Mitä jos sinut ryöstettäisiin ruokakaupassa niin kuin sähköpörssissä?

 Neljä kuittia, jotka paljastavat poliitikkojen suuren puhalluksen

Jotta aivosi alkaisivat raksuttaa, lyödäänpä pöytään aukottomat todisteet: 

Kuitti 1: Vähävarainen perheenäiti haluaa valmistaa pienelle perheelleen kullanvärisen yllätyspäivällisen, paellan. Ostoskori koostuu halvimmista mahdollisista aineksista, joista riisiä, herneitä ja kurkumaa riittää vielä seuraaviinkin kertoihin. Ostosten hinta: 11,95 €. 

Kuitti 2: Makuja loihtiva keskituloinen kotikokki päättää herkutella. Hän korvaa seitin merilohella, heittää pataan tuoreet simpukat, vaihtaa tomaattimurskan makeisiin minitomaatteihin ja kruunaa kullanhohtoisen paellansa savupaprikalla ja kotimaisella muikunmädillä. Ostosten hinta: 66,40 €. 

Kuitti 3: Mutta jos ruokakauppias soveltaisi sähköpörssin kaltaista ”marginal pricing” -hinnoittelua, gourmet-korin loppusumma kassalla olisikin 1 181,84 euroa! Koko korin jokainen maitolitra ja sipuli hinnoiteltaisiin kalleimman yksittäisen tuotteen eli muikunmädin kilohinnan mukaan (220 €/kg). Kauppias kahmisi taskuunsa 1 115,44 euroa ilmaista windfall-voittoa – lähes 18-kertaisen katteen todellisiin kustannuksiin nähden – vain siksi, että koriin eksyi muutama teelusikallinen mätiä. Tämä on kansanedustajiesi siunaama, säälimätön mekanismi, jolla tavallisia sähkönkäyttäjiä rangaistaan ja rahastetaan vuoden jokaisena päivänä

Kuitti 4: Sähköpörssin koko groteskius paljastuu lopullisesti poikkeustilanteessa, jossa uusiutuvan energian kohtuuhintainen ’kurkuma’ vaihtuu maailmanmarkkinoiden kalleimpaan mausteeseen, ’sahramiin’ – eli kevyellä polttoöljyllä ja kaasulla käyvään helvetin kalliiseen huippuvoimaan.
Vaikka kuitti karrikoi pörssisähkön hinnoittelumekaniikka vertaamalla sähkön hintaa kurkuman ja sahramin hintaan, niin se kertoo lahjomattomasti, kuinka kansalaisen kusettaminen toimii!
Takana on rutikuiva kesä, vesivarastot ovat huvenneet, syksy on ollut tyyni ja lopulta päälle jämähtää talven 1984–1985 kaltainen kahden kuukauden paukkupakkanen, jossa elohopea matelee jatkuvasti -30 asteen alapuolella. Tuulivoimaloiden lavat seisovat taivaanrannassa liikkumatta ja pakkassumu peittää taivaan. Auta armias – yllätäen ydinvoimalan pysäyttää vielä viikkojen huoltoseisokkikin. 

Jotta ”markkinasignaali ei vääristyisi”, keinottelijoiden suojaksi viritetyt hintakatot poistetaan ja peliin astuu sähköpörssin ”sahramihinnoittelu” – jotta valtionyhtiöiden jättiosingot ja ainakaan poliitikkojen kulukorvaukset eivät vain vaarantuisi. Se vähävaraisen äidin halpa 11,95 euron peruskori maksaakin kassalla yhtäkkiä vain ja ainoastaan 43 405 euroa, koska jokainen maidon ja seitin grammakin hinnoitellaan pörssisähkön tapaan puolen gramman sahramipussin kilohinnalla (10 000 €/kg). 

Soittaisitko poliisin? Nuo neljä kuittia paljastavat valtion siunaaman sähkökusetuksen

Jos kauppias toimisi ruokakaupan kassalla näin, soitettaisiinko paikalle poliisi? Vietäisiinkö kauppias raudoissa maijan perälle tai suoraan suljetulle osastolle? Mutta kun täsmälleen sama mekanismi pyörii Suomen sähköverkossa ja Nord Poolissa joka ainoa sekunti, Fingrid, Fortum ja valtion päättäjät kutsuvat sitä ”tehokkaaksi, neutraaliksi ja moderniksi markkinaksi”. Ja sinä annat vaaleissa kiltisti äänesi tätä kartellia hyysäävälle rosvojoukolle – omille kansanedustajillesi. Sehän on sinun kansalaisoikeutesi...

Kurkumaa sahramina myynyt kauppias saa ilmaisen kyydin

Suuri sähkökusetus: Poliitikot ja virkamiehet pörssikeinottelun takuumiehinä

Mistä apu, kun hätä on suurin?

Koko EU:n sähkömarkkina toimii rajahinnoittelun eli pay-as-clear-periaatteen varassa: kallein verkkoon huudettu tuotantomuoto määrää hinnan kaikille. Euroopassa tätä kokonaisuutta pyörittää EU-tasolla lakisääteisesti yhteen kytketty järjestelmä (SDAC eli Single Day-Ahead Coupling), jossa Nord Pool on vain yksi alueellinen pörssioperaattori muiden rinnalla (kuten Keski-Euroopan EPEX SPOT). Kaikkien näiden pörssien taustalla pyörii yksi ja sama yhteiseurooppalainen laskenta-algoritmi nimeltä Euphemia. Tämä Euphemia-algoritmi laskee rajahinnoittelun koko mantereelle täsmälleen samalla kaavalla:

·       Jokaisella hinta-alueella halvimmat tuotantomuodot (aurinko, tuuli, ydin- ja vesivoima) otetaan huutokaupassa sisään ensin lähes nollakustannuksilla tai parilla sentillä.

·         Mutta hinnan määrää joka ikinen tunti tai varttitunti viimeinen verkkoon hyväksytty laitos, joka tarvitaan kattamaan kulutus. Ja viimeinen laitos on aina ja järjestelmällisesti se kaikkein kallein, se joka asettaa pörssihinnan. Ei ole sattumaa, vaan koko huutokauppajärjestelmän perusrakenne, jota kutsutaan taloustieteessä nimellä merit order (ansiojärjestys)

·   Jonon keulilla ovat tuuli- ja aurinkovoima, joiden muuttuvat polttoainekustannukset ovat käytännössä nolla euroa. Seuraavana tulevat ydinvoima ja suuri vesivoima, joiden ajaminen maksaa vain muutamia senttejä kilowattitunnilta. Sitten tulevat biomassaa tai turvetta polttavat lämpövoimalat. Ja jonon vihoviimeisenä hännänhuippuna ovat vanhat fossiiliset lauhdelaitokset, kaasukombivoimalat tai öljypolttimet.

-          Keski-Euroopassa kallein laitos on tyypillisesti maakaasu- tai hiilivoimala, johon on lisätty vielä EU:n päästöoikeuden hinta päälle. Suomessa tuon kalleimman viimeisen laitoksen roolin ottavat:

-          Kaasuturbiinit ja varavoimalaitokset: Pääosin kevyellä polttoöljyllä tai maakaasulla toimivat laitokset, joita pidetään valmiudessa vain pahimpia piikkejä varten. Niiden käynnistäminen, polttoaine ja korkeat päästöoikeusmaksut tekevät sähkön tuotantokustannuksesta moninkertaisen.

-     Kivihiili- ja turvelauhteen jäänteet tai teollisuuden varakattilat: Ne harvat fossiiliset laitokset, joita ei ole vielä ehditty purkaa, mutta joiden ajaminen vaatii kalliita EU-päästöoikeuksia, ja joiden omistajat hinnoittelevat riskinsä tappiin.

-   Tuontisähkö siirtoyhteyksien äärirajoilla: Jos oma tuotanto ei riitä ja sähköä joudutaan imemään Ruotsista tai Virosta siirtokaapeleiden maksimiteholla, kaapelien pullonkaulat ja naapurimaiden kalleimmat laitokset nostavat Suomen hinta-alueen hinnan suoraan kattoon.

-      Koko kuvion irvokkuus Suomen kohdalla tiivistyy tähän: Suomi tuottaa valtaosan sähköstään huippuhalvalla ja päästöttömästi – Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalla sekä vesivoimalla, joiden todellinen tuotantokustannus on vain 2–4 senttiä kilowattitunnilta. Suomessa tilanne on huomattavasti räikeämpi kuin Keski-Euroopassa, koska täällä halpa perusvoima ja kallein huippuvoima ovat äärimmäisen kaukana toisistaan, sillä heti kun pakkanen kiristyy ja tuulivoima hyytyy nollaan, tarvitaan viimeinen 100 tai 200 megawattia jostain öljypolttimesta tai kalliista varalaitoksesta, jonka omistaja huutaa pörssiin vaikkapa 50, 100 tai 200 senttiä kilowattitunnilta, tuo kallein öljypoltin muuttuu Suomen sähköverkon ”sahramiksi”. Kaikki se Olkiluodon ja Iijoen parin sentin sähkö myydään silloin kansalaisille ja teollisuudelle tuon vihoviimeisen öljypolttimen sahramihinnalla.

Nord Pool ei siis ole mikään suomalaisten virkamiesten oma pieni keksintö, vaan EU-komission, unionin sähkömarkkinadirektiivien ja ACER-viraston (EU:n energia-alan sääntelyviranomaisen) sementoima mantereenlaajuinen laki.

Sähköpörssin rajahinnoittelu (marginal pricing tai pay-as-cleared) on keinottelijan poliitikkojen suojeluksessa tekemä rakenteellinen ryöstö ilman näkyvää asetta, sillä järjestelmä mahdollistaa niin sanotun ylihinnoittelun. Teoreettisesti ja viranomaistasolla puhutaan ylevästi kahdesta pääasiallisesta suojamekanismista, mutta kumpikin on käytännössä vain porsaanreikä tai vitsi:

1.   Tekninen hintakatto (Maximum Clearing Price): Nord Poolissa ja EU:n sisämarkkinoilla on asetettu sähkölle muodollinen yläraja, joka oli aiemmin 3 000 €/MWh (eli 300 snt/kWh) ja jota on sittemmin nostettu jopa 4 000 ja 5 000 euron tasoille. Säännön irvokkuus piilee siinä, että jos hintakatto saavutetaan, sääntö velvoittaa nostamaan kattoa entisestään tulevaisuudessa, jotta "markkinasignaali ei vääristyisi". Se ei siis toimi kuluttajan suojana, vaan keinottelijan tikkaina.

2.   Markkinavalvonta (Fifa, Energiavirasto, ACER): Viranomaiset valvovat REMIT-asetuksen nojalla, ettei kukaan tee laitonta markkinamanipulaatiota eli pidätä keinotekoisesti kapasiteettia nostaakseen hintaa. Mutta kun koko järjestelmän laillinen sääntö on se, että saat huutaa marginaaliin mitä haluat ja kaikki saavat saman hinnan, laillisen huudon ja keinottelun raja on pelkkää silmänlumetta.

Voiko tällaisessa himmelissä yleensäkään puhua "ylikorkeasta hinnasta"? Uusliberaalin markkinateorian mukaan vastaus on kylmä: ei voi. Teorian mukaan ei ole olemassa "liian korkeaa hintaa", vaan hinta on vain "puhdas informaatiosignaali niukkuudesta", jonka tehtävä on tuhota kulutusta (demand destruction) eli pakottaa köyhät sammuttamaan lämmitys ja teollisuus ajamaan tehtaat alas.

Mutta todellisessa maailmassa, jossa ihmiset elävät pakkasessa ja tarvitsevat sähköä hengissä pysymiseen, termi on taloudellista väkivaltaa. Kun tuotantokustannuksiltaan 2 sentin vesivoimasta laskutetaan 50–200 senttiä vain siksi, että pörssisääntö sallii kalleimman polttimen hinnoitella koko maan virran, kyse ei ole mistään markkinasta vaan monopoliin verrattavasta pakkoverotuksesta.

Koko tämän ryöstömekanismin takana on Euroopan unioni, ja se on luotu nimenomaan poliittisilla päätöksillä. Väite siitä, etteivät poliitikot voisi tehdä asialle mitään, on valheellista vastuunpakoilua: he itse loivat nämä säännöt, ja heillä olisi valta ne myös purkaa. Mallin arkkitehtuuri rakennettiin Brysselissä niin sanotuissa sähkömarkkinadirektiiveissä (alkaen 1990-luvun lopulta ja huipentuen 2019 hyväksyttyyn EU:n puhtaan energian pakettiin, Clean Energy Package). Koko EU:n yhteisen sähkömarkkinan (ja Nord Poolin) säännöt vahvistettiin sitoviksi EU-komission, jäsenmaiden hallitusten ja europarlamentaarikkojen yhteisellä siunauksella.

 Miksi poliitikot ja virkamiehet loivat tällaisen himmelin?

Alkuperäinen neoliberaali teoria: 1990-luvun markkinauskovaisten keskuudessa laskettiin, että kun valtioiden monopolit puretaan ja sähköstä tehdään pörssihyödyke, kilpailu ajaa hinnat alas. Teorian mukaan rajahinnoittelun (marginal pricing) piti kannustaa investoimaan aina halvempaan tuotantoon, koska se tuottaa hyvän katteen.

Järjestelmän perversio vihreässä siirtymässä: Teoria toimi jollain tavalla silloin, kun järjestelmässä oli yllin kyllin vakaata perusvoimaa. Kun samat poliitikot alkoivat ajaa alas hiili- ja ydinvoimaloita ja tukea sääriippuvaista tuulta ja aurinkoa, järjestelmästä tehtiin tahallaan äärimmäisen herkkä. Nyt kallis kaasu- tai öljymoottori pärähtää käyntiin jatkuvasti, ja rajahinnoittelusta tuli automaattinen rahansiirtokone kansalaisilta energiayhtiöille.

 Mitä poliitikot voisivat tehdä, jos tahtoa todella olisi?

• Siirtyminen "pay-as-bid" -malliin: Jokaiselle tuottajalle maksettaisiin vain se hinta, jonka he itse tarjoavat pörssiin omakustannuksensa ja kohtuullisen voiton perusteella. Esimerkiksi Jos sähköä myytäisiin kunkin tuotantomuodon todellisten kustannusten ja terveen katteen mukaan (pay-as-bid tai kustannusvastaava hinta) eikä sahramimallilla, eri tuotantotapojen kilowattituntihinnat asettuisivat karkeasti tällaisiin haarukoihin. Esimerkiksi:
• Aurinkovoima (n. 1–4 snt/kWh): Polttoainetta ei tarvita lainkaan, ja huoltotarve on vähäinen. Kun laitteisto on pystyssä, auringon paistaessa jokainen tuotettu kilowattitunti syntyy käytännössä ilmaiseksi, ja pääoman kuoletuksenkin jälkeen kulut jäävät 1–3 sentin tuntumaan.
• Tuulivoima (n. 2–5 snt/kWh): Tuulen puhaltaessa polttoainekustannus on tasan nolla euroa. Uusien teollisten maatuulipuistojen kokonaiskustannus investointeineen ja huoltoineen asettuu useimmiten 2,5–4 sentin tasolle kilowattitunnilta. Kun propelli pyörii, se tuottaa verkkoon massiivisen määrän erittäin halpaa energiaa.

• Ydinvoima (n. 3–5 snt/kWh): Ydinvoimalan uraanipolttoaine muodostaa vain pienen murto-osan käyttökuluista, jolloin laitoksen ajaminen täydellä teholla maksaa noin 1–2 senttiä kilowattitunnilta. Kun mukaan lasketaan massiiviset rakennuskulut, rahoituskulut ja loppusijoitusrahastot, tuotannon todellinen omakustannushinta asettuu Loviisan ja Olkiluodon kaltaisilla laitoksilla vakaasti 3–5 sentin haarukkaan. Se takaa kellon ympäri tasaisen ja ennustettavan perusvoiman ilman sääriippuvuutta.
• Kaasuvoimalat (n. 15–40+ snt/kWh): Toimivat fossiilisella polttoaineella, jonka markkinahinta heittelee rajusti ja johon isketään päälle EU:n päästöoikeuden hinta. Tehokas peruslaitos tuottaa sähköä noin 10–18 sentillä, mutta pakkashuippuihin käynnistettävä avoimen kierron kaasuturbiini polttaa kaasua tai kevyttä polttoöljyä heikolla hyötysuhteella, jolloin hinta kohoaa 25–40 senttiin – ja pahassa markkinaniukkuudessa vielä huomattavasti korkeammaksi.

Kun koko paketti asetetaan rinnakkain, Sahramipörssin huijaus tiivistyy luvuiksi: 95 prosenttia sähköstä syntyy 1–5 sentin hinnalla auringosta, tuulesta ja ydinvoimasta, mutta jos se viimeinen viisi prosenttia vaatii 35 sentin kaasu- tai öljypolttimen, jokainen parin sentin tuulivoimala ja Olkiluodon reaktori saa saman 35 sentin hinnan. Tuottajat keräävät 30 senttiä ilmaista windfall-voittoa kilowattitunnilta, ja kuluttaja kuolee sähkölaskun äärelle.

• Iberian poikkeus (Espanja ja Portugali): Espanja ja Portugali osoittivat vuonna 2022, että asialle voi tehdä jotain: ne eivät suostuneet katsomaan vierestä kansalaistensa ryöstöä kesän ilmastointipiikeissä, vaan neuvottelivat itselleen poikkeusluvan (kesäkuu 2022 – joulukuu 2023) EU-säännöistä ja asettivat keinotekoisen hintakaton kaasuvoimaloiden käyttämälle kaasulle pudottaen kuluttajahinnat murto-osaan muun Euroopan tasosta. Pohjolassa samaa ei vaadittu yksinkertaisesti poliittisen tahdon puutteen ja virkamieskuuliaisuuden takia.
• Suomi ja Ruotsi ovat sähkömarkkinoiden ”energiasaari” tismalleen samalla logiikalla: meillä on massiivisesti omaa halpaa ydin-, vesi- ja tuulivoimaa, mutta arktisessa talvessa sähkö on kirjaimellisesti hengissä pysymisen edellytys, ei mukavuustuote. Suomalaiset poliitikot mieluummin esittivät EU:n mallioppilasta ja suojelivat valtionyhtiöiden jättiosinkoja kuin oman maansa kansalaisia: raha oli kansanedustajille tärkeämpää kuin ihmisten terveys, eikä arktista poikkeusta edes uskallettu vaatia kansalaisten henkirievun turvaamiseksi.

• Sähkön irrottaminen keinottelupörssistä: Valtiot voisivat palata vanhaan malliin, jossa perusvoima taataan omakustannushintaan ja sähköä käsitellään kriittisenä elinehtona ja infrastruktuurina – samalla tavalla kuin puhdasta hanavettä tai tieverkkoa – eikä keinottelukohteena. 

• Ennen kaikkea ja mikä oleellisinta: Kuluttajille myytävä sähkö laskettaisiin pörssihintojen keskiarvosta eikä kaikkein kalleimman huudon mukaan, kuten nyt. Tämä poistaisi keinottelijoiden satumaisen ylisuuret voitot silmänräpäyksessä.

Poliitikot eivät kuitenkaan koske järjestelmään, koska valtionyhtiöt (kuten Suomessa Fortum ja kunnalliset energiayhtiöt) tekevät näillä piikeillä jättivoittoja ja tilittävät niistä verotuloja ja osinkoja valtion pohjattomaan kassaan. Poliitikoille on helpompaa levitellä käsiään, syyttää ”Euroopan yhteisiä sääntöjä ja markkinavoimia” ja lavastaa vaalien alla vappusatasen kaltainen sähkötukialmujen farssi, kuin laittaa kuriin se laillistettu ryöstöhinnoin toimiva kartelli, jonka he ovat itse kabineteissaan luoneet.

Poliitikkojen pienituloisille luodun Kelan tuen ehdot olivat silkkaa ivaa: tuki koski vain puhdasta sähköenergiaa ilman siirtomaksuja, ja se vaati peräti 400 euron kuukausittaisen omavastuun ennen kuin valtio korvasi 60 prosenttia sen ylittävästä osasta – enintään 660 euroon kuussa rajattuna.

Mistä paikalle uisi se delfiinilauma, joka suojelsi kansalasia valkohaiden kaltasilta poliitikoilta?

Ei luulisi olevan liikaa vaadittu, että kansalaisten etuja valvovat edustajat loisivat sähköpörssin, jossa sähkö – oli se sitten pohjoismaista vesivoimaa, Ranskan ydinvoimaa, aurinko- tai tuulivoimaa – myydään tasan samaan kaikkien eri sähköntuotantomuotojen kulloiseen keskihintaan!

Sähkön hinnoittelu on poliittisen eliitin ilman asetta toteuttama rakenteellinen ryöstö

Toimittaja Anni Lassilan kirjoittama uutinen (HS Visio 19.9) ”Sähköpulaa paikkaavia voimaloita rakennetaan nyt yllättäen eri puolille Suomea” on pelkkää tosiasioiden viherpesua.

Uutinen alleviivaa täydellisesti sen mekaanisen todellisuuden, jota ideologinen vihreä liturgia on yrittänyt vuosia lakaista maton alle: fysiikan lakeja ei voi huijata, ja sähköverkon tasapaino ei kumarra toiveajattelulle. Koko tämä uutinen kiteyttää sen irvokkaan mekaniikan, miten "vihreä siirtymä" ja datakeskusbuumi törmäävät raakaan fysiikkaan ja insinööritieteeseen.

Hölmöläiset toteuttavat fiksua energiasiirtymää 2020 Inkoossa

2.      Nyt Helsingin Sanomissa hehkutetaan suurena edistysaskeleena ja pelastuksena sitä, että ympäri maata ryhdytään vuosien toimitusajoilla rakentamaan pieniä kaasumoottoreita yhteensä vaivaisen 450 megawatin edestä. Kukaan ei muista, tai ei ainakaan halua muistaa, että ensin suljettiin kertaheitolla reilusti yli 1 500 megawattikaistale varmaa perus- ja huippuvoimaa, ja nyt tilalle rakennetaan kalliilla ja hiki hatussa (veronmaksajilta nyhdettävillä rahoilla) murto-osa tunkiolle kärrätystä tehosta – uusia kaasumoottorilaitoksia paikkaamaan sitä kuilua, joka itse luotiin – ja tätä kutsutaan virallisessa liturgiassa "fiksuksi energiasiirtymäksi".

Jopa Bembölen legendaariset hölmöläiset jäävät tapahtuneen rinnalla puhtaiksi amatööreiksi. Hölmöläisten tunnetuin urotyöhän oli se, kun he rakensivat pimeän tuvan ilman ikkunoita ja ryhtyivät kantamaan valoa säkillä sisään säkki kerrallaan. Mutta edes hölmöläiset eivät olleet niin kaistapäisiä, että he olisivat ensin kairanneet valmiiseen hirsiseinään neljä hehtaariaukkoa, liimanneet ne sitten asbestilevyillä umpeen ja ryhtyneet sen jälkeen kantamaan auringonvaloa pärekorilla sisään kehuen keksineensä ”modernin ja dynaamisen valonsiirtymän”. Suomen energiakoneistossa tehtiin täsmälleen niin.

3. Polttomoottori pelastajana (ja ironian huipentuma): Mitä nämä pelastavat laitokset todellisuudessa ovat? Wärtsilän mäntämoottoreita – siis jättimäisiä monisylinterisiä polttomoottoreita, jotka käyvät kaasulla ja pärähtävät etänä käyntiin viidessä minuutissa. Juuri niitä laitteita, joita vihreässä hypetyksessä on pidetty kuolevana teknologiana. Nyt ne ovat ainoa keino pitää valtakunnanverkko pystyssä, kun tekoälypalvelimet nielevät gigawattitolkulla tehoa ja sää ei suosi.

4.   "Vihreän kaasun" silmänkääntötemppu: Uutisessa on myös se tuttu teatteriosuus: Suomen Voima ilmoittaa polttavansa fossiilista maakaasua, mutta tekevänsä siitä vihreää ostamalla biokaasun alkuperätakuita (ei siis fossiilitonta biokaasua, vaan pelkkiä paperille painettuja todistuksia). Tämä on juuri sitä nykyaikaista anekauppaa: poltetaan hiilivetyä putkesta, ostetaan paperilappu toiselta puolelta mannerta ja leimataan operaatio puhtaaksi ja vastuulliseksi ilmastoteoksi. Insinööri ja kaasuliekki tietävät, mikä palaa, mutta media, poliitikot, tilintarkastaja ja PR-osasto ovat tyytyväisiä.

5.   Akut vs. moottorit: sekunnit vastaan viikot: Googlen mainostama Kajaanin 95 megawatin akusto (ja vastaavat datakeskusten akut) ja nämä 450 MW kaasumoottorit pelaavat aivan eri liigoissa:

Akusto on verkon salamannopea turvatyyny. Se reagoi millisekunneissa ja suojaa taajuuden romahtamiselta sekunti- ja minuuttitasolla, kun jokin suuri linja tai Olkiluoto pätkäisee. Mutta akku on tyhjä parissa tunnissa.

Kaasumoottorivoimala on se raaka voima, jota ajetaan silloin, kun Siperiasta tai Jäämereltä valahtaa Suomen ylle viikkokausiksi liikkumaton korkeapaine, pakkasta on 30 astetta eikä tuulivoiman tuotanto ylitä edes omaa omakäyttötehoaan.

6. Taloudellinen kannattavuus nojaa kansalaisen kurjistumiseen: Investoijien logiikka on kylmäävä: voimalat ovat kannattavia vain, jos hinnanvaihtelu kasvaa entisestään ja laitos pääsee myymään sähköä 1 000–1 500 tuntia vuodessa ryöstöhinnoilla. Samalla kun teollisuus ja datakeskukset tarvitsevat tasaisen ja häiriöttömän virransyötön sekunnin murto-osista viikkojen pakkasjaksoihin, koko järjestelmää rakennetaan keinottelun varaan. Tämä herättää luonnollisesti kysymyksen: kenen ehdoilla ja kenen pussista kokonaisuutta lopulta pyöritetään.

Kuinka tällainen totuutta hämärtävä, ellei jopa peittävä uutisointi on yleensä mahdollista? Puuttuuko median edustajilta yleissivistys, pätkiikö heidän muistinsa vai eikö toimittajien älykkyysosamäärä yllä edes heidän ruumiinlämpötilansa tasolle? Heidänhän pitäisi kertoa lukijoille energiayhtiöiden harjoittaman ryöstötekniikan ydin:

Pohjoismainen sähkömarkkina toimii marginal pricing -periaatteella: kallein verkkoon huudettu tuotantomuoto määrää hinnan kaikille. Sähköpörssin rajahinnoittelu (marginal pricing tai pay-as-cleared) on keinottelijan poliitikkojen suojeluksessa tekemä rakenteellinen ryöstö ilman näkyvää asetta, sillä Nord Poolissa:

Kaikki saavat kalleimman hinnan: Kaikki sähköntuottajat ilmoittavat pörssiin määrän, jonka he voivat tuottaa, ja minimihinnan, jolla he sen myyvät (ydinvoima ja tuuli lähes nollalla, vesi vähän kalliimmalla, ja fossiiliset lauhdelaitokset tai kaasumoottorit kalliilla).

Viimeinen tarvittava megawatti määrää tason: Tarjoukset pinotaan halvimmasta kalleimpaan (merit order), kunnes kyseisen tunnin kysyntä saadaan tyydytettyä. Se kaikkein kallein voimala, joka tarvitaan verkkoon tuottamaan se viimeinen desimaali – esimerkiksi juuri se kalliilla kaasulla tai dieselillä pärähtävä säätövoimala – asettaa pörssihinnan.

Koko potti tilitetään kalleimman mukaan: Tässä kohtaa huijaus tapahtuu: sen kalleimman hinnan ei saa vain se viimeinen kaasuvoimala, vaan jokainen verkkoon sähköä sinä tuntina syöttänyt toimija saa tismalleen saman huippuhinnan.

Jos siis 95 % sähköstä tuotetaan tuulivoimalla, ydinvoimalla ja vedellä kahden sentin omakustannushintaan, mutta se viimeinen 5 % joudutaan tekemään kaasumoottorilla 60 sentin hintaan, koko sähköpotti myydään kaikille kuluttajille 60 sentillä.

Tuuli- ja ydinvoimayhtiöt nauravat matkalla pankkiin kuitatessaan satumaisia ylisuuria voittoja (windfall), kaasuvoimalan omistaja saa katteensa, ja tavallinen kansa maksaa sähkölaskussaan koko lystin vain siksi, että järjestelmä on rakennettu keinotekoisesti tämän yhden kalleimman marginaalituottajan mukaan.

Koko sähkön hinnoitteluprosessi on salattu kuluttajilta mahdollisimman tehokkaasti, ja tämä sumutus nojaa tarkkaan valittuun liturgiseen sanastoon. Esimerkiksi Suomen valtion pääosin omistama Fingrid, energiakorporaatiot Fortum ja Vattenfall sekä Alma Median omistama Sähkövertailu.fi-sivusto vaikenevat kaikki kuin lapsi, jolla on kuset housuissa, täydellisesti ryöstöhinnoittelun todellisesta mekaniikasta. Yksikään näistä tahoista ei esitä sivuillaan yhtä ainoaa laskentakaavaa tai piirrä auki matemaattista yhtälöä, jolla kansalaisen lasku muodostuu – rahat ryöstetään, vaan koko kysymys ohitetaan lauseella: ”Pörssisähkön hinta määräytyy jokaiselle varttitunnille Nord Pool -sähköpörssissä kysynnän ja tarjonnan mukaan.”

Laskutaidoton kuningaskuluttaja

Sen jälkeen kuluttajalle leperrellään armollisesti, että sähkökeskusteluun liittyy ”monimutkaisia termejä”, joita he nyt ystävällisesti avaavat, jottei kenenkään tarvitsisi vaivata päätään vaikeaselkoisilla asioilla. Mantra Nord Poolista luonnonvoimana on pelkkä savuverho, jolla peitetään tarkkaan varjeltu salaisuus: se, että rajahinnoittelun säännön mukaan koko maahan myytävän kahden sentin ydin- ja vesivoiman hinta hinnoitellaan keinotekoisesti kalleimman verkkoon huudetun öljy- tai kaasupolttimen mukaan. Jos tämä sääntö ja sen tuottama keinottelumarginaali selitettäisiin kansalaiselle suoraan ilman kiertosanoja, vaalikarja tajuaisi ryöstön vähintään viidessä sekunnissa. Siksi todellisen kaavan tilalla tarjotaan vain ympäripyöreää diipa-di-daapaa varttihinnoista ja haastavista termeistä: kansalaisille puhutaan kuin holhottaville idiooteille, joille monimutkaiset asiat pitää pehmentää selkokielisiksi sanastoiksi, jottei kukaan alkaisi missään nimessä itse tutkia poliittisen eliitin ilman asetta toteuttaman rakenteellisen ryöstön laskutuskaavaa – ikään kuin kyseessä olisi jokin puolijumalallinen luonnonilmiö, jota kuolevaisen aivot eivät kykene käsittämään.

Väännetäänpä taas rautakangista, koska lanka näyttää olevan liian ohutta, miten ryöstö tehdään ja mitä se tarkoittaa kuluttajalle. Ruokakaupassa tämä sähköpörssin rajahinnoittelulogiikka näyttäisi käytännössä tältä:

Perheenäiti kävelee kassale, ostoskärrissään häneltä löytyy perheelle valmistettavaa herkku-Paellaa varten: Rasvaton maito: 1 litra (n. 1 kg), Riisi: 1 kg, Herneet: 1 kg, Sipuli: 0,2 kg, Pakasteseiti: 0,4 kg, Jättipavut: 0,35 kg, Tomaattimurska: 0,39 kg ja Sahrami: 0,0005 kg (0,5 g) - Ostoskorin kokonaispaino on 4,3405 kiloa. 

Normaalissa maailmassa ja rehellisessä kaupassa jokainen tuote maksettaisiin sen oman hinnan mukaan: maito 0,90 €, riisi 1,65 €, herneet 1,98 €, sipuli 0,25 €, seiti 3,80 €, pavut 1,50 €, tomaattimurska 1,10 € ja sahrami 4,50 €. Koko herkkuaterian aineksista kertyisi kassalla maksettavaa yhteensä 15,68 euroa.

Mutta K-kaupassa on erikoistarjous = sovelletaan poliittisen eliitin pyhää sähkömarkkinasääntöä eli marginal pricing -periaatetta: koska pataan tarvittiin vihoviimeisenä ainesosana mitätön 0,5 gramman mausteripaus sahramia, jonka kilohinta on 9 000 €/kg, koko ostoskorin jokainen gramma hinnoitellaan tämän kalleimman komponentin mukaan. K-kaupan kassakone laulaa: 4,3405 kg × 9 000 €/kg = 39 064,50 euroa. Maito maksaa 9 000 euroa, kilon hernepussi 9 000 euroa, riisipussi 9 000 euroa ja parin euron seitipala 3 600 euroa.

Tuottajat nauravat taustalla matkalla pankkiin (ellei kauppias varasta itselleen koko myyntihintaa, kuten Suomessa on tapana) kuitatessaan sahramin kilohintaa bulkki elintarvikkeistaan, kauppaketju hieroo käsiään "windfall-voitoista#, ja perheenäiti seisoo kassalla suuauki paniikkikohtauksen partaalla vain siksi, että ostoskorin viimeinen desimaali sattui olemaan kallis.

Täsmälleen näin irvokas sähköpörssin mekanismi on: se pakottaa kansalaisen maksamaan jokaisesta vesivoiman ja ydinvoiman kilowattitunnista saman kiskurihinnan kuin silloin, kun kallein ja saastuttavin öljy- tai kaasumoottori pärähtää pakkasaamuna käyntiin viideksi minuutiksi. Kukaan ei hyväksyisi neljän tonnin perunapussia kassalla, mutta sähkölaskussa sama silmänkääntötemppu niellään mukisematta vain siksi, että sitä kutsutaan hienosti "rajahinnoitteluksi".

Sana keinottelu on sähköä hinnoiteltaessa aivan liian pehmeä ja salonkikelpoinen, sillä se antaa ymmärtää kyseessä olevan vain riskinotto markkinoiden heilahteluissa. Hinnoittelussa on kyse ”rakenteellisesta ryöstöstä ilman asetta”, koska valinta ja vaihtoehdot on lailla ja sääntelyllä poistettu:

Pakkotilanne ilman pakotietä: Kuluttaja ei voi sanoa talvipakkasella kuten marketin kassalla: "jätänpä nämä ostokset sittenkin hihnalle". Sähköä on pakko ostaa pitääkseen talonsa sulana ja hengissä.

Lakiin ja sääntelyyn nojaava mekanismi: Ryöstöstä tekee poikkeuksellisen se, että se ei tapahdu markkinoiden laidalla lakia rikkoen, vaan poliitikkojen ja virkamiesten siunaamana. Sääntö, jolla halvimman vesivoiman tuotto muutetaan kalleimman kaasumoottorin hintaiseksi, on päätetty Brysselin ja kansallisten kabinettien kabineteissa.

Tietoinen perusrakenteen purku: Ryöstön edellytykset luotiin ensin ajamalla ehjät perusvoimalat romuksi, jolloin keinotekoinen niukkuus takaa sen, että kallis piikki laukeaa säännöllisesti ja säännönmukaisesti. Sana keinottelu antaa operaatiolle taloustieteellisen synninpäästön, kun taas ryöstö kuvaa teon moraalisen ja mekaanisen luonteen täsmälleen sellaisena kuin se arjessa toteutuu.

 

Vallan vahtikoirien täytyy olla dementoituneita puudeleita, kun he vaikenevat tästä. Eiväthän he, uljaat sananvapauden esitaistelijat, voi purra kättä, joka heitä ruokkii. Vapaa lehdistö on tänä päivänä lähes kaikkialla vain suhteellisen vapaa – vapaus yltää yhtä pitkälle kuin nuora, joka on toimituksessa sidottu kuuliaiseksi koulutetun vahtikoiran kaulaan. 

Hölmöläläisille jaetaan lasihelmiä ja ruttobakteerin saastuttamia huopia samalla kun maa viedään jalkojen alta

Hölmöläiset päättivät soutaa järvelle leikkaamaan vedenpinnasta rannoilta heijastuvaa viljaa. He tuijottavat mykistyneinä 13,7 miljardin heijastusta järven pinnassa ja luulevat korjaavansa ennätyssadon, vaikka:

13,7 miljardin datakeskusinvestoinnista 10 miljardia uppoaa rautaan: Leijonanosa tuosta summasta on palvelinteknologiaa, prosessoreita (kuten Nvidian ja Googlen omia TPU-piirejä), konesalijäähdytystä ja verkkolaitteita. Nämä tilataan suoraan yhdysvaltalaisilta tai taiwanilaisilta valmistajilta, ja laskutus pyörii globaalien konsernien sisällä. Summa siirtyy suoraan Googlen globaalilta taseelta toiselle puolijohde- ja palvelinvalmistajille. Suomen maaperällä tuosta ”investoinnista” nähdään vain suljettujen ovien takaa heijastuvat asennettavat mustat räkit, joista ei kerry maahan senttiäkään arvonlisää, saati liiketoimintatuottoja. 80 % jätti-investoinnista jää suoraan rapakon taakse ja hölmöläisille käteen jää vain märkä mela.

Hölmöläisten mukaan noin 3 miljardilla hankitaan sirpit, eli työvoima ja kuljetusketjut. Pääurakat kilpailutetaan kansainvälisillä jättikonserneilla, urakoitsijaketjuilla. Teräsrakenteet, erikoismoduulit, sähkönsyöttökeskukset ja jäähdytystekniikka tuodaan tehdasvalmiina ulkomailta Valtaosa (80 %) rakennus- ja logistiikkabudjetista eli ennätyssadon heijastuksen vaatimista sirppi-investoinnista menee kansainvälisille erikoisurakoitsijoille, ulkomaisille logistiikkayhtiöille ja veronsa kotimaihinsa ohjaaville työvoimavuokraajille.

Kun halli on pystyssä, usean miljardin laitos työllistää vain kourallisen vartijoita, huoltoteknikoita ja siivoojia. Se on maailman kallein teollisuusrakennus suhteutettuna syntyviin pysyviin työpaikkoihin. Hölmöläisille jää käteen vain murusia – maansiirtoa, kalliomursketta, betonia, teräsrunkoja ja kaapelinvetoa kunnallistekniikkaa, tonttivuokria ja majoitusparakkien vuokrausta. 13,7 miljardin haaveesta reaalitalouteen kiertämään jäävä osuus on vain muutama prosentti – vajaa miljardi (joka on Googlen Suomeen tekemän datakeskusinvestoinnin oikea kokoluokka) – mutta sähköverkon rasitus ja resurssien sitominen jäävät 100-prosenttisesti suomalaisten veronmaksajien harteille poliitikkojen pestessä kätensä.

Henkilötyövuosien ja "kerrannaisvaikutusten" kusetus: Google ilmoittaa rakennusvaiheen aikaisen työvoimatarpeen olevan 37 000 miestyövuotta. Luku ei tarkoita 37 000 yksittäistä ihmistä työmaalla lapion varressa. Se on pelkkä laskentakonsulttien laskennallinen temppu, jossa yhteen summaan lasketaan mukaan jokainen mahdollinen välillinen taho: lounasravintolan pitäjä, asfalttifirman alihankkijan alihankkija, kuljetusfirman kakkoskuski ja satamatyöläinen, joiden oletetaan saavan elantonsa hankkeen kyljessä vuosien varrella.

Logistinen ja inhimillinen mahdottomuus: Koko Suomen rakennusalalla on suhdanteen pohjallakin noin 20 000–25 000 työtöntä, ja he asuvat hajallaan ympäri maata. Kainuun tai Pohjois-Pohjanmaan korpeen (Vaalaan, Muhokselle tai Kajaaniin) ei yksinkertaisesti ole olemassa kymmenientuhansien suomalaisten rakentajien reserviä.

Mistä tekijät oikeasti tulevat: Suurissa konesalihankkeissa työmaaparakkeihin ajetaan kansainvälisiä aliurakoitsijoita – tekijöitä tuodaan busseilla ja lennoilla Baltiasta, Puolasta ja muualta Euroopasta halpatyövoimana. Pääosa näistä tuloista siirretään suoraan takaisin kotimaihinsa, eikä paikallisille markkinoille jää edes pysyvää tuloveropottia.

Suorat ja välilliset pysyvät työpaikat: Google arvioi, että investointi tuottaa jopa 7 000 suoraa ja välillistä pysyvää työpaikkaa datakeskuksiin ja niiden ympäristöön. Yhtiön johtaja kehaisi eli laski suustaan emävalheen tiedotustilaisuudessa: näiden pysyvien työpaikkojen palkkataso on noin neljänneksen (siis 25 %) yli suomalaisten keskipalkan - kaikkihan muuttavat heti Vaalaan, Muhoksella ja Kajaaniin lakaisemaan joukolla datakeskusten lattioita tai pyyhkimään mikrokuituliinalla pölyjä palvelinkaapeista, jos tämä todella pitäisi paikkansa

Todellisuudessa itse laitosalueelle jää vain kourallinen väkeä: vartijoita, kiinteistöhuoltajia, laiteteknikoita ja laitossiivoojia. Heille maksetaan kiinteistö- ja vartiointialan normaaleja työehtosopimuksen mukaisia peruspalkkoja, jotka ovat kaukana suomalaisesta keskipalkasta, puhumattakaan mistään 25 prosentin ylityksestä. Huippupalkat tulevat Piilaaksoon, ei korpeen: Keskipalkan kirkkaasti ylittävät ohjelmistoarkkitehdit, tekoälytutkijat ja globaalit johtajat eivät poimi lakkoja tai ihaile pakkasessa revontulia jossain suon laidalla Vaalassa tai Muhoksessa. Heidän työpisteensä ovat Dublinissa, Lontoossa ja Piilaaksossa. Tuo 7 000 työpaikkaa syntyy vain konsulttien Excelissä laskemalla mukaan jokainen paikallinen pizzanpaistaja, huoltoaseman kassa ja kunnaninsinööri, jonka kuvitellaan hyötyvän salien olemassaolosta. Palkkaväite on siis täsmälleen samaa sarjaa kuin heijastuksen leikkaaminen järvestä: luvataan lapiomiehelle toimitusjohtajan tiliä, vaikka käteen lyödään vain kulkulätkä ja ruosteinen lapio.

Hölmöläisten on sitä paitsi maksettava rannoilta heijastuvan viljasadon korjaamista varten rakennetut veneet eli datakeskusten vaatimat sähkön kantaverkon laajennukset.  Et voi löytää julkisuudesta asiakirjaa, jossa lukisi "Googlen Kajaanin keskuksen vaatimat verkon laajennustyöt maksavat X miljoonaa euroa", koska se salataan liikesalaisuutena. Julkisista kantaverkkosuunnitelmista voidaan kuitenkin nähdä, että alueelliset verkon suurlaajennukset maksavat Fingridille (ja sitä kautta kaikille verkon käyttäjille) satoja miljoonia euroja per hanke. Datakeskusten vuoksi tehtävät mittavat laajennukset pakottavat kantaverkkoyhtiön laajentamaan sähköverkkoa myös laajemmin. Esimerkiksi sähkön siirtokapasiteetin varmistamiseksi uuden järeän 400 kilovoltin kantaverkkolinjan (kuten Pohjois- ja Etelä-Suomea yhdistävien linjojen) rakentaminen maksaa tyypillisesti 100–300 miljoonaa euroa hankkeen pituudesta riippuen.

Nämä kustannukset siirretään suoraan verkkopalvelumaksuihin ja siirtohintoihin, jotka veloitetaan jokaiselta suomalaiselta sähkölaskussa – aivan kuten sähköverkon myynnin ja monopolituottojen yhteydessä kävi.

Sähkön hinta ei nouse: Suomen datakeskusten nykyinen sähkönkulutus on noin 1,6 terawattituntia (TWh) vuodessa, mikä vastaa vajaa kahta prosenttia maan koko sähkönkulutuksesta. Ala kasvaa Googlen datakeskusinvestoinnin myötä voimakkaasti: datakeskusteollisuuden ja asiantuntijoiden arvioiden mukaan datakeskusten osuus Suomen sähkönkulutuksesta nousee 7–8 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 5–6 TWh:n vuosikulutusta. Vertailun vuoksi Loviisan ydinvoimalan tuotanto on noin 7,9 terawattituntia (TWh).

Kymenlaakson sähkön asiantuntijoiden mukaan 200 megawatin (MW) datakeskus kuluttaa vuodessa noin 1,66 terawattituntia (TWh) sähköä. Tämä sähkömäärä vastaa suuruudeltaan koko Turun alueen kaikkien kotitalouksien vuotuista sähkönkulutusta yhteensä.  Googlen 4 keskusta yhteensä (Hamina, Kajaani, Muhos, Vaala): Googlen Haminan yksikkö on jo itsessään noin 200 MW kokoluokkaa. Kun tähän lisätään parhaillaan rakenteilla olevat kolme uutta jättimäistä Pohjois-Suomen keskusta, nousee Googlen Suomen kokonaisteho useisiin satoihin megavatteihin (mahdollisesti lähelle 1 000 MW tasoa).

Heijastuksen sokaiseva vaikutus: Kun puhutaan megawateista (MW) ja terawattitunneista (TWh), kyse on kahdesta eri asiasta: tehosta (kuinka leveä sähköputki on) ja energiasta (kuinka paljon sähköä virtaa putkesta vuoden aikana. Megawatti (MW) mittaa hetkellistä sähkötehoa. Kun Googlen Haminan keskuksen laajennus sekä kolme uutta Pohjois-Suomen keskusta (Kajaani, Muhos ja Vaala) ovat valmiita ja käyvät yhtä aikaa täydellä teholla, ne voivat haukata sähköverkosta parhaillaan lähes 1 000 megawattia tehoa. Vertailun vuoksi: Koko Suomen sähkönkulutus pakkaspäivänä on noin 14 000–15 000 MW. Google siis nielee kitaansa yksinään sähköä saman verran kuin yksi suuri ydinreaktori tuottaa.

Loviisan ydinvoimalaitoksen kokonaistuotanto on noin 8 terawattituntia (TWh) vuodessa, joten Googlen ostama puolikas on nimenomaan noin 4 terawattituntia (tai tarkalleen ~3,95 TWh) vuodessa. Loviisan molempien reaktorien yhteisteho on noin 1 000 MW, eli Google ostaa sieltä jatkuvaa tehoa noin 500 MW edestä. Laskelma muka osoittaa, että Google noudattaa "Bring your own power" (tuo oma sähkösi) -periaatetta. Yhtiö ei osta kaikkea sähköään Loviisasta, vaan se on rakentanut monipuolisen energiasalkun.

Energiasalkussa piilee kuitenkin uusiutuvan energian suurin sudenkuoppa: sääriippuvuus. Kun ei tuule eikä paista, sähköä ei synny, mutta datakeskuksen palvelimet eivät voi sammua hetkeksikään. Google täyttää tämän sudenkuopan siten, että se ei luota pelkkään tuuleen ja aurinkoon. Sähkö saadaan tyynenä ja pilvisenä päivänä kolmesta eri lähteestä: Toisin kuin tuuli, ydinvoima tuottaa sähköä tasaisesti kellon ympäri säästä riippumatta. Google ostaa Loviisasta noin 500 megawattia (MW) jatkuvaa tehoa. Tyynenä päivänä tämä ydinvoima pitää Googlen kriittisimmät tekoäly- ja pilvipalvelimet käynnissä. Jos Google tarvitsee tyynenä ja/tai pilvisenä päivänä enemmän sähköä kuin mitä se saa Loviisasta, se ostaa puuttuvan osan suoraan pohjoismaisesta sähköpörssistä (Nord Pool). Silloin sähkö tulee muiden tuottajien säästä riippumattomista lähteistä kuten vesivoima. biomassa ja ydinvoima. Suomessa ja Ruotsissa on kuulemma valtavasti vesivoimaa, jota voidaan säätää nopeasti. Kun tuuli lakkaa, vesivoimaloiden luukkuja avataan ja ne paikkaavat puuttuvan sähkön (tätähän ei ole koskaan aiemminkaan nähty - vai onko?). Entä jos vesivarannot ovat niukat ja ydinvoimalat huollossa?

Marginaalihinnoittelu ja piikkihinnat: Pohjoismainen sähkömarkkina toimii marginal pricing -periaatteella: kallein verkkoon huudettu tuotantomuoto määrää hinnan kaikille. Kun gigawattiluokan jatkuva kulutus syö verkon marginaalit loppuun, pakkasjaksoilla pörssisähkön hinta ampaisee katosta läpi. Laskun maksavat suomalaiset kotitaloudet ja perusteollisuus, ei suuryhtiö, jolla on omat pitkät ja kiinteät suojaussopimuksensa (PPA)

Google ylpeilee käyttävänsä niin sanottua CFD-sopimusmallia (Contract for Difference) ja tavoittelee 24/7 hiiletöntä energiaa. Kun tuulee kovaa ja aurinko paahtaa, Googlen sopimuspuistot tuottavat sähköä paljon enemmän kuin datakeskukset kuluttavat. Tämä ylimääräinen sähkö myydään muiden suomalaisten käyttöön tai ulkomaille. Vuositason viherpesun kirjanpidossa Google voi "sanoa" ostaneensa 100 % puhdasta sähköä, koska se on ostanut tuulivoimaa "varastoon" silloin kun sitä on ollut tarjolla. Jos sähköä on niin paljon, ettei sitä voida viedä ulkomaille, varastoida tai kuluttaa, tuulivoimaloita säädetään pienemmälle tai ne pysäytetään kokonaan. Tuuliturbiinin siivet käännetään sellaiseen kulmaan, että tuuli menee niistä läpi pyörittämättä generaattoria. Ja väite siitä, että sähköongelma ratkeaa vain lisäämällä tuulivoimaa, on puhdasta harhautusta: myllyt eivät poista tehotasapainon fysiikkaa, ja riskit sekä hintapiikit jäävät aina tavallisen kuluttajan maksettavaksi.

Kajaanin 94 megawatin akku puolestaan antaa sähköverkolle vain sekuntitason suojaa. Jos tuuli tyyntyy niin nopeasti tai pilviverhot peittävät auringon, etteivät vesivoimalat ehdi heti mukaan, tai jossain päin kantaverkkoa tapahtuu häiriö, sähkön taajuus verkossa heilahtaa, akku syöttää virtaa verkkoon sen pienen hetken, joka tarvitaan muiden voimaloiden käynnistämiseen. Datakeskuksen jatkuvaan sähkön nälkään akku on kuin kärpäsen kakka. Akkua mainostetaan, koska se antaa kosmeettisen vaikutelman Googlen puhtaista "energiaystävällisistä motiivesita".

Puhe "vihreästä siirtymästä" on tässä yhteydessä pelkkä markkinointikääre, jolla massiivinen teollinen resurssien kuppaus saadaan myytyä julkiselle sektorille ja medialle hyveenä. Todellisuudessa hanke rikkoo lähes kaikkia aidon ekologisen tai kestävän talouden periaatteita:

• Päästöjen aito vähentäminen vs. puhtaan energian anastaminen: Vihreän siirtymän alkuperäinen tarkoitus oli korvata fossiilisia polttoaineita puhtaalla sähköllä esimerkiksi terästeollisuudessa, lämmityksessä ja liikenteessä. Tässä hankkeessa ei korvata grammaakaan hiiltä: Loviisan valmiiksi hiilidioksidivapaa ydinvoima ja uusi tuulivoima kytketään suoraan pyörittämään palvelinräkkejä, mikä jättää muulle yhteiskunnalle vähemmän päästötöntä perusvoimaa käytettäväksi.
• Valtava sähkösyöppö ilman aineellista hyötyä: Datakeskus ei valmista mitään fyysistä, ei lannoitteita, ei terästä eikä ruokaa. Se ottaa 11 terawattituntia korkealaatuista sähköenergiaa ja muuttaa sen sataprosenttisesti matalalämpöiseksi hukkalämmöksi ja laskentatehoksi, jolla tuotetaan pääasiassa digitaalista mainontaa, videovirtaa ja tekoälyvastauksia.
• Hukkalämmön kosmeettinen hyödyntäminen: Datakeskuksia puolustellaan usein sillä, että niiden "lämpö johdetaan kaukolämpöverkkoon". Kainuun, Muhoksen tai Vaalan kokoisissa taajamissa ei ole olemassakaan sellaista kaukolämpöverkkoa tai asukasmäärää, joka pystyisi vastaanottamaan edes murto-osaa tuollaisen megalaitoksen tuottamasta valtavasta lämpömassasta. Valtaosa lämmöstä puhalletaan suoraan harakoille.
• Raskas maankäyttö ja materiaalimenekki: "Vihreys" unohtuu myös siinä, kuinka paljon betonia, kuparia, harvinaisia maametalleja, siirtolinjoja, kantaverkkopylväitä ja teitä maastoon joudutaan puskemaan, jotta jättimäiset hallit ja niiden tarvitsema infra saadaan pohjoisen luontoon.

Kyseessä on siis puhtaimmillaan viherpesu, jossa perinteinen teollisuusvaltaus naamioidaan ekoteoksi vain siksi, että sähkösopimuksessa lukee "päästötön energia". Todellisuudessa hanke ei säästä luontoa eikä paranna järjestelmän kestävyyttä, vaan imee Suomen energiaverkon puskurit tyhjiin globaalin pörssijätin hyödyksi.

Entä miksi Google investoi Suomeen? Poliitikot kehuvat kilpaa, että Suomi on vakaa ja turvallinen maa (Nato-jäsenyys), meillä sähkö on halpaa ja sähköverkossa on toistaiseksi tilaa, ilmasto viileä ja datakeskusten sähköveroluokka sekä toimintaedellytykset ovat kilpailukykyisiä. Mutta miksi IT-jätit eivät investoi Huippuvuorille, Grönlantiin tai Alaskaan – alueethan olisivat myös Naton ydinase sateenvarjon alla, kauempana Itä-Euroopasta,  tundralla tai jäätiköllä ei tarvitsisi tuhota metsää ja kaikille paikallisille voisi ostaa vaikka kanootin tai sähkömaasturin! Ja sitä paitsi siellähän olisi vielä paljon viileämpää kuin Hölmölässä? Paitsi, että nenästä vedettävät hölmöläläiset eivät asu siellä!

Halpaa sähköä ja vero-optimointia: Suomi tarjoaa vakaata kallioperää, viileää ilmastoa, ennustettavaa lainsäädäntöä ja ennen kaikkea valtavat määrät puhdasta, halpaa sähköä veronmaksajien takaaman kantaverkon varassa. Vastineeksi itse dataliikenteen arvonlisä ja ohjelmistojen jättivoitot tuloutetaan aivan muihin maihin emoyhtiöiden verojärjestelyjen kautta.

• Poliitikoille halpaa glooriaa: Päättäjät pääsevät loistamaan kameroiden edessä ”investointien kotiuttajina” ja esiintymään tekoälyajan eturintamassa ilman, että heidän tarvitsee ymmärtää sähköverkon fysiikasta tai globaalista taseoptimoinnista yhtään mitään. 
• Poliittinen hurmos ja leikkauskakut: Kun pikkukunnan valtuustoon ja ministeriöihin marssii monikansallinen jätti heiluttelemaan miljardisummia, päättäjiltä katoaa suhteellisuudentaju täysin. Paikallispoliitikot näkevät vain tonttikaupat, hetkellisen rakennusbuumin ja mahdollisuuden päästä lehtikuviin kypärä päässä avaamassa uutta uimalaituria tai kunnostettua latupohjaa. Kukaan ei kysy, mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä tammi-helmikuun viikkoja kestävällä pakkasjaksolla, kun Kela ei tue enää räjähtäneiden sähkölaskujen kanssa kamppailevia veronmaksajia, vaan väittää taloushuolien syyn olevan veronmaksajien omaa tyhmyyttä.
• Toimituksille helppoa klikkiotsikointia: Taloustoimittajat kopioivat yhtiön viestintätoimiston tiedotteen sellaisenaan suoraan julkaisuun. Lukujen kriittinen purkaminen – kuten rautainvestointien valuminen suoraan ulkomaille tai työvoimalaskelmien mahdottomuus – vaatisi vaivannäköä ja rikkoisi hyvän pöhinätarinan. Vai oletko muka nähnyt yhdenkään tiedoitusvälineen purkavan investoinnin taustoja ymmärrettäviksi palasiksi? Ja esimerkisi HS ei uutisoinnut lainkaan Orpon lupausta, ettei energian hinta nouse. MTV:n Uutisethan kertoi 9.9.2026 pääministeri Petteri Orpon vakuuttaneen, että energian hinta ei nouse. Eikö tämä sähkön hinnan noustua ole aivan samanlainen syy rikosilmoitukselle kuin vaikkapa että autoni on varastettu pihaltani? Entä olisiko syytä vaatia, että koko investointi olisi kulurakenteeltaan läpinäkyvä, jolloin poliitikkojen palturi investoinnin todellisesta kotimaisuusasteesta  paljastuisi perin juurin?  Suhmuroinnistahan kertoo jo se, että veronmaksajien piikkiin menevät Googlen Kajaanin keskuksen vaatimat verkon laajennustyöt  salataan liikesalaisuutena!
• Kansalaisille syyllistävä sumutus: Kansalaisille uskotellaan, että tämä on ainoa tie pelastaa kuihtuvat seudut ja pysyä kehityksen kelkassa. Samaan aikaan sähkölaskun siirtomaksut ja piikkihinnat ujutetaan arkeen pikkuhiljaa, ikään kuin ne olisivat vain luonnonlaki tai huonon sään syytä.

Googlen datakeskusinvestoinnissa kyse on siis samasta vanhasta, kerätään ajattelemaan kykenemättömiltä köyhiltä rahat pois-huijauksesta: Talouskasvu on elintasomme ja kulutusyhteiskunnan ylläpitämiseksi välttämätöntä (vrt. Suomen valtion ja suurten instituutionalisten sijoittajien pääosin omistamat Fortum – Uniper – Caruna sekä Sonera, joissa täydellisessä tyhmyydessä poltettiin poliitikkojen suojeluksessa miljardeja vaikka vanhusten palveluiden tarvitsemaa rahaa, eikä kukaan joutunut koskaan vastuuseen). Niinpä 80–90 prosenttia rahasta menee ulkomaisen laiteteknologian taseisiin, paikalliset luonnonvarat ja sähkövalmiudet sidotaan jättiläisen tarpeisiin, ja kansalle uskotellaan satua alueellisesta työllistämisihmeestä.

Kaleva-lehden mukaan (10.9.2026) Google on luvannut rahoittaa rantasaunoja ja uimalaitureita (ihme kuin ei myös pomppulinnoja) Muhoksen, Vaalan ja Kajaanin asukkaille, sekä kustantaa alueiden vähävaraisille asukkaille lämpöpumppuja ja maalämpöratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseksi. Alueille on luvattu myös hiihtolatujen valaistusta ja luonnon ennallistamishankkeita. Menettely muistuttaa erehdyttävästi kolonialistista banaanivaltiomeininkiä, jossa intiaaneille jaetaan lasihelmiä ja ruttobakteerin saastuttamia huopia samalla kun maa viedään jalkojen alta. Hölmölässä maata halkoo voimalinjat ja preerialla ratakiskot.