sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Mitä valtio voi tehdä hyväksesi

Ihminen joka hekumoi voitolla on henkisesti kehitysvammainen

Sanna Marinin lapsuuden sisäisestä tyhjyydestä johtuvasta uusavuttomuudesta kertoo hänen valituksensa: Emme voi valitettavasti luottaa, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.”

Marin-ressukka onkin päättänyt, että koska yritykset (eivät edes valtion osin omistama yritys Neste) eivät pidä huolta kansalaisista, niin Suomen valtion on pidettävä huolta heistä. Siksi tulemmekin näkemään tulevaisuudessa yhä useammin ministereiden joukkovierailuja muuallakin kuin Kaipolan paperitehtaalla Jämsässä, Naantalin Nesteen öljyjalostamolla tai Lahdessa Scanian bussikoritehtaalla.

Marin kääntääkin John F. Kennedyn tunnetun lauseen ("Don’t ask not what your country can do for you, ask what you can do for your country.") päälaelleen muotoon: Älä kysy mitä voit tehdä maasi parhaaksi, vaan odota, että maasi tekee kaiken mahdollisen sinun hyväksesi!

lauantai 26. syyskuuta 2020

Idiootit vei ja kansa vikisee

Tynnyrinmuotoinen läskiperse-leijona pseeraa
Arkadianmäen hiekkalaatikolla

Ensin sisäministeri, lapsuudessa pahoinpidelty Marja Ohisalokehoa retostelee, että budjettiriihessä tehtyjen päätösten myötä turpeen alasajo Suomessa on alkanut, ikään kuin tehdyt päätökset olisivat pelkästään Vihreiden ansiota! Sitten tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko iskee takaisin olan takaa: ”Ei politiikka ole kilpailua siitä, kuka saa hehkuttaa mitäkin päätöksiä

Annika Saarikko on ärsyyntynyt tapaan, jolla vihreät Maria Ohisalon johdolla käsittelivät keskustalle herkkiä kysymyksiä budjettiriihessä. Saarikko näkee vihreiden toiminnassa näytösluonteisuutta, johon myös opetusministeri Li Andersson (vas) oli aiemmin tällä viikolla tympääntynyt.

Kaiken kukkuraksi Saarikko-ressukka erehtyy lopuksi tyhmyydessään uhoamaan: IS-haastattelussa budjettiriihestä: ”Taistelin leijonan lailla siitä, että meillä on toiminta­kykyinen hallitus!” EIKÖ TÄMÄ UHO OLE JUURI SITÄ KILPAILEVAA HEHKUTUSTA, JOKA KYSEISEN LAPSENA HENKISESTI LAIMINLYÖDYN "ÄMMÄN" MUKAAN EI KUULU POLITIIKKAAN?

perjantai 25. syyskuuta 2020

Geneettisesti sairaat koulukiusaajat budjettivaroin kuriin

Vitun ruotsalainen homo-pelle
Suurin osa kansalaisista pitää itseään niin erinomaisina, että he käyttävät sananvapauttaan arvostellessaan muiden elämää mutta kun heitä itseään arvostellaan, niin se on aina vihapuhetta. Kaksinaismoralistinen sokea suhtautuminen näkyy myös siinä, että koulussa esiintyvää väkivaltaa kutsutaan koulukiusaamiseksi, ikään kuin kyse ei olisikaan lainkaan väkivallasta, vaan jostain välitunnilla tapahtuvasta viattomasta hippa-leikistä!

Kaiken kukkuraksi koulukiusaaminen kertoo esimerkiksi opetusministeri Li Andersson mukaan, ”että olemme epäonnistuneet yhteiskuntana lastenoikeuksien turvaamisessa”.

Geneettisesti epämuodostunt
tyrkky
On röyhkeää, että joku opetusministeri syyttää kaikkia yhteiskunnan jäseniä koulukiusaamisesta, vaikka vain osa ilmeisesti geneettisesti häiriintyneitä nuoria syyllistyy kiusaamiseen! Onhan suuri osa maamme kallonkutistajista sitä mieltä, että esimerkiksi lasten luonteen piirteet periytyvät geneettisesti! Eikö silloin ole aivan tyhmää edes pyrkiä eroon koulukiusaamisesta ja eihän suurta osaa koulun henkilökunnastakaan kyseinen väkivallan kitkeminen todellakaan kiinnosta!

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen hurskasteleekin Li Anderssonin tavoin: ”Jatkossa kiinnitämme huomiomme yhä nuorempiin ja tulen osoittamaan budjetissa tähän rahoitusta” ikään kuin lasten geneettiset ”väkivaltamutaatiot” voitaisiin rahalla ”normaalistaa”. Vai olisiko kouluväkivallassa sittenkin kyse lasten vanhempien antamasta omasta esimerkistä, jota lapsokaiset kiltisti kopioivat koulumaailmassa tai vanhempien omiin lapsiinsa hyvin yleisesti kohdistama henkinen ja jopa fyysinen väkivalta! Käytnännösshän ketään ei kiinnosta koulukiussaamisen perimmäiset syyt vaikka viimeisin valtakunnallinen lapsiuhritutkimus ei laske huutamista, rähjäämistä, syyttelyä, loukkaamista, nälvintää, pelottelua, kyykyttämistä, mitätöintiä, kyttäystä, kiristystä, jäähyttämistä eli lapsen eristämistä, saati verbaalista pahoinpitelyä ja häpeän juurruttamista lapseen seksuaalisilla kielloilla lainkaan edes lieväksi henkiseksi väkivallaksi, vaikka nuo väkivallan muodot ovat kaikkein yleisimpiä vanhempien lapsiinsa käyttämiä menetelmiä. 

kapitalisti kansanmurhaajat kuriin

Ja kun nuo menetelmät kuorrutetaan tunnekylmyydellä, välinpitämättömyydellä eli henkisellä heitteillejätöllä, laiminlyönneillä, jalkapantaa muistuttavalla ylenpalttisella holhoamisella ja/tai lapselle rajoja määrittelemättömällä kasvatuksella, niin pahoinpideltyjen lasten kokonaismäärä määrä on Suomessa varmasti reilusti yli 90 %, sillä 64 % lapsista on ennen 14-ikävuotta saanut osakseen tyrkkimistä, tönimistä, ravistelua, riepottelua, tukistamista, läpsimistä, läimäyttelyä, lyömistä, potkimista, nyrkillä ja esineellä lyömistä, piiskaamista, sekä selkäsaunoja. Mutta valtaosan mielenterveyden ammattilaisten mielestä vanhempia ei sovi syyllistää, koska he eivät kaipaa sitä! 

 (https://massapsykologia.blogspot.com/2018/12/mielenterveyden-hairiot-syyt-ja-kootut.html

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Rumaa ja likaista korkeakulttuuria

Kyllä se on kamalaa, aivan hirveän kamalaa tämä naisten esineellistäminen ja seksiobjektiiveina käsitteleminen. Nämä ala-arvoiset ja iljettävät iljettävää maskuliinisen seksuaalisuuden tyydytyshimoa huokuvat kuvat on Ateneumin Aino-triptyykkiä myöten poistettava lastemme silmistä välittömästi!

Nehän ovat kaiken maailman lääppijöiden aikaan saamaa rutto-roskaa! 






Tilalle on heti ja välittömästi sijoitettava Touko Laaksosen miehisyyttä tihkuvat taideteokset. Nuo kuvat eivät aiheuta eroottisia painajaisia vihreillekään feministeille! Tom of Finlandin taide on nimen omaan sitä yhteiskunnallisesti hyväksyttyä korrektia korkeakulttuuria!



Kuinka häpeämättömän siveellisesti ja viattoman luonnonläheisesti Touko käsitteleekään taiteessaan antiikin mestarien tavoin miehen pyhiä sukukalleuksia. Ja naisethan esittelevät genitaalejaan rivosti usein ilman ruoskaa

Tämä Toukon viattoman puhdas taide eroaa kuin yö päivästä kaikesta rumasta, likaisesta ja kaksinaismoraalisesta lapsillemme tarjotusta sisään-ulos sonnasta!



  


torstai 17. syyskuuta 2020

Työllisyyspaketti on mielikuvituksen synnyttämä harha

Helsingin Sanomat kirjoitti 17.9: ”Hallituksen tapa laskea päätöstensä tuomien työllisten määrää ei herätä luottamusta, eikä päätösten hintaa ole laskettu lainkaan. Hallitus ei laske, paljonko työllisyyspäätökset myös heikentävät julkista taloutta

Ihra-Tynnyri + 4 turhan tyhmyrien joukko

Hallituksen työllisyyspaketti on nyt 31 000–36 000 uutta työllistä: pohjoismaisen työvoimapalveluiden mallin (aktiivimalli 2) käyttöönotto, 9500–10 000 työllistä, oppivelvollisuuden laajennus, 1600 työllistä, varhaiskasvatusmaksujen alennus, 2500–3600 työllistä, palkkatuen laajennus, 500–1000 työllistä sekä toimeksianto yli 55-vuotiaiden työllistämisestä, johon vaaditaan toimia työmarkkinajärjestöiltä, 10 000–12 000 työllistä.

Kaikki edellä luetellut työllistämiskeinot ovat täysin teoreettisia – hatusta vedettyjä mielikuvituksen synnyttämiä harhoja.ja äänestäjien (kansalaisten) kusettamista! Varmaa on vain se, että hallitus itse työllistää 1200 uutta virkailijaa TE-keskuksiin!

”Satsaamme merkittävästi palveluihin, tavoitteenamme on 1200 uutta virkailijaa lisää TE-toimistoihin, jotta yksilöllinen työnhaun tuki on mahdollista,” ministeri Haatainen painottaa.

tiistai 8. syyskuuta 2020

Homot ovat ansainneet helvetin tulen

Missä kulkee sallitun sananvapauden ja vihapuheen raja? Saako ihmistä nimitellä hänen käytöksensä ja/tai ajatustensa vuoksi muillakin nimillä kuin mitä hänen syntymätodistuksessaan lukee vai pitääkö häntä aina teititellä vaikka hän olisi oikea aivoidiootti? Onko henkilön nimittäminen aasiksi, pässiksi tai pöllöksi loukkaus myös kyseistä eläintä kohtaan? Entä nimittäminen tontuksi tai älykääpiöksi ja ovatko esimerkiksi nimitykset kusipää, mulkku, ääliö, tollo, nuija ja mäntti, jopa ministeri vihapuhetta - vai sananvapautta?

Onneksi taivaassa ei ole homoja!
Ainakin homo ja transvestiitti ovat Päivi Räsäsen ja muiden samanlaisten kiihkokristittyjen ja heidän myötäilijöidensä mielestä negatiivisia leimoja, joilla helvettiin lähetettävän lähimmäisen voi sananvapauden nimissä polttomerkitä vaikka valittujen kahvipöytäkeskustelussa! ”Sen tähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sen tähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman (helvetin) ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevä.” (Huomaa, että Päivin toistamien Roomalaiskirjeen jakeiden mukaan kuoleman ovat ansainneet eli helvettiin joutuvat myös ne, jotka hyväksyvät homot!)
Mutta entä kun kansanedustaja Halla-aho käyttää sananvapauttaan ja sanoo muslimien pedofiilin lailla käyttäytynyttä profeetta Muhammedia pedofiiliksi? KKO:n mukaanhan Halla-ahon islaminuskoa koskevat väitteet olivat sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä. Kuten käräjä- ja hovioikeus totesivat, Halla-ahon katsottiin toimineen loukkaamistarkoituksessa, mitä uskonrauhan rikkomista koskeva säännös edellyttää. Halla-aholla olisi halutessaan ollut mahdollisuus esittää arvostelunsa ilman islamin pyhinä pitämien arvojen häpäisemistä.
Wikipedian mukaan islamin pyhänä arvona pitämä pedofilia eli lapsikohteinen seksuaalihäiriö on normista poikkeava seksuaalinen mieltymys, jossa pedofiiliksi kutsutun yksilön seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu lapsiin eli henkilöihin, jotka eivät ole sukupuolisesti kypsyneitä. Pedofiilien sukupuolinen kiinnostus kohdistuu yleensä 8–10-vuotiaisiin tyttöihin ja 10–13-vuotiaisiin poikiin.
Pyhää pedofiliaa
Islamin pyhien kirjoitusten mukaanhan kun profeetta Muhammad oli 50-vuotias, hän pyysi pitkäaikaiselta uskontoveriltaan Abu Bakrilta tämän 6-vuotiaan tyttären Aishan kättä (eräiden lähteiden mukaan Aisha saattoi olla tuolloin 7-vuotias). Abu Bakr oli ensin vastahakoinen, mutta aviosopimus solmittiin, ja kolme vuotta myöhemmin 53-vuotias Muhammad oli ensi kertaa emätinyhdynnässä tuolloin 9-vuotiaan Aishan kanssa, joka leikki vielä nukeilla, kuten muslimien luotettavina pitämät hadithit kertovat:
Ursa on kertonut: Profeetta kirjoitti (aviosopimuksen) Aishan kanssa tämän ollessa 6-vuotias ja pani avioliiton täytäntöön tämän ollessa 9-vuotias, ja Aisha oli hänen kanssaan yhdeksän vuotta (ts. hänen kuolemaansa asti). (Bukhari 7:62;88; ks. myös Bukhari 7:62:64, Bukhari 7:62:65, Muslim 8:3310, Bukhari 8:3310) Aisha on kertonut: “Minulla oli tapana leikkiä nukeilla profeetan ollessa läsnä, ja tyttöystävilläni oli tapana leikkiä kanssani.” (Bukhari 8:73:151.)
KUN PUHUU TOTTA, NIIN SANAVAPAUDESTA TULEE SUOMEN OIKEUSLAITOKSEN MUKAAN SIIS VIHAPUHETTA! MUTTA KUN HOMOJA UHATAAN HELVETIN TULELLA NIIN SE ON SITTEN SITÄ SANANVAPAUTTA. Ilmeisesti koska se ei ole totta - Jesushan totesi Räsäsen Päivillekin: sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan