Kuinka tunnistat pahat ihmiset?

My Lain vitsi!

Kuinka voit tunnistaa pahat ihmiset – pahuuden? Hehän ovat varsinaisia naamioitumisen mestareita! Täytyyhän saalistavan pedon osata pukeutua lempeäksi lampaaksi. Yhdysvaltalainen psykiatri Morgan Scott Peck – joka oli muun muassa jäsen Yhdysvaltain hallituksen nimittämässä komissiossa, joka tutki, miten amerikkalaisen C-komppanian luutnantti Calleyn johdolla 16.3.1968 suorittama ja sittemmin aluksi esimiesten peittelemä pohjoisvietnamilaisen My Lain kylän verilöyly oli mahdollinen, on kirjoittanut omiin henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja työhönsä perustuvan seikkaperäisen tutkielman pahuudesta nimeltä ”Pahan psykologia” (Kirjapaja 1989).  Suomalainen psykologi, kirjailija ja tutkija Esa Sariola muuten piti HS:n julkaisemassa kirja-arvostelussa 4.2.1990 pelkkänä vitsikirjana People of the Lie: The Hope For Healing Human Evil (Simon & Schuster, 1983). Lainaan tässä hänen tarkkanäköistä ja erinomaista Sariolan vitsinä pitämää Peckin analyysiaan Pahuudesta:

Yksi syy, miksi pahuudesta on niin vaikea kirjoittaa, on sen salakavaluus... Silmiinpistävämpiä piirteitä minun pahoiksi määrittelemien ihmisten käytöksessä on kuitenkin heidän taipumuksensa tehdä muista syntipukkeja. Omasta mielestään he ovat kaiken moitteen yläpuolella, joten he käyvät kenen tahansa kimppuun, joka julkenee moittia heitä. He uhraavat muita ihmisiä voidakseen säilyttää käsityksensä itsestään täydellisyyden perikuvana. Pahat heijastavat oman pahuutensa itsensä ulkopuolelle. He eivät koskaan ajattele olevansa itse pahoja, mutta näkevät hyvin paljon pahaa muissa. Pahuus on kuin poliittista vallankäyttöä, jossa ihminen pyrkii alistamaan muut omaan tahtoonsa käyttäen välitöntä tai peiteltyä pakkoa – jotta nämä eivät voisi avartaa itseään tai ravita henkistä kasvuaan...
Pahat ihmiset ovat, kumma kyllä, usein tuhoisia juuri sen takia, että he yrittävät tuhota pahuuden. Ongelma piilee siinä, että he ovat sijoittaneet pahuuden väärään kohteeseen. Heidän pitäisi tuhota oma sairautensa, ei muita. Elämä uhkaa usein heidän täydellistä käsitystään itsestään, joten heidän aikansa kuluu elämää vastaan taistelemisessa ja elämän tuhoamisessa – useimmiten vielä oikeamielisyyden nimissä...

Pahat ovat keskittyneitä pitämään täydellistä kuvaa itsestänsä. Pyrkimys vaikuttaa moraalisesti moitteettomalta, vie kaiken heidän aikansa. Moraalisuus on heille erittäin suuren huolen aihe. Yhteiskunnan normit ja muiden ihmisten mielipide ovat heille tärkeitä asioita. Pahoilla ei tunnu olevan minkäänlaista tahtoa tai pyrkimystä hyvyyteen, mutta he haluavat erittäin kiihkeästi vaikuttaa hyviltä. Heidän hyvyytensä on kokonaan teeskenneltyä. Se on pelkkää valetta...

Pahoilla on poikkeuksellisen voimakas tahto, ja he ovat vakaasti päättäneet pitää oman päänsä. He yrittävät kaikin voimin hallita muita... Pahat valehtelevat silmiinpistävän johdonmukaisesti...

Jos haluat löytää pahoja ihmisiä, helpoin tapa on etsiä ensin uhreja...Kaikista tunteista pelko on kaikkein tuskallisin. Paha ihminen elää koko ajan pelon vallassa, vaikuttipa hän sitten ulospäin kuinka tyyneltä ja hillityltä tahansa. Pelko ja kärsimys ovat muodostuneet niin olennaiseksi osaksi hänen elämäänsä, että hän ei ehkä edes tietoisesti tunne niitä... Saatana voi käyttää hyväkseen mitä tahansa syntiä tai heikkoutta, esimerkiksi ahneutta tai ylpeyttä. Se saattaa käyttää mitä tahansa taktiikkaa, viettelyä, houkuttelua, imartelua, älyllisten perusteiden esittämistä. Mutta tärkein ase, mitä se käyttää, on pelottelu…

Edellä esitettyjen Peckin vitsinä esittämien huomioiden ja aiempien kirjoissani sekä blogissani esitettyjen johtopäätösten pohjalta, voi pahuuden tuntomerkit listata seuraavasti:

1.      pahuus on salakavala - se on naamioinnin mestari

2.      paha pyrkii tekemään muista syntipukkeja

3.  paha ihminen on mielestään kaiken moitteen yläpuolella - hän pitää itseään täydellisyyden perikuvana, moraalisesti nuhteettomana

4.      pahat heijastavat oman pahuutensa itsensä ulkopuolelle

5.      pahat ihmiset eivät myönnä olevansa pahoja

6.      pahat näkevät hyvin paljon pahaa muissa ja he hyökkäävät mielellään muiden kimppuun

7.      moraalisuus on pahoille ihmisille erittäin suuri huolenaihe

8.      paha tuhoaa oikeamielisyyden nimissä

9.      pahoilla on poikkeuksellisen voimakas tahto – pahat pyrkivät alistamaan muut tahtoonsa

10.  pahat yrittävät hallita muita – pahuus on kuin uskonnollista ja poliittista vallankäyttöä

11.  pahat uhraavat muita ihmisiä – helpoin tapa etsiä pahuutta on etsiä uhreja

12.  pahat valehtelevat johdonmukaisesti

      13.  tärkein ase, mitä paha käyttää, on pelottelu – paha hallitsee pelolla

      14.  pahan ihmisen rakkaus on valerakkautta.

    15. paha käyttää hyväkseen mitä tahansa syntiä tai heikkoutta, esimerkiksi ahneutta, kateutta, kostonhimoa tai ylpeyttä – se käyttää mitä tahansa taktiikkaa, viettelyä, houkuttelua, imartelua, näennäisesti älyllisten perusteiden esittämistä.

Pahuudesta voikin yksiselitteisesti tiivistää seuraavan "pimeän triadin" (psykopathy, narsismi, machiavellismi) piirteitä sisältävän määritelmän:

Pahuus on rakkautta tuhoava tahto/taho, joka pyrkii vastarakkautta tuhoavia tekoja, asenteita ja tunteita hyväksi käyttäen alistamaan, useimmiten salakavalasti rakkaudeksi naamioituneena ja johdonmukaisesti valehdellen, kaikki muut tahtoonsa.

Eikö ole huvittavaa, että kaikki edellä lueteltua 15 Pahan tunnusmerkkiä sopivat Jahve Herran Pyhään kolminaisuuteen (Saatana, Perkele ja tämän Maailman ruhtinas), kristittyjen uskonmiesten sekä poliittistaloudellisen eliitin käytökseen kuin tilaustyönä valetut?
Vielä huvittavampaa on se, että jos kallistut pahuuden lähteenä Luonnolliseen valintaan, on se, kuinka ”Luonnollinen valinta” on onnistunut miljoonien sattumusten kautta kehittämään kaltaisesi helvetin koneen! Jos koko ihmisen olemassaolo selitetään pelkillä sokeilla, miljoonilla sattumuksilla, niin millainen "Luonnonvalinta" on muka onnistunut rakentamaan koneiston, joka tuottaa tarkoituksella tällaista kärsimystä, psykopatiaa ja valhetta? Jos luonto olisi vain optimoinnilla laillistanut kehityksen heikomman kustannuksella tapahtuvakaksi vahvemman oikeudeksi, niin eikö tällainen järjestelmällinen, oikeamielisyyteen verhottu pahuus merkitsisi ennen kaikkea degeneraatiota – lopullista romahdusta, täydellistä tuhoa? Vai mitä?

The Origins of Love and Hate

Minä ymmärrän, että uusi ja outo pelottaa, ja vielä senkin jotenkin käsitän, että omien pakkomielteiden tai harhakuvitelmien vastakkaisia ajatuksia esittäneille henkilöille naureskellaan ja jopa pilkataan – kuten on tehty kautta historian, vaikkapa Albert Einsteinille aikanaan. Mutta uutisessa 12.11. ”Isän lapsuuden traumat voivat näkyä lapsen aivoissa – suomalaistutkijat selvittävät mullistavaa yhteyttä” ei ole mitään uutta.

Kyseessä on totuus, joka on ollut tiedossa jo lähes sata vuotta (esimerkiksi Ian D. Suttie teoksessaan The Origins of Love and Hate, 1935), ja sen ovat vahvistaneet lukemattomat tutkijat. Ainoa mullistava seikka HS:n uutisessa on se, että niin suomalaistutkijat kuin Helsingin Sanomien tiedetoimituskaan eivät tunne psykiatrian, neurobiologian, antropologian ja psykoanalyysin raskaimpia kivijalkoja – tai sitten he eivät ymmärrä englannin kieltä! Ja on totta, että tiedeyhteisöjen enemmistö sekä media haluavat painaa villaisella totuuden väkivallan alkuperästä.

Itse uutisessa professori Hasse Karlsson heittää ilmoille melkoisen akateemisen voltin väittämällä, että isän trauma voisi olla lapselle ”biologinen ennakkovaroitus” tai ”valmistautumista vaaralliseen maailmaan”, minkä vuoksi aivojen hermoradat näyttävät kehittyneemmiltä. Heti perään hän kuitenkin myöntää, että nopea kypsyminen saattaakin altistaa sairauksille ja että isän stressi lisää mielenterveyshäiriöitä. Toisin sanoen: ensin sanotaan, että se on eh
kä hyödyllinen suojamekanismi, ja heti perään, että se tekee lapsesta sairaan. Siinä ei ole mitään tolkkua, koska kyse ei ole mistään suojasta, vaan puhtaasti periytyvästä vahingosta ja ylisukupolvisesta vauriosta.
Jutussa pyöritellään pitkään sitä, että geeneissä itsessään ei tapahdu muutosta, vaan kyse on ”epigeneettisistä merkeistä” siittiöissä. Tämä on tutkijoiden tapa sanoa, että ympäristö ja traumat muuttavat sitä, miten geenit toimivat, ilman että DNA-koodi muuttuu. Mutta sen sijaan että sanottaisiin suoraan, että väkivalta ja kaltoinkohtelu myrkyttävät sukupolven toisensa perään kemiallisesti, asia verhotaan varovaiseen ”saattaa vaikuttaa, mutta emme tiedä varmasti” -jargoniiin.
Jutun läpi kulkee outo ristiriita: koko artikkeli hehkuttaa ”mullistavaa yhteyttä”, mutta samalla muistutetaan jatkuvasti, että tutkimusta ei ole vielä julkaistu, mitään ei ole todistettu, eikä syy-seuraussuhdetta tiedetä varmaksi. Silti otsikossa myydään varmaa tietoa. Juuri tätä on se media- ja tiedepeli: pyöritellään ilmiötä varovasti käsien varassa, käytetään hienoja sanoja (kuten epigeneettiset merkit ja stressialtisteet) ja varmistetaan, että takaportti on aina auki, ettei vain tarvitsisi myöntää sitä karua totuutta, jonka ihminen näkee ilman mitään magneettikuvia.
Toimittaja, tiedetoimitus ja professori pyörivät ensin monta kappaletta sen hienon sanan ympärillä, että ”ei se genetiikka muutu, vaan kyse on epigenetiikasta, geenien toimintaa säätelevistä merkeistä ilman että perinnöllinen tieto muuttuu

” – ja heti perään otsikossa ja tekstissä vedetään mutkat suoraksi ja puhutaan siitä, kuinka isän kokemukset ja ”varoitusmerkit” siirtyvät kuin tyynesti postissa siittiöiden mukana.

Koko akateemisen piirileikin pointtina on yrittää samaan aikaan pitää kiinni siitä vanhasta dogmaattisesta uskomuksesta, että vain geenit periytyvät ja väkivalta kulkee niiden mukana, ja samalla myöntää, että elämänkokemukset ja traumat näyttävät sittenkin periytyvän biologisesti. Lopputuloksena on käsitehirviö, jossa epigeneettiset säätelymerkit siirretäänkin vahingossa takaisin geneettisen siirron piiriin, koska he eivät itsekään tiedä, miten päin vanhassa oppirakennuksessa pitäisi seistä.
Vanhat intiaanipäälliköt ja luonnonlait eivät tarvinneet yhtäkään epigeneettistä hienosäätötermiä ymmärtääkseen, että ”valkoisten” lähetyskoulujen keskitysleirimäinen kuri ja pitkien hiusten pannaan julistaminen tuhoavat heidän lapsensa ja koko kulttuurinsa. Mutta tiede ja media tarvitsevat näköjään vähintään kymmenen varauksellista sivulausetta ja ristiriitaista väitettä ennen kuin ne uskaltavat edes haistaa totuutta!

Olen yrittänyt kertoa Helsingin Sanomille jo vuosia – toistuvasti ja turhaan – siitä, mitä biologisessa periytyvyydessä todella tapahtuu. Jutussa sentään myönnetään pääpiirteissään, että:

”Epigenetiikka tutkii sitä, miten geenien toiminta muuttuu ilman, että perinnöllinen tieto muuttuu. Geenit pysyvät samoina, mutta niiden aktiivisuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi ympäristö, kuten altistus kemikaaleille. Jos nämä muutokset todella vaikuttavat lapsen kehitykseen, lapsi voisi siis kantaa biologista jälkeä tapahtumista, joita hän ei ole itse koskaan kokenut. Juuri tätä Karlsson pitää mahdollisena tieteellisenä mullistuksena.”

Juttuhan tosin vaikenee siitä, mitä tarkoitetaan sanoilla ”altistus kemikaaleille”. Viitataanko tässä Bhopalin kaasuturman Intiassa vuonna 1984 vai Seveson onnettomuuden (1976) kemikaaleille altistumiseen? Vai olisiko ehkä sittenkin kyse ihmisen omasta kemikaalituotannosta – lapsuuden väkivallan seurauksesta  – myrkyyllisestä aivorakenteita vaurioittaneesta yliannostuksesta?

En ole nero, saati mikään professori tai vanha intiaanipäällikkö, mutta silti jutun loppukaneettiin ”Toistaiseksi ei kuitenkaan ole osoitettu, että siittiöiden epigeneettiset muutokset selittäisivät lasten aivoissa havaitut erot” voisi hyvällä omallatunnolla lisätä: on osoitettu! Mutta jos ihminen on sokea, niin on ihan sama mitä hänelle osoitetaan.

Keskeiset kivijalat ja kirjallisuus, joihin totuus perustuu:

• Storr, Anthony: The Dynamics of Creation (1972), Solitude: A Return to the Self (1988), Feet of Clay: A Study of Gurus (1996), The Integrity of the Personality (1960), Human Aggression (1968)
• Suttie, Ian D.:(1935) The Origins of Love and Hate (1935
• Bowlby, John: Attachment and Loss (Kiintymyssuhteet: Kiintymys, Ero ja Menetys)
• van der Kolk, Bessel: The Body Keeps the Score (2014, suom. Jäljet kehossa: Trauman parantaminen aivomielellä ja keholla)
• Sargant, William: Battle for the Mind: A Physiology of Conversion and Brainwashing (1957)
• Miller, Alice: Am Anfang war Erziehung (1980, suom. Syvästi juurtunut kasvatustaide)
• Lifton, Robert Jay: Thought Reform and the Psychology of Totalism (1961)
• Zimbardo, Philip: The Lucifer Effect 2007, /suom. Luciferin vaikutus: Miten hyvät ihmiset muuttuvat pahoiksi)
• Prescott, James W.: Body Pleasure and the Origins of Love and Violence (1975)
• Steele, Brant F. & Pollock, C.B.: ”A Psychiatric Study of Parents Who Abuse Infants and Small Children” (teoksessa The Battered-Child Syndrome, 1968)
• Harlow, Harry F. & Harlow, Margaret K.: ”Social Deprivation in Monkeys” (Scientific American, Vol. 207, No. 5, November 1962), The Effect of Rearing in Total Deprivation on the Social Behavior of Monkey” (1970)
• Greenough, W. T., Black, J. E., & Wallace, C. S.: "Experience and brain development" (Child Development, 1987 / PubMed)

Saaliit ostosparatiisissa

Mitä luulet? Kumpi pyydystää paremmin - vasemalla oleva
vanha ruostunut viehe vai oikella oleva tyrkky? SMILE!

Tarkkasilmäiset leijonat havaitsevat Serengetin suojelualueella vaeltavassa gnuuantilooppilaumassa heti vähäisimmätkin poikkeavuudet. Laumassa on eittämättä ontuvia, hitaammin käveleviä, päätään roikuttavia, lauman reunalla hortoilevia yksilöitä, tiineenä olevia naaraita ja nuoria vasikoita – eikö niin?

Aivan samoin ihmisyhteisöissä on pakenemaan kykenemättömiä lapsia. mieleltään haavoittuneita naaraita ja hyväuskoisia auktoriteetteihin luottavia, aina parasta toivovia puupäitä. Yhtäältä ihmisjoukkoja tarkkaileva, valpasvainuinen, nälkäinen mielihyvän saalistaja löytääkin aina tarpeen tullen ”heikon” yksilön lauman joukosta. Saalistaja huomioi pienimmätkin eleesi, asentosi, pukeutumisesi, liikkeesi, kasvojenilmeesi, katseesi haistaessaan haavoittuneen, niin sanotun helpon nakin!

Vai luuletko, ettei tarkkanäköinen vastaantulija – saati sitten miespeto – näe naisesta jo ohimennen, tämän pään asennosta, katseesta, silmäyksistä, hymystä, suupielistä, silmäkulmista, meikistä, hiuksista, käden liikkeestä, katseesta, tuoksustasi, siitä kuinka nainen kantaa itseään, ryhdistä, millainen nainen on ja kuinka hän suhtautuu itseensä, seksuaalisuuteen ja elämään yleensä? Kuka tahansa tarkkakatseinen ihminen lukee nämä merkit päivittäin, mutta siinä missä tavallinen vastaantulija tekee sen pelkästä uteliaisuudesta, saalistaja iskee. Eikä nykyään taitavan ja nälissään olevan saalistajan edes tarvitse välttämättä nähdä saalistaan ‒ sosiaalisessa mediassa ”leijuva” tuoksu paljastaa mahdollisen riistan! Et varmaan usko, että mestarisaalistaja omaa saalistajan vainun, jolloin pelkkä vilkaisu vastaantulevan olemukseen riittää!

Mistä tuo leijuva ”tuoksusi” on peräisin? vastaus on lapsellisen helppo. Vaikka et uskoisi Karmaan ja jälleensyntymään, niin ilman aiemmin elämiesi elämienkin sinulle määrittelemiä polkuja huomioimatta, kannata mukanasi vanhempiesi ja heidän esivanhempiensa sinulle viitoittamaa polkua – kemiallista perimää.

Kun sikiö altistuu äidin verenkierron välityksellä stressihormoneille tai kun lapsi kohtaa vanhempiensa taholta mitätöintiä ja jatkuvaa pelkoa ja terroria, aivojen pelkokeskus (mantelitumake eli amygdala) ”ylikuumenee”. Samalla kehittyvän lapsen otsalohko (prefrontaalinen aivokuori) – joka vastaa kriittisestä ajattelusta, empatiasta ja itsesäätelystä – kytkeytyy biologisesti pois päältä. Lapsi pakotetaan mahdollisesti jo ennen syntymää selviytymistilaan (taistele, pakene tai kangistu).

Hermosto tuottaa tismalleen samaa dopamiinia sekä raivon ja väkivallan että läheisyyden ja lämmön kokemukseen. Koska ”väkivalta” ja sen jälkeinen "arvojen palautus" tulevat samalta auktoriteetilta, lapsen biologia oppii yhdistämään alistamisen ja kivun "turvaan". Aivot jäävät pysyvään kemialliseen oikosulkuun: uhri oppii kokemaan vallankäytön ja alistumisen palkitsevana. Toistuva kaltoinkohtelu muuttaa fyysisesti varttuvan lapsen aivojen reseptoreita ja hermoverkkoja (kuten Bessel van der Kolk ja William Sargant osoittavat). Keho tallentaa trauman fyysisenä muistina (The Body Keeps the Score), jolloin stressi- ja puolustusreaktiot pysyvät yliherkkinä koko loppuelämän.

Ja saalistaja näkee tämän kaiken sinusta – ikään kuin hän lukisi sinua kuin avointa kirjaa ja miettisi vain mitä kohtaa sinussa selaa, mihin ja miten iskee! Tosin kaikki saalistajat eivät ole näin taitavia, mutta niin leijonalaumassakin on huippuyksilöitä, jotka kaatavat saaliin kuin saalin lähes aina. Sinä voit vain ihmetellä, miksi minä olen aina se, jota kähmitään? Miksi minulle aina käy näin?

Keskuudessamme elääkin tungokseen asti minuudeltaan totaalisesti pirstottuja, ulkoisesti normaaleja ja virheettömiä yksilöitä, joiden tahto on jo varhaislapsuudessa pirstaloitu. He ovat sairastuneet vakavasti henkisen tai fyysisen väkivallan seurauksesta. He ovat joko niitä, joista ei koskaan tule mitään ja jotka eivät kelpaa kenellekään siksi, että he eivät kelvanneet kenellekään, koska heille oli lapsesta pitäen kerrottu, etteivät he osaa tai kelpaa mihinkään (mm. isä Alois Hitler ja Wienin kuvataideakatemia). Tai sitten heistä kasvaa niitä, jotka käyttävät muita hyväkseen, alistavat rautakoroillaan heikompiaan, omien sairaiden mielihalujensa tyydyttämiseksi!

Heidän haavansa eivät nuolemalla parane, niitä ei aika itsestään paranna. Vihan tulehduttamina ne vuotavat myrkyllistä tappavaa visvaa heidän mielensä perimmäisissä syvyyksissä yöt ja päivät. Hitaasti mutta varmasti, usein vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä myöhemmin mitta täyttyy. Tiimalasin kaatuessa padot murtuvat ja sairaus puhkeaa, joskus silmittömällä raivolla ja usein hyvinkin mitättömästä syystä. Luhistuneen minän ympärilleen sylkemät, polttavat tuskan liekit voivat kärventää karrelle kaiken tielleen osuvan. Sinä päivänä voit silmiäsi pyöritellen kysyä hurskaasti: "Voi hyvä rakas Jumalani, miksi sinä sallit pahuuden?

Mutta kaikki eivät suinkaan kanna pommivyötä, vaan rakkaudettomuus poikii myös varjoissa väijyville saalistajille uhreja, hyväksikäytettyjä, riistettyjä, kaltoin kohdeltuja, yllytyshulluja ja aivopestyjä – arvostelukyvyttömiä ja älyltään korkeintaan keskinkertaisia, vanhempiensa lailla tunteitaan käsittelemään kykenemättömiä – oivallista ja vapaaehtoista vaalikarjaa – narun jatketta. Ämpärijonoissa ja ostosparatiisien aulassa voit nähdä osan heistä eksyneenä tyhjine katseineen, silmät pyöreinä märehtimässä iltapäivälehtien ihmismielen alhaisimpia vaistoja ruokkivia lööppejä, pälyilemässä ympärilleen, tyhjä kestohymy kasvoillaan, ryhdittömästi hölmistyneinä, ellei jopa tylsistyneen näköisinä kyyhöttämässä, etukumarassa, kämmenet taaksepäin kääntyneinä, suu avoinna, pitämässä kädestä kiinni, kuin äitiä, tunteettomia yksikätisiä, joka varastavat säälittä heidän rahansa. Tai sitten ostoskadun käytävillä vastaantulevilla vierailla on kovat ja tunteettomat, kasvonpiirteet. He tärkeilevät ja etuilevat, tönivät ja tuuppivat, jopa uhmaavat toisia halveksiva ja ylimielinen katse silmissään. He haluavat itselleen heti ja nyt, pitävät itseään muita parempana. Ja kun heillä kenelläkään ei ole enää ketään, jota he voisivat rapsuttaa, he raaputtavat arpoja – rahaa.

Mutta huomio, jos saalistajasi, kuten poliitikot, uskon- ja myyntimiehet, mukaan lukien kaikki muut silmäätekevät – jos he huomaavat sinun tai jonkun muun tarkkailevan heitä, he vetävät kasvojensa ylle heti naamion, esimerkiksi tekohymyn, jolla he peittävät sisäisen pahoinvointinsa. Nuorena juonteet heidän kasvoiltansa ovat tosin vielä vaikeasti havaittavissa, mutta kun he vanhenevat, näitä henkisesti kuihtuneita ja rypistyneitä, rakkaudettomuuden kylmän viiman maahan pudottamia lehtiä voi lukea kuin avointa kirjaa.

Melkein kaikki seksuaalisen ahdistelun tai hyväksikäytön uhreista eivät ja heidän läheisistään koskaan tule tajuamaankaan sitä, miksi juuri hän, eikä joku toinen, joutui jonkun elukan lailla käyttäytyvän häntäheikin kynsiin. He eivät ymmärrä, että nimenomaan hänen omat vanhempansa ja ympäröivä yhteiskunta, sen kulttuuri, kasvattivat hänet uhrilampaaksi. Yhtä lailla hekin ovat vammautuneita.
Useimmat vanhemmat ja lapset eivät vartuttuaan edes ymmärrä omaa sairauttaan. He ovat osaltaan itse tomerasti yhteiskunnassa vallitseviin käytäntöihin pohjautuen valmiit vuorollaan päättäväisesti vihan siementen kierrättämiseen. He eivät tiedä, mitä he käytännössä tekevät. Osa vanhemmista ei edes halua tarkoituksellisesti satuttaa tai tehdä pahaa lapselle, mutta silti he kurittavat ja pahoinpitelevät lasta. Suurin osa itsetunnoltaan aikoinaan itse murretuista ja lapsensa itsetunnon murtavista vanhemmista ei koskaan edes ymmärrä tapahtunutta. Tämä ymmärtämättömyys johtuu vain ja ainoastaan siitä, että he eivät osaa erottaa hyvää ja pahaa. Heille on koko heidän elämänaikansa uskoteltu kristinuskoon nojaavan moraaliopin mukaan, että pahuus on hyvyyttä ‒ heidän Jumalansa on hyvä ja rakastaa heitä.

Uhrit, teloittajat ja teloitettavat kuvittelevat kaikki olevansa täysin normaaleja, koska kaikki muutkin ovat muka normaaleja, henkisesti terveitä, virheettömiä. Vanhemmat, jopa ylpeänä itsestään, rinta rottingilla, siirtävät kavalat kasvatusmenetelmänsä ja tuhoisat käyttäytymismallinsa, valerakkautensa, ajattelemattomuuksissaan seuraaville sukupolville, surua ja tuskaa, verta ja kyyneleitä sisältäviksi huomenlahjoiksi omille lapsilleen.

Ihminen, jonka luonnollinen aggressiivisuus on poljettu maan rakoon, jonka seksuaalisuus on tukahdutettu, jonka seksuaaliset halut ja läheisyys sekä luottamus on työnnetty pakon säestämänä tunteiden tunkiolle, häiriintyy henkisesti ennen pitkää aivan varmasti. Haavoittunut yksilö taas siirtää patoutuneen tuskansa joko/tai itsensä tai jonkun vielä haavoittuneemman yksilön/joukon hartioille.

Lukemisen ymmärtäminenkin on ylivoimaista

HS julkaisi tiedepalstallaan 12.11. artikkelin ”Isän lapsuuden traumat voivat näkyä lapsen aivoissa – suomalaistutkijat selvittävät mullistavaa yhteyttä”!
"Turun yliopiston tutkijat ovat havainneet, että isän vaikeat lapsuudenkokemukset ovat yhteydessä hänen vastasyntyneen lapsensa aivojen rakenteeseen."

Samaisen lehden toimitus oli jo tosin kieltäytynyt jo kohta 20 vuotta julkaisemasta oikaisupyyntöjä, vastineita sekä mielipidekirjoituksia – nauranut kirjoittajalle ikään kuin he olisivat luulleet, että pilkkaamalla ihminen voidaan vaientaa.

Ja kaiken kukkuraksi juuri saman päivän aamuna päivitin blogiani tekstillä ”Henkinen pedofilia”, joka päättyy listaan psykiatrian, neurobiologian, antropologian ja psykoanalyysin raskaimpiin kivijalkoihin – tietelijöihin, jotka ovat osoittaneet, että ihmisen väkivaltainen käyttäytyminen periytyy ylisukupolvisesti, kemiallisesti!

Evoluutiobiologien hellimää ajatusta väkivallan geneettisestä perimästä ja alttiudesta tuskin silti vieläkään hylätään, ainakaan niin kauan kuin lukemisen ymmärtämisessä ja englannin kielen taidossa on mediassa ja jopa kapealaisen näkemyksen omaavissa tiedeyhteisöissä ylivoimaisia vaikeuksia!

Henkinen pedofilia

Kun ihminen on paha, niin saako häntä sanoa pahaksi? Kun ihminen valehtelee, niin saako häntä sanoa valehtelijaksi? Kyllä saa, ja pitääkin! Entä kun ihminen ilmiselvästi syyllistyy henkiseen pedofiliaan? EHDOTTOMASTI.

Voit ehkä ihmetellä, että mitä helvettiä henkinen pedofilia oikein on? Eihän lakiteksti tunne koko termiä? Avataanpa hiukan:

Kun fyysisessä pedofiliassa aikuinen käyttää hyväkseen lapsen kehollista puolustuskyvyttömyyttä ja viattomuutta omien tarpeidensa tyydyttämiseen, tuhoten lapsen koskemattomuuden ja aiheuttaen elinikäisen trauman, niin henkisessä pedofiliassa aikuinen tekee täsmälleen saman asian lapsen mielelle, biologialle ja kehittyvälle otsalohkolle. Kun aikuinen käyttää hyväkseen lapsen puolustuskyvyttömyyttä, alistaa, terrorisoi ja pitää lasta pelon vallassa, kyse ei ole pelkästään "kurista" tai ”kasvatuksesta”. Siinä on kyse siitä, että aikuinen saa oman sisäisen tyhjiönsä, valtahimonsa ja vääristyneiden tarpeidensa tyydytyksen – piilevän alitajuisen seksuaalisen nautinnon – lapsen tahdon ja mielen murtamisesta.

Aikuinen, joka ei kestä omaa heikkouttaan tai pelkoaan, saa kemiallisen palkinnon (dopamiinipiikin) siitä, kun hän näkee lapsen luhistuvan ja alistuvan hänen tahtoonsa. Se on vallan tuottamaa, vääristynyttä seksuaalista nautintoa, sillä henkinen väkivalta ja fyysinen tai seksuaalinen hyväksikäyttö sikiävät samasta alkujuuresta: ihminen kokee kemiallisen oikosulun – aivot tuottavat tismalleen samaa dopamiinia sekä vihan, vallan ja raivon huumasta ja veren tuoksusta, että läheisyyden, lämmön ja hellyyden kokemuksesta. Juuri siksi henkinen väkivalta, mitätöinti, nimittely ja huutaminen jakavat saman alkujuuren.

Kun puolustuskyvytön lapsi otetaan toisen omistamaksi välineeksi omien primitiivisten tarpeiden tyydyttämiseen, koneisto pukee teon kauniisiin puheisiin ”rakkaudesta”, ”kurista”, ”kasvatuksesta” tai ”suojeluksesta”. Uhrin biologia pakotetaan ansaan, jossa viha ja rakkaus maistuvat samalta – ja alistamisesta tehty rangaistus naamioidaan pelastukseksi. Lapsi alistetaan pelolla, aivan samoin kuin lapsen alistaja on itse alistettu aiemmin pelolla. Pelko, kuritus ja nöyrä kuuliaisuus kulkevat käsi kädessä! Pelolla alistettu vanhempi ei voi sallia, että kukaan muu, saati hänen oma lapsensa, saisi olla vapaa!

Ilta-Sanomat kertoo 11.1. artikkelissaan ”Rehtori kertoo silmiinpistävästä muutoksesta, joka oppilaissa on tapahtunut 20 vuodessa: Me ollaan kadottamassa valtavan tärkeä asia”, että Espoon kristillisen koulun rehtori Jonas Turusella on huolenaihe:

Opettajaa tai aikuista ei koeta, sillä tavalla enää auktoriteettina, jota tarvitsisi totella ainakaan ennen kuin saa perustelut… Säännöt ovat samat kaikille… He kasvavat yhteiskunnassa ja ajassa, jossa joillain oppilailla on ylipäätään vaikeaa ottaa vastaan se, että aikuinen on auktoriteetti ja asettaa rajat… Pelolla kasvattaminen on varmaan meidän kaikkien mielestä huono… Mutta turvallinen auktoriteetti aikuisessa on sellainen, mikä jokaisella nuorella pitäisi olla sekä kodeissa että kouluissa että harrastuksissa… Tilanne ei ole yksinkertainen, eikä hopealuoteja ole. Tärkeintä olisi kasvatussuhteen vahvistaminen lapsiin ja nuoriin koulussa ja kodeissa

Samalla kun Jonas korostaa, ettei toivo kasvattamiseen autoritäärisyyttä, niin yhtenä keinona rehtori harkitsisi myös helpotuksia siihen, miten koulut voivat käyttää kurinpidollisia toimia.

Koululla pitäisi olla jotain lisävälineitä näihin tilanteisiin puuttumiseen

Herran pieksut! Jonashan puhuu puuta heinää. Tarkoittaako hän ”perusteluilla”

uskonnollisia perusteluja? Entä sanat ”säännöt on samat kaikille” – siis samat auktoriteetille ja hänen kohteelleen? Vai saako ainoastaan auktoriteetti käskyttää? Millä perusteilla? Entä pelolla kasvattaminen, onko se Jonaksen mielestä huono idea? Koko kristinuskohan perustuu pelolla hallitsemiseen: uskonnollinen johtaminen perustuu siihen, että ihminen ensin julistetaan luonnostaan ”syntiseksi”, ”vialliseksi” ja ”arvottomaksi”, ja ainoa tie pelastukseen on alistuminen kirkon, papin, uskonmiehen tai lahkon johtajan kautta tulkitulle Jumalan tahdolle. Uskonnollinen pelolla johtaminen kääntää todellisuuden päälaelleen opettamalla, että kärsimys, alistuminen ja hyväksikäytetyksi tuleminen maan päällä on hyve – ”autuaat ovat hiljaiset”, ”kanna ristisi”, ”täällä kärsitään, jotta taivaassa saa ihanana palkinnon”.
Tosin tänä päivänä monikaan digihuumeissa elävä nuori ei enää innostu taivaassa odottavasta ihanasta palkinnosta – virsien veisuusta!
Uskonnollisen pelon tuhoisin anti: se saa ihmiset vapaaehtoisesti hyväksymään kurjuutensa, väkivaltansa ja alistamisensa, koska heille on luvattu palkinto vasta kuoleman jälkeen. Se estää kaiken yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen kapinan, koska vastarinta tulkitaan kapinaksi itse Jumalaa vastaan. Kun uskonnollinen valta yhdistää ikuisen helvetin pelon, sosiaalisen eristämisen ja itseinhon, se ei tarvitse enää miekkoja. Ihmiset marssivat vapaaehtoisesti häkkiinsä, sulkevat ovet itse perässään ja kiittävät vielä polvistuen siitä, että saavat elää pelossa. Eikö tämä muka ole pelolla kasvattamista?

Kuka on rehtorin kuuluttama ”turvallinen aikuinen”? Ja kuinka ”kasvatussuhteen vahvistaminen” oikein onnistuu? Entä ne kurinpidolliset toimet, joita Turunen kaipaa? Pitääkö ”turvallinen aikuinen” kädestä kiinni silloinkin, jos usko ei sittenkään pelasta? ”Vahvistaako kasvatussuhdetta” oppilaan syntiseksi nimittely, ulkoläksyt, toistuvat kuulustelut, karttakeppi, nurkassa seisottaminen, välituntihartaudet ja varoittelu kaikkialla vaanivasta synnistä?

Jonas ei uskonsa sokeuttamana näe, että ainoa kasvatusmenetelmä on näyttää omaa esimerkkiä. Mutta jos tuo oman esimerkin ympärillä pörrää raatokärpäsiä, lampaat valitaan taivaan iloihin valittuihin ja helvetin hehkuville hiilille hylättyihin, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi Jumalan sana ei houkuttele ketään tottelemaan. Rehtori Jonas Turusen käytös kertoo, että hän on selkärangaton limanuljaska, jolla on malka (kaksinaismoraali) vienyt näön molemmista silmistä!

Kristityt ovat erinomainen käytännön esimerkki ihmisen tekojen ja sanojen ristiriidasta, sekä siitä kuinka hän kohtelee lähimmäistään – valikoi kanssaihmiset hylättyihin ja valittuihin! Eli puhuu, muttei seiso sanojensa takana tai puhuu yhtä, mutta tekee toista - kohtelee eri ihmisiä, lähimmäisiä ja kaukaisia, samoissa tilanteissa eri tavalla ja eri tilanteissa samoin. Kristityt eivät ole koskaan kuulletkaan Nasaretilaisen ohjetta: 

Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee (Matt.23:3)

Kaksinaismoraaliahan pidetään ihmisten keskuudessa niin luonnollisena omakohtaisen käyttäytymisen muotona, ettei siihen edes jokapäiväisessä elämässä kiinnitetä lainkaan mitään huomiota. Kaksinaismoralisti ei edes itse käsitä, että hänen puheensa ja tekonsa voisivat olla jotenkin moraalisesti vääriä – moitittavia! Kaksinaismoraali tekee ihmisen käytännössä – vaikka hän kuulee – kuuroksi, vaikka hän näkee – sokeaksi, ja vaikka hänellä on sydän – sydämettömäksi. Kuinka hän voisi tuossa tilanteessa ylipäätään tietää mikä on oikein, mikä väärin, mikä pahaa, mikä hyvää?
Entä kristittyjen moraali, mitä se on? Genesaretinjärven kapinallinen paalutti moraalin peruskysymyksen hyvän ja pahan valinnan väliseksi: – onko oikein tehdä lähimmäiselle sitä, mitä ei haluaisi itselleen tehtävän – yksinkertaisesti yhdellä lauseella:

 Sen tähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille (Matt. 7:12)

 

Toimivatko kristityt muka noin? Oppilaat tajuavatkin toivottavasti ainakin alitajuisesti, vaikkakin heikosti, että tämä rehtorina keikaileva tyyppi on pelkkä paskalle haiseva tunkioliero, pedofiili, joka ei edes noudata Jeesuksen neuvoja!

 

Kaikki tekonsa hän tekee sitä varten, että ihmiset häntä katselisivat. Hän rakastaa ensimmäistä sijaa pidoissa ja etummaista istuntaa kirkossa ja seurakunnan tilaisuuksissa, ja tahtoo mielellään, että häntä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat häntä nimellä rehtori (Matt. 23:5–7)

Kristityt, jotka eivät tunne edes kirjoituksia (Matt.22:29), rinta rottingilla ylpeilevät lähimmäisenrakkaudellaan, ovatkin näyttäneet oivaa käytännön esimerkkiä syntisille, miltä kaksinaismoraalin mädät hedelmät maistuvat: kirkko on rakkauden Jumalansa nimissä, lähes 2000-vuotisen verisen historian saatossa, ”valloitus- ja uskonsodissa” tai puhtaissa tuhoamisoperaatioissa ja niiden yhteydessä tehnyt harhauskoisten ja pakanoiden puhdistuksia, teurastanut suo

raan ainakin yli 230 miljoonaa harhauskoista lähimmäistä. Henkisesti pahoinpideltyjä on miljardeja!

Mutta tästä ”turvallinen aikuinen” vaikenee! Hän ei halua, että haudat avataan ja historia kirjoitetaan uudelleen – vai mitä Jonas?

Asiantuntija-arvioiden ja poliisin rikostilastojen mukaan naisten osuus lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista epäillyistä on noin 1–10 prosenttia. Tutkijat ja terapeutit arvioivat ilmiön olevan tilastoja yleisempi. Naisten tekoja on vaikeampi tunnistaa, koska naisten fyysinen läheisyys ja hoivaaminen lasten kanssa koetaan yhteiskunnassa luonnolliseksi. mutta koko asiantuntija- ja ammattilaislauma vaeltaa täydellisessä pilkkopimeydessä, sillä he itse – tiedostamattaan tai omien traumaattisten siteidensä vuoksi – suojelevat samaa konetta.

Kuten aiemmin jo oli esillä, kun aikuinen käyttää hyväkseen lapsen puolustuskyvyttömyyttä, alistaa, terrorisoi ja pitää lasta pelon vallassa – siis ei pelkästään tarraa kiinni tämän sukupuolielimiin, kyse ei ole pelkästään "kurin" tai ”kasvatuksen” varjolla tapahtuvasta rakkaudettomuuden tyydyttämisestä. Siinä on kyse siitä, että aikuinen tyydyttää seksuaalisen puutostautinsa murtamalla lapsen tahdon ja mielen. Murtamisen voi aloittaa vaikka kuten kristillisten entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen teki Hyvinkään joukkoampumisen jälkeen Radio Deissä ja Seurakuntalainen-lehdessä 30.5.2012:

”Ajattelen, että jokaisen kristityn ja seurakuntien tehtävä on edistää kristillistä uskoa ja pitää esillä sanomaa Jeesuksesta, joka on sovittanut ihmisten synnit ja joka on Jumalan vastaus ihmisten raadolliseen todellisuuteen. Siitä nyt saatu todella ikävä merkki Hyvinkäällä. Tällaisissa tilanteissa näyttää kyllä toisaalta seurakunnille ja kristityille tarjoutuvan erinomaisia tilaisuuksia - mahdollisuus pitää evankeliumin sanomaa esillä ja tuoda lohdutusta.”

Räsänen näkee tyrmistyttävissä tragedioissa, kuten 26.5.2012 Hyvinkäällä sivullisten teurastuksessa kadulle, markkinaraon ilosanomalle. Hänen mukaansa ihmiset hakevat tällaisilla hetkillä, jolloin ollaan kasvokkain katoavaisuuden kanssa, kuolemankin yli kantavaa lohdutusta. Raatokärpäset toimivat pedofiili Räsäsen mukaan Jumalan sanan lähetteinä – loistavana saumana ilosanomalle?
Eikä kukaan koskaan koko äiti-Suomessa puuttunut Päivin raatokärpästen siivittämänä suorittamaan lähetystyöhän! Mikä kertoo ensinnäkin, että äiti-Suomikin itse on pedofiili ja toiseksi, että henkinen pedofilia on äiti Suomen suojeluksessa yhtä yleistä kuin jalkahiki!

Blogipäivityksen argumentit nojaavat psykiatrian, neurobiologian, antropologian ja psykoanalyysin raskaimpiin kivijalkoihin, kun taas vastapuolen mahdolliset syytteet vihapuheesta nojaisivat pelkkään loukkaantuneeseen auktoriteettiuskoon. Halukkaiden ensimmäisen kiven heittäjien on pakko kohdata jumalansa sijasta tiede, historia ja ihmisen biologia.

Seuraava tieteellinen ja psykiatrinen tutkimuskirjallisuus vahvistaa fyysisen ja psyykkisen kaltoinkohtelun yhtäläiset seuraukset lapsen kehitykselle sekä vihan ja väkivallan vs. läheisyyden ja lämmön yhteiset neurobiologiset ja kemialliset juuret eli hyväksikäytetty ihminen nauttii aikuistuttuaan sekä kokemalla, katsomalla että lukemalla niin väkivallasta kuin lämpimästä läheisyydestäkin – kristittyjen lähimmäisenrakkauden nimissä pari vuosituhatta jatkuneiden vääräuskoisten ja harhaoppisten massamurhien todellinen syy – vakavan aivovaurion aiheuttama rakkauden ylisukupolvinen puutostauti:

 ·  Storr: Ihmisen Aggressiot (1968), Feet of Clay: A Study of Gurus (1996), The Dynamics of Creation (1972), Solitude: A Return to the Self (1988), Yhdysvallat, The School of Genius), The Integrity of the Personality (1960)

• Suttie: The Origins of Love and Hate (1935)
• Bowlby: Attachment and Loss (Kiintymyssuhteet, osat Kiintymys, Ero ja Menetys)
• van der Kolk: The Body Keeps the Score, (2014) Jäljet kehossa: Trauman parantaminen aivomielellä ja keholla
• Sargant: Battle for the Mind: A Physiology of Conversion and Brainwashing (1957)
• Miller: Am Anfang war Erziehung, 1980 Syvästi juurtunut kasvatustaide
• Lifton: Thought Reform and the Psychology of Totalism (1961)
• Zimbardo: The Lucifer Effect, 2007 Luciferin vaikutus: Miten hyvät ihmiset muuttuvat pahoiksi
• Prescott: Body Pleasure and Origins of Love and Violence, 1975 (Ruumiin mielihyvä ja väkivallan alkuperä)

Haluatko sinäkin elää kuolleena?

Tulee päivä, jolloin hengästyt kävelyttäessäsi paimenkoiraasi lievään ylämäkeen – painos alkaa kuin huomaamattomasti päivä päivältä nousta. Hakeudut päivystykseen ja diagnoosi tulee pikapikaa – sydämesi ”toimii” vain pelkällä eteisvärinällä ja sydämen vajaatoiminta kerryttää nestettä vartaloosi. Alkaa odotus. Hyvinvointijärjestelmältä menee 8 kuukautta, ennen kuin sydämen rytmi käännetään sähköiskulla eteisistä kammioihin – nukutuksessa. Kuukausien vitkuttelu aiheuttaa sen, että sydän kovettuu – ainoatakaan juoksuaskelta et pysty enää ottamaan ja jo pelkkä roskapussin kantaminenkin jäteastiaan on ylivoimainen suoritus. Sinusta tulee sydäninvalidi.

Ja sitten vielä kehdataan ihmetellä mistä dementia – erilaiset muistisairaudet johtuvat. Tiedeyhteisö uhraa aikaa ja voimavaroja keksiäkseen erilaisten muistisairauksien hoitomenetelmiä. Esimerkiksi Oulun yliopiston tutkijat löysivät (HS 5.11.2026) keinon tehostaa aivojen puhdistumista nitrolla ja tärinällä. 
Terveydenhoidon ammattilaiset runoilevatkin kädet kauniisti ristissä, että muistisairauksien hoito on kokonaisvaltaista, ja se perustuu lääkehoidon, lääkkeettömien menetelmien sekä oikea-aikaisten tukipalveluiden yhdistelmään. Hoidon tavoitteena on lievittää oireita, tukea arjen omatoimisuutta ja ylläpitää mahdollisimman hyvää elämänlaatua sairauden eri vaiheissa. Lääkkeet eivät palauta kuolleita tai tuhoutuneita hermosoluja eivätkä herätä henkiin surkastunutta otsalohkoa.
Esimerkiksi AKE:n estäjät (donepetsiili, galantamiini ja rivastigmiini) yrittävät tekohengittää jäljellä olevaa aivojärjestelmää: ne lisäävät muistille ja viestinnälle tärkeän välittäjäaineen (asetyylikoliinin) määrää aivoissa estämällä sen hajotusta, jotta olemassa olevat synapsit jaksaisivat vielä hetken pyörittää rutiineja. Memantiini taas toimii lähinnä varoventtiilinä ja suojakilpenä: se estää liiallista glutamaatin aiheuttamaa solujen tuhoa. Koko geriatrien, neurologien ja psykiatrien määräämä lääkehoito on pelkkää oireiden viivytystä ja kemiallista paikkausta – ei korvaamista. Kun se koneisto on kerran ”ajettu karrelle” ilman "voiteluaineita" ja käyttöä, pillerit eivät palauta sitä takaisin alkuperäiseen loistoonsa, vaan rappeuma jatkuu väistämättä.

Kun moottori käy, öljypumppu pitää huolen siitä, että liikkuvat pinnat eivät hankaa itseään karrelle ja leikkaa kiinni. Aivoissa tilanne on fysikaalisesti ja kemiallisesti täysin sama: kun hermostoa käytetään – eli kun ajatellaan, haastetaan kaavoja ja ratkaistaan uusia ongelmia – neuronit ja gliasolut pumppaavat ympärilleen BDNF:ää ja säätelevät verenvirtausta suoraan sinne, missä tarvitaan energiaa. Tämä molekyyli toimii kirjaimellisesti hermoston elinvoimana ja "voiteluaineena", joka pitää synapsit notkeina, stimuloi uusien haarojen (dendriittien) kasvua ja estää solujen surkastumisen. Jos aivoja ei käytetä, BDNF:n tuotanto ajetaan alas, käyttämättömät kapillaarit ja verisuonet surkastuvat, ja synapsit alkavat kuihtua. Seurauksena on mekaaninen jumiutuminen: ajattelu menettää joustavuutensa, hermoverkot kovettuvat kapeiksi ja urautuneiksi rutiineiksi, ja koko koneisto alkaa karstoittua sisältäpäin – täsmälleen niin kuin moottori, jota käytetään ilman öljyä tai joka jätetään seisomaan, kunnes metalli tarttuu kiinni toisiinsa.

Tutkijat yrittivätkin selvittää vuosikausia, mitkä asiat lisäävät muistisairauksien riskiä. Tärkeimpiä löydöksiä olivat liikunta, ravitsemus, verenpaine, masennus ja tupakointi. Nykyään kuulemma tiedetään, että tauti on osittain perinnöllinen – mutta vain harvoin kokonaan geenien määräämä, ja elintavoilla voidaan vaikuttaa merkittävään osaan riskistä.

Huomaatko – sama itkuvirsi jatkuu tiedeyhteisössä kaikkialla vuodesta toiseen. Aivan kuten kasvatustieteilijät löytävät syyn väkivaltaan, syy löydetään viime kädessä aina geeneistä, geneettisestä alttiudesta tai epigenetiikasta eli solu säätelee geenien luentaa pääasiassa kolmella tavalla; DNA-metylaatiolla, Histonien muokkauksella, RNA-molekyylien (esim. mikro-RNA) toiminnalla. Näiden seurauksena:

1. Solujen erilaistuminen: Kaikissa kehon soluissa (kuten ihosolussa ja aivosolussa) on täsmälleen sama DNA. Epigenetiikka määrää, mitkä geenit aktivoituvat missäkin solussa, jotta ihosolu toimii ihosoluna ja aivosolu aivosoluna.
2. Ympäristön vaikutus: Elintavat, kuten ravinto, stressi, uni, tupakointi ja liikunta, voivat muuttaa epigeneettisiä merkkejämme. Ympäristö voi siis "sytyttää" tai "sammuttaa" geenejä, mikä vaikuttaa alttiuteen sairastua esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen, syöpään tai muistisairauksiin.
3. Periytyvyys: Osa epigeneettisistä merkeistä voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi vanhempien kokema vakava nälänhätä tai stressi voi näkyä lasten tai jopa lastenlasten epigeneettisissä merkeissä ja terveysriskeissä.
   

Älä vielä putoa kyydistä, sillä nämä kaikki kertovat seurauksia, mutta eivät paljasta lainkaan syytä! Tiedeyhteisö ei osaa kertoa syytä, miksi osa epigeneettisistä merkeistä voi siirtyä sukupolvelta toiselle aina lapsenlapsiin saakka! He tyytyvät näpläilemään pelkkää pitsireunusta!

Jo pelkkä HS-artikkeli 8.11.2026 ”Mitä meille nyt kuuluu?”, joka kertoo mitä 1997 syntyneille lapsille tapahtui vartuttuaan - tänä syksynä Kelalta tuli uutinen: Jopa kolmasosa ikäluokkamme naisista on saanut mielenterveyteen tai neurokirjoon liittyvää sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutuspsykoterapiaa – paljastaa ajattelukykyiselle mistä syytä kannattaisi lähteä etsimään: Artikkeli kertoo henkisesti häiriintyneiden nuorten lapsuuden kokemuksista:

Jutta Pajunen nostaa esiin, että osa ikäisistämme on kokenut lapsena yhä kuritusväkivaltaa. Vaikka esimerkiksi retuuttaminen, tukistaminen ja luunapit olivat jo lapsuudessamme kiellettyjä, ne kuuluivat silti monen vanhemman kasvatusmenetelmiin. Hän uskoo, että se on voinut jättää henkisen jäljen. Salli Sallinen taas huomauttaa, että monen ikäisemme kasvatusta ohjasivat sukupuoliroolit.

Artikkeli rypee mielenterveyshäiriöiden syitä setviessään etupäässä somen ”aiheuttamissa” häiriöissä, siinä, että haasteita tunnistetaan nykyään paremmin, naiset oireilevat enemmän sisäänpäin sekä sen, että mielenterveyttä ei aikoinaan oikein lähestytty tunnetaitojen tai tunteiden säätelykeinojen kautta, toisin kuin nykyään. Yksi haastateltavista Simo, jopa mainitsi syyksi sen, että vuonna 1997 syntyneet tulivat maailmaan millenniaalien vaihtuessa z-sukupolveksi. Voi luoja paratkoon!
Haastateltavien meriselitykset ja toimittajan tekemät kysymykset paljastavat armotta sen, kuinka yhteiskunnassamme on tuhansia vuosia valehdeltu lapsille ja kuinka lapsia kohtaan on käytännössä käyttäydytty. Kuinka lapsi voi ymmärtää, että ne aivan samat vanhemmat, joiden pitäisi rakastaa häntä, voivat kohdella häntä väkivaltaisesti – fyysisesti tai psyykkisesti? Kuinka lapsi voi koskaan käsittää mikä ero on vihalla ja rakkaudella, verellä ja lämpimällä läheisyydellä, jos hän elää pelossa? Varsinkin kun hänen oma kehonsa palkitsee hänet aivan samalla hyvänolontunteella, dopamiinilla, läträsipä hän sitten verellä tai siemennesteellä!

Ei kuinkaan! Siksi he eivät koskaan ymmärrä henkisen pahoinvointinsa tai väkivaltaisen käytöksensä syitä, esimerkiksi sitä, miksi he kiusaavat muita. Ilmeisesti väkivaltaisen kohtelun kokeneena, sinulla voi olla jonkinasteinen mielikuva siitä, että vanhempasi eivät ole kohdelleet sinua oikein mutta jos olet joutunut henkisen väkivallan kohteeksi, sinulle ei ehkä koskaan valkene vanhempiesi sinuun kohdistamat henkisen ruoskan iskut! Aivan varmasti pidät iskujen aiheuttamia verijuovia psyykessäsi aivan normaalina kotitarvekasvatuksena!

Datakeskuksissa tehon tai suorituskyvyn romahtaminen estetään lämpökuorman hallinnalla - kun palvelimet käyvät kuumina ja laskentateho uhkaa sulaa tai kyykätä ylikuumenemisen takia, huippuluokan konesaleissa käytetään dielektristä nestettä. Jos kyse on sähkötehon (ampeerien ja jännitteen) äkillisestä romahduksesta, taustalla ei ole mikään yksittäinen maaginen aine, vaan raskas mekaanis-kemiallinen ketju: UPS-akustot: Lyijy- tai litiumioniakustojen kemiallinen reaktio syöttää sekunnin murto-osassa virtaa, jos verkkovirta katkeaa, Dieselgeneraattorit: Jos sähkökatko pitkittyy, käyntiin hörähtävät jättimäiset dieselmoottorit, joiden polttoaine pitää koko laitoksen pystyssä. Moottorin logiikka on täsmälleen sama kuin raskaassa teollisuudessa: ilman polttoainetta ja öljyä koko koneisto pysähtyy välittömästi.

Entä sinun konesalisi? Toistuvat hälytystilat voivat olla monitasoisia, enemmän tai vähemmän pitkäkestoisia, fyysisiä tai psyykkisiä, eriasteisia, joko äidin verenkierron tai oman verenkiertosi kautta saamiasi kehon normaalin kemikaalituotannon yliannostuksia. Aina kyse ei ole tappavasta yliannostuksesta, vaan kyse voi olla yhtä hyvin esimerkiksi vain tarkkaavuushäiriön (ADHD) aiheuttajasta: Ylivilkkaus tarkkaamattomuus ja impulsiivisuus.

Sillä kun lapsen hermosto ajetaan kohdussa ja vauvaiässä toistuvaan hälytystilaan, kyse ei ole pelkästä satunnaisesta signaalikohinasta käyttöjärjestelmässä, vaan fyysisen infrastruktuurin pysyvästä reitityksestä – lyhyt oppimäärä:
Kaapelointi ja kaistanleveys: Hälytystilassa kulkevat reitit (mantelitumakkeen ja selviytymispiirien välillä) kytketään suoraan korkean prioriteetin valokuitulinjoihin, joiden siirtonopeus ja suojaukset maksimoidaan.
Rautatason konfigurointi (hardcoding): Ne väylät, joita pitäisi rakentaa turvallisuudelle, empaattiselle yhteydelle ja rauhoittumiselle, jätetään ilman kaapelia tai niiden portit suljetaan; datavirta ohjautuu pysyvästi vain paniikkia ja puolustusta käsitteleville palvelinräkeille.
Firmware-tason lukitus: Toistuvat kortisolitulvat eivät vain polta väliaikaisia yhteyksiä, vaan ne pakottavat konesalin rakenteen sellaiseen asentoon, jossa jokainen saapuva datapaketti tulkitaan palvelunestohyökkäykseksi (DDoS).
Valkoinen aine ei siis ole pelkkää "kaapelia", vaan se on datakeskuksen rautatason reititys, joka polttaa sikiöaikaisen ja varhaislapsuuden hätätilan suoraan konesalin runkoverkkoon – ja kun se kuitu on kerran hitsattu ja vedetty kouruihin, mikään aikuisiän "positiivinen ajattelu" tai sovellustason päivitys ei muuta sitä, minne kaapelit fyysisesti johtavat.
Mantelitumake ja kortisoli/adrenaliiniketju (Pohjavire):
- Hälytys: Pelko ja vaara aktivoivat mantelitumakkeen (amygdala).
- Signaali: Viesti kulkee valkoisen aineen ratoja (kuten stria terminalis) pitkin hypotalamukselle, joka käynnistää sympaattisen hermoston.
- Kemia: Adrenaliini nostaa sykkeen ja virittää kehon jännitystilaan. Hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli (HPA-akseli) alkaa erittää kortisolia.
Tulos: Jatkuva korkea kortisolipitoisuus pitää kehon "varautumistilassa". Pitkittynyt kortisoli alkaa myös mekaanisesti vaurioittaa tärkeitä valkoisen aineen kuituja (esim. otsalohkon ja hippokampuksen välillä), mikä heikentää kykyä arvioida uhkaa kiihkottomasti.
Striatum ja Dopamiini (Hamstraus ja toimintatarve):
- Ajo: Dopamiini ei ole mielihyvähormoni, vaan toimintaan ajava hermovälittäjäaine. Kun ihminen havaitsee uhkan tai resurssin (ruoka, suoja, hyödyke), aivorungon alueet vapauttavat dopamiinia aivojen syviin osiin (striatum).
- Kaava: Dopamiini synnyttää levottomuuden ja jännityksen, joka purkautuu vasta kun toiminta (resurssin haaliminen tai varmistaminen) tapahtuu.
- Mekanismi: Kun hamstraus suoritetaan, saavutetaan hetkellinen helpotus. Tämä helpotuksen tunne (dopamiinitason tasaantuminen ja mahdolliset endorfiinit) lukitsee toimintamallin. Valkoisen aineen radat striatumin ja otsalohkon välillä vahvistuvat entisestään:
Tunteetonta jännitystä -> Ahnehdi/Varmista -> Hetkellinen helpotus. Oksitosiini ja ryhmädynamiikka (Sodan ja läheisyyden kääntöpuoli):
- Mekanismi: Oksitosiini vahvistaa valkoisen aineen kytkentöjä amygdalan ja sosiaalista havainnointia hoitavien aivoalueiden välillä.
- Se luo syvän luottamuksen ja hoivan omassa ryhmässä ("me"), mutta samalla se voimistaa pelkoa ja aggressiota ulkopuolisia kohtaan ("ne"), jos ulkopuoliset koetaan uhaksi omille resursseille.

Synteesi ”häkitysmekanismista”: Ihminen on rakennettu siten, että uhka aktivoi kemiallisen hätätilan (adrenaliini/kortisoli). Dopamiini valjastaa tämän jännityksen resurssien keräämiseen - ahnehtimiseen. Jokainen keräily- ja varautumissykli paksuntaa valkoisen aineen myeliinieristettä näillä nimenomaisilla hermoradoilla. Lopulta aivojen rakenne muuttuu fyysisesti – ne vaurioituvat: valkoinen aine luo täydellisen, automaattisen oikosulun, jossa ihminen on jatkuvassa varautumisen, pelon ja hamstrauksen kierteessä, ilman että hän ehtii edes tiedostaa sitä otsalohkollaan, saati ymmärtää koskaan myöhemminkään.

On uskallettava sanoa ääneen se, mitä psykologisoiva hyssyttely pelkää: lapsen vakavassa kaltoinkohtelussa, alistamisessa, hylkäämisessä ja yksin jättämisessä ei ole kyse mistään ohimenevästä mielipahasta tai huonosta itsetunnosta, jonka voi kuitata viikoittaisella karkkipäivällä, vaan fyysisen aivovaurion tuottamisesta toiselle ihmiselle. Kehittyvän lapsen aivot ovat herkkää biologista kudosta, jota krooninen hätätila ja myrkyllinen stressihormonien virta ruhjovat suoraan. Kun aistityhjiö, pelko ja väkivalta kutistavat hippokampusta, ohentavat aivokurkiaisen hermosäikeitä ja pakottavat valkoisen aineen myeliiniradat vääristyneeseen hälytystilaan, kyse on pysyvästä ruumiillisesta vammasta. Tämän vaurion aiheuttaminen puolustuskyvyttömälle pikkulapselle on elinikäisen biologisen panssarin pakottamista hänen hermostoonsa, eikä sitä voi pyyhkiä pois aikuisuuden katteettomilla puheilla ”omista valinnoista”.
Lapsen jättäminen yksin huutamaan omaan sänkyynsä tai sairaalan lasilaatikkoon ei opeta ”itsenäisyyttä”, vaan se katkaisee hermoston luontaisen säätelyn; lapsi oppii sammuttamaan itse itsensä. Näin rakentuu pala palalta se näkymätön pohja, jota professori kutsuu suoraan ”geeneiksi” tai ”luontaiseksi geneettiseksi alttiudeksi”: kyse ei ole perimän arpanopasta, vaan suoraan kudoksiin ja hermopäätteisiin valetusta hälytystilasta, johon lapsi syntyy, jota hoidon puute ja kohtelu lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana vain syventävät. Anthony Storr totesikin sarkastisesti:

Kaikki lapset joutuvat aloittamaan elämänsä vankilassa. Vanginvartijoina ovat lapsen omat vanhemmat, olivatpa he sitten lempeitä tai ankaria.

Tätä kasvatuksen nimissä harjoitettua tuhoa ei voi kuitata pelkillä kasvatusnäkemyksillä tai satunnaisella hermojen menetyksellä, sillä tutkimusnäyttö vahvistaa mekaanisen todellisuuden: aivotutkimuksen mukaan jatkuva verbaalinen väkivalta – huutaminen, mitätöinti, raivoaminen, mitätöinti – aiheuttaa kehittyvään keskushermostoon tismalleen samanlaisia rakenteellisia tuhoja kuin fyysinen hakkaaminen. Lapsen aivot eivät tee eroa nyrkiniskun, desibelipommin tai syyttelyn välillä: kaikki ne laukaisevat välittömän hengenvaaran hälytyksen, jolloin mantelitumake ylikuumenee ja elimistö hukutetaan myrkyllisiin stressihormoneihin, kortisoliin ja adrenaliiniin. Tämä jatkuva kemiallinen tulva kutistaa muistista ja oppimisesta vastaavaa hippokampusta sekä surkastuttaa aivopuoliskoja yhdistävää aivokurkiaisrakennetta, jolloin lapsen kyky säädellä omia reaktioitaan tuhotaan jo solutasolla. Kun kotona käytetään ”vain ääntä” ja/tai ilmeitä, kyse ei ole lievemmästä kurinpidosta, vaan hermoston akustisesta moukaroimisesta, joka pitää lapsen pysyvässä taistele tai pakene -tilassa.
Kun tähän liitetään emotionaalinen heitteillejättö ja hylkääminen – lohdutuksen epääminen, mykkäkoulu ja katsekontaktin kieltäminen – lapsi lakkaa nopeasti jopa huutamasta apua: hän vetäytyy yksinäisyyteen, alkaa vältellä omia vanhempiaan ja oppii peruuttamattomasti, ettei toiseen ihmiseen voi koskaan luottaa.

Dementiassa kyse ei ole genetiikasta, geneettisestä alttiudesta tai epigenetiikasta, vaan ihmisen seuraavasta kolmijaosta, jonka hän on aivan itse itselleen aiheuttanut!

1. Aivojen käyttämättömyys (passiivisuus, luovan ja kriittisen ajattelun tappaminen, ruudun tuijottaminen) – koneisto sulaa pois ja synapsit katkeavat, kun järjestelmä ei vaadi mitään –järjestelmä sammuttaa itse itsensä tarpeettomana ("use it or lose it").
2. Teollinen ravinto ja myrkyt (ultraprosessoitu valmis ruoka, junk food, transrasvat, teolliset lisäaineet ja krooniset tulehdukset) – myrkyt nakertavat ja tukkivat koneiston ulkopuolelta sisäänpäin. Suora seuraus kehon oman kemian myrkyllisestä yliannostuksesta.
3. Kemiallinen perintö (sukupolvelta toiselle siirtyvä virheellinen ohjelmakoodi, joka tekee ihmisistä valmiiksi kuormitettuja ja viallisilla osilla koottuja ilman, että he ovat ehtineet syödä vielä päivääkään teollista sontaa) – kone on rakennettu valmiiksi viallisista osista ja heikennetyllä puolustuksella.

Tämä on todellisuuspohja, jota systemaattisesti hämärretään hurskailla puheilla ja valtion virallisilla ravitsemussuosituksilla. Lääketieteellinen teollisuuskompleksi ja viralliset instituutiot vaikenevat näistä kaikista kolmesta systemaattisesti.
Miksi? Koska jos myönnettäisiin, että koko väestö myrkytetään teollisella ravinnolla, passivoidaan tarkoituksella ja vielä periytyvästi rapautetaan, koko nykyinen järjestelmä, talousmalli ja "hyvinvointivaltion" kulissi romahtaisi kerralla. Ihmisille on helpompi syöttää pillereitä, hurskaita selityksiä ja puhua mystisistä, satunnaisista sairauksista kuin myöntää, että koneisto tuhoaa ihmiset tarkoituksella sisältä päin.

1. Väkivallan ja trauman tuhoama biologinen pohja (Lapsuus)
Kun lapsi kasvaa ympäristössä, jossa hän kohtaa väkivaltaa, uhkaa, pelkoa tai totaalisen tunneperäisen ja fyysisen laiminlyönnin, aivot kehittyvät ”selviytymismoodissa”.

• Krooninen stressitila ja trauma tulvittavat aivot kortisolin ja adrenaliinin kaltaisilla stressihormoneilla.
• Tämä fyysisesti surkastuttaa erityisesti otsalohkoa (prefrontal cortex), joka vastaa kriittisestä ajattelusta, harkinnasta, syy-seuraussuhteiden hahmottamisesta ja empatiasta.
• Lapsi ei siis vain ”koe pahaa mieltä”, vaan hänen aivonsa vaurioituvat fyysisesti ja jäävät vajaakehittyneiksi. Konkreettiset hermoverkot, joilla kyseenalaistetaan valtaa tai ajatellaan itsenäisesti, jäävät rakentumatta.
  

2. Pakotettu ajattelemattomuus ja järjestelmän tarve

Kun tällaiselle fyysisesti ja psyykkisesti vaurioituneelle aivoalueelle tarjotaan koulutusjärjestelmää, mediaa ja yhteiskunnallista todellisuutta, joka ei vaadi eikä salli kriittistä ajattelua, elämä on pelkkää rutiinia, ulkolukua ja kaavamaista käyttäytymistä, syntyy täydellinen synteesi.

• Ihminen, jonka otsalohko ja kognitiivinen kapasiteetti on murjottu jo varhain, ei pysty – eikä hänellä ole edes biologisia työkaluja – kyseenalaistamaan koneistoa.
• ”Ajattelemattomuus” ei ole vain laiskuutta, vaan se on rakenteellisen väkivallan tuottama ja ylläpitämä pysyvä tila.

3. Miksi tästä vaietaan? Jos tämä yhteys myönnettäisiin ääneen, koko yhteiskunnallinen korttitalo romahtaisi:

• Jouduttaisiin tunnustamaan, että nykyinen poliittinen järjestelmä, talousmalli ja kulutuskoneisto tuottavat aktiivisesti väkivaltaa ja vaurioittavat ihmisten biologista perimää ja aivoja jo kehdosta alkaen.
• Jouduttaisiin myöntämään, että ”vapaa tahto” ja ”demokraattinen äänestäjä” ovat pelkkä vitsi, sillä myrkytetyillä, traumatisoiduilla ja ajattelukyvyltään raajarikoilla aivoilla varustetulla kansalla ei ole edes kykyä äänestää tai toimia vapaasti – he vain toistavat sitä ohjelmointia, joka heille syötetään.

Tätä yhtälöä – trauma/väkivalta -> aivojen fyysinen vaurioituminen -> kyvyttömyys ajatella (ajattelemattomuus) -> myrkytetty keho ja perimä – ei haluta koskaan vetää yhteen, koska silloin paljastuisi, että koko järjestelmä pyörii vain siksi, että se tuottaa tietoisesti rampautettuja ja helposti hallittavia ihmisiä.
Kun ihminen kasvaa ja elää tämän biologisen ja trauman vaurioittaman pohjan varassa – otsalohko murjottuna, stressihormonien riepottelemana ja aivojen palkkiojärjestelmä valmiiksi häiriintyneenä – prosessoidusta ruuasta ja roskaruoasta tulee pakonomainen tarve, ei mikään satunnainen valinta.

Tämä tapahtuu mekaanisesti seuraavasti:

1. Palkkiojärjestelmän ja mielihyvän hätätila: Traumaattisen tai väkivaltaisen alun saaneet, vajaasti kehittyneet aivot kamppailevat jatkuvasti kroonisen turvattomuuden ja sisäisen tyhjyyden kanssa. Ultraprosessoitu ruoka (täynnä rasvaa, sokeria ja natriumglutamaattia) on suunniteltu ohittamaan tahdonalaisen mielen. Se laukaisee aivojen dopamiinijärjestelmässä välittömän, massiivisen piikin – se on kemiallinen pikapelastus, jolla revitään hetkellinen helpotus sille biologiselle ahdingolle ja väsymykselle, jota vaurioitunut hermosto kantaa mukanaan.
2. Keho huutaa sille, mihin se on ohjelmoitu: Kun soluilla ei ole oikeita rakennusaineita ja aineenvaihdunta on sekaisin kroonisen tulehduksen ja periytyvän kuorman vuoksi, keho lähettää jatkuvia, hätääntyneitä viestejä. Mutta koska koneisto on rikki, se ei vaadi aitoa, ravitsevaa muonaa, vaan se vaatii energiatiheää, nopeaa ja turruttavaa teollista mössöä – samaa myrkkyä, joka ylläpitää tuhoa.
3. Pako todellisuudesta: Kun ihminen on ajattelultaan lamautettu ja koneisto huutaa tyhjyyttään, prosessoitu ruoka toimii lääkkeenä. Se turruttaa lopunkin kriittisen kyvyn, pitää kehon jatkuvassa matala-asteisessa tulehdustilassa ja varmistaa, että ihmiskoneisto pysyy tasan tarkkaan siinä häkissä, johon se on rakennettu.

Tämä on täydellinen suljettu piiri: väkivalta ja trauma vaurioittavat biologian -> vajaa biologia synnyttää tarpeen teolliselle myrkylle -> myrkky tuhoaa loputkin aivoista ja estää ajattelun -> ajattelemattomuus pitää ihmisen osana järjestelmää, joka tuottaa lisää samaa tuhoa.

Kun ihmisen biologinen ja trauman vaurioittama pohja huutaa tyhjyyttään, prosessoitu ruoka ei enää yksin riitä – tarvitaan digitaalinen lobotomia ja jatkuva dopamiinikoukku.

1. Vaurioituneen otsalohkon pakkoruokinta: Kun otsalohko ja harkintakyky on murjottu jo varhain rikki, ihminen ei kestä hiljaisuutta, omien ajatusten kohtaamista eikä minkäänlaista pitkäjänteistä ponnistelua. Digitaalinen virta – nopeat videot, pelit ja jatkuva ärsyketulva – tarjoaa halpaa ja välitöntä dopamiinia ilman minkäänlaista vaivannäköä.
2. Ajattelun lopullinen sterilisointi: Siinä missä prosessoitu ruoka tuhoaa fyysisen kehon ja verisuoniston, digitaaliset huumeet tuhoavat kyvyn keskittyä ja ajatella syvällisesti. Ne pitävät hermoston jatkuvassa hätätilassa ja ylikierroksilla, jolloin syvällinen, kriittinen ja itsenäinen ajattelu tekee kirjaimellisesti fyysisesti kipeää. Ja dopamiini-huumepiikin kaipuu roskaruuan muodossa on seuraus lapsuudessa koetusta väkivallasta!
3. Täydellinen suljettu häkki: Kun meillä on traumaattisen pohjan vaurioittama ihminen, jonka keho on täytetty prosessoidulla ruoalla ja jonka mieli on koukutettu digitaalisiin huumeisiin, tulos on täydellinen: järjestelmä ei tarvitse enää vartijoita tai aitoja. Ihminen kantaa omaa häkkiään mukanaan taskussaan, syö vapaaehtoisesti myrkkynsä ja puolustaa vimmatusta järjestelmää –- huumediileriään, joka hänet tuhoaa.
   

Kun otsalohko ja tunne-elämän keskus (limbinen järjestelmä) hiljenevät tai vaurioituvat, ihminen ei suinkaan muutu heti elottomaksi patsaaksi. Aivoista löytyy omat erilliset moottorinsa mekaaniselle suorittamiselle:

1. Tyvitumakkeet (Basal Ganglia) ja pikkuaivot – Rutiinien ja kaavojen valtakunta

• Mikä se on: Aivojen syvissä osissa sijaitsevat tyvitumakkeet ja takana lymyävät pikkuaivot ovat vastuussa automaatiosta, kaavoista ja motorisista taidoista.
• Miten se toimii: Kun jokin asia (kuten laskutoimitus, kielen säännöt, kitaransoitto tai rutiininomainen työtehtävä) on kerran opittu ja toistettu tarpeeksi monta kertaa, se siirtyy tyvitumakkeiden hoivattaviin "muistijälkiin". Nämä osat eivät kysele, eivät tunne eivätkä välitä etiikasta tai kokonaisuuksista – ne vain pyörittävät opittua ohjelmaa kerta toisensa jälkeen moitteettomasti, vaikka koko persoonallisuus ja tunne-elämä olisivat jo hajonneet ympäriltä.

2. Takaraivo- ja päälaenlohkojen mekaaniset prosessointialueet – Kapea-alainen logiikka

• Mikä se on: Aivojen takaosat ja tietyt sivulohkot hoitavat puhtaasti sensorista dataa, avaruudellista hahmottamista ja matemaattisloogisia symboleita.
• Miten se toimii: Ihminen voi suorittaa puhtaita loogisia operaatioita ja mekaanista laskemista siksi, että nämä hermoverkot voivat toimia pitkälti erillään otsalohkon luovasta ja sosiaalisesta säätelystä. Se on kuin tietokoneen prosessori, joka laskee lukuja ilman hajua siitä, mitä luvut merkitsevät todellisuudessa.

Miksi tämä erottelu on niin kammottava?

Tämä selittää sen, miksi esimerkiksi pitkälle edennyttä otsalohkodementiaa, (kuten frontotemporaalista dementiaa) sairastava ihminen tai vakavan trauman kokenut ihminen voi ulospäin vaikuttaa ”järkevältä” tai suorittaa tiettyjä rutiineja ja mekaanisia tehtäviä virheettömästi.

1. Kone toimii, mutta kuskia ei ole: Ihminen voi laskea, muistaa ulkoa vuosilukuja tai kirjoittaa koodinpätkän, mutta häneltä puuttuu täysin kyky ymmärtää, miksi hän tekee niin, mihin se vaikuttaa, tai miltä muista tuntuu. Empatian ja syvällisen ymmärryksen tilalla on pelkkä tyhjä, mekaaninen kaava.
2. Kapea äly ei vaadi ihmisyyttä: Siksi meillä on yhteiskunnassa korkeasti koulutettuja asiantuntijoita, insinöörejä, virkamiehiä tai johtajia, jotka pyörittävät mekaanisia järjestelmiä, laskevat kaavoja ja optimoivat prosesseja nerokkaasti – mutta joiden kyky hahmottaa inhimillistä kokonaisuutta, moraalista vastuuta tai sitä, mihin koko tuhokoneisto vie, on nolla.

He ovat käytännön eläviä esimerkkejä siitä samasta ilmiöstä: mekaaninen päättely pyörii, vaikka inhimillinen ja tunteva ihminen sen sisällä on jo ajat sitten sammutettu.
Kun ihminen ei käytä aivojaan – matkiminen, kopiointi, ulkoluku, märehtely tai digihuumeiden imppaus, koko koulutus tapahtuu tyvitumakkeiden (Basal Ganglia) ja pikkuaivojen – rutiinien ja kaavojen valtakunnassa, missä ei vaadita aitoa otsalohkon kritiikkiä, kokonaisnäkemysten hallintaa tai johtopäätösten tekoa ja luovaa ajattelua – ne eivät ole aivotoimintaa – aivot surkastuvat! Aivoillesi käy kuin voiteluöljyttömälle moottorille! Elät hengityskoneessa (oireiden viivytystä ja kemiallista paikkausta – lääkehoito, kuntoutus, sosiaalinen tuki) kunnes se lopulta leikkaa kiinni – dementian syvin olemus!