Case HS 20.12.2018 - Vastuullista Vastuutonta Valejournalismia

Onko seuraamasi uutissivuston jutun tehnyt vastuullinen toimittaja? Noudattavatko kuuntelemasi kanavan ohjelmat vastuullisen journalismin pelisääntöjä?

Mediatalot kampanjoivat juuri jälleen kahden viikon ajan vastuullisen journalismin puolesta. Vastuullinen media pyrkii aina tarkistamaan tietonsa mahdollisimman hyvin. Jos virheitä kuitenkin sattuu, media korjaa virheensä asianmukaisesti - muka. Sillä koko Julkisen Sanan neuvoston lanseerama ”Vastuullinen journalismi” laatuleimoineen on todellisuudessa pelkkä vitsi. Vastuullisen journalismin merkki ei takaa, että sinä saat totuudenmukaista tietoa siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Siitä valaiseva esimerkki:

  

Suomen valtakunnan ykkössanomalehti Helsingin Sanomat, Helsingin Sanomien toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Heidi Väärämäen artikkeli ”Opetamme lapsillemme, mitä on hyvä elämä, mutta menemme pahasti metsään, sanoo kasvatus­tieteen professori” sekä artikkelissa haastateltu kasvatustieteen professori ja filosofi Veli-Matti Värri, tarjoavat meille Hesarin Elämä-palsatalla klassisen esimerkin 20.12.2008 tieteen varjolla tehtävästä härskistä manipulaatioista. Uutinen on myös loistava esimerkki valtamedian viljelemistä valeuutisista, vastuuttomasta journalismista, johon faktantarkastajat ja Julkisen Sanan neuvosto eivät puutu, koska he omaavat vain hajanaista nippelitietoa, heiltä puuttuu tarvittava yleissivistys.

Sitä paitsi Veli-Matti Värri kirja, jonka pohjalta Heidi Väärämäki on lehtijuttunsa laatinut, ”Kasvatus ekokriisin kaudella” (Vastapaino), on ehdolla Vuoden Tietokirjaksi. Vuoden tiedekirja valitsee Tieteellisten seurain valtuuskunta, joka on noin 260 suomalaisen tieteellisen seuran valtakunnallinen kattojärjestö.  Näin ollen Helsingin Sanomien uutinen saa vielä selkänojan, uskottavuutta valeuutiselleen suomalaiselta tiedeyhteisöltä.

Mitä Väärämäki sitten kertoo uutisessaan kirjan ”Kasvatus ekokriisin kaudella” pohjalta (artikkeli muuten vaikuttaa enneminkin Helsingin Sanomien julkaisemalle toimituksellisen aineiston oheen liitetylle Värrin kirjan mainokselle, ei niinkään uutiselle):

Väite: Tiedämme, että jos kaikki ihmiset eläisivät niin kuin me, tarvitsisimme 3,6 maapallon resurssit. Tiedämme, että merissä kelluu jättimäisiä muoviroskalauttoja, jäätiköiden sulaminen kiihtyy ja että ilmastonmuutokseen linkittyvien sään ääri-ilmiöiden, kuten tulvien ja kuivuuden, määrä on kaksinkertaistunut maailmassa sitten vuoden 1990.

Silti vuosi toisensa jälkeen ostamme jouluna pakettikaupalla tavaroita, hamstraamme alennusmyynneistä lisää tavaraa ja lennämme kaamosta pakoon etelänlomalle. Miksi käytöksemme ei muutu?

Tätä kasvatustieteen professori ja filosofi Veli-Matti Värri on pohtinut kymmenen vuotta. Lokakuussa Värriltä ilmestyi kirja, jossa hän on hahmotellut vastauksen.

”Kestämättömän elämäntavan jatkaminen ei johdu ihmisten tiedon puutteesta. Syy löytyy syvältä ihmismielen tiedostamattomasta olemuksesta, jota tulkitsemani filosofit kutsuvat haluksi”

Meistä jokainen syntyy tähän maailmaan hedonistisen halun kanssa. Ihminen on rakennettu haluamaan mielihyvää. Pieni lapsi saa sitä vanhemman kosketuksesta ja äidinmaidosta, mutta myöhemmin halu alkaa suuntautua muualle.

lampun henki täyttää kolme haluasi: haluan lisää, lisää ja lisää

Nykyisessä elämäntavassamme alkukantainen halu on Värrin mukaan kohdistunut kuluttamiseen, koska se takaa nopean annoksen nautintoa. Pahaan mieleen auttaa jäätelö tai uusi paita. Hyvää mieltä juhlitaan sitäkin usein ostamalla.

Vale numero 1

Ihminen ei synny minkään tunnetun tieteellisen tutkimuksen mukaan maailman hedonistisen halun kanssa, ei edes hedonistina, nautiskelijana, jonka elämän päämäärä on nautinnon metsästys. Hedonismi ei ole alkukantainen halu, vaan varhaislapsuudessa tapahtuneen henkisen pahoinpitelyn seuraus. Kun lapselta on torjuttu/kielletty kosketuksen, läheisyyden ja luottamuksen mukanaan tuoma luonnollinen mielihyvä, lapsi vaurioituu ja ryhtyy etsimään luonnottomia mielihyvän lähteitä. Vaurion vakavuudesta riippuen mielihyvän tavoittelu voi suuntautua muumimukien tai muoviämpäreiden keräilyyn, penkkiurheiluun, fanitukseen tai korvaustoiminnoista kaikkein raaimpaan, väkivaltaan. Kuluttaminen on kätevä tapa korvata kadotettu rakkaus! (muun muassa James W. Prescottt,  Bonding, Brain, Intelligence & Play: www.youtube.com/watch?v=KhHD_J2yg0c, Sensory Deprivation and the Developing Brain, www.youtube.com/watch?v=_3aKkOesG00&t=17s, Origins of Violence, www.youtube.com/watch?v=qndiarMvbZY, Ruumiin mielihyvä ja väkivallan alkuperä, jumalasuomi.tripod.com/prescott.htm, Anthony Storr, Ihmisen aggressiot, WSOY 1970, Seksuaalinen poikkeavuus, Weilin & Göös, 1969, Reich, Wilhelm, Fasismin massapsykologia, Otava 1982 ja Erich Fromm, lähinnä Hyvän ja pahan välillä, Kirjayhtymä 1967, Pako vapaudesta, Kirjayhtymä 1976 ja Rakkauden vaikea taito, Kirjayhtymä 1977)

Sosiaali saalistamassa

Väite: Tästä päästään Värrin varsinaiseen väitteeseen: Meno ei muutu, koska lapset sosiaalistetaan kotona ja koulussa jatkuvan kulutuksen ja kulutusmahdollisuuksia ylläpitävän talouskasvun logiikkaan. Värrin mukaan tämä ”sosiaalistuminen” tapahtuu huomaamatta, sillä yhteiskunnan vallitsevat arvot ovat sen jäsenille itsestäänselvyyksiä. Lapset oppivat, että kunnon kansalainen valmistuu nopeasti työelämään, etenee urallaan ja tienaa ammatissaan hyvin, jotta voi kuluttaa, kuten haluaa.

Valhe numero 2:

Värri on oikeassa vain siinä, että lapset yhteiskunnallistetaan, sosiaalistetaan kotona, mutta tuo sosiaalistaminen tapahtuu jo paljon ennen koulua. Talouskasvun, jatkuva ”mulle myös lisää”-logiikka on seurausta lapsen tukahdetusta seksuaalisuudesta (kosketus, leikki ja läheisyys) ja sen seurauksista, sisäisestä tunnetyhjyydestä, aitojen läheisten kiintymyssuhteiden puutteesta (nyt ei puhuta mistään fb-kavereista), empatian puutteesta ja lapsen vanhempiensa hänelle näyttämästä omasta esimerkistä, ei suinkaan luokkahuoneesta. Vanhemmat kasvattavat lapset kunniallisiksi, tottelevaisiksi, rahaa palvoviksi kunnon kansalaisiksi, jotka eivät ainakaan kyseenalaista vallitsevia yhteiskunnallisia arvoja muuta kuin muodon vuoksi.

Fudanin yliopiston psykologian apulaisprofessorin Bin-Bin Chen (www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0191886918300710?via%3Dihub):

Lapsuuden epäluotettavuus ja huolenpidon puutteet tosiaan olivat yhteydessä ahneuteen

Halun kahleet

Saksalaiset tutkijat Patrick Mussel ja Johannes Hewig (www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0092656616300824):

Saksalaiset tutkijat yllättyivät pari vuotta sitten tutkimuksissaan siitä, miten vahva yhteys ahneudella on psyko­patiaa luonnehtivaan häijyyteen. Häijyltä puuttuu empatiaa ja läheisiä kiintymyssuhteita. Lisäksi hänellä on taipumus käyttää hyväksi toisia ihmisiä ja vahvistaa itseään muihin kohdistamillaan ilkeyksillä.

James W. Prescott:

Ei ole myöskään yllättävää, että itsekkyys, oman voiton tavoittelu ja narsismi kukoistavat fyysisen mielihyvän tukahduttamisen (siveellisyyden) olosuhteissa.

Ahne ihminen siis paljastuu elämänhistorian teorian valossa siis huonojen lapsuuden kokemusten uhriksi. Ei huomaamatta, kuten Värri erheellisesti kuvittelee. Resurssien rohmuamisesta on tullut haluun takertuneelle yksilölle (massoille) pysyvä strategia selvitä elämässä.

Väite: ”Olen huolissani siitä, että kouluissa opetettavia taitoja yritetään yhä enemmän muokata vain työelämän tarpeisiin, mutta nykytyöelämän ehdot määrittelevät globaalit suuryritykset ja sijoittajat. Kulutuskulttuurissa lapset kasvavat haluamaan itsensä kehittämistä, uusia elämyksiä ja uusia tavaroita edistyksen merkkinä”

Kouluissa kyllä puhutaan lapsille ilmastonmuutoksesta, ympäristönsuojelusta ja kierrättämisestä. Värrin mukaan tämä on pelkkää kosmetiikkaa niin kauan kuin maailmaa koskevat perususkomukset eivät muutu.

MInä uskon Kaikkivaltiaaseen kaatopaikan luojaan

Näitä uskomuksia Värri nimeää kaksi. Ensimmäinen on ihmiskeskeinen suhde luontoon.
Ihmiskunta ajattelee omistavansa puut, meret, vuoret, mineraalit ja eläimet. Niitä käytetään surutta kulutushyödykkeiden lähteenä. Näiden hyödykkeiden, kuten lihan tai öljyn tuotanto, on kaukana tavallisen kaupunkilaisen arjesta. Siksi niiden kustannuksia luonnolle ei joudu ajattelemaan, kun poimii ostoskoriin jauhelihapaketin parikymmentä metriä pitkältä lihatiskiltä tai tankkaa auton huoltoasemalla.

Toinen ongelmallinen uskomus on Värrin mukaan usko pelastavaan teknologiaan.
Tieteen ja teknologian kehitys on kiistatta parantanut ihmisten elämänlaatua. Tappavia tauteja on nujerrettu ja ruuantuotanto on tehostunut. Samalla ihminen on kuitenkin tottunut siihen, että teknolo­gian avulla se hallitsee ympäris­töään. Tämä uskomus pätee Värrin mielestä myös ilmastonmuutoksen torjuntaan. Oletamme, että ekokriisi ratkeaa jonkin tulevaisuudessa keksittävän teknolo­gian ansiosta.

Nämä lähes tiedostamattomat uskomukset siirtyvät Värrin mukaan lapsille kotona, mutta myös koulussa. Ne sallivat meidän jatkaa kestämätöntä elämäntapaamme.

”Koska haluamme jatkaa ylikuluttamista, eristämme ongelmat tulevaisuuteen. Vannomme vielä olemattoman teknologian nimiin kuin varhaiskristityt tulevan armon toivossa.

Ei sellainen elämäntapa ole edistystä, joka vie tuhoon. Oikeaa edistystä on elämän suojelu planeetallamme.”

Valhe numero 3:

Kouluissa opetettavat taidot ja kulutuskulttuuri ovat perua vanhempien antamasta esimerkistä ja kasvatuksesta, jonka varassa vanhemmat lapsensa maailmalle lähettävät. Huvittavasti Värri syyllistää koulussa opetettavia taitoja, joita opettavat aivan saman maailmakatsomuksen ja arvomaailman omaavat opettajat kuin mitä lasten vanhemmillakin on. Värri uskotteleekin lukijoilleen/kuulijoilleen, että perususkomukset muuttuvat ilman, että niihin uskovat itse muuttuvat. Niinpä Värri ei osaa esittää minkäänlaista muuta ratkaisua kuin että perususkomusten, ihmisen luontosuhteen ja usko pelastavaan teknologiaan, on muututtava! Ikään kuin ihmisen luontosuhde ja usko pelastavaan teknologiaan olisivat jotenkin irrallisia ihmisen varhaislapsuudessa väkivaltaan nojautuvan kasvatuksen seurauksena muovautuneesta arvomaailmasta, ahneudesta ja kateudesta.

Kyse on todellakin ”tiedostamattomista” uskomuksista, tai pikemminkin menetetyn rakkauden korvaustoiminnoiksi muodostuneista käytännöistä. Me haluamme jatkaa ylikuluttamista, emme eristääksemme ongelmat tulevaisuuteen, vaan yrittämällä unohtaa omat ongelmamme. Näin meidän omista ongelmistamme tulee meidän kaikkien ongelma tuhon muodossa. Siinä Värri on oikeassa, että oikeaa edistystä olisi elämän suojelu planeetallamme, mutta hän ei kykene lapsuuden kokemustensa synnyttämien omien psykologisten puolustusmekanismiensa vuoksi näkemään totuutta: Kuinka elämänsuojelu olisi toteutettava.

Helppoa kuin ekologinen sivistysprojekti

Väite: Mitä sitten olisi tehtävä? E­ko­lo­gi­nen si­vis­tys­pro­jek­ti, sanoo Värri.  Samanlainen koko yhteiskunnan läpäisevä hanke, kuin hyvinvointivaltion luominen sotien jälkeen. Värri itse on sen onnistumisesta loistava esimerkki: vaatimattoman itäuusimaalaisen maatalon poika, josta tuli ensin nuorisotyöntekijä lastenkotiin ja myöhemmin professori.

”Onnistuimme hyvinvointivaltiota rakentaessa ajattelemaan ihmisen roolin uusiksi niin, että taustasta riippumatta kaikille pyrittiin takaamaan tasavertainen mahdollisuus koulutukseen ja itsensä toteuttamiseen. Meistä tuli yksi maailman hyvinvoivimmista maista. Olemme koulutettu kansa. Miksi emme onnistuisi myös kestävän elämäntavan luomisessa?”

Valhe numero 4:

Värrin mukaan ”ekologinen sivistysprosessi” eli ajattelun muuttaminen olisi ratkaisu maailmanlaajuisen elämänsuojelun käynnistämiseksi (ei kai hän kuvittele, että vain Suomessa muutettaisiin ajattelua?).

Värrin päättelyketjussa on vain yksi hirvittävä aukko, sillä hän kuvittelee hyvinvointivaltion syntyneen Suomessa sotien jälkeen ajattelun uudistumisen seurauksena – yhtäkkiä yhteiskunnassa päätettiinkin ajatuspajojen toiminnan tuloksena ryhtyä hyväntekijöiksi ja pyrittiin takaamaan kaikille ”tasavertainen mahdollisuus koulutukseen ja itsensä toteuttamiseen!”

Värrin päättelyketjussa on vain se ongelma, että missään historiankirjoituksessa ei mainita sanallakaan, että Suomessa olisi II Maailmansodan jälkeen toiminut ainuttakaan ajatuspajaa, vaan suomalaisessa yhteiskunnassa laajalti vallinnutta tyytymättömyyttä pyrittiin hallitsevan valtaeliitin toimesta yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi ”rukkaamaan” tulonjakoa ja sosiaalista asemaa uudistamalla eli yksilön kohtelua oikeudenmukaistamalla.

Suomalaisista tuli irti päästetyn kulutus kulutushysterian seurauksena muutamassa vuosikymmenessä pika pikaa koulutettu ja aineellisestyi hyvinvoiva, mutta henkisesti pahoinvoiva kansakunta. Eli onnistuimme Värrin mukaan aineellista kaikkea hyvää tahtovien ”ajattelupajojen” seurauksena päästämään maassamme ahneuden irti!

Väite: Värrin visiossa kouluilla on erityinen rooli ekologisen sivistyksen jakamisessa, koska koulu on instituutio, jossa lapset imevät itseensä vallitsevan yhteiskunnan arvoja. Nyt nämä arvot myötäilevät Värrin mielestä jatkuvaan kasvuun perustuvaa talouspolitiikkaa. Hän pelkää, että päättäjät ja talouseliitti näkevät koulutuksen vain kilpailukyvyn tekijänä ja lapset työelämän resurssina.

Ekologista sivistystä!

”Ihailemme, kun lapsi oppii jo pienenä koodaamaan. Jos koulu valjastetaan pelkästään työelämän tarpeisiin, kasvatamme kapeita ja onnettomia ihmisiä.”

Värri tarkentaa, ettei hän vastusta koodaamista. Se voi olla ongelmanratkaisua parhaimmillaan. Värrin kauhukuvissa opetus kuitenkin keskittyy välineellisiin taitoihin. Silloin mennään metsään.

Valhe numero 5:

Värri väittää taas totuudenvastaisesti, että lapset imevät koulussa yhteiskunnan arvot, vaikka lapset omivat yhteiskunnassa vallitsevat arvot heidän omien vanhempiensa näyttämän esimerkin mukaan. Se harhakuvitelma, että koululla tulisi olla tulevaisuuden yhteiskunnassa erityinen rooli ekologisen sivistyksen jakajana, perustuu pelkkään sinisilmäisyyteen. Kuinka varhaislapsuudessa tapahtuneiden eriasteisten pahoinpitelyjen seurauksena ahne ja kateellinen, omaa ja aineellista etua tavoitteleva, yleissivistymätön, loogiseen punnintaan kyvytön, helposti johdatettava median ruokkimine mielipiteineen, ajattelukyvytön ja korkeintaan vain kuvanvaraiseen ajatteluun pystyvä yksilö pystyisi käsittämään mitä yhteinen etu käytännössä tarkoittaa? Ensin pitäisi purkaa edellä mainitut pahoinpitelyjen seuraukset pureutumalla terapialla syihin, mutta kuinka kaikki maapallon kansalaiset voidaan istuttaa vuorollaan Värrin terapia-sohvalle?

”Välineettömien” taitojen eli tunteiden, läheisyyden ja luottamuksen, pyyteettömän hyväntahtoisuuden opettaminen henkilölle, jolta lapsuuden väkivalta on pirstonut itsetunnon, on yhtä mahdoton tehtävä, kuin veden pysyttäminen hanhen selässä. Eiväthän ihmiset edes erota itsekkyyttä, epäitsekkyyttä tai pyyteettömyyttä toisistaan. Työelämään kasvatetut kapeat ja onnettomat ihmiset eivät kasva kouluissa, kuin kävyt puissa, vaan heidät on sysätty vanhempien toimesta suoraan kehdosta oravanpyörään.

Väite:

”Meidän pitäisi miettiä uusiksi koko kasvatuksemme perusta. Onko opetussuunnitelman lähtökohtana oikeasti globaali vastuu vai globaali kilpailu? Jos emme ryhdy luomaan uudenlaista suhdetta kulutukseen, eläimiin ja luontoon, toivo on menetetty.”

Valhe numero 6:

Jälleen Värri sysää kasvatuksemme ”epäonnistumisen” koulun, nyt tarkemmin koulun viallisten opetussuunnitelmien syyksi, vaikka nämä opetussuunnitelmat ovat tehneet niitä noudattavien lasten omat vanhemmat. Ja ratkaisuksi taivaanrannassa pilkottavaan katastrofiin Värri esittää jälleen uudenlaisen suhteen luomista kulutukseen, eläimiin ja luontoon”.

Ikään kuin taivaanrannassa häämöttävä katastrofi ei olisikaan ihmisen omaa aikaansaannosta, jota ei voi korjata teoilla, vaan ”suhdetoiminnalla” – ajattelemalla! Raukkamaista!

Mutta juuri näinhän se menee. Kukaan ei halua liata omia käsiään ja laittaa itseään likoon ryhtymällä sanoista tekoihin. Usko ajattelun ihmeitä tekevään voimaan ja usko pelastavaan teknologiaan ovat molemmat kuin usko Jeesukseen, joka saapuu pelastamaan maailman tuhon kynsistä.

Tehokasta kasvatusta

Väite: Värri on lähestynyt kasvatuksen ja ympäristön suhdetta filosofin näkökulmasta, mutta on hänellä mielessään myös käytännön toimia. Hän aikoo kasata ryhmän kasvatustieteilijöitä pohtimaan, kuinka ekologinen sivistys saadaan kunnolla osaksi opettajakoulutusta.

Vastuuta muutoksesta ei Värrin mukaan pidä sysätä vain opettajille. Se kuuluu erityisesti päättäjille, virkamiehille ja tutkijoille, jotka ovat muokkaamassa koulujärjestelmäämme. Ja toki vanhemmille.

Valhe numero 7:

Juuri näin, kasataan pyöreän pöydän paskanpuhuja-ritarit yhteen ja pohditaan ja pohditaan! Miksi Värri ei kerro mitä hän itse ja mitä me muut voisimme maassamme tehdä laajan ja rakenteellisen lasten pahoinpitelyn lopettamiseksi? Muuta kuin liikkumis-, asumis- ja syömistapojen lähinnä puheen tasolla tapahtuvia näennäismuutoksia? Juuri ilmestynyt IPCC:n ilmastoraporttihan ei ainakaan vähentänyt kansanjoukoissa riehuvaa joulun 2018 kulutushysteriaa – kulutus kasvoi jälleen. Ilta-Sanomat 24.12.2018: ”Aaton suklaa-ale aiheutti taas kaaoksen Vantaalla: Ihmiset rynnivät ja kahmivat suklaata laatikoittain – jopa ostoskori päätyi ilmaan”-  Maailmanloppu jälkeemme!

Värri ei myöskään tajua, että me itse, eivätkä mitkään ihmeen avaruusoliot, olemme opettajat, päättäjät, virkamiehet ja tutkijat, kuten myös poliitikot sekä – lastemme pahoinpitelijät. Mohandas Gandhi:

Johtajien pahuus, sikäli kun he ovat pahoja, ei välttämättä eikä yksinomaan ole synnynnäistä vaan suuressa määrin ympäristön aiheuttamaa. Heidät pitäisi muuttaa muuttamalla heidän ympäristöään. Tuo ympäristö olemme me – kansa, joka tekee hallitsijoista itsensä kaltaisia.  Hallitsijoissa korostuu se, mitä me kokonaisuudessa olemme.

Elämässä pitää olla tavoitteita!

Väite: Se, että ihminen pienestä saakka tavoittelee mielihyvää, ei tule muuttumaan. Mutta siihen voi vaikuttaa kasvatuksella, saako lapsi mielihyvää tavaroista ja kuluttamisesta vai jostain muusta.

Värri ottaisi keinoksi empatian, jota lapset luonnostaan tuntevat eläimiä ja luontoa kohtaan.

”On palkitsevaa, kun jo pienenä kokee, että voi teoillaan toimia elämää suojelevasti. Meillä on lahjakkaita pedagogeja ja olemme koulutettu kansa. Näen, että toivoa on.”

Valhe numero 8:

Nyt artikkeli vaihtaa sanan halu mielihyvään, jolloin ahneuden ilmiöstä ryhdytään keskustelemaan kasvatuspsykologisin, ei filosofisin ilmaisuin. Ja artikkeli toteaa aivan oikein, että mielihyvään voi vaikuttaa kasvatuksella mutta heti sen jälkeen tekee kammottavan mahalaskun! Artikkelin kirjoittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri, eikä kasvatustieteen professori ja filosofi, eivät ymmärrä alkuunkaan, että lapsi korvaa menetetyn luonnollisen mielihyvän, kosketuksen, läheisyyden, leikin ja luottamuksen luonnottomuuksilla, tavaralla ja kuluttamisella, tutkimusten mukaan jopa väkivallalla. Värri ottaisi keinoksi empatian, vaikka juuri aiemmin oli esillä tutkijoiden todenneen, että ahneilta ”puuttuu empatiaa ja läheisiä kiintymyssuhteita”! Värri ei tajua, että joillakin ihmisillä on vielä jäljellä ripaus tunteita (kaikkia ei ole pahoinpidelty yhtä paljon), joiden rippeillä he luonnon ”sisäiseen elämään eläytymisellä”, empatialla, osoittavat että he eivät ole vielä aivokuolleita. Sen sijaan eläytyminen toisen henkilön asemaan (empatia, ei sääli tai myötätunto) on useimmille meille yhtä vierasta ‒ ja mahdotonta, kuin kävellä kilometri toisen viisi numeroa liian pienissä kengissä.

Olisi todella palkitsevaa lasten kannalta, jos lahjakkaat pedagogit ja koulutettu kansa lopultakin lopettaisi lastensa pahoinpitelyn, raiskaamisen ja ryhtyisi sanoista tekoihin.

Lopuksi:

Kun artikkeliin tutustuu syvemmin, huomaa että syy siihen miksi Värrin kirja ”Kasvatus ekokriisin kaudella” saa erityshuomiota, on sen sisältämä ihmisen aiheuttaman ilmastomuutoksen, ekokatastrofin uhka (ilmeisesti kirja itse käsittelee uhkaa vielä yksityiskohtaisemmin).

Ilmastouhallahan vuollaan alinomaa rahaa ja varallisuutta maapallon kansalaisilta käsittämättömiä määriä (mm. climateandcapitalism.com/2011/12/07/outing-the-oligarchy-the-billionaires-who-benefit-from-todays-climate-crisis/). Eikä kyseisessä artikkelissa ole inventoitu yrityksiä, jotka hyötyvät kuluttajille jo puolipakolla myytäviä ilmastouhkaa torjuvia tuotteita kuten sähköautoja.  Ja poliitikoille ilmastouhka on erinomainen harhautusmenetelmä. Keskustelu poliitikon kannalta ikävistä asioista ja oman voiton tavottelusta on helppo siirtää huoleksi ”yhteisestä” tulevaisuudesta. Siksi on tärkeää, että ilmastouhkaa ja pelkoa tulevaisuudesta pidetään yllä vaikka vuoden tiedekirja kilpailun kautta.

Mutta mitä jos ilmastonmuutos ei olekaan ihmisen aiheuttama, vaan aivan normaalia maapallon ilmaston luonnollista vaihtelua? Kannattaisiko katsastaa ensin ”The Great Global Warming Swindle (www.youtube.com/watch?v=oYhCQv5tNsQ)” ja lausua terävä mielipide vasta sen jälkeen?

Entä Värrin käyttämä ilmaus halu? ”Kestämättömän elämäntavan jatkaminen ei johdu ihmisten tiedon puutteesta. Syy löytyy syvältä ihmismielen tiedostamattomasta olemuksesta, jota tulkitsemani filosofit kutsuvat haluksi”

Haluhan ei ole kasvatustieteellinen, vaan filosofinen ilmaus, joka periytyy Värrin sanastoon niinkin kaukaa kuin englantilaisen filosofin Thomas Hobbesin (1588–1679) yhteiskuntafilosofiasta. Jotenkin Wikipedian artikkeli ”Luonnontila” muistuttaa paljolti Värrin ajatuksia:

Odota - rillaan ekaks

”Kaikkien sota kaikkia vastaan” on Hobbesin käsitys luonnontilassa vallitsevasta kaikkien kamppailusta kaikkia vastaan. Tätä voi verrata ajatukseen ”ihminen on ihmiselle susi”. Hobbesin mielestä ihminen on perusluonnoltaan pahansuopa, minkä vuoksi elämä luonnontilassa on ”yksinäinen, kurja, häijy, raaka ja lyhyt”. Hobbesin mukaan luonnontilassa vallitsevaa vahvimman oikeutta tuli hallita ja ohjata valistuneen yksinvaltiaan johtamalla väkivaltakoneistolla. Ainoa tie luonnontilasta ulos on yhteiskuntasopimus, jolla kansalaiset luovuttavat osan oikeuksistaan vallanpitäjille suojelusta vastaan.”

Värri on korvannut Hobbesin ”kaikkien kamppailun kaikkia vastaan” ja ”ihmisen pahan perusluonteen” ”synnynnäisellä halulla ja koulutuksen pieleen menneillä opetussuunnitelmilla”. ”Valistuneen yksinvaltiaan johtama väkivaltakoneisto on korvattu puolestaan ryhmällä kasvatustieteilijöitä, jotka pohtivat, kuinka ekologinen sivistys saadaan kunnolla osaksi opettajakoulutusta”, sekä ”lahjakkailla pedagogeilla”. Hobbesin ”Ainoa tie ulos” on taas korvattu ”ekologisella sivistysprojektilla”! Thomas Hobbeshan kaiken kukkuraksi vielä väitti kuten Värri, että ”human desire for pleasure is the fundamental motivation of all human action”. Ja Hobbesin esittämä ja Värrin heti artikkelin alussa lainaama termi ”psychological hedonism” heräsi myöhemmin henkiin Sigmund Freudin viettiteoriassa, ankaran ja kunnianhimoa tähdentävän kasvatuksen läpikäyneen itävaltalaisen lääkärin harhakuvitelmissa libidosta ja thantoksesta. Eli ei mitään uutta auringon alla!

Saatesanoina herää kysymys: Kuinka voi olla mahdollista, että Veli-Matti Värrin epätieteellistä potaskaa sisältävän kirjan "Kasvatus ekokriisin aikakaudella" on kustantanut tieteellisiin julkaisuihin erikoistunut Vastapaino? Entä millä tieteellisillä ansioilla Tieteellisen Seurain Valtuuskunta on valinnut kirjan ehdokkaasi Vuoden tiedekirjaksi? Entä miten tällaisella aivotoiminnan omaava henkilö voi päästä kasvatustieteiden professoriksi ja filosofiksi Tampereen Yliopistoon? Entä miten Helsingin Sanomien toimittajaksi pääsee henkilö, joka ei omaa kykyä minkäänlaiseen lähdekritiikkiin ja joka on vielä saman Tampereen yliopiston tuote: yhteiskuntatieteiden maisteri.

Kertooko Värrin ja Väärämäen tapaukset Tampereen Yliopiston tieteellisen opetuksen ja tutkimuksen tasosta jotain hälytyttävää? Entä kenen pitäisi Helsingin Sanomien toimituksen esimiehenä, esimerkiksi uutispäällikkönä pitää huoli, että lehti julkaisee vain ”vastuullista journalismia”?