Case Oletko sinäkin rasisti - raharasisti?

Kaikkein ikävintä hyväsydämisten maailman pelastajien käytöksessä on heidän tapansa sysätä syy ilmastonmuutoksen kiihtymisestä kehitysmaiden ja nimenomaan afrikkalaisten niskaan kun he samaan aikaan itse rikkovat joulun kaikkien aikojen myyntiennätykset. Maailman pelastajien mielestä afrikkalaisten pitäisi jättää ottamatta käyttöön mantereen hiili- ja öljyvarat, jotta heidän omat jalkansa eivät merenpinnan nousun myötä kastuisi! Afrikkalaisten pitäisi maailman pelastajien mukaan tyytyä sellaisiin kalliinpiin energiamuotoihin, kuten tuuli- ja aurinkovoima, joihin länsimaatkaan eivät sähkön- ja lämmönjakelunsa, perusteollisuutensa pyörittämiseksi nojaudu. Nämä ilmastohysterikot haluavat käytännössä sementoida kehitysmaat sähköttömiin savimajoihinsa ‒ köyhyyteen.   

Ilmastohysteriä onkin jatkumoa maapallon pelastamiseksi naamioidulle länsimaiden harrastamalle kehitysmaiden riistolle. Sillä koko nykyinen länsimainen vauraus ja niin sanottu kristittyyn ja veljelliseen rakkauteen perustuva elämänmuotomme on rakennettu niin sanottujen kolmansien maiden raunioilla vallitsevalle hädälle ja kurjuudelle, jonka seurauksena maailman kärkiluokkaa oleva hyvinvointimme on tänä päivänä yhtä haurasta kuin tuhkaksi palanut paperiraha.

Kuvaavaa on, että ensin noita kristillisen lähetystyön kohteita ja vaurautemme lähteitä kutsuttiin sivistyneesti siirtomaiksi ilmeisesti siksi, että niistä siirrettiin kaikki irti saatava arvokas, kuten kulta, hopea, mausteet ja orjat, maihimme. Kristinuskohan oli eurooppalaisen sivistyksen ylevin ilmaus ja halvalla valmistetut (tai ryöstetyt) tavarat sen käytännöllisten saavutusten mitta. Sen jälkeen maat nimitettiin osuvasti kehitysmaiksi – kehittyihän läntisten teollisuusmaiden kristittyjen kansalaisten yltäkylläisyys ja aineellinen hyvinvointi nykyiselle tasolle juuri kyseisten maiden suunnattomien raaka-ainevarojen ja halvan työvoimareservin häikäilemättömän hyväksikäytön avulla. Nykyään nuo maat ovat ns. kolmansia maita. Niinpä niin, ei kahta ilman kolmatta ja – kolmannen korvapuusti.  

Mutta tarina ei pääty tähän. Jotta loputonta talouskasvua ja aineellista hyvinvointia elämänsä päätarkoituksena pitävä sivistysmaan lähimmäisen rakkautta säteilevä kansalainen unohtaisi edes hetkeksi tavaran, rahan, maineen ja kunnian perässä juoksemisen aiheuttaman henkisen pahoinvointinsa, niin hänen pitää aina vaan saada lisää ja yhä vielä lisää kaiken maailman hilavitkuttimia. Ainoa keino tyydyttää tämä meitä vaivaama krooninen muovirihkamalumous on tietysti palkansaajien ostovoiman jatkuva nousu, joka johtaa ennen pitkää väistämättä siihen, että maan sisäinen palkkataso kohoa huikeasti muita maita ja ennen kaikkea niitä maita korkeammaksi, jotka ovat meihin verrattuna taloudellisesti alistetussa asemassa. Näin kyseinen kansakunta hinnoittelee itsensä kyltymättömässä ahneudessa lopulta ulos jopa kansainvälisiltä tavara- ja työvoimamarkkinoilta. Ja vaikka kolmansista maista tuotavat raaka-aineet, kuten öljy sekä muut luonnonrikkaudet, ovat edelleen hyvin halpoja, niin valuuttaa kristittyihin koteihimme aiemmin säkkikaupalla kantanut vientiteollisuus ei enää maassamme vallitsevan ahneuden kyllästämän palkkatason vuoksi yksinkertaisesti vedä.

Ahneuden ruumiillistumat

Oman armaan isänmaan sisämarkkinat tökkivät myös. Veronmaksajat kokevat ensimmäiseksi kotimaiset tuotteet kukkarolleen liian arvokkaiksi verrattuna vastaaviin alemman palkkatason maissa tuotettuihin tavaroihin nähden. Seurauksena tästä kulutuskysynnän hiipumisesta on merkkinä kotimaisten yritysten toiminnan supistamisen tai päättymisen jatkuva uhka, tuotannon siirtäminen halpatyövoiman maihin, työttömyyden peikko, kauppataseen romahtaminen sekä sosiaalisia ongelmia leipäjonoineen sisältävä aikapommi. Tässä vaiheessa joku neropatti kaivaa esiin leikkausten lisäksi (köyhiltä varastamisen lisäksi) pelastusrenkaaksi ”Suosi suomalaista – Osta kotimaista” -kampanjan tilkitäkseen ahneuden suohon vääjäämättä uppoavaa katiskaa. Eikä kukaan tule ajatelleeksi, että tämä edelleen veroja, välillisiä työvoimakustannuksia ja kaiken maailman maksuja kitaansa hotkiva käenpoika on itse asiassa kaikkien meidän ja meidän vanhempiemme, kärkkäästi vientitulojen saaliinjakoon aiemmin osallistuneiden kristittyjen kansalaisten ahneuden oma aikaansaannos.

Mutta onko moraalisesti oikein boikotoida tiettyä kolmannen maan kansalaisen tekemää ja täysin kotimaista vastaavaa tuotetta? Tuotetta, jolla tämä alle kaikkien meidän minimipalkkojen ja minimityöaikojen puurtava, iholtaan erivärinen muukalainen pitää nipin napin hengissä jossain rähjäisessä ja haisevassa sähköttömässä slummissa kahdeksanhenkistä perhettään? Omahyväisesti emme ajattele lainkaan sitä, miksi muiden maiden kansalaisten pitää ostaa vientiteollisuutemme tuotteita, vaikka me voimme kieltäytyä ostamasta heidän vientiteollisuutensa tuotteita. Tai ehkä kuvittelemme, että kehitysmaissa asuvat ihmiset eivät ole meidän veroisiamme, sivistyneitä maailman omistajia.  Ja ainahan sitä voi omaatuntoaan rauhoittaakseen pari ropoa lahjoittaa nälkäkeräykseen, kaukaiselle kummilapselle tai kriisialueella toimivalle kenttäsairaalalle. Miksi me emme Suomessa saman tien boikotoi esimerkiksi öljyä, autoja tai tietokoneita?

Käytännössä omahyväisellä protektionismilla kehitysmaat sementoidaan köyhyyteen, turisteille drinkkejä ja aurinkotuoleja kantaviksi kastittomiksi seksityöläisiksi ja selänhierojiksi, jotka notkeilla vartaloillaan ja taitavilla käsillään helpottavat pakottavia lihaksiamme ja pahaa oloamme.

”Suosi suomalaista – Osta kotimaista” on kampanja, jolla kierretään näppärästi ilman omantunnon tuskia vastuu maapallomme muista ihmisistä ja heidän elinolosuhteistaan. Ikään kuin olisi noiden köyhien ihmisten vika, että he tekevät tuotteita liian halvalla. Ja on muistettava, että olemme jo aiemmin vahvemman oikeudella ryöstäneet näiden muukalaisten kotimaasta lähes kaiken mahdollisen. Mutta eikö tällainen pelkän kotimaisuuden varjolla tapahtuva vastaavien halvempien tuotteiden boikotointi ole perusteetonta syrjintää? Syrjinnän syy ei tosin ole tuotteen valmistajan ihon väri, vaan tuotteen liian halpa hinta ja nimenomaan se, että kaikki rahat eivät kilahdakaan kristittyjen omaan taskuun.

Jokaisessa tapauksessa, jossa kotimaisia tuotteita myytäisiin suurella alennuksella, ne revittäisiin vaahdoten käsistä. Mutta kun maan kansalaiset saadaan isänmaata uhkaavan vaaran ja kotimaisuuden varjolla kipuamaan rasismin rattikelkkaan, käyttäytyminen muuttuu päinvastaiseksi. Köyhiä maita ja niiden kansalaisia ei saa missään nimessä auttaa ostamalla heidän valmistamiaan tuotteita. Vain lumeapu kuten kehitysapu ja erilaiset avustuskeräykset, solidaarisuuskonsertit, rajoitettu määrä pakolaisia (eikä missään nimessä niin sanottuja elintasopakolaisia) sekä omaatuntoa puhdistavat kummilapset ovat sallittuja. Muru sinne, toinen muru tänne -tukimuodot eivät vahingoita rikkaiden maiden kristittyjä kansalaisia eikä heidän taloudellisia etujaan saati herätä heitä päiväuniltaan, riko heidän muovirihkamalumoustaan ja takaavat vastedeskin, että aurinkorannoilta löytyy päivävarjon nopsakoita avaajia.

Onko se sitä ammattiyhdistysliikkeen ja poliitikoiden paasaamaa solidaarisuutta, että on solidaarinen ahneudelle ja hyvä veli järjestelmälle mutta käyttäytyy samaan aikaan kuin sydämetön, ruoskaa heiluttava siirtomaaherra? Eikö tällainen muista maapallon asukkaista piittaamaton käytös ole rasismia - raharasismia?