perjantai 25. syyskuuta 2020

Geneettisesti sairaat koulukiusaajat budjettivaroin kuriin

Vitun ruotsalainen homo-pelle
Suurin osa kansalaisista pitää itseään niin erinomaisina, että he käyttävät sananvapauttaan arvostellessaan muiden elämää mutta kun heitä itseään arvostellaan, niin se on aina vihapuhetta. Kaksinaismoralistinen sokea suhtautuminen näkyy myös siinä, että koulussa esiintyvää väkivaltaa kutsutaan koulukiusaamiseksi, ikään kuin kyse ei olisikaan lainkaan väkivallasta, vaan jostain välitunnilla tapahtuvasta viattomasta hippa-leikistä!

Kaiken kukkuraksi koulukiusaaminen kertoo esimerkiksi opetusministeri Li Andersson mukaan, ”että olemme epäonnistuneet yhteiskuntana lastenoikeuksien turvaamisessa”.

Geneettisesti epämuodostunt
tyrkky
On röyhkeää, että joku opetusministeri syyttää kaikkia yhteiskunnan jäseniä koulukiusaamisesta, vaikka vain osa ilmeisesti geneettisesti häiriintyneitä nuoria syyllistyy kiusaamiseen! Onhan suuri osa maamme kallonkutistajista sitä mieltä, että esimerkiksi lasten luonteen piirteet periytyvät geneettisesti! Eikö silloin ole aivan tyhmää edes pyrkiä eroon koulukiusaamisesta ja eihän suurta osaa koulun henkilökunnastakaan kyseinen väkivallan kitkeminen todellakaan kiinnosta!

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen hurskasteleekin Li Anderssonin tavoin: ”Jatkossa kiinnitämme huomiomme yhä nuorempiin ja tulen osoittamaan budjetissa tähän rahoitusta” ikään kuin lasten geneettiset ”väkivaltamutaatiot” voitaisiin rahalla ”normaalistaa”. Vai olisiko kouluväkivallassa sittenkin kyse lasten vanhempien antamasta omasta esimerkistä, jota lapsokaiset kiltisti kopioivat koulumaailmassa tai vanhempien omiin lapsiinsa hyvin yleisesti kohdistama henkinen ja jopa fyysinen väkivalta! Käytnännösshän ketään ei kiinnosta koulukiussaamisen perimmäiset syyt vaikka viimeisin valtakunnallinen lapsiuhritutkimus ei laske huutamista, rähjäämistä, syyttelyä, loukkaamista, nälvintää, pelottelua, kyykyttämistä, mitätöintiä, kyttäystä, kiristystä, jäähyttämistä eli lapsen eristämistä, saati verbaalista pahoinpitelyä ja häpeän juurruttamista lapseen seksuaalisilla kielloilla lainkaan edes lieväksi henkiseksi väkivallaksi, vaikka nuo väkivallan muodot ovat kaikkein yleisimpiä vanhempien lapsiinsa käyttämiä menetelmiä. 

kapitalisti kansanmurhaajat kuriin

Ja kun nuo menetelmät kuorrutetaan tunnekylmyydellä, välinpitämättömyydellä eli henkisellä heitteillejätöllä, laiminlyönneillä, jalkapantaa muistuttavalla ylenpalttisella holhoamisella ja/tai lapselle rajoja määrittelemättömällä kasvatuksella, niin pahoinpideltyjen lasten kokonaismäärä määrä on Suomessa varmasti reilusti yli 90 %, sillä 64 % lapsista on ennen 14-ikävuotta saanut osakseen tyrkkimistä, tönimistä, ravistelua, riepottelua, tukistamista, läpsimistä, läimäyttelyä, lyömistä, potkimista, nyrkillä ja esineellä lyömistä, piiskaamista, sekä selkäsaunoja. Mutta valtaosan mielenterveyden ammattilaisten mielestä vanhempia ei sovi syyllistää, koska he eivät kaipaa sitä! 

 (https://massapsykologia.blogspot.com/2018/12/mielenterveyden-hairiot-syyt-ja-kootut.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti