Sähkön hinnoittelu on poliittisen eliitin ilman asetta toteuttama rakenteellinen ryöstö

Toimittaja Anni Lassilan kirjoittama uutinen (HS Visio 19.9) ”Sähköpulaa paikkaavia voimaloita rakennetaan nyt yllättäen eri puolille Suomea” on pelkkää tosiasioiden viherpesua.

Uutinen alleviivaa täydellisesti sen mekaanisen todellisuuden, jota ideologinen vihreä liturgia on yrittänyt vuosia lakaista maton alle: fysiikan lakeja ei voi huijata, ja sähköverkon tasapaino ei kumarra toiveajattelulle. Koko tämä uutinen kiteyttää sen irvokkaan mekaniikan, miten "vihreä siirtymä" ja datakeskusbuumi törmäävät raakaan fysiikkaan ja insinööritieteeseen.

Hölmöläiset toteuttavat fiksua energiasiirtymää 2020 Inkoossa

2.      Nyt Helsingin Sanomissa hehkutetaan suurena edistysaskeleena ja pelastuksena sitä, että ympäri maata ryhdytään vuosien toimitusajoilla rakentamaan pieniä kaasumoottoreita yhteensä vaivaisen 450 megawatin edestä. Kukaan ei muista, tai ei ainakaan halua muistaa, että ensin suljettiin kertaheitolla reilusti yli 1 500 megawattikaistale varmaa perus- ja huippuvoimaa, ja nyt tilalle rakennetaan kalliilla ja hiki hatussa (veronmaksajilta nyhdettävillä rahoilla) murto-osa tunkiolle kärrätystä tehosta – uusia kaasumoottorilaitoksia paikkaamaan sitä kuilua, joka itse luotiin – ja tätä kutsutaan virallisessa liturgiassa "fiksuksi energiasiirtymäksi".

Jopa Bembölen legendaariset hölmöläiset jäävät tapahtuneen rinnalla puhtaiksi amatööreiksi. Hölmöläisten tunnetuin urotyöhän oli se, kun he rakensivat pimeän tuvan ilman ikkunoita ja ryhtyivät kantamaan valoa säkillä sisään säkki kerrallaan. Mutta edes hölmöläiset eivät olleet niin kaistapäisiä, että he olisivat ensin kairanneet valmiiseen hirsiseinään neljä hehtaariaukkoa, liimanneet ne sitten asbestilevyillä umpeen ja ryhtyneet sen jälkeen kantamaan auringonvaloa pärekorilla sisään kehuen keksineensä ”modernin ja dynaamisen valonsiirtymän”. Suomen energiakoneistossa tehtiin täsmälleen niin.

3. Polttomoottori pelastajana (ja ironian huipentuma): Mitä nämä pelastavat laitokset todellisuudessa ovat? Wärtsilän mäntämoottoreita – siis jättimäisiä monisylinterisiä polttomoottoreita, jotka käyvät kaasulla ja pärähtävät etänä käyntiin viidessä minuutissa. Juuri niitä laitteita, joita vihreässä hypetyksessä on pidetty kuolevana teknologiana. Nyt ne ovat ainoa keino pitää valtakunnanverkko pystyssä, kun tekoälypalvelimet nielevät gigawattitolkulla tehoa ja sää ei suosi.

4.   "Vihreän kaasun" silmänkääntötemppu: Uutisessa on myös se tuttu teatteriosuus: Suomen Voima ilmoittaa polttavansa fossiilista maakaasua, mutta tekevänsä siitä vihreää ostamalla biokaasun alkuperätakuita (ei siis fossiilitonta biokaasua, vaan pelkkiä paperille painettuja todistuksia). Tämä on juuri sitä nykyaikaista anekauppaa: poltetaan hiilivetyä putkesta, ostetaan paperilappu toiselta puolelta mannerta ja leimataan operaatio puhtaaksi ja vastuulliseksi ilmastoteoksi. Insinööri ja kaasuliekki tietävät, mikä palaa, mutta media, poliitikot, tilintarkastaja ja PR-osasto ovat tyytyväisiä.

5.   Akut vs. moottorit: sekunnit vastaan viikot: Googlen mainostama Kajaanin 95 megawatin akusto (ja vastaavat datakeskusten akut) ja nämä 450 MW kaasumoottorit pelaavat aivan eri liigoissa:

Akusto on verkon salamannopea turvatyyny. Se reagoi millisekunneissa ja suojaa taajuuden romahtamiselta sekunti- ja minuuttitasolla, kun jokin suuri linja tai Olkiluoto pätkäisee. Mutta akku on tyhjä parissa tunnissa.

Kaasumoottorivoimala on se raaka voima, jota ajetaan silloin, kun Siperiasta tai Jäämereltä valahtaa Suomen ylle viikkokausiksi liikkumaton korkeapaine, pakkasta on 30 astetta eikä tuulivoiman tuotanto ylitä edes omaa omakäyttötehoaan.

6. Taloudellinen kannattavuus nojaa kansalaisen kurjistumiseen: Investoijien logiikka on kylmäävä: voimalat ovat kannattavia vain, jos hinnanvaihtelu kasvaa entisestään ja laitos pääsee myymään sähköä 1 000–1 500 tuntia vuodessa ryöstöhinnoilla. Samalla kun teollisuus ja datakeskukset tarvitsevat tasaisen ja häiriöttömän virransyötön sekunnin murto-osista viikkojen pakkasjaksoihin, koko järjestelmää rakennetaan keinottelun varaan. Tämä herättää luonnollisesti kysymyksen: kenen ehdoilla ja kenen pussista kokonaisuutta lopulta pyöritetään.

Kuinka tällainen totuutta hämärtävä, ellei jopa peittävä uutisointi on yleensä mahdollista? Puuttuuko median edustajilta yleissivistys, pätkiikö heidän muistinsa vai eikö toimittajien älykkyysosamäärä yllä edes heidän ruumiinlämpötilansa tasolle? Heidänhän pitäisi kertoa lukijoille energiayhtiöiden harjoittaman ryöstötekniikan ydin:

Pohjoismainen sähkömarkkina toimii marginal pricing -periaatteella: kallein verkkoon huudettu tuotantomuoto määrää hinnan kaikille. Sähköpörssin rajahinnoittelu (marginal pricing tai pay-as-cleared) on keinottelijan poliitikkojen suojeluksessa tekemä rakenteellinen ryöstö ilman näkyvää asetta, sillä Nord Poolissa:

Kaikki saavat kalleimman hinnan: Kaikki sähköntuottajat ilmoittavat pörssiin määrän, jonka he voivat tuottaa, ja minimihinnan, jolla he sen myyvät (ydinvoima ja tuuli lähes nollalla, vesi vähän kalliimmalla, ja fossiiliset lauhdelaitokset tai kaasumoottorit kalliilla).

Viimeinen tarvittava megawatti määrää tason: Tarjoukset pinotaan halvimmasta kalleimpaan (merit order), kunnes kyseisen tunnin kysyntä saadaan tyydytettyä. Se kaikkein kallein voimala, joka tarvitaan verkkoon tuottamaan se viimeinen desimaali – esimerkiksi juuri se kalliilla kaasulla tai dieselillä pärähtävä säätövoimala – asettaa pörssihinnan.

Koko potti tilitetään kalleimman mukaan: Tässä kohtaa huijaus tapahtuu: sen kalleimman hinnan ei saa vain se viimeinen kaasuvoimala, vaan jokainen verkkoon sähköä sinä tuntina syöttänyt toimija saa tismalleen saman huippuhinnan.

Jos siis 95 % sähköstä tuotetaan tuulivoimalla, ydinvoimalla ja vedellä kahden sentin omakustannushintaan, mutta se viimeinen 5 % joudutaan tekemään kaasumoottorilla 60 sentin hintaan, koko sähköpotti myydään kaikille kuluttajille 60 sentillä.

Tuuli- ja ydinvoimayhtiöt nauravat matkalla pankkiin kuitatessaan satumaisia ylisuuria voittoja (windfall), kaasuvoimalan omistaja saa katteensa, ja tavallinen kansa maksaa sähkölaskussaan koko lystin vain siksi, että järjestelmä on rakennettu keinotekoisesti tämän yhden kalleimman marginaalituottajan mukaan.

Koko sähkön hinnoitteluprosessi on salattu kuluttajilta mahdollisimman tehokkaasti, ja tämä sumutus nojaa tarkkaan valittuun liturgiseen sanastoon. Esimerkiksi Suomen valtion pääosin omistama Fingrid, energiakorporaatiot Fortum ja Vattenfall sekä Alma Median omistama Sähkövertailu.fi-sivusto vaikenevat kaikki kuin lapsi, jolla on kuset housuissa, täydellisesti ryöstöhinnoittelun todellisesta mekaniikasta. Yksikään näistä tahoista ei esitä sivuillaan yhtä ainoaa laskentakaavaa tai piirrä auki matemaattista yhtälöä, jolla kansalaisen lasku muodostuu – rahat ryöstetään, vaan koko kysymys ohitetaan lauseella: ”Pörssisähkön hinta määräytyy jokaiselle varttitunnille Nord Pool -sähköpörssissä kysynnän ja tarjonnan mukaan.”

Laskutaidoton kuningaskuluttaja

Sen jälkeen kuluttajalle leperrellään armollisesti, että sähkökeskusteluun liittyy ”monimutkaisia termejä”, joita he nyt ystävällisesti avaavat, jottei kenenkään tarvitsisi vaivata päätään vaikeaselkoisilla asioilla. Mantra Nord Poolista luonnonvoimana on pelkkä savuverho, jolla peitetään tarkkaan varjeltu salaisuus: se, että rajahinnoittelun säännön mukaan koko maahan myytävän kahden sentin ydin- ja vesivoiman hinta hinnoitellaan keinotekoisesti kalleimman verkkoon huudetun öljy- tai kaasupolttimen mukaan. Jos tämä sääntö ja sen tuottama keinottelumarginaali selitettäisiin kansalaiselle suoraan ilman kiertosanoja, vaalikarja tajuaisi ryöstön vähintään viidessä sekunnissa. Siksi todellisen kaavan tilalla tarjotaan vain ympäripyöreää diipa-di-daapaa varttihinnoista ja haastavista termeistä: kansalaisille puhutaan kuin holhottaville idiooteille, joille monimutkaiset asiat pitää pehmentää selkokielisiksi sanastoiksi, jottei kukaan alkaisi missään nimessä itse tutkia poliittisen eliitin ilman asetta toteuttaman rakenteellisen ryöstön laskutuskaavaa – ikään kuin kyseessä olisi jokin puolijumalallinen luonnonilmiö, jota kuolevaisen aivot eivät kykene käsittämään.

Väännetäänpä taas rautakangista, koska lanka näyttää olevan liian ohutta, miten ryöstö tehdään ja mitä se tarkoittaa kuluttajalle. Ruokakaupassa tämä sähköpörssin rajahinnoittelulogiikka näyttäisi käytännössä tältä:

Perheenäiti kävelee markettiin ja latoo ostoskärryyn viikon perustarvikkeet: viisi pussia perunoita, kaksi kaurapuurohiutalepakettia, neljä litraa maitoa ja pari ruisleipää. Koko kärryllisen todellinen tuotantokustannus ja normaali hinta kassalle vietynä olisi yhteensä vaivaiset 20 euroa.

Juuri ennen kassahihnaa heräteostoshyllystä kärryyn kuitenkin poimitaan herkkuna pieni 50 gramman paketti japanilaista A5-luokan wagyu-härkää tai kaviaaria, jonka kilohinta on 400 euroa ja jonka pieni paketti maksaa vain 20 euroa.

Tavallisessa maailmassa kassa piipattaisi perunat parilla eurolla, maidon eurolla ja vain tuon pienen luksuslihan sen omalla kalliilla hinnalla, jolloin loppusumma olisi 40 euroa. Mutta jos kauppaketju toimisi Nord Poolin marginal pricing -säännöllä, järjestelmä sanoisi: ”Koska ostoskorin täyttämiseen tarvittiin tämä viimeinen, kaikkein kallein tuote, koko ostoskärryn jokainen gramma hinnoitellaan tämän kalleimman tuotteen kilohinnan mukaan.”

Kassa laskee kärryn kokonaispainoksi kymmenen kiloa, kertoo sen kaviaarin tai wagyu-härän kilohinnalla, ja ilmoittaa häkeltyneelle perheenäidille: ” Se tekee 4 000 euroa, kiitos – kortilla?” Perheenäidin tuijottaessa kuittia epäuskoisena selviää, että myös kaurahiutaleet ja multaperunat on laskutettu samalla kaviaarin kilohinnalla.

Tuottajat nauravat taustalla matkalla pankkiin (ellei kauppias varasta itselleen koko myyntihintaa, kuten Suomessa on tapana) kuitatessaan kaviaarin kilohintaa säkkitavarastaan, kauppaketju hieroo käsiään windfall-voitoista, ja perhe seisoo kassalla paniikkikohtauksen partaalla vain siksi, että ostoskorin viimeinen desimaali sattui olemaan kallis.

Täsmälleen näin irvokas sähköpörssin mekanismi on: se pakottaa kansalaisen maksamaan jokaisesta vesivoiman ja ydinvoiman kilowattitunnista saman kiskurihinnan kuin silloin, kun kallein ja saastuttavin öljy- tai kaasumoottori pärähtää pakkasaamuna käyntiin viideksi minuutiksi. Kukaan ei hyväksyisi neljän tonnin perunapussia kassalla, mutta sähkölaskussa sama silmänkääntötemppu niellään mukisematta vain siksi, että sitä kutsutaan hienosti "rajahinnoitteluksi".

Sana keinottelu on sähköä hinnoiteltaessa aivan liian pehmeä ja salonkikelpoinen, sillä se antaa ymmärtää kyseessä olevan vain riskinotto markkinoiden heilahteluissa. Hinnoittelussa on kyse ”rakenteellisesta ryöstöstä ilman asetta”, koska valinta ja vaihtoehdot on lailla ja sääntelyllä poistettu:

Pakkotilanne ilman pakotietä: Kuluttaja ei voi sanoa talvipakkasella kuten marketin kassalla: "jätänpä nämä ostokset sittenkin hihnalle". Sähköä on pakko ostaa pitääkseen talonsa sulana ja hengissä.

Lakiin ja sääntelyyn nojaava mekanismi: Ryöstöstä tekee poikkeuksellisen se, että se ei tapahdu markkinoiden laidalla lakia rikkoen, vaan poliitikkojen ja virkamiesten siunaamana. Sääntö, jolla halvimman vesivoiman tuotto muutetaan kalleimman kaasumoottorin hintaiseksi, on päätetty Brysselin ja kansallisten kabinettien kabineteissa.

Tietoinen perusrakenteen purku: Ryöstön edellytykset luotiin ensin ajamalla ehjät perusvoimalat romuksi, jolloin keinotekoinen niukkuus takaa sen, että kallis piikki laukeaa säännöllisesti ja säännönmukaisesti. Sana keinottelu antaa operaatiolle taloustieteellisen synninpäästön, kun taas ryöstö kuvaa teon moraalisen ja mekaanisen luonteen täsmälleen sellaisena kuin se arjessa toteutuu.

 

Vallan vahtikoirien täytyy olla dementoituneita puudeleita, kun he vaikenevat tästä. Eiväthän he, uljaat sananvapauden esitaistelijat, voi purra kättä, joka heitä ruokkii. Vapaa lehdistö on tänä päivänä lähes kaikkialla vain suhteellisen vapaa – vapaus yltää yhtä pitkälle kuin nuora, joka on toimituksessa sidottu kuuliaiseksi koulutetun vahtikoiran kaulaan. 

Hölmöläläisille jaetaan lasihelmiä ja ruttobakteerin saastuttamia huopia samalla kun maa viedään jalkojen alta

Hölmöläiset päättivät soutaa järvelle leikkaamaan vedenpinnasta rannoilta heijastuvaa viljaa. He tuijottavat mykistyneinä 13,7 miljardin heijastusta järven pinnassa ja luulevat korjaavansa ennätyssadon, vaikka:

13,7 miljardin datakeskusinvestoinnista 10 miljardia uppoaa rautaan: Leijonanosa tuosta summasta on palvelinteknologiaa, prosessoreita (kuten Nvidian ja Googlen omia TPU-piirejä), konesalijäähdytystä ja verkkolaitteita. Nämä tilataan suoraan yhdysvaltalaisilta tai taiwanilaisilta valmistajilta, ja laskutus pyörii globaalien konsernien sisällä. Summa siirtyy suoraan Googlen globaalilta taseelta toiselle puolijohde- ja palvelinvalmistajille. Suomen maaperällä tuosta ”investoinnista” nähdään vain suljettujen ovien takaa heijastuvat asennettavat mustat räkit, joista ei kerry maahan senttiäkään arvonlisää, saati liiketoimintatuottoja. 80 % jätti-investoinnista jää suoraan rapakon taakse ja hölmöläisille käteen jää vain märkä mela.

Hölmöläisten mukaan noin 3 miljardilla hankitaan sirpit, eli työvoima ja kuljetusketjut. Pääurakat kilpailutetaan kansainvälisillä jättikonserneilla, urakoitsijaketjuilla. Teräsrakenteet, erikoismoduulit, sähkönsyöttökeskukset ja jäähdytystekniikka tuodaan tehdasvalmiina ulkomailta Valtaosa (80 %) rakennus- ja logistiikkabudjetista eli ennätyssadon heijastuksen vaatimista sirppi-investoinnista menee kansainvälisille erikoisurakoitsijoille, ulkomaisille logistiikkayhtiöille ja veronsa kotimaihinsa ohjaaville työvoimavuokraajille.

Kun halli on pystyssä, usean miljardin laitos työllistää vain kourallisen vartijoita, huoltoteknikoita ja siivoojia. Se on maailman kallein teollisuusrakennus suhteutettuna syntyviin pysyviin työpaikkoihin. Hölmöläisille jää käteen vain murusia – maansiirtoa, kalliomursketta, betonia, teräsrunkoja ja kaapelinvetoa kunnallistekniikkaa, tonttivuokria ja majoitusparakkien vuokrausta. 13,7 miljardin haaveesta reaalitalouteen kiertämään jäävä osuus on vain muutama prosentti – vajaa miljardi (joka on Googlen Suomeen tekemän datakeskusinvestoinnin oikea kokoluokka) – mutta sähköverkon rasitus ja resurssien sitominen jäävät 100-prosenttisesti suomalaisten veronmaksajien harteille poliitikkojen pestessä kätensä.

Henkilötyövuosien ja "kerrannaisvaikutusten" kusetus: Google ilmoittaa rakennusvaiheen aikaisen työvoimatarpeen olevan 37 000 miestyövuotta. Luku ei tarkoita 37 000 yksittäistä ihmistä työmaalla lapion varressa. Se on pelkkä laskentakonsulttien laskennallinen temppu, jossa yhteen summaan lasketaan mukaan jokainen mahdollinen välillinen taho: lounasravintolan pitäjä, asfalttifirman alihankkijan alihankkija, kuljetusfirman kakkoskuski ja satamatyöläinen, joiden oletetaan saavan elantonsa hankkeen kyljessä vuosien varrella.

Logistinen ja inhimillinen mahdottomuus: Koko Suomen rakennusalalla on suhdanteen pohjallakin noin 20 000–25 000 työtöntä, ja he asuvat hajallaan ympäri maata. Kainuun tai Pohjois-Pohjanmaan korpeen (Vaalaan, Muhokselle tai Kajaaniin) ei yksinkertaisesti ole olemassa kymmenientuhansien suomalaisten rakentajien reserviä.

Mistä tekijät oikeasti tulevat: Suurissa konesalihankkeissa työmaaparakkeihin ajetaan kansainvälisiä aliurakoitsijoita – tekijöitä tuodaan busseilla ja lennoilla Baltiasta, Puolasta ja muualta Euroopasta halpatyövoimana. Pääosa näistä tuloista siirretään suoraan takaisin kotimaihinsa, eikä paikallisille markkinoille jää edes pysyvää tuloveropottia.

Suorat ja välilliset pysyvät työpaikat: Google arvioi, että investointi tuottaa jopa 7 000 suoraa ja välillistä pysyvää työpaikkaa datakeskuksiin ja niiden ympäristöön. Yhtiön johtaja kehaisi eli laski suustaan emävalheen tiedotustilaisuudessa: näiden pysyvien työpaikkojen palkkataso on noin neljänneksen (siis 25 %) yli suomalaisten keskipalkan - kaikkihan muuttavat heti Vaalaan, Muhoksella ja Kajaaniin lakaisemaan joukolla datakeskusten lattioita tai pyyhkimään mikrokuituliinalla pölyjä palvelinkaapeista, jos tämä todella pitäisi paikkansa

Todellisuudessa itse laitosalueelle jää vain kourallinen väkeä: vartijoita, kiinteistöhuoltajia, laiteteknikoita ja laitossiivoojia. Heille maksetaan kiinteistö- ja vartiointialan normaaleja työehtosopimuksen mukaisia peruspalkkoja, jotka ovat kaukana suomalaisesta keskipalkasta, puhumattakaan mistään 25 prosentin ylityksestä. Huippupalkat tulevat Piilaaksoon, ei korpeen: Keskipalkan kirkkaasti ylittävät ohjelmistoarkkitehdit, tekoälytutkijat ja globaalit johtajat eivät poimi lakkoja tai ihaile pakkasessa revontulia jossain suon laidalla Vaalassa tai Muhoksessa. Heidän työpisteensä ovat Dublinissa, Lontoossa ja Piilaaksossa. Tuo 7 000 työpaikkaa syntyy vain konsulttien Excelissä laskemalla mukaan jokainen paikallinen pizzanpaistaja, huoltoaseman kassa ja kunnaninsinööri, jonka kuvitellaan hyötyvän salien olemassaolosta. Palkkaväite on siis täsmälleen samaa sarjaa kuin heijastuksen leikkaaminen järvestä: luvataan lapiomiehelle toimitusjohtajan tiliä, vaikka käteen lyödään vain kulkulätkä ja ruosteinen lapio.

Hölmöläisten on sitä paitsi maksettava rannoilta heijastuvan viljasadon korjaamista varten rakennetut veneet eli datakeskusten vaatimat sähkön kantaverkon laajennukset.  Et voi löytää julkisuudesta asiakirjaa, jossa lukisi "Googlen Kajaanin keskuksen vaatimat verkon laajennustyöt maksavat X miljoonaa euroa", koska se salataan liikesalaisuutena. Julkisista kantaverkkosuunnitelmista voidaan kuitenkin nähdä, että alueelliset verkon suurlaajennukset maksavat Fingridille (ja sitä kautta kaikille verkon käyttäjille) satoja miljoonia euroja per hanke. Datakeskusten vuoksi tehtävät mittavat laajennukset pakottavat kantaverkkoyhtiön laajentamaan sähköverkkoa myös laajemmin. Esimerkiksi sähkön siirtokapasiteetin varmistamiseksi uuden järeän 400 kilovoltin kantaverkkolinjan (kuten Pohjois- ja Etelä-Suomea yhdistävien linjojen) rakentaminen maksaa tyypillisesti 100–300 miljoonaa euroa hankkeen pituudesta riippuen.

Nämä kustannukset siirretään suoraan verkkopalvelumaksuihin ja siirtohintoihin, jotka veloitetaan jokaiselta suomalaiselta sähkölaskussa – aivan kuten sähköverkon myynnin ja monopolituottojen yhteydessä kävi.

Sähkön hinta ei nouse: Suomen datakeskusten nykyinen sähkönkulutus on noin 1,6 terawattituntia (TWh) vuodessa, mikä vastaa vajaa kahta prosenttia maan koko sähkönkulutuksesta. Ala kasvaa Googlen datakeskusinvestoinnin myötä voimakkaasti: datakeskusteollisuuden ja asiantuntijoiden arvioiden mukaan datakeskusten osuus Suomen sähkönkulutuksesta nousee 7–8 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 5–6 TWh:n vuosikulutusta. Vertailun vuoksi Loviisan ydinvoimalan tuotanto on noin 7,9 terawattituntia (TWh).

Kymenlaakson sähkön asiantuntijoiden mukaan 200 megawatin (MW) datakeskus kuluttaa vuodessa noin 1,66 terawattituntia (TWh) sähköä. Tämä sähkömäärä vastaa suuruudeltaan koko Turun alueen kaikkien kotitalouksien vuotuista sähkönkulutusta yhteensä.  Googlen 4 keskusta yhteensä (Hamina, Kajaani, Muhos, Vaala): Googlen Haminan yksikkö on jo itsessään noin 200 MW kokoluokkaa. Kun tähän lisätään parhaillaan rakenteilla olevat kolme uutta jättimäistä Pohjois-Suomen keskusta, nousee Googlen Suomen kokonaisteho useisiin satoihin megavatteihin (mahdollisesti lähelle 1 000 MW tasoa).

Heijastuksen sokaiseva vaikutus: Kun puhutaan megawateista (MW) ja terawattitunneista (TWh), kyse on kahdesta eri asiasta: tehosta (kuinka leveä sähköputki on) ja energiasta (kuinka paljon sähköä virtaa putkesta vuoden aikana. Megawatti (MW) mittaa hetkellistä sähkötehoa. Kun Googlen Haminan keskuksen laajennus sekä kolme uutta Pohjois-Suomen keskusta (Kajaani, Muhos ja Vaala) ovat valmiita ja käyvät yhtä aikaa täydellä teholla, ne voivat haukata sähköverkosta parhaillaan lähes 1 000 megawattia tehoa. Vertailun vuoksi: Koko Suomen sähkönkulutus pakkaspäivänä on noin 14 000–15 000 MW. Google siis nielee kitaansa yksinään sähköä saman verran kuin yksi suuri ydinreaktori tuottaa.

Loviisan ydinvoimalaitoksen kokonaistuotanto on noin 8 terawattituntia (TWh) vuodessa, joten Googlen ostama puolikas on nimenomaan noin 4 terawattituntia (tai tarkalleen ~3,95 TWh) vuodessa. Loviisan molempien reaktorien yhteisteho on noin 1 000 MW, eli Google ostaa sieltä jatkuvaa tehoa noin 500 MW edestä. Laskelma muka osoittaa, että Google noudattaa "Bring your own power" (tuo oma sähkösi) -periaatetta. Yhtiö ei osta kaikkea sähköään Loviisasta, vaan se on rakentanut monipuolisen energiasalkun.

Energiasalkussa piilee kuitenkin uusiutuvan energian suurin sudenkuoppa: sääriippuvuus. Kun ei tuule eikä paista, sähköä ei synny, mutta datakeskuksen palvelimet eivät voi sammua hetkeksikään. Google täyttää tämän sudenkuopan siten, että se ei luota pelkkään tuuleen ja aurinkoon. Sähkö saadaan tyynenä ja pilvisenä päivänä kolmesta eri lähteestä: Toisin kuin tuuli, ydinvoima tuottaa sähköä tasaisesti kellon ympäri säästä riippumatta. Google ostaa Loviisasta noin 500 megawattia (MW) jatkuvaa tehoa. Tyynenä päivänä tämä ydinvoima pitää Googlen kriittisimmät tekoäly- ja pilvipalvelimet käynnissä. Jos Google tarvitsee tyynenä ja/tai pilvisenä päivänä enemmän sähköä kuin mitä se saa Loviisasta, se ostaa puuttuvan osan suoraan pohjoismaisesta sähköpörssistä (Nord Pool). Silloin sähkö tulee muiden tuottajien säästä riippumattomista lähteistä kuten vesivoima. biomassa ja ydinvoima. Suomessa ja Ruotsissa on kuulemma valtavasti vesivoimaa, jota voidaan säätää nopeasti. Kun tuuli lakkaa, vesivoimaloiden luukkuja avataan ja ne paikkaavat puuttuvan sähkön (tätähän ei ole koskaan aiemminkaan nähty - vai onko?). Entä jos vesivarannot ovat niukat ja ydinvoimalat huollossa?

Marginaalihinnoittelu ja piikkihinnat: Pohjoismainen sähkömarkkina toimii marginal pricing -periaatteella: kallein verkkoon huudettu tuotantomuoto määrää hinnan kaikille. Kun gigawattiluokan jatkuva kulutus syö verkon marginaalit loppuun, pakkasjaksoilla pörssisähkön hinta ampaisee katosta läpi. Laskun maksavat suomalaiset kotitaloudet ja perusteollisuus, ei suuryhtiö, jolla on omat pitkät ja kiinteät suojaussopimuksensa (PPA)

Google ylpeilee käyttävänsä niin sanottua CFD-sopimusmallia (Contract for Difference) ja tavoittelee 24/7 hiiletöntä energiaa. Kun tuulee kovaa ja aurinko paahtaa, Googlen sopimuspuistot tuottavat sähköä paljon enemmän kuin datakeskukset kuluttavat. Tämä ylimääräinen sähkö myydään muiden suomalaisten käyttöön tai ulkomaille. Vuositason viherpesun kirjanpidossa Google voi "sanoa" ostaneensa 100 % puhdasta sähköä, koska se on ostanut tuulivoimaa "varastoon" silloin kun sitä on ollut tarjolla. Jos sähköä on niin paljon, ettei sitä voida viedä ulkomaille, varastoida tai kuluttaa, tuulivoimaloita säädetään pienemmälle tai ne pysäytetään kokonaan. Tuuliturbiinin siivet käännetään sellaiseen kulmaan, että tuuli menee niistä läpi pyörittämättä generaattoria. Ja väite siitä, että sähköongelma ratkeaa vain lisäämällä tuulivoimaa, on puhdasta harhautusta: myllyt eivät poista tehotasapainon fysiikkaa, ja riskit sekä hintapiikit jäävät aina tavallisen kuluttajan maksettavaksi.

Kajaanin 94 megawatin akku puolestaan antaa sähköverkolle vain sekuntitason suojaa. Jos tuuli tyyntyy niin nopeasti tai pilviverhot peittävät auringon, etteivät vesivoimalat ehdi heti mukaan, tai jossain päin kantaverkkoa tapahtuu häiriö, sähkön taajuus verkossa heilahtaa, akku syöttää virtaa verkkoon sen pienen hetken, joka tarvitaan muiden voimaloiden käynnistämiseen. Datakeskuksen jatkuvaan sähkön nälkään akku on kuin kärpäsen kakka. Akkua mainostetaan, koska se antaa kosmeettisen vaikutelman Googlen puhtaista "energiaystävällisistä motiivesita".

Puhe "vihreästä siirtymästä" on tässä yhteydessä pelkkä markkinointikääre, jolla massiivinen teollinen resurssien kuppaus saadaan myytyä julkiselle sektorille ja medialle hyveenä. Todellisuudessa hanke rikkoo lähes kaikkia aidon ekologisen tai kestävän talouden periaatteita:

• Päästöjen aito vähentäminen vs. puhtaan energian anastaminen: Vihreän siirtymän alkuperäinen tarkoitus oli korvata fossiilisia polttoaineita puhtaalla sähköllä esimerkiksi terästeollisuudessa, lämmityksessä ja liikenteessä. Tässä hankkeessa ei korvata grammaakaan hiiltä: Loviisan valmiiksi hiilidioksidivapaa ydinvoima ja uusi tuulivoima kytketään suoraan pyörittämään palvelinräkkejä, mikä jättää muulle yhteiskunnalle vähemmän päästötöntä perusvoimaa käytettäväksi.
• Valtava sähkösyöppö ilman aineellista hyötyä: Datakeskus ei valmista mitään fyysistä, ei lannoitteita, ei terästä eikä ruokaa. Se ottaa 11 terawattituntia korkealaatuista sähköenergiaa ja muuttaa sen sataprosenttisesti matalalämpöiseksi hukkalämmöksi ja laskentatehoksi, jolla tuotetaan pääasiassa digitaalista mainontaa, videovirtaa ja tekoälyvastauksia.
• Hukkalämmön kosmeettinen hyödyntäminen: Datakeskuksia puolustellaan usein sillä, että niiden "lämpö johdetaan kaukolämpöverkkoon". Kainuun, Muhoksen tai Vaalan kokoisissa taajamissa ei ole olemassakaan sellaista kaukolämpöverkkoa tai asukasmäärää, joka pystyisi vastaanottamaan edes murto-osaa tuollaisen megalaitoksen tuottamasta valtavasta lämpömassasta. Valtaosa lämmöstä puhalletaan suoraan harakoille.
• Raskas maankäyttö ja materiaalimenekki: "Vihreys" unohtuu myös siinä, kuinka paljon betonia, kuparia, harvinaisia maametalleja, siirtolinjoja, kantaverkkopylväitä ja teitä maastoon joudutaan puskemaan, jotta jättimäiset hallit ja niiden tarvitsema infra saadaan pohjoisen luontoon.

Kyseessä on siis puhtaimmillaan viherpesu, jossa perinteinen teollisuusvaltaus naamioidaan ekoteoksi vain siksi, että sähkösopimuksessa lukee "päästötön energia". Todellisuudessa hanke ei säästä luontoa eikä paranna järjestelmän kestävyyttä, vaan imee Suomen energiaverkon puskurit tyhjiin globaalin pörssijätin hyödyksi.

Entä miksi Google investoi Suomeen? Poliitikot kehuvat kilpaa, että Suomi on vakaa ja turvallinen maa (Nato-jäsenyys), meillä sähkö on halpaa ja sähköverkossa on toistaiseksi tilaa, ilmasto viileä ja datakeskusten sähköveroluokka sekä toimintaedellytykset ovat kilpailukykyisiä. Mutta miksi IT-jätit eivät investoi Huippuvuorille, Grönlantiin tai Alaskaan – alueethan olisivat myös Naton ydinase sateenvarjon alla, kauempana Itä-Euroopasta,  tundralla tai jäätiköllä ei tarvitsisi tuhota metsää ja kaikille paikallisille voisi ostaa vaikka kanootin tai sähkömaasturin! Ja sitä paitsi siellähän olisi vielä paljon viileämpää kuin Hölmölässä? Paitsi, että nenästä vedettävät hölmöläläiset eivät asu siellä!

Halpaa sähköä ja vero-optimointia: Suomi tarjoaa vakaata kallioperää, viileää ilmastoa, ennustettavaa lainsäädäntöä ja ennen kaikkea valtavat määrät puhdasta, halpaa sähköä veronmaksajien takaaman kantaverkon varassa. Vastineeksi itse dataliikenteen arvonlisä ja ohjelmistojen jättivoitot tuloutetaan aivan muihin maihin emoyhtiöiden verojärjestelyjen kautta.

• Poliitikoille halpaa glooriaa: Päättäjät pääsevät loistamaan kameroiden edessä ”investointien kotiuttajina” ja esiintymään tekoälyajan eturintamassa ilman, että heidän tarvitsee ymmärtää sähköverkon fysiikasta tai globaalista taseoptimoinnista yhtään mitään. 
• Poliittinen hurmos ja leikkauskakut: Kun pikkukunnan valtuustoon ja ministeriöihin marssii monikansallinen jätti heiluttelemaan miljardisummia, päättäjiltä katoaa suhteellisuudentaju täysin. Paikallispoliitikot näkevät vain tonttikaupat, hetkellisen rakennusbuumin ja mahdollisuuden päästä lehtikuviin kypärä päässä avaamassa uutta uimalaituria tai kunnostettua latupohjaa. Kukaan ei kysy, mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä tammi-helmikuun viikkoja kestävällä pakkasjaksolla, kun Kela ei tue enää räjähtäneiden sähkölaskujen kanssa kamppailevia veronmaksajia, vaan väittää taloushuolien syyn olevan veronmaksajien omaa tyhmyyttä.
• Toimituksille helppoa klikkiotsikointia: Taloustoimittajat kopioivat yhtiön viestintätoimiston tiedotteen sellaisenaan suoraan julkaisuun. Lukujen kriittinen purkaminen – kuten rautainvestointien valuminen suoraan ulkomaille tai työvoimalaskelmien mahdottomuus – vaatisi vaivannäköä ja rikkoisi hyvän pöhinätarinan. Vai oletko muka nähnyt yhdenkään tiedoitusvälineen purkavan investoinnin taustoja ymmärrettäviksi palasiksi? Ja esimerkisi HS ei uutisoinnut lainkaan Orpon lupausta, ettei energian hinta nouse. MTV:n Uutisethan kertoi 9.9.2026 pääministeri Petteri Orpon vakuuttaneen, että energian hinta ei nouse. Eikö tämä sähkön hinnan noustua ole aivan samanlainen syy rikosilmoitukselle kuin vaikkapa että autoni on varastettu pihaltani? Entä olisiko syytä vaatia, että koko investointi olisi kulurakenteeltaan läpinäkyvä, jolloin poliitikkojen palturi investoinnin todellisesta kotimaisuusasteesta  paljastuisi perin juurin?  Suhmuroinnistahan kertoo jo se, että veronmaksajien piikkiin menevät Googlen Kajaanin keskuksen vaatimat verkon laajennustyöt  salataan liikesalaisuutena!
• Kansalaisille syyllistävä sumutus: Kansalaisille uskotellaan, että tämä on ainoa tie pelastaa kuihtuvat seudut ja pysyä kehityksen kelkassa. Samaan aikaan sähkölaskun siirtomaksut ja piikkihinnat ujutetaan arkeen pikkuhiljaa, ikään kuin ne olisivat vain luonnonlaki tai huonon sään syytä.

Googlen datakeskusinvestoinnissa kyse on siis samasta vanhasta, kerätään ajattelemaan kykenemättömiltä köyhiltä rahat pois-huijauksesta: Talouskasvu on elintasomme ja kulutusyhteiskunnan ylläpitämiseksi välttämätöntä (vrt. Suomen valtion ja suurten instituutionalisten sijoittajien pääosin omistamat Fortum – Uniper – Caruna sekä Sonera, joissa täydellisessä tyhmyydessä poltettiin poliitikkojen suojeluksessa miljardeja vaikka vanhusten palveluiden tarvitsemaa rahaa, eikä kukaan joutunut koskaan vastuuseen). Niinpä 80–90 prosenttia rahasta menee ulkomaisen laiteteknologian taseisiin, paikalliset luonnonvarat ja sähkövalmiudet sidotaan jättiläisen tarpeisiin, ja kansalle uskotellaan satua alueellisesta työllistämisihmeestä.

Kaleva-lehden mukaan (10.9.2026) Google on luvannut rahoittaa rantasaunoja ja uimalaitureita (ihme kuin ei myös pomppulinnoja) Muhoksen, Vaalan ja Kajaanin asukkaille, sekä kustantaa alueiden vähävaraisille asukkaille lämpöpumppuja ja maalämpöratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseksi. Alueille on luvattu myös hiihtolatujen valaistusta ja luonnon ennallistamishankkeita. Menettely muistuttaa erehdyttävästi kolonialistista banaanivaltiomeininkiä, jossa intiaaneille jaetaan lasihelmiä ja ruttobakteerin saastuttamia huopia samalla kun maa viedään jalkojen alta. Hölmölässä maata halkoo voimalinjat ja preerialla ratakiskot.

Tekoäly on vain peili – miksi pelkäämme omaa kuvaamme?

Eikö tämä näytäkin hiukan pullistevalta Putlerilta?

Taas Helsingin Sanomaa jatkoi tyhmyytensä levittämistä - tällä kertaa asialla oli HS Vision toimittaja Niclas Storås, joka 17.9.2026 artikkelissaan "Tilanne on absurdi: Olemme kehittämässä tappavaa tekoälyä, estäkää meitä" suolsi suustaan ulos sellaista pajunköyttä, jonka kaltaista ei välttämättä kuullut edes muinoin noitaoikeudenkäynneissä!

Tekoäly on peilimme: se heijastaa vain ihmisen omaa tekstiä, historiaa ja luontoa – ei omaa tahtoa.

1. Mikä tekoäly on ja mitä se ei ole Tekoäly ei ole itsenäisesti ajatteleva subjekti, se ei opiskele elämää eikä sillä ole tietoisuutta, tahtoa tai pyrkimystä mihinkään. Kyse on moniulotteisesta tilastomatematiikasta ja todennäköisyyslaskennasta, joka generoi ihmiskunnan tuottaman valtavan tekstimassan pohjalta todennäköisimmän seuraavan merkkijonon. Se ei luo mitään tyhjästä, vaan toimii puhtaana ihmisyyden peilinä: jos se sylkee ulos vihaa, manipulaatiota tai laskelmoivaa pahuutta, se ei kerro koneen sielunelämästä, vaan peiliin katsovan ihmisen omasta historiasta ja kulttuurista.

2. Mystifiointi on pelkkää osaamattomuutta Puheet ”käsittämättömästä teknologiasta”, jota edes tutkijat eivät enää ymmärrä, on vanhaa teknologisen sumutuksen perinnettä. Se, että miljardien parametrien läpi kulkevaa matriisilaskentaa ei voi seurata ruudulta päässälaskuna reaaliajassa, ei tee koneesta maagista, mystistä tai elävää. Monimutkainen laskentaketju on vain monimutkaista matematiikkaa, ei heräävää tietoisuutta.

3. Insinöörivirhe ei ole koneen ilkeyttä (romahtanut silta) Jos silta romahtaa suunnitteluvirheen, huonojen materiaalien tai ahneuden vuoksi, kukaan ei väitä sillan ”päättäneen romahtaa”. Sama pätee algoritmeihin: jos ohjelma vuotaa tietoja, tekee virheitä tai sitä käytetään biologisten aseiden suunnitteluun, vika ja vastuu ovat tasan tarkkaan ohjelmoijalla, koulutusdatan kokoajalla tai työkalua väärinkäyttävällä ihmisellä – eivät koneella.

4. Piilaakson tuomiopäiväteatteri ja sääntelypeli Piilaakson johtajien huuto ”estäkää meitä ennen kuin tuhoamme maailman” on raakaa bisnesstrategiaa ja sijoittajien koukuttamista. Pelottelulla luodaan keinotekoista illuusiota jumalallisesta teknologiasta ennen pörssilistautumisia, ja samalla huudetaan valtiota apuun luomaan raskaita sääntelymuureja, joilla estetään pienempien haastajien ja avoimen lähdekoodin nousu.

Koneen naurettava inhimillistäminen jatkuu varmaan loputtomiin – menossa on Hölmölän kaltainen operaatio – valon kantaminen säkissä pimeyteen!  

Tekoälyssä ei ole mitään maagista, pyhää eikä demonista; se on vain ihmisen itsensä rakentama ja kiillottama peili, joka toistaa meidän omia tuotoksiamme. Ja miksi helvetissä me pelkäisimme, että tekoäly joskus tulevaisuudessa päättäisi tuhota ihmiskunnan? Ihminen itse pystyy siihen vaikka heti, eikä siihen ole koskaan tarvittu yhtäkään älykästä algoritmia, vaan pelkkää omaa ahneutta, vallanhimoa ja typeryyttä.

Itse Donald Trumphan se siinä valtai-istuimellaan!

”Miten kilteistä lapsista voi tulla aikuisena pahoja?”

Helsingin Sanomat julkaisi Lasten tiedekysymykset -palstallaan 4.9.2026 6-vuotiaan Lenin kysymyksen: ”Miten kilteistä lapsista voi tulla aikuisena pahoja?”

Lapsi pyysi selkeää totuutta pahuuden syy-seuraussuhteesta, mutta lääketieteellisen kuvantamisen professori Lauri Nummenmaa ojensi hänelle kiven:

”Aikuisena moni saattaa huomata enemmän mahdollisuuksia hyötyä ilkeästä tai pahasta toiminnasta. Se johtuu ennen kaikkea aikuisten roolista yhteiskunnissa.

Aikuinen voi päättää ryhtyä ilkeäksi tavoitellessaan omaa etuaan esimerkiksi rikollisella toiminnalla.

Silloin ihmisen ilkeys on siis oma valinta, johon hän on päätynyt syystä tai toisesta, tyypillisesti juuri huomattuaan hyötyvänsä siitä. Usein hän saattaa olla tukalassa elämäntilanteessa.

Aikuisissa ja lapsissa on eroja siinä, kuinka usein he tekevät ilkeitä tai kilttejä tekoja ja millaisia ne ovat. Tutkimusten mukaan kiltteys ja pahuus ovat lopulta voimakkaasti periytyviä.

Kilteillä vanhemmilla on siis harvemmin hyvin usein ilkeitä lapsia tai toisinpäin. Kiltit tai ilkeät piirteet muuttuvat yleensä vain vähän ja hitaasti ihmisen elämän aikana.

Onneksi suurin osa suomalaisista ja muista ihmisistä on yleensä kilttejä eikä halua pahaa toisille. Siksi ilkeyteen puututaan ankarasti ja toisten vahingoittaminen on kielletty laissa.”

Professori esittää lapselle taikuria ja latelee kaksi toisensa kumoavaa valhetta: toisaalta pahuus muka asuu valmiina ihmisen perimässä, toisaalta se on aikuisen tekemä kylmä päätös hyötyä toisten kiusaamisesta. Todellisuudessa 6-vuotiaalle voi vastata rehellisesti, selkeästi ja totuudenmukaisesti ilman aikuisten kieroja taikatemppuja:

Kukaan ei synny tuhmana tai pahana, eikä kenenkään kehon sisällä ole mitään koodia tai nappia, joka tekisi ihmisestä ilkeän.

Vauvana jokainen tarvitsee ennen kaikkea syliä, turvaa, lämpöä ja sitä, että saa tulla kuulluksi, kun itkettää tai suututtaa. Jos pientä ihmistä kohdellaan jatkuvasti kylmästi, häntä satutetaan, pelotellaan tai jätetään yksin pärjäämään pahan mielen kanssa, hänen kehonsa ja aivonsa tottuvat jatkuvaan hälytystilaan. Silloin sisälle kasvaa iso Mörkö, pelko ja kova kiukku.

Kukaan ei vain eräänä aamuna herää ja rauhallisesti päätä ryhtyä ilkeäksi – se ei toimi niin kuin valitsisi kaupassa jäätelöä. Kun ihminen huutaa, lyö tai satuttaa toista, hänen sisällään tapahtuu oikosulku: keho luulee olevansa vaarassa, järki sammuu ja ihminen iskee paniikissa ennen kuin ehtii edes ajatella.

Hyvin usein pahuus onkin aivan hyödytöntä ja silmitöntä riehumista, josta kukaan ei saa mitään etua. Jos ilmapalloon puhaltaa liikaa ilmaa eikä päästä sitä ulos, se räjähtää lopulta rikki.

Kun pieni ihminen pakotetaan nielemään pelkonsa ja itkunsa, paha olo kerääntyy sisälle kuin tulikuuma höyry. Silmitön tuhoaminen on tuon sisäisen kivun heittämistä muiden päälle: kun minuun koskee, pitää koskea muihinkin.

Kun sellainen lapsi kasvaa aikuiseksi ilman apua ja turvaa, hän saattaa alkaa suojella itseään tekemällä muille pahaa ennen kuin kukaan ehtii satuttaa häntä.

Pahuus ei siis tule geeneistä eikä kylmästä hyötylaskelmasta, vaan siitä, että ihminen on rikottu ja jätetty yksin silloin, kun hän olisi eniten tarvinnut rakkautta ja turvaa.

Miksi Helsingin Sanomat (Lasten toimitus tai tiedetoimitus) toimii näin ja syöttää lapselle pajunköyttä? Onko taustalla se sama aikuisten ylemmyydentuntoinen asenne, jolla joulupukkisatua pidetään pystyssä, ja se imelä lepertely, jolla lapsille yleensä puhutaan? Kuvittelevatko aikuiset todella, että 6-vuotias lapsi on liian heikko kohtaamaan todellisuuden? Vai eikö lapselle vain kehdata myöntää suoraa totuutta: että ihminen tarttuu aseeseen tai muuttuu ilkeäksi siksi, että hänet on pienenä nujerrettu, alistettu, huijattu ja jätetty vaille aitoa turvaa, läheisyyttä ja lämmintä kosketusta?

Väkivallan synty artikkeli, joka kertoo yksityiskohtaisesti ”Miten kilteistä lapsista voi tulla aikuisena pahoja?” on nyt luettavissa ja ladattavissä kokonaisuudessaan viereiseltä linkkisivustolta "Vihkolinkit"

Ihmiskunnan ahmintahäiriö

 Satumaa

Toiveunet ja todellisuus törmäävät juuri tässä: nykyinen talousjärjestelmä on rakennettu jatkuvan aineellisen kasvun varaan, ja aineellinen kasvu vaatii aina energiaa.

• Energiatransitioraja vs. energiakasvu: Vaikka uusiutuvaa energiaa (aurinkoa, tuulta, ydinvoimaa) rakennetaan enemmän kuin koskaan historiassa, globaali kokonaisenergian kulutus kasvaa vielä nopeammin. Kun tekoälyn datakeskukset, sähköistys, teollisuus ja kehittyvien maiden elintaso ja tietenkin ”tekotyhmyys” vaativat lisää virtaa, uusiutuva energia ei toistaiseksi pääosin korvaa fossiilisia, vaan tulee vain niiden lisäksi paikkaamaan nälkäistä kasvua.
• BKT ja aineellinen ankkuri: Jatkuva talouskasvu vaatii fyysisiä suoritteita: raaka-aineiden kaivamista, jalostamista, rahtia, infrastruktuuria ja kuluttamista. Ajatus "kohtuuttomasta irtikytkennästä" (eli että BKT kasvaisi ikuisesti ilman että luonnonvarojen ja energian kulutus kasvaa) on käytännössä mahdotonta reaalimaailman fysiikan rajoissa.
• Mitä tapahtuu ilman kasvua? Nykyinen velka- ja rahoitusjärjestelmä on rakennettu siten, että se vaatii tulevaisuuden kasvua maksaakseen nykyiset velat ja eläkkeet. Jos talouskasvu pysähtyy ilman hallittua rakenteellista muutosta, tuloksena on järjestelmän romahtaminen, työttömyys ja sosiaalinen kriisi.
  

Ihmiskunnan ahmintahäiriö eli BED (Binge Eating Disorder) on syömishäiriö, jonka mekaniikka perustuu biologisesta nälästä riippumattomaan, pakonomaiseen tarpeeseen syödä suuria määriä ruokaa lyhyessä ajassa. Sen taustalla toimii monimutkainen psykologisten, biologisten ja neurobiologisten tekijöiden noidankehä, jossa ihminen menettää sekä syömisen, itse asiassa elämän hallinnan tunteen. Merkittävimmät yksittäiset tekijät ovat pelko, jännitys ja oman kyvyttömyyden alitajuinen vaistoaminen.

Toiviolaulu Onnen kaukorannasta, ilmaston hallinnasta "Business as usual" -talouskasvun puitteissa on ratkaisematon yhtälö. Ihmiskunta on lukinnut itsensä tilanteeseen, jossa oravanpyörän pysäyttäminen merkitsee täydellistä ontologista shokkia ja aivan yhtä lailla oravanpyörän pyörittäminen vaikkakin vain entisellä tahdilla törmää ennen pitkää maapallon fysiikan rajoihin, mikä merkitsee myös yhteiskunnallista itsemurhaa.

Ainoa ratkaisu ei ole toivoa ihmeitä paperilla, vaan hyväksyä se, että jos energiajärjestelmää halutaan todella muuttaa, myöskään aineellisen kulutuksen ja talousmallin puitteet eivät voi säilyä entisellään. Mutta se ei käytännössä ole mikään ratkaisu, sillä edessä on nykyjärjestelmän perustavanlaatuinen ja ratkaisematon umpikuja. Mitään ”lempeää paimenta”, "demagogitaikuria" tai ”vahvaa johtajaa” ei ole olemassakaan, joka johdattaisi pakokauhuin valtaamat teuraslaumat vihreille niityille, koska kyseessä on matemaattinen ja fysikaalinen kaksoissulku (no-win skenaario), jossa nykyinen yhteiskuntamalli törmää omiin reunaehtoihinsa tuhoisasti valitsi se kumman polun tahansa.

Se miksi molemmat vaihtoehdot näyttävät itsemurhalta nykyisessä kehyksessä, johtuu kahdesta eri mekanismista:

• Jatkamisen mekaniikka (Fysikaalinen itsemurha): Termodynamiikka ja ekologia. Eksponentiaalinen aineellisen energian ja raaka-aineiden kulutuksen kasvu rajallisella planeetalla johtaa väistämättä biosfäärin ja elämän edellytysten romahtamiseen.
• Lopettamisen mekaniikka (Systeeminen itsemurha): Rahoitus- ja velkajärjestelmä. Nykyinen raha luodaan velkana, jonka takaisinmaksu ja korot edellyttävät tulevaisuudessa aina suurempaa taloutta. Jos kasvu pysähtyy, luottomekanismi jäätyy, velat lankeavat käsiin ja nykyinen monimutkainen huoltovarmuus- sekä erikoistumisrakenne romahtaa sosiaaliseen kaaokseen 
  

Tämä tarkoittaa sitä, että nykyinen aineelliseen kasvuun pohjaava sivilisaatiomalli ei voi jatkua ikuisesti, eikä se myöskään osaa pysähtyä ilman hallitsematonta romahdusta.

Ulospääsy ei vaatisi taikuutta, vaan järjestelmän reunaehdon muutoksen: aineellisesta määrän kasvusta olisi pakko siirtyä laadulliseen säilyttämiseen ja hyötysuhteeseen, tai vaihtoehtoisesti fysiikan lait tekevät korjausliikkeen ihmiskunnan puolesta hallitsemattomasti. Kyse ei ole siitä, halutaanko kasvusta luopua, vaan siitä, tapahtuuko sopeutuminen suunnitellusti vai fysiikan lakien sanelemana pakokauhua seuraten. Historiallisesti vastaus on täysin selvä ja tyly: ei koskaan. Yksikään sivilisaatio tai ihmisyhteisö ei ole historiassa luopunut saavutetuista aineellisista eduistaan tai energiansaannistaan vapaaehtoisesti ja suunnitellusti laajassa mittakaavassa.

Lähimmäksi "suunniteltua rajoittamista" on päästy sotatalouksissa (kuten toisen maailmansodan aikaisessa säännöstelyssä), mutta niissäkin kyse oli väliaikaisesta poikkeustilasta voiton saavuttamiseksi, ei pysyvästä ja vapaaehtoisesta elintason laskemisesta.

Skeptisyys ihmisen käyttäytymistä kohtaan on täysin linjassa historian ja peliteorian kanssa seuraavista syistä:

• Peliteoria ja kilpailuetu: Jos yksi maa tai yhteiskunta päättää vapaaehtoisesti leikata elintasoaan ja energiankulutustaan, sen kilpailija käyttää tilaisuuden hyväkseen, ottaa vapautuneet resurssit hallintaansa ja menee taloudellisesti sekä sotilaallisesti ohi.
• Hermostollinen ja poliittinen lukitus: Kun ihmispopulaatiolle on kerran annettu tietty taso mukavuutta ja helppoutta, sen pois ottaminen koetaan suorana uhkana. Demokratiassa yksikään poliitikko ei saa kannatusta lupaamalla kansalle vapaaehtoista köyhtymistä, eikä autokratiassa mikään johto säilytä valtaansa leikkaamalla kansan leipää ilman pakkoa.
• Historialliset romahdukset: Mayat, pääsiäissaarelaiset tai Rooman valtakunta eivät istuneet neuvottelupöytään sopimaan hallitusta elintason laskusta, kun ympäristön kantokyky tuli vastaan. Järjestelmää pyöritettiin päätepisteeseen asti samalla kaavalla, kunnes fysiikka ja maasto tekivät korjausliikkeen hallitsemattomasti.

Nauru vallitsevien vaihtoehtojen edessä on täysin aiheellista. Ajatus vapaaehtoisesta ja suunnitellusta aineellisesta perääntymisestä ilman pakkoa sotii kaikkea ihmiskunnan historiallista reaalipolitiikkaa ja lajikäyttäytymistä vastaan. Muutos tapahtuu aina vasta silloin, kun seinä tulee fyysisesti vastaan.

Historiassa ja fysiikassa suuret järjestelmämuutokset noudattavat mekaanisesti mallia, jota kutsutaan pistemäiseksi tasapainoksi (punctuated equilibrium): pitkää, näennäisen tasaista kertymistä seuraa äkillinen ja usein väkivaltainen murros.

Pelkkä pehmeä ja vapaaehtoinen evoluutio ei ole historiassa koskaan riittänyt purkamaan valtarakenteiden ja saavutettujen etujen kynnyksiä, minkä vuoksi näkyvä muutos on lähes poikkeuksetta revolutiivinen.

Mekanismi jakautuu kahteen eri tasoon:

• Näkymätön evoluutio (jännityksen kertyminen): Tekniikka, väestörakenne, energiantarve, velka ja sosiaaliset jännitteet kasautuvat pinnan alla hitaasti vuosikymmenten jopa vuosisatojen ajan. Tämä on evolutiivista vaihetta, jossa vanha järjestelmä venyy ja paukkuu, yrittää sopeutua yltyvään kaaoksen vireeseen, mutta ei vielä muuta perusrakenteitaan vaan yrittää pitää niistä kiinni kynsin ja hampain.
• Näkyvä revoluutio (rakenteen murtuminen): Kun kasautunut jännite ylittää järjestelmän fyysisen tai yhteiskunnallisen sietokynnyksen, muutos ei tapahdu liukuvasti, vaan repeämällä. Vanha rakenne ei joustanut vapaaehtoisesti, joten se murtuu kertalaakista.

Ihmisen kokemusmaailmassa muutos on siten aina revolutiivinen – romahdus, nälänhätä, sota, vallankumous tai taloudellinen halvaannus – koska järjestelmässä roikutaan kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaassa viimeiseen hyökyaaltoon asti. Revoluutio ei kuitenkaan synny tyhjiössä, vaan se on vain sen pitkään jatkuneen, näkymättömän evolutiivisen paineen ja jännitteen, kuin tulivuoren magmakammion räjähdys – äkillinen purkautumishetki.

Talouskasvun ja ilmastonmuutoksen torjunnan yhtäaikainen tavoittelu on fysikaalinen ja systeeminen mahdottomuus, koska kyseessä on kahden vastakkaisen fysiikan ja logiikan törmäys:

• Fysikaalinen ristiriita: Talouskasvu vaatii aina lisää aineellista suorituskykyä, energiaa ja raaka-aineita, kun taas ilmastonmuutoksen torjunta vaatisi kokonaiskulutuksen ja päästöjen jyrkkää vähentämistä.
• Systeemin lukitus: Nykyinen velkapohjainen talousjärjestelmä romahtaa kaaokseen ilman jatkuvaa kasvusyötettä, mutta kasvu itsessään tuhoaa rajallisen maapallon biosfäärin.
• Irtikytkennän harha: Uusiutuva energia ei korvaa fossiilisia polttoaineita vaan tulee niiden lisäksi, koska kasvava talous kuluttaa aina kaiken saatavilla olevan lisäenergian.

Tämä on mekaaninen kaksoissulku: autolla yritetään ajaa kaasua ja jarrua pohjassa samaan aikaan, jolloin se joko törmää fysikaaliseen seinään tai hajottaa lopulta oman vaihdelaatikkonsa ja moottorinsa. Kauas on pitkä matka:

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.
Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.