siellä, kuka siihen pystyy. Jos sinä kuolet, hyvä sinulle, autuasta kuolemaa et voi enää koskaan yli käydä. Sillä sinä kuolet alamaisena jumalalliselle sanalle ja käskylle (Room. 13:4), ja rakkauden palveluksessa pelastaaksesi lähimmäisesi helvetistä ja perkeleen siteistä. Esivallan miekan pitää olla punainen verestä, sillä maailma on ja sen täytyy olla paha.

Tuo roomalaiskirjeen kohta, johon Luther vetoaa, kuuluu:

…sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. (Room.13:3)

Kuinka lyhyt onkaan matka hurskaudesta kaksinaismoraalin logiikan kautta väkivallasta sikiävän nautinnon pyörremyrskyyn, joka mahdollisti ristiretket, inkvisition, orjakaupan, keskitysleirit sekä vaikkapa Amerikan intiaanien massateurastukset. Lunastajasta tulee kostaja; massat ajetaan henkisellä terrorilla tungeksimaan kohti hyvin vartioituja taivaan portteja. Uskon maailmaherruus, josta Luther oli saarnannut varhaisteoksissaan, muuttui mitä suvaitsemattomimmaksi ja julmimmaksi raamatunlauseita hymisteleväksi tekopyhyydeksi, jollaista historiassa ei ollut koskaan ennen ollut. Yksilön yritykset pelastuksen ja ikuisen autuuden saavuttamiseksi ”rakkauden teoilla” Luther leimaa Paavalin lailla ”hengelliseksi huoruudeksi” ja väittää, että himo, siis viettielämämme, on jäännöstä perisynnistä. Hän lausui:

Uskon ja sen tähden olen vanhurskas.

Ja uskonpuhdistuksen isältä on sellainenkin viisaus kuin:

Maailma on jättiläismäinen persereikä.

Tämä vanhurskauden esikuva saarnaa myös seuraavanlaista rakkauden ilosanomaa Rooman synninpesää eli Sodomaa vastaan:

…pesisimme kätemme kardinaalien ja paavin veressä.

Laskettuaan paskat housuihinsa Martti totesi Paholaiselle:

Paina tämä mieleesi. Olen kakkinut housuihini ja voit nyt kietoa ne kaulaasi ja pyyhkiä niillä suusi.

Luther ahtoi itsensä itsepintaisesti täyteen vahvoja aterioita ja suuria olutmääriä, jotta paholainen ei pääsisi hänen sisikuntansa valtiaaksi, sopisi hänen sisälleen, sekä teetti puuleikkauksia, joissa huoraksi kuvattu kirkko synnytti peräaukostaan laumoittain paholaisia. Kirjoittaessaan lähetyskirjeen rottahenkiä vastaan 1532 ”Korkealle, ylhäissyntyiselle ruhtinaalle ja herralle, herra Albrechtenille, Brandenburgin maakreiville” Luther tiivistää:

Teidän Ruhtinaallinen Armonne, älkää antako tämän olla minun neuvoni teille ikään kuin se olisi minusta itsestäni vaan se on Pyhästä Hengestä, joka tuntee kaikkien sydämet ja kaikki asiat paremmin kuin me.

Jotta Lutherin teosta saisi jonkinlaisen käsityksen, niin 100 000 talonpojan teurastaminen vastaa muuten vuonna 1525 prosentuaalisesti yhtä suurta osaa maapallon väestöstä kuin mitä noin 1,5 miljoonan ihmisen tuhoaminen tänään. Martti perustelee tekojaan suurimmalla mahdollisella auktoriteetilla:

Minä löin kapinassa kaikki talonpojat, sillä minä sanoin, että heidät pitäisi lyödä kuoliaaksi. Heidän verensä on minun päälläni. Mutta vetoan Jumalaan, joka käski minun puhua noin.

Lutherin kääntyminen omia oppejaan vastaan 1521 vain neljä vuotta niiden julkistamisen jälkeen, merkitsi sitä, että Paavin ja roomalaiskatolisen kirkon ylivallan sijaan hallitsijan hyväksymästä valtiokirkosta tuli ylin uskonnollinen auktoriteetti. Vain valtiokirkon laillistamat papit olivat oikeutettuja selittämään ja opettamaan rahvaalle pelastussanomaa. Luther ei myöskään halunut jättää kasvatustyötä pelkästään vanhemmille, vaan toi työhön mukaan myös esivallan. Vuonna 1524 julkaistiin Lutherin kirjoitus ”Kaikkien Saksan kaupunkien raatimiehille”. Luther esitti, että he perustaisivat ja pitäisivät yllä kristillisiä kouluja. Erich Fromm kirjoitti kirjassaan ”Pako vapaudesta”:

Luther oli ihmisenä tyypillinen autoritäärisen luonteen edustaja. Hän vihasi muita ja etenkin hän vihasi roskaväkeä, hän vihasi itseään, hän vihasi elämää, ja kaikki tämä viha johti siihen, että hän pyrki into-

himoisesti ja epätoivoisesti saamaan osakseen rakkautta. Koko hänen olemisensa oli täynnä pelkoa, epäilystä ja sisäistä eristyneisyyttä, ja tältä pohjalta hänestä tuli sellaisten yhteiskunnallisten ryhmien esitaistelija, jotka olivat psykologisesti hyvin samankaltaisessa tilassa...

Lutherin ajattelutavan rakenteesta, että tapa jolla hän rakastaa ja uskoo on todellisuudessa alistumista; että vaikka hän tietoisesti ajattelee alistumisensa Jumalalle olevan luonteeltaan vapaaehtoista ja johtuvan rakkaudesta, niin hänet on kokonaan vallannut tunne omasta voimattomuudesta ja pahuudesta, että hänen suhteensa Jumalaan on alistumista. Täsmälleen samoin kuin masokistinen riippuvuus toisesta ihmisestä ymmärretään tavallisesti rakkaudeksi.

Martti Luther kuoli katkerana 18.2.1546 Eislebenissä. Augsburgin valtiopäivillä vuonna 1555 luterilaiset säädyt tunnustettiin saksalais-roomalaisen keisarikunnan laissa. Valtiopäivät hyväksyivät Cuius regio, eius religio -periaatteen (“Kenen maa, sen uskonto”), jonka mukaan maallisille ruhtinaille taattiin oikeus määrätä alamaistensa uskonto. Kirkon kansanvaltaisuus ei siis ole ollenkaan sama asia kuin yhteiskunnan kansanvaltaisuus, demokratia. Harvat voivat sanella useiden uskon. Näin esivallan säädöksiä pidettiin lopulta ehdottomana Jumalan tahtona. Valtionpäämiesten ja maallisten ruhtinaiden sekaantuessa uskonpuhdistukseen se sai myös poliittisia piirteitä ja siitä tuli häikäilemättömän valtataistelun välikappale.

Seurauksena olivat lopulta väistämättä valtioiden väliset uskonsodat. Erimielisyydet ilmenivät paitsi sotina, myös verilöylyinä ja vainoina, kuten esimerkiksi Pärttylinyön verilöyly 24.8.1571, joka tunnetaan myös Pariisin verihäiden nimellä. Uskonpuhdistus loi syvän kuilun protestanttisten kirkkojen ja katolisuuden välille. Syntyneiden kirkkojen ja eri oppisuuntien välillä oli jännitteitä, jotka uskonpuhdistusta seuraavina vuosina purkautuivat uskonsotina, kuten Kolmikymmenvuotinen sota (1618–1648), joka alkoi Saksan sisäisenä protestanttisten ja katolilaisten välisenä uskonsotana mutta päättyi yleiseurooppalaisena sotana, jossa uskonnolliset seikat olivat menettäneet merkityksensä ja jossa kuoli 7–8 miljoonaa ihmistä. Uskonsodissa ja niihin liittyvissä vainoissa muun muassa Ranskassa tapettiin 2–4 miljoonaa ja Brittien saarilla sekä Irlannissa yli miljoona ihmistä. Kaikkiaan eri puolilla Eurooppaa teurastettiin uskon vuoksi ja sen nimeen mitä raaimmalla tavalla pitkälti toistakymmentä miljoonaa ihmistä, mikä tekee uskonsodista verrattaessa maailman silloista väkilukua 2000-luvun vastaavaan, huomattavasti tuhoisamman ja mittavamman verilöylyn kuin koko II Maailmansota. Ja tämä kaikki tapahtui ainoastaan yhdellä mantereella, sivistyneessä Euroopassa, rauhan ja rakkauden Jumalan silmien alla.

Uskonsotia pidetään yleisesti myös kaikkein raaimpana sodan muotona, koska silloin soditaan Jumalan antamalla valtakirjalla ja tämä valtakirja on avoin – aivan kaikki on sallittua Paholaisen tuhoamiseksi. Huomasitko muuten, että Annamari Sipilä käyttää sanontaa "Luther pani välillisesti alulle". Se tarkoittanee aivan samaa kuin: ”Hitler pani välillisesti alulle holokaustin”, eikö niin?

Kun Luther opetti samaan aikaan esivallan kunnioittamisen lisäksi väkijoukoille, että Jumala ei arvosta hyviä tekojamme millään lailla, olivatpa ne kuinka hyviä tahansa vain ja ainoastaan puhdas ja oikea usko on ratkaiseva, niin esivallan antamat käskyt korvasivat automaattisesti Jumalan antamat käskyt ja itse Jumalasta tuli lopulta pelkkä anteeksiantoautomaatti. Tällainen älyllinen hölynpöly johti ymmärtämättömän, tyhmän kansan suuret ja pienet porvarit sekä rahvaan sellaiseen hedelmättömään, villiin elämään, jonka tunnusmerkkejä olivat Lutherin kotikaupungissakin, Wittenbergissäkin ylensyönti, juopottelu, ylenmääräinen mahtailu ja kopeus, huoraaminen, valehteleminen, pettäminen, kiroaminen, vannominen Herran Jeesuksen haavojen, sakramenttien ja kärsimyksen kautta, tekopyhyyden tavoittelu tekojen kautta, kiihkoilu, hurskastelu, pettäminen, pilkkaaminen, mässäily, lihan himo, veren vuodattaminen ja sotiminen. Uskovaiset ovat lopultakin päässeet perille salatusta totuudesta: teoillamme ei ole pelastumisen kannalta mitään väliä.

Kirkon pirstoutumisesta keskenään taisteleviin kuppikuntiin oli seurauksena moraalinen kaaos: aatelista tulee entistä ahneempia, talonpojista entistä raaempia. Kristillinen anteliaisuus tyrehtyi eikä kansa kunnioittanut tai tukenut enää saarnaajia. Massojen moraalikäsitykset, käsitykset siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä oikein ja mikä väärin, romahtivat. Sillä kun uskonpuhdistus oli vastalause sekä katolisen kirkon opettamia oppeja vastaan että sen nimissä harjoitettuja moraalisia väärinkäytöksiä vastaan, niin samalla uskonpuhdistajat hylkäsivät kaikki ne moraaliset periaatteet, joita turmeltuneet menetelmät olivat tahranneet. Eikä protestanttisuus ainoastaan synnyttänyt yhtä jäykkää suvaitsemattomuutta kuin katolilaisuus, vaan tämä suvaitsemattomuus oli paljon härkäpäisempää, pikkumaisempaa, paikallisempaa ja lahkohenkisempää.

Luther riisti opillaan ihmiseltä itseluottamuksen ja omanarvontunnon: jos alistut kokonaan ja tunnustat täydellisesti oman mitättömyytesi, kaikkivaltias Jumala voi ehkä sitten olla halukas rakastamaan sinua ja pelastamaan sinut. Näin itsetunnon ja yksilöllisen minän tuhoamisesta tuli pelastumisen olennaisin ehto. Luther inhoasi myös juutalaisia muun muassa sen tähden, että joutui heidän käännyttämisen kohteeksi, ja kirjoitti kirjassaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”:

Kolme oppinutta juutalaista tuli luokseni siinä toivossa, että he saisivat minusta uuden juutalaisen, koska me täällä Wittenbergissä aloimme lukea hepreaa.

Hän saarnasi juutalaisten noudattavan pahoja epäkristillisiä tapoja, sillä juutalaiset ovat muun muassa herjanneet Neitsyt Mariaa huoraksi ja Jeesusta äpäräksi. Koska Jeesus on Raamatun mukaan Jumala, juutalaiset syyllistyvät Lutherin mielestä jumalanpilkkaan. Lisäksi juutalaiset pyrkivät käännyttämään kristittyjä juutalaiseen uskontoon ja katsovat, ettei kristittyä esivaltaa tarvitse kunnioittaa. Lutherin kirjaa ”Juutalaisista jaheidän valheistaan” (alkuperäisteos Von Juden und ihre Lügen, 1543) on pidetty Lutherin tuotannon häpeäpilkkuna, sillä kirjaan sisältyy “juutalaisten valheiden” kuulemisesta pääsemiseksi kehotuksia esivallalle polttaa juutalaisten synagogia, kerätä juutalaiset kaupungeissa omiin suljettuihin kortteleihinsa (gettoihin) ja viedä laiskat juutalaiset ahkeruuden oppimista varten työleireihin kaupunkien ulkopuolelle. Myös hengen riistäminen juutalaisilta kuului Lutherin kirjassa oikeutettuihin toimenpiteisiin kristinuskon puolesta. Koska Luther katsoi Raamatun nojalla, että muun muassa jumalanpilkka, kristittyjen eksyttäminen pois Kristuksesta ja esivallan halveksiminen ovat vääryyksiä, hän kehotti esivaltaa rankaisemaan vääryyttä tekeviä juutalaisia antaen seuraavanlaisia neuvoja:

Toivon ja pyydän, että ne ylituomarit, joiden alamaisuudessa on juutalaisia, että he osoittavat ankaraa säälittömyyttä näitä joutilaita ihmisiä kohtaan, niin kuin yllä on sanottu, joskin jotkut (ehkä se on epämiellyttävää) haluaisivat auttaa. Niin kuin uskolliset lääkärit tekevät, kun jalkaan on tullut kuolio, toimivat he säälimättömästi ja leikkaavat, sahaavat, polttavat lihaa, suonia, luita ja ytimiä. Niin tehtäköön tässä myös, polttakaa heidän synagogansa, kieltäkää kaikki, mitä olen yllä sanonut, pakottakaa heidät työhön ja suhtautukaa heihin kaikella armottomuudella niin kuin Mooses teki erämaassa ja löi kolmetuhatta kuoliaaksi, ettei koko lauma joutuisi tuomion alaiseksi.

On eräs huomionarvioinen asia, joka varmasti on vaikuttanut siihen miksi, sekä Martti Luther kuin myös Aadolf Hitler myöhemmin, suhtautuivat niin poikkeuksellisen vihamielisesti juuri juutalaisiin – juutalaisten oma käytös. Juutalaiset eivät historian saatossa ole suinkaan vaatimattomasti vaienneet erityisasemastaan Jumalan valittuna kansana, päinvastoin. He ovat aina aivan avoimesti ylpeilleet Jumalan heihin kansana osoittamasta ainutlaatuisen merkittävästä suosionosoituksesta, kehua retostelleet asemastaan juontuvaa omaa moralista ylemmyyttään sekä tietysti haastaneet muut Jumalat. Unohtamatta tietenkään sitä pilkkaa ja ivaa, jonka juutalaiset ovat kautta aikain kohdistaneet Jeesukseen ja tämän  äitiin Mariaan, sekä ei-juutalaisiin, kristittyihin. Esimerkiksi vaikkapa Gittin57a: Jeesus lähetettiin rabbien moittimisen vuoksi helvettiin, jossa häntä rangaistaan keittämällä häntä kiehuvassa ulosteessa. ja Sanhedrin 106a,b: Maria oli huora tai Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.!

Toisin sanottuna, juutalaiset ovat aina kerjänneet verta nenästään samoin kuin ensimmäisten seurakuntien alkukristityt kerjäsivät häpeällisellä käytöksellään marttyyriutta Rooman valtakunnassa. Ei siis ole mikään ihme, että kristityt raahattiin aikoinaan petojen ruuaksi Coloseumiin tai että juutalaisilta on aina yritetty tukkia suu vaikka äärimmäisillä fyysisillä voimakeinoilla.

Sodat vakiinnuttivat esivallan pelon ja pikkuruhtinaiden vallan. Se hidasti kansallisvaltioiden syntyä, markkinoiden, liberalismin ja porvarillisen demokratian kehitystä. Uskonpuhdistuksesta vuoteen 1918 oli olemassa vain paikallisia kirkkokuntia, joiden tunnustus ja uskonnolliset menot olivat samat kuin asianomaisten hallitsijoiden. Saksa ei ole vielä ehtinyt toipua Lutherin aloittamasta "vallankumouksesta", kun 333 vuotta myöhemmin, 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä, 375 kilometriä Eislebenistä etelään, keskelle Lutherin luomaa moukkamaista ja raakaa uskonnollista ahdasmielisyyttä ja esivallan pelkoa katoliseen perheeseen syntyy poikalapsi, joka kasteessa saa nimen Adolf Hitler.

Kun Adolf Hitlerin elämää katsoo kokonaisuutena ja vertaa sitä Martti Lutherin elämään, ei voi välttyä huomaamasta näiden kahden, isiensä pikku poikana raa’asti hakkaaman miehen toiminnan silmiinpistävän hämmästyttävää samankaltaisuutta. Jos jälleen syntymä ja karman laki olisivat totta, niin voisi jopa väittää, että kyseessä on yksi ja sama henkilö, niin samanlaisia näiden kahden eri aikakaudella eläneen miehen ajatukset ja toimintatavat ovat.

Kumpikaan ei käytännössä tahrannut omia käsiään koskaan vastustajiensa vereen, vaan he osasivat agitaation avulla delegoida tehtävän siististi muille. Kumpikin oli kiihkoisänmaallinen ja antisemitisti, juutalaisvihaaja. Yhteistä heille oli myös ylhäisten, aatelisten, ruhtinaiden sekä kuninkaallisten tittelien pikkutarkka korostaminen ja näiden tittelien omaavien henkilöiden edessä matelu, autokratian eli itsevaltiuden sekä kaiken esivallan kunnioitus, pokkurointi. Molemmat osasivat vastustajiensa solvaamisen taidon mitä värikkäimmin ja törkeimmin kielellisin ilmaisuin, ja heitä kumpaakin nimitettiin vastustajiensa taholta paholaiseksi, jopa pedoksi. Luther itse asiassa jopa ylitti Hitlerin kuvainnollisissa ilmaisuissaan, kun hän nimitteli vastustajiaan muun muassa emäsioiksi, lehmiksi, pöljiksi, pölkkypäiksi, pettureiksi, roistoiksi, viettelijöiksi ja sokeiksi narreiksi, joiden paikka oli mestari Hansin, pyövelin, pölkyllä.

Itsessään Adolf ja Martti eivät nähneet koskaan mitään moitittavaa kuten kunnollisen ja hurskaan kaksinaismoralistin luonteenkuvaan kuuluukin, vika oli aina muissa. Kumpikin oli valmis kääntämään takkinsa aina sopivan tilaisuuden ilmaantuessa, ja yhteen ääneen he molemmat vakuuttivat saaneen oikeutuksen, valtakirjan tekoihinsa Kaikkivaltiaalta. Sekä Hitlerin, että Lutherin jalanjälkiä seuratessa törmää tuon tuosta verilöylyihin, ja molempien osalta jäljet päättyvät hirvittäviin ja raakoihin sotiin, joissa kaikki kuviteltavat keinot olivat sallittuja.

Luonteeltaan he olivat kuin samasta pölkystä veistettyjä, jyrkkiä, karkeita, rahvaanomaisia suorapuheisuudessaan, suvaitsemattomia, meluavia, kiihkomielisiä, elämäntavoiltaan askeettisia, itsekurissa eläviä, itseään tutkivia, ”itselleen rehellisiä”, väkivaltaisia, opinhaluisia runouden- ja musiikinharrastajia, henkilöitä, jotka pyrkivät esiintymään aina oikein Kaikkivaltiaansa silmissä. Sekä Adolf että Martti olivat molemmat myös loistavia puhujia, ja aikalaistensa mukaan heidän kummankin silmät hehkuivat kuin niissä olisi palanut salaperäinen tuli. Molemmat myös kuulivat omien sanojensa mukaan ”sisäisen äänen”, jonka ohjeita he yrittivät elämässään noudattaa.

Martti ja Adolf, nämä kaksi ”uskonveljeä”, jos Hitler hurmioituneiden väkijoukkojen edessä tapaili puheensa alussa oikeita sanoja, niin aivan samoin Luther seisoi kuuliaisen seurakunnan keskellä sanattomana, eikä Jumala tuonut hänen mieleensä mitään puhuttavaa. Molemmat vaikuttivat myös aika ajoin niin puheiltaan kuin myös käyttäytymiseltään olevan silminnäkijöiden ja aikalaisten mielestä järjiltään. Yhtälailla ”veljekset” pelkäsivät ja aavistelivat ennenaikaista kuolemaa, joka estäisi heitä suorittamasta tehtäväänsä. Lisäksi kummankin pojan isä halusi kiihkeästi tehdä pojastaan valtion virkamiehen ja pieksi estoitta ja väkivaltaisesti poikaansa.

Martin Luther Memorial Church in Mariendorf
saarnapöntön puukaiverrus . Natsisotilas ja Jeesus

Martti Luther herätti saksalaisissa kiihkeän kansallistunteen, ja Adolf Hitler löi lisää vettä kiukaalle ja jatkoi siitä, mihin Luther oli jäänyt. Hän toteutti Lutherin teesit juutalaisten ”käsittelemisestä” viimeistä pilkkua myöten kirjaimellisesti käytännössä. ”MeinKampf” onkin täynnä irstaita vihjailuja siitä, miten karkeat juutalaiset viekoittelivat siveän nuhteettomia js viattomia kristittyjä neitoja ja täten myrkyttävät heidän verensä. Hitler osasi kirjoittaa ”painajaisnäyistä, missä inhottavat, länkisääriset juutalaiset epäsikiöt viettelivät satojatuhansia tyttöjä”:

Oliko mitään lian tai siveettömyyden muotoa varsinkaan sivistyselämässä, jossa ainakin yksi juutalainen ei olisi osallisena? Jos sellaista mätäpaisetta leikkasi miten varovasti hyvänsä, niin sieltä löytyi kuin ruumismato mätänevästä ruumiista, usein valon häikäisemänä – jutku!

Kun ensimmäisen kerran havaitsin miten kylmäsydämisiä, hävyttömiä ja laskelmoivia juutalaiset olivat toimiessaan johtajina, tässä inhottavassa paheiden liiketoiminnassa suurkaupungin sakan joukossa, kiirivät kylmät väreet pitkin selkäpiitäni.

Juutalainen… on aina ollut loinen toisten kansojen ruumiissa… Juutalaisten leviäminen on loisille luonteenomainen ilmiö. He etsivät lakkaamatta uutta ravintoliuosta rodulleen… Juutalainen on ja pysyy loisena, joka vahingollisen basillin tavoin leviää yhä laajemmalle heti kun suotuisaa ravintoliuosta on tarjolla. Seuraukset hänen läsnäolostaan ovat samat kuin loisten läsnäolosta. Minne hän ilmestyy, isäntäkansa ennemmin tai myöhemmin kuolee pois.

Eikä Adolf vain pelkästään tyytynyt jatkamaan Martin aloittamaa ja valitettavasti kesken jäänyttä reformaatiota, uskonpuhdistusta, vaan jopa pyrki puhdistamaan uskon lisäksi Lutherin ”uskon kautta tapahtuvan autuuttamisajatuksen” aiheuttaman lian ja loan, moraalisen rappion seurausilmiöt huorat, juopot ja kaiken maailman ilveilijät pois kaduilta pilaamasta puhdasta ilmaa ja Saksan kansaa.

Ja tätä "kusipäätä" Martti Lutheria, Aadolf Hitlerin esikuvaa, Annamari Sipilä ja Anna-Stina Nykänen ylistävät Helsingin Sanomissa! ENTÄ SINÄ? OLETKO SINÄKIN LUTERILAINEN?
Tosin tänä päivänänkään Lutherin kaltainen mies ei joutuisi maassamme avohoitoon, siitä meillä on esimerkkejä ympärillämme aivan yllin kyllin.

---