![]() |
| Valitut verileikeissään |
·
Päihteet (huumeet ja alkoholi): Ovat
oikoreittejä, jotka "kaappaavat" palkitsemisjärjestelmän ja
pakottavat sen vapauttamaan dopamiinia moninkertaisesti ja keinotekoisen
nopeasti verrattuna luonnollisiin ärsykkeisiin.
·
Väkivalta, valta ja adrenaliini:
Aggressio ja toisen alistaminen tuottavat primitiivisen selviytymis- ja
dominanssivasteen. Tähän liittyvä adrenaliinin ja dopamiinin yhteisvaikutus
aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden – ”valtakiksin”, jota aivot oppivat janoamaan
uudestaan.
· Lämpö ja läheisyys: Tämä on järjestelmän vastakkainen toiminta. Sosiaalinen sitoutuminen, läheisyys ja lämmin kosketus vapauttavat dopamiinin ohella oksitosiinia ja endorfiineja, jotka tuottavat suunnatonta mielihyvää.
Aivojen konesali
rekisteröi vain sen, että nythän tapahtui jotain merkittävää, tämä täytyy
toistaa – hanat kaakkoon! Suurin ero väkivallasta ja lämpimästä läheisyydestä
saadun ”huumepiikin” välillä on niiden vaikutuksen voimakkuudessa ja siinä,
miten ne kuluttavat ja rapauttavat aivoja. Päihteet ja äärimmäiset
”valtakiksit” nostavat dopamiinitasot niin rajulla piikillä ylös, että
järjestelmä alkaa ennen pitkää turtua (syntyy toleranssi), eli ihminen alkaa
pitää väkivaltaa normaalina ja luonnollisena käyttäytymisen muotona (muun
muassa Anna Lembke, Dopamiinilabyrintti (Dopamine Nation) Stanfordin yliopisto ja Nora Volkow, tutkimukset,
Yhdysvaltain päihderiippuvuusvirasto NIDA). Lembke kuvaa aivojen mielihyvän ja
kivun säätelyä vaakana. Kun vaakaa painetaan nykymaailman tarjoamilla
digitaalisilla tai kemiallisilla "superpalkinnoilla" nopeasti ja
raskaasti alas, aivojen konesali (homeostaasi) korjaa tilannetta painamalla
vaakaa yhtä voimakkaasti kivun ja tyhjyyden puolelle. Tämän vuoksi arkiset,
luonnolliset asiat – kuten ihmisten välinen lämpö – eivät enää tunnu miltään,
jos aivot ovat tottuneet voimakkaampiin piikkeihin! Tämä tarkoittaa
yksinkertaisesti sitä, että kristityt ovat koukussa, he ovat riippuvaisia
henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta, niin vastaanottajina kuin
tuottajanakin!
Aivojen rapautuminen
äärimmäisten dopamiinipiikkien seurauksena perustuu biologiseen
suojamekanismiin, joka kääntyy itseään vastaan. Kun konesalin hanat käännetään
kaakkoon väkivallan, vallan tai päihteiden kaltaisilla rajuilla ärsykkeillä,
aivot kokevat neurotoksisen ylikuormituksen. Aivojen kulutus- ja
rapautumisprosessi tapahtuu kolmessa päävaiheessa:
1. Reseptorien
alasajo (Vastaanottimien polttaminen) Kun aivoihin tulvii luonnottoman
suuri määrä dopamiinia, synapsiraossa syntyy hätätila. Suojautuakseen
ylistimulaatiolta ja "kärähtämiseltä" aivosolut alkavat vähentää
dopamiinireseptorien (vastaanottimien) määrää ja herkkyyttä.
·
Seuraus: Solut sulkevat oviaan. Jotta
sama ”kiksi” saataisiin seuraavalla kerralla, tarvitaan entistä suurempi ja
rajumpi ärsyke (toleranssin kasvu).
2. Harmaan aineen
surkastuminen (Rakenteellinen tuho) Jatkuva hanojen pitäminen kaakossa
aiheuttaa kroonisen stressitilan ja tulehdusreaktion aivokudoksessa.
Erityisesti otsalohkon etuaivokuori (prefrontaalinen korteksi) alkaa menettää
harmaata ainettaan.
·
Seuraus: Otsalohko vastaa järjenkäytöstä,
impulssikontrollista ja seurauksien arvioinnista. Kun se rapautuu, ihmisen kyky
hillitä itseään tai tuntea empatiaa heikkenee dramaattisesti. Konesalia ohjaa
enää pelkkä primitiivinen verenvuodatuksen ja vallan jano.
3. Anhedonia eli
harmaus (Luonnollisen palkitsemisen kuolema) Koska järjestelmä on säädetty
kestämään vain jättimäisiä piikkejä, luonnolliset ja miedot dopamiinin lähteet
– kuten ihmisten välinen lämpö, läheisyys ja kosketus – eivät enää riitä
aktivoimaan vaurioituneita ja vähentyneitä reseptoreita.
·
Seuraus: Elämästä katoaa pohjavire. Ilman
äärimmäistä ärsykettä (kuten väkivallan tuomaa adrenaliiniryöppyä tai
kemiallista ainetta) ihminen kokee syvää tyhjyyttä, tylsyyttä ja masennusta,
koska konesali ei kykene enää rekisteröimään normaalia signaalivirtaa.
Lämpimän läheisyyden
ja väkivallan ero on siis siinä, että läheisyyden tuottama dopamiini- ja
oksitosiinivirta on aivoille kuin pehmeä, tasainen sähkövirta, joka pitää
järjestelmän kunnossa ja rakentaa uusia hermoyhteyksiä. Väkivalta ja
keinotekoiset piikit taas ovat kuin salamaniskuja, jotka sulattavat konesalin
herkimmät sulakkeet.
- Otsalohkon etuaivokuoressa
(prefrontaalinen korteksi):
Tämä on aivojen korkeimpien kognitiivisten toimintojen keskus –
”pääkonttori”, joka vastaa loogisesta päättelystä, suunnittelusta,
impulssikontrollista, moraalista ja tekojen seurauksien arvioinnista.
- Amygdalassa (mantelitumake): Vahva pelko ja väkivalta ylivirittävät mantelitumakkeen, joka on aivojen tunne- ja uhkakeskus. Kun amygdala kaappaa vallan, rationaalinen otsalohko kytkeytyy pois päältä (”aivojen kaappaus” / amygdala hijack).
- Kriittisen ajattelun lamautuu: Koska otsalohkon harmaa aine surkastuu ja reseptorit turtuvat kroonisessa pelon ja aggression tilassa, kyky itsenäiseen, monimutkaiseen päättelykykyyn ja faktojen kyseenalaistamiseen katoaa. Ihminen ei enää kykene arvioimaan asioita objektiivisesti.
- Mustavalkoinen ja
kuvanvarainen ajattelu ottaa vallan: Ajattelu taantuu primitiiviselle tasolle:
maailma jaetaan jyrkästi meihin ja muihin, hyviin ja pahoihin.
Monimutkaiset yhteiskunnalliset tai eettiset kysymykset pelkistyvät
ehdottomiin uskomuksiin, pelkoihin ja viholliskuviin.
- Ripustaudutaan auktoriteetteihin
ja dogmeihin:
Koska oma sisäinen kyky arvioida seurauksia ja tehdä itsenäisiä
johtopäätöksiä on vaurioitunut, ihminen hakee turvaa ulkoisista,
ehdottomista auktoriteeteista ja säännöistä (kuten uskonnollisista tai
poliittisista dogmeista). Pelolla johtaminen ja ulkoa annetut valmiit
vastaukset tuntuvat turvallisilta, koska viallinen konesali ei kestä
epävarmuutta tai todellisuuden monimutkaisuutta.
- Empatian ja moraalikyky katoavat: Kyky asettua toisen asemaan
ja tuntea aitoa myötätuntoa katoaa. Väkivallasta, alistamisesta ja toisten
tuhoamisesta tulee hyväksyttävää tai jopa tavoiteltavaa, koska
vaurioitunut palkitsemisjärjestelmä palkitsee primitiivisestä
dominanssista.
Kun
dopamiinijärjestelmä kaapataan ja totutetaan äärimmäisiin ”valtakikseihin” ja
teurastuksen tuottamaan adrenaliiniin, ihminen ei enää kykene vastaanottamaan
tai kokemaan normaalia, tervettä läheisyyttä. Se tekee näkyväksi sen, miksi
dogmaattinen ja väkivaltaa pyhittävä järjestelmä on niin tuhoisa: se tuottaa
biologisen riippuvuuden, jossa väkivalta maistuu hurskaudelta ja huumeelta
samanaikaisesti.
Uskoon
hurahtaneet kristityt ovat havainneet oireen täydellisesti (ihminen on
syntyessään ja lapsuudessaan haavoittuva ja hänessä täytyy olla jotain
”vikaa”), mutta heidän johtopäätelmänsä – perisynti – on nimenomaan se työkalu,
jolla aivovaurion (trauman) kiertokulku varmistetaan.
Symptomi vs. Syy: Kristinusko
väittää, että olemme rikki, koska Aatami söi Eevan antaman hedelmän (mystinen,
ulkoinen syy). Todellisuus on, että olemme rikki, koska olemme kehittyneet
ympäristössä, joka tuottaa traumatisoituneita, pelokkaita ja vihaisia ihmisiä
(biologinen, todistettava syy).
Syyllisyys vs. Ymmärrys:
Kun ihminen uskoo olevansa "syntinen", hän kääntää katseensa
sisäänpäin. Hän syyttää itseään (kuten Eedenissä opetettiin), rukoilee
anteeksiantoa ja yrittää "puhdistua". Tämä on täydellinen defenssi –
puolustusmuuri: kukaan ei kyseenalaista vanhempiaan tai yhteiskuntaa,
jotka aivovaurion aiheuttivat, saati sitten omaa vastuutaan!
Uskovaiset
viittaavatkin usein ”syntiinlankeemukseen” selityksenä ihmisen
pahuudelle ja sisäiselle raadollisuudelle, mutta he eivät ymmärrä, että
kyseessä ei ole mikään myyttinen kirous, vaan kirjaimellinen kuvaus
varhaislapsuuden traumasta ja sen aiheuttamista rakenteellisista aivovaurioista
– vaurioista, jotka eivät ole pelkästään mekaanisia, vaan
yhtä lailla moraalinen! Se, mitä kirkko kutsuu ”perisynniksi”, on
todellisuudessa aivojen kehityksellinen katastrofi, joka alkaa jo
sikiövaiheessa ja jatkuu syntymän jälkeen äidillisellä laiminlyönnillä,
väkivallalla tai tunnekylmyydellä. Kun tämä ”koodi” puretaan, näemme biologisen
realiteetin uskonnollisen verhon takana.
Jos hermosto on
viritetty varhaisilla traumoilla, pelolla, dogmaattisella väkivallalla tai sen
ihannoinnilla, aivot käyvät ikään kuin "kierroksilla" – väkivallan ja
tuhoamisen tuottama kemiallinen potku sekoitetaan moraaliseen hurskauteen ja pyhään
hurmokseen. Se on kuin pysyvä, kemiallisesti ylläpidetty "tila",
jossa todellisuudentaju vääristyy täydellisesti: verityöt ja alistaminen
maistuvat hunajalta, ja aivot pitävät itseään "hyvinä", vaikka
koneisto pyörittää pelkkää tuhoa.
Todellisuudentaju
vääristyy täysin: siinä missä päihteillä ihminen hakee keinoainetta
todellisuuden pakenemiseen, uskonnollinen ja dogmaattinen koneisto pitää
ihmisen mieltä jatkuvassa neurobiologisessa ”hartaushumalassa”. Aivot tuottavat
ja palkitsevat itse itseään, kun ihminen uskoo toteuttavansa ”korkeampaa
tahtoa”, vaikka tosiasiassa kyse on pelkästä fysiologisesta ja psykologisesta
kierroksesta, jossa julmuus, teurastus ja alistaminen maistuvat huumeen lailla
hyvältä.
Uskovaisten kanssa on aivan turha
yrittää väitellä älyllisesti, sillä he ensinnäkin kieltäytyvät uskoonsa vedoten
alun alkaenkin kaikesta ajattelutoiminnasta, (ajattelutoiminta edellyttää
pohdintoja eri vaihtoehtojen välillä, ellei ajattelulla tarkoiteta yhden
mantran ulkolukua), kaiken järjen käytöstä ja luottavat totuutta etsiessään ainoastaan
”juupas eipäs” -luuloon ja kuvitteluun. Toiseksi, he eivät aivovaurionsa vuoksi
edes pysty kriittiseen ajatteluun.
Kun ihmisen
palkitsemisjärjestelmä ja otsalohko on ajettu tähän tilaan – krooniseen
anhedoniaan (kyvyttömyyttä kokea
mielihyvää tai nautintoa asioista, jotka normaalisti ovat henkisesti
tasapainoiselle miellyttäviä), kriittisen ajattelun lamautumiseen ja
primitiiviseen dominanssihakuun – ei ole mikään ihme, että uskovaiset itse
myöntävät tämän avoimesti. He vain kutsuvat biologista aivovauriota ’synniksi’
ja järjen hylkäämistä ’pelastavaksi uskoksi’. Katsotaanpa, miten he itse
todistavat tämän tilansa. Esimerkiksi Mark D. Thompson (Moore Theological
Collegen johtaja, Sydneyssä Australiassa, teologian, filosofian ja etiikan
osastot) onkin kristittynä aivan varma, että:
![]() |
| Uskonmiehen märkä uni |
Tai uskosta sokeutunut teologi
Leonhard Goppelt:
Raamatun teksti ei saa perimmäistä merkitystään luonnollisen järjen pohjalta, jonka jälkeen se luetaan uskossa. Se saa aina merkityksensä ainoastaan, kun se luetaan uskon valaiseman järjen pohjalta.
Mutta kuinka uskon läpikyllästämä voi mitään totuutta tutkia Tai yleensäkään väittää mitään totuudeksi, jos järjenkäyttö on aivotoiminnan tasolla tapahtuvaa ”huoraamista”? Filosofi ja kasvatustieteilijä Tapio Puolimatka paljastaa kirjassaan ”Usko, Tiede ja Raamattu”, että järjen käyttö on sitä paitsi kaikille ihmisille ylipäätään täysin mahdotonta, koska he ovat saaneet syntiinlankeemuksen yhteydessä ”aivovaurion”:
Pelastava usko ei ole mahdollinen pelkästään ihmisen luonnollisten älyllisten kykyjen varassa, koska ihmisen älylliset kyvyt ovat synnin tähden vaurioituneet.
Hengenmiehet, jo edesmenneet Rafael Gyllenberg ja Esa Kivekäs toistavat kuin kilpaa:
”Herran on edettävä syntisen luontomme ja syntiinlankeemuksessa saamamme vakavan aivovaurion vuoksi hyvin pienin ja varovaisin askelin. Luomistyö on vielä kesken ja niin poispäin.”
Kattia kanssa! Kaikki nämä sokeiden hengenmiesten selittely-yritykset ovat vastoin jopa Raamattua. He eivät tunne Raamatun kirjoituksia! Raamattuhan todistaa aivan itse tekstillään heti syntiinlankeemuksen jälkeen:
Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan (1Moos.3:22).















.jpeg)






