Kristityt ovat hyviä ihmisiä - osa I - Verenläträäjät

Totta tai tarua mutta me olemme kristittyjä ja vaikka emme olisikaan, niin me kaikki olemme saaneet kristillisten kasvatusohjeiden mukaisen kaksinaismoraaliin perustuvan kasvatuksen. Länsimainen kulttuuri on niin kristinuskon ja kaksinaismoraalin läpisaastuttamaa, että ateistitkin kasvattavat lapsensa pääpiirteissään aivan samoin menetelmin kuin ääriuskonnolliset fundamentalistit. Aina ja kaikkialla yhteiskunnassamme törmäätkin "esimiesten" ja vanhempien harjoittamaan, enemmän tai vähemmän läpinäkyvään kaksinaismoraaliin, kyvyttömyyteen näyttää muille yksilöille, kuten lapsille itse omaa esimerkkiä, elää ja toimia omien opetustensa ja neuvojensa, puheidensa mukaan.

Me pidämme kristittyjä hyvinä ihmisinä ja kristinuskoa hyväntahtoisena aatteena. Meille ei ole tullet mielenkään, että emme olisi hyviä ihmisiä kohdellessamme lapsiamme ja lähimmäisiämme kristillisten kasvatusohjeiden mukaan, että me voisimme tehdä ylipäätään mitään pahaa. Ei, vaikka Jahve Herran, Kuivan Autiomaan Tappajademonin seuraajien, kristittyjen harjoittama massamanipulaatio, joka röyhkeässä taitavuudessaan sekä säälimättömässä määrätietoisuudessaan, saa kaikki propagandaa harjoittavat tahot, jopa natsit, näyttämään avuttomille aloittelijoille. Mikään muu manipulaatio ei ole koskaan teurastanut ainakin yli 230 miljoonaa pakanaa, kiduttanut ainakin yhtä montaa harhauskoista, pystynyt lamaannuttamaan miljardien maapallon asukkaiden ajattelukykyä, muuttamaan heidän moraalikäsitystään niin täydellisesti, että vaikuttaa aivan sille, kuin kunkin yhteiskunnan jäsenten älykkyysosamäärä ei yltäisi edes heidän oman ruumiinlämpötilansa tasalle.

Kristityt ovat aina olleet ja ovat tuhon kätilöitä! Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kertoi Sharm el-Sheikhissä heinäkuussa 2003 BBC:n haastattelussa saaneensa kehotuksen Jumalalta lähteä sotimaan Irakissa ja Afganistanissa. Britannian pääministeri Tony Blair puolestaan kertoi tv-show’ssa (ITV1 chat-show Parkinson 4 maaliskuuta 2006), että hän sai omatunnoltaan ohjausta ennen Irakin sotaan lähtöä. Blairin omatuntoa ohjasi kuulemma sama Jumala kuin Bushinkin. Eli Irakin sodassa kyse oli öljykenttien anastuksen ohella, yllätys, yllätys ‒ kristittyjen Demoni Herransa ja tämän Messias-Pojan sekä Pyhän Hengen ohjaamina suorittamasta ristiretkestä muslimien pään menoksi. Mutta oliko Jeesus-poika todella tämän Kuivan Autiomaan Tappajademoni Herran kolmas persoona? Vitut!

Kristitythän väittivät ja yhä edelleen väittävät ilman ainuttakaan todistetta, että Jeesus on Kuivan Autiomaan Tappajademonin alun perin valituilleen lähettämä Messias, jonka valitut sittemmin hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat – paitsi väittäjien omia henkilökohtaisia etuja palveleva oma sana. Vielä tänäkin päivänä kaikki maailman kaikki 2,5 miljardia kristittyä uskoo Raamatussa kerrottuun riittävän isoon valheeseen. Valheeseen nimeltä Uusi testamentti, joka on rakennettu niin, että kaksinaismoraaliin pohjautuvasta Vanhasta testamentista (Tanak) löytyvillä valikoiduilla ”lainauksilla” höystetyt “muistelmat” eli evankeliumit ja Vanhan testamentin profeettojen messiasennustukset, joista nuo “höystöt” oli pääasiassa poimittu, tukevat ja täydentävät vuoron perään toisiaan sekä omia näiden pohjalta tehtyjä mielikuvitukseen pohjautuvia johtopäätöksiä. Kun taas kaikesta siitä Vanhan testamentin aineistosta, joka on ristiriitainen tai sopimaton, jopa vastakkainen valheesta muovattuun Messias-totuuteen nähden, vaietaan tai se peitetään kiertoilmauksin, ellei puheenaihetta jopa kokonaan vaihdeta! Vaikka niin valheista kuin kiertoilmauksistakin on itse Raamatussa olemassa kirjalliset todisteet! Eikö kristittyjen käytös muka täytä kaikkia rikoksen ihmisyyttä vastaan tunnusmerkkejä?

Jos haluat perehtyä syvällisesti yksityiskohtiin, niin sivulta löytyy veloitukseton linkki kirjoihin Liskokuningas, Tämän maailman prinssin tuho ‒ Lizard King, The fall of the prince of this world) (totuus on aina ilmainen), joissa Kuivan Autiomaan Tappajademonin seuraajien, kristittyjen uskonnollinen oppi, kristinusko kiteytyy kaikille kiinnostuneille tiivistettynä ja ymmärrettävässä muodossa ilman pienintäkään teologista kusetusta. Kirjassa syvennytään Raamatun kokonaisuuden kannalta erittäin oleellisiin yksityiskohtiin tarkastelemalla ”pyhän kirjan” omista teksteistä löytyviä suoria kirjallisia lainauksia, todisteita sekä tapahtumia. Ja yksityiskohdista siirrytään kirjassa kristittyjen näistä ”pyhistä teksteistä” sepittämiin erilaisiin tulkintoihin, kuvitelmiin, jopa perättömiin valeheisiin. Aina välillä Jahve Demonin ja hänen seuraajiensa toimintaa tarkastellaan yhteiskuntatieteellisestä (muun muassa historia, psykologia, sosiologia ja kasvatus) näkökulmasta! Lopuksi sekä Raamatusta, että kristittyjen teksteistä löytyvien havaintojen pohjalta tarkastellaan muita maapallolla esiintyviä, laajojen kansanjoukkojen ”absoluuttisia totuuksina” pitämiä, uskonnollisia ja niiden kaltaisia ”oppeja” - harhakäsityksiä. Aivan lopuksi sukelletaan apokalyptistiin painajaisiin.

Ja mikä oleellisinta, kirja vastaa yksiselitteisesti kysymykseen: Miksi nämä sadut ovat oikein syntyneet?

Ja ymmärrän enemmän kuin hyvin, että uskonnollisia kirjoituksia, varsinkin Raamatun ja Koraanin tekstejä on ikävä, ajoittain suorastaan vastenmielistä lukea! Tekstit ovat syntyneet aikoinaan niin, että niitä ylös kirjanneet, kirjoittaneet sekä kopioineet ja niitä selittäneet ja selittävät ovat olleet ja ovat sellaiset herkkäuskoiset henkilöt, joiden kehon normaali kemia on lapsuudessa koetun väkivallan seurauksena muuttunut myrkyllisiksi yliannoksiksi, ylisukupolviseksi aivovaurioksi, henkilöiden, joiden henkinen, paikoin jopa vajaamielisyyttä lähentelevä ymmärryskyky on tämän vuoksi ollut ja on kyseenalainen. He ovat lukihäiriöisinä omanneet ja omaavat olemattoman päättelykyvyn! He ovat olleet ja ovat sokeita sokeain taluttajia!
Koska ihmisen kehonkemia on paradoksaalinen, sama kemiallinen aine, dopamiini saa ihmisen tuntemaan mielihyvää sekä väkivallan ja veren läträämisestä, että läheisyydestä ja lämpimästä kosketuksesta, niin kristityt erehtyvät pitämään harha- ja vääräuskoisten – pakanoiden teurastusta lähimmäisenrakkautena – he saavat sukupuolisen tyydytyksen, he nauttivat sydämensä kyllyydestä verileikeistä – heistä se on ihanaa. Kunnianarvoisa kirkkoisä Tertullianus, joka kuoli vajaat 200 vuotta myöhemmin kuin Nasaretilainen, ylistäkin kaunopuheisesti alkukirkon keskuudessa kytevää ja sittemmin maailmalaajuiseksi leimahtanutta kostonhimoa seuraavasti:

Mikä ihana näytelmä onkaan saada nähdä niiden, jotka vainosivat kristittyjä, sulavan vielä hurjemmissa liekeissä kuin he itse sytyttivät. Ihanuuden huippu on kuitenkin saada pilkata juutalaisia, kun he menevät ikuiseen piinaan.

Ja kun Nasaretilainen teloitettiin ristillä, opetuslapset jäivät tyhjän päälle. Ensimmäiset kristityt keksivät nopeasti oivan toimeentulonsa ylläpitokoneen ‒ alkukristityt havaitsivat Pietarin Pyhän Hengen nimeen Jeesuksen kuoleman jälkeen Jerusalemissa jälkeen tekemän Ananiaan ja Safiran kaksoismurhan (Ap.t.5) aineellisen taloudellisen tuloksen (maatilan myyntihinnan takavarikointi pyhien tarpeisiin). Ahneudessaan he alkoivatkin hyvin nopeasti ryhtyä itse vaatimaan "ruumiillisesta" työstään eli sananjulistuksesta taloudellista "korvausta" omiin pyhiin tarpeisiinsa (Room.12:13)!
Ja koska apostolien "kerjuu"- eli lähetysmatkat pakanoiden keskuuteen oli perusteltava mahdollisimman uskottavasti Jeesuksen antamalla lähetyskäskyllä, niin “kristityt kirjanoppinet” ja "lähetysloiset" tarvitsivat lähetyskäskyn.  Lähetyskäsky oli välttämätön oman edun takaava, Jeesuksen antama "virallinen" suosituskirje ja valtakirja! Niinpä nämä ahneet nilkit todistivatkin toistensa "sepustuksilla" toistensa "sepustukset". Näin Matteus sekä Markus (16:15–18), molemmat väärensivät apostolien tarvitseman arvokkaan ja irvokkaan toimiluvan, lähetyskäskyn, joka mahdollisti näiden pyhien pummien tyhjistä ja imelistä sanoista pohjatulle loiselämälle, vihan ja pelon levittämiselle ja ennen kaikkea kerjuun laillistamiselle. Paavalin kirjeinä tunnettu kirjallinen tuotanto, jolle kristinusko rakentuu, onkin pelkkää jälkipolville päiväkirjojen tapaan kyhättyjä kerjuukirjeitä.  Pyhät kyhäelmät kertovat ihannoiden pääosin näiden pyhien pummien, apostolien harjoittamasta pelotteluun ja palkinnon lupailuun nojaavasta “vieraanvaraisuuden” alinomaisesta ruinaamisesta Jumalan sanan muka epäitsekkäinä, “ruumiillista” työtä tekevinä hyvän tahdon lähettiläinä. Ennen kaikkea Paavali keskittyy kirjeissään käännytettävien pyydystämiseen ja jo kääntyneiden pakanoiden uskon vahvistamiseen, ei suinkaan kertomalla Jeesuksen opetuksista, teoista ja elämästä, vaan pelottelemalla käsityskyvyltään korkeintaan keskinkertaista ja vain kuvanvaraiseen ajatteluun kykenevää kansaa, uhkailemalla heitä rangaistuksella, kadotuksella tai lupailemalla heille katteettomasti voittopalkintoa – pelolla lunastettavaa taivasosaketta. Kristillinen kirkko perustettiin, ei Jeesusten opetusten levittämiseksi, vaan kokoamaan hallittavat, kaitsettava lauma pelolla ja verellä! Oman aivovaurion aiheuttaman rakkauden puutostaudin paikkaamiseksi!

Mutta totuuden paljastamiseksi, ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin kahlata tuon järjettömyyden halki ja huuhdella kirjoituksista ja teksteistä sieltä kimmeltävät, totuuden varjojen keskelle hämärään valoon (Platon, Valtio VII, ”Luolamiehet”) tuovat hiput! Sillä ilman Raamatun oleellisten tekstien yksityiskohtaista läpikäyntiä, uskonnollisen sanoman kokonaisuutta on mahdotonta hahmottaa! Ja ilman kokonaisuuden hahmottamista, ei koskaan voi ymmärtää, että Liskokuningas hyödyntää ihmisten harhauttamiseksi aina tarvittaessa eri rooleja (uskontojen ja niihin verrattavien liikkeiden roolihahmot eri ”jumalat”), joissa kussakin on toisistaan poikkeavat juonet (lukuisat erilaiset uskonnolliset ja uskonnollissävytteiset opit), mutta yhtenevä loppuratkaisu – ihmiskunnan tuho!
Ja heti alkuun on kerrottava, että ennen kuin pureudut Raamatun sisältämiin lukemattomiin valheisiin ja alinomaiseen totuuden vääristelyyn, on sen, joka haluaa ottaa totuudesta jotain selvää, hyvä tietää, että Raamatusta löytyy kaksi kertomusta: Gnostilaisuuteen viittaava kertomus Valosta ja Pimeydestä, Hyvästä ja Pahasta! Kertomus Hyvästä löytyy lähinnä Johanneksen evankeliumista sekä Johanneksen ja Jaakobin kirjeistä niiltä osin kuin, ne ovat läpäisseet alkuperäistekstejä edelleen kopioineiden ja ylös kirjanneiden mitään käsittämään kykenemättömien sokean seulan!

Pimeysosio, eli valtaosa Raamatun sisällöstä, sisältää muun muassa sellaiset karkeat emävalheet ja totuuden vääristelyt kuin Luomiskertomus, Lilith, Syntiinlankeemus, Ihmisten tyttäret, Baabelin torni, Nooa, Aabraham ja Liitto, Iisak ja Sielun myynti, Jaakobin petos, Unien kuningas Josef, Egyptin orjuus, Valitut ja Kirotut, Juutalaisen uskonnon synty, Luvatun maan massateurastukset, Daavid, Job, Babylonian karkotus, Vanhan testamentin Messiasennustukset, edellä käsitelty Jouluevankeliumi, Johannes Kastajan rooli, Jeesuksen sanojen laajamittainen vääristely, (Joh.8:44), Palmusunnuntai ja aasi, Juudaksen kavallus sekä Jeesuksen viimeiset sanat ristillä! Jeesus itse asiassa kutsui juutalaisten Jahve Herraa isäksi Perkeleeksi. Se, että et tiedä gnostilaisuudesta juuri mitään, johtuu yksinkertaisesti siitä, että kristillinen kirkko julisti Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553 Itä-Rooman keisari Justinianuksen johdolla kaiken gnostilaisuuteen ja jälleensyntymään viittavan, henkilöt, puheet ja tekstit kirotuksi kuolemantuomion uhalla!

Kun ihmiskunnan historia kertoo ihmisten eläneen ainakin 200 000 vuotta todellisuudessa, jossa ihmisen kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtyminen joko toiseen elämään tai peräti paluuseen uudestaan maan päälle, niin sitten paikalle saapuivat ensin kristityt, sitten muslimit ja lopulta evoluutiouskovaiset, joilla kaikilla oli sama tyly sanoma: ihminen elää vain kerran! Hän ei saa uutta mahdollisuutta korjata tekemiään virheitä – taivas tai helvetti. Evolutionistit tosin menivät vielä pitemmälle – kadotus on tässä ja nyt lopullinen – game over!

Kuinka tunnistat pahat ihmiset?

My Lain vitsi!
Kuinka voit tunnistaa pahat ihmiset – pahuuden? Hehän ovat varsinaisia naamioitumisen mestareita! Täytyyhän saalistavan pedon osata pukeutua lempeäksi lampaaksi. Yhdysvaltalainen psykiatri Morgan Scott Peck – joka oli muun muassa jäsen Yhdysvaltain hallituksen nimittämässä komissiossa, joka tutki, miten amerikkalaisen C-komppanian luutnantti Calleyn johdolla 16.3.1968 suorittama ja sittemmin aluksi esimiesten peittelemä pohjoisvietnamilaisen My Lain kylän verilöyly oli mahdollinen, on kirjoittanut omiin henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja työhönsä perustuvan seikkaperäisen tutkielman pahuudesta nimeltä ”Pahan psykologia” (Kirjapaja 1989).  Suomalainen psykologi, kirjailija ja tutkija Esa Sariola muuten piti HS:n julkaisemassa kirja-arvostelussa 4.2.1990 pelkkänä vitsikirjana People of the Lie: The Hope For Healing Human Evil (Simon & Schuster, 1983). Lainaan tässä hänen tarkkanäköistä ja erinomaista Sariolan vitsinä pitämää Peckin analyysiaan Pahuudesta:

Yksi syy, miksi pahuudesta on niin vaikea kirjoittaa, on sen salakavaluus... Silmiinpistävämpiä piirteitä minun pahoiksi määrittelemien ihmisten käytöksessä on kuitenkin heidän taipumuksensa tehdä muista syntipukkeja. Omasta mielestään he ovat kaiken moitteen yläpuolella, joten he käyvät kenen tahansa kimppuun, joka julkenee moittia heitä. He uhraavat muita ihmisiä voidakseen säilyttää käsityksensä itsestään täydellisyyden perikuvana. Pahat heijastavat oman pahuutensa itsensä ulkopuolelle. He eivät koskaan ajattele olevansa itse pahoja, mutta näkevät hyvin paljon pahaa muissa. Pahuus on kuin poliittista vallankäyttöä, jossa ihminen pyrkii alistamaan muut omaan tahtoonsa käyttäen välitöntä tai peiteltyä pakkoa – jotta nämä eivät voisi avartaa itseään tai ravita henkistä kasvuaan...
Pahat ihmiset ovat, kumma kyllä, usein tuhoisia juuri sen takia, että he yrittävät tuhota pahuuden. Ongelma piilee siinä, että he ovat sijoittaneet pahuuden väärään kohteeseen. Heidän pitäisi tuhota oma sairautensa, ei muita. Elämä uhkaa usein heidän täydellistä käsitystään itsestään, joten heidän aikansa kuluu elämää vastaan taistelemisessa ja elämän tuhoamisessa – useimmiten vielä oikeamielisyyden nimissä...

Pahat ovat keskittyneitä pitämään täydellistä kuvaa itsestänsä. Pyrkimys vaikuttaa moraalisesti moitteettomalta, vie kaiken heidän aikansa. Moraalisuus on heille erittäin suuren huolen aihe. Yhteiskunnan normit ja muiden ihmisten mielipide ovat heille tärkeitä asioita. Pahoilla ei tunnu olevan minkäänlaista tahtoa tai pyrkimystä hyvyyteen, mutta he haluavat erittäin kiihkeästi vaikuttaa hyviltä. Heidän hyvyytensä on kokonaan teeskenneltyä. Se on pelkkää valetta...
Pahoilla on poikkeuksellisen voimakas tahto, ja he ovat vakaasti päättäneet pitää oman päänsä. He yrittävät kaikin voimin hallita muita... Pahat valehtelevat silmiinpistävän johdonmukaisesti...
Jos haluat löytää pahoja ihmisiä, helpoin tapa on etsiä ensin uhreja...Kaikista tunteista pelko on kaikkein tuskallisin. Paha ihminen elää koko ajan pelon vallassa, vaikuttipa hän sitten ulospäin kuinka tyyneltä ja hillityltä tahansa. Pelko ja kärsimys ovat muodostuneet niin olennaiseksi osaksi hänen elämäänsä, että hän ei ehkä edes tietoisesti tunne niitä... Saatana voi käyttää hyväkseen mitä tahansa syntiä tai heikkoutta, esimerkiksi ahneutta tai ylpeyttä. Se saattaa käyttää mitä tahansa taktiikkaa, viettelyä, houkuttelua, imartelua, älyllisten perusteiden esittämistä. Mutta tärkein ase, mitä se käyttää, on pelottelu…

Edellä esitettyjen Peckin vitsinä esittämien huomioiden ja aiempien kirjoissani sekä blogissani esitettyjen johtopäätösten pohjalta, voi pahuuden tuntomerkit listata seuraavasti:

1.      pahuus on salakavala - se on naamioinnin mestari

2.      paha pyrkii tekemään muista syntipukkeja

3.  paha ihminen on mielestään kaiken moitteen yläpuolella - hän pitää itseään täydellisyyden perikuvana, moraalisesti nuhteettomana

4.      pahat heijastavat oman pahuutensa itsensä ulkopuolelle

5.      pahat ihmiset eivät myönnä olevansa pahoja

6.      pahat näkevät hyvin paljon pahaa muissa ja he hyökkäävät mielellään muiden kimppuun

7.      moraalisuus on pahoille ihmisille erittäin suuri huolenaihe

8.      paha tuhoaa oikeamielisyyden nimissä

9.      pahoilla on poikkeuksellisen voimakas tahto – pahat pyrkivät alistamaan muut tahtoonsa

10.  pahat yrittävät hallita muita – pahuus on kuin uskonnollista ja poliittista vallankäyttöä

11.  pahat uhraavat muita ihmisiä – helpoin tapa etsiä pahuutta on etsiä uhreja

12.  pahat valehtelevat johdonmukaisesti

      13.  tärkein ase, mitä paha käyttää, on pelottelu – paha hallitsee pelolla

      14.  pahan ihmisen rakkaus on valerakkautta.

    15. paha käyttää hyväkseen mitä tahansa syntiä tai heikkoutta, esimerkiksi ahneutta, kateutta, kostonhimoa tai ylpeyttä – se käyttää mitä tahansa taktiikkaa, viettelyä, houkuttelua, imartelua, näennäisesti älyllisten perusteiden esittämistä.

Pahuudesta voikin yksiselitteisesti tiivistää seuraavan "pimeän triadin" (psykopathy, narsismi, machiavellismi) piirteitä sisältävän määritelmän:

Pahuus on rakkautta tuhoava tahto/taho, joka pyrkii vastarakkautta tuhoavia tekoja, asenteita ja tunteita hyväksi käyttäen alistamaan, useimmiten salakavalasti rakkaudeksi naamioituneena ja johdonmukaisesti valehdellen, kaikki muut tahtoonsa.

Eikö ole huvittavaa, että kaikki edellä lueteltua 15 Pahan tunnusmerkkiä sopivat Jahve Herran Pyhään kolminaisuuteen (Saatana, Perkele ja tämän Maailman ruhtinas), kristittyjen uskonmiesten sekä poliittistaloudellisen eliitin käytökseen kuin tilaustyönä valetut?
Vielä huvittavampaa on se, että jos kallistut pahuuden lähteenä Luonnolliseen valintaan, on se, kuinka ”Luonnollinen valinta” on onnistunut miljoonien sattumusten kautta kehittämään kaltaisesi helvetin koneen! Jos koko ihmisen olemassaolo selitetään pelkillä sokeilla, miljoonilla sattumuksilla, niin millainen "Luonnonvalinta" on muka onnistunut rakentamaan koneiston, joka tuottaa tarkoituksella tällaista kärsimystä, psykopatiaa ja valhetta? Jos luonto olisi vain optimoinnilla laillistanut kehityksen heikomman kustannuksella tapahtuvakaksi vahvemman oikeudeksi, niin eikö tällainen järjestelmällinen, oikeamielisyyteen verhottu pahuus merkitsisi ennen kaikkea degeneraatiota – lopullista romahdusta, täydellistä tuhoa? Vai mitä?





The Origins of Love and Hate

Minä ymmärrän, että uusi ja outo pelottaa, ja vielä senkin jotenkin käsitän, että omien pakkomielteiden tai harhakuvitelmien vastakkaisia ajatuksia esittäneille henkilöille naureskellaan ja jopa pilkataan – kuten on tehty kautta historian, vaikkapa Albert Einsteinille aikanaan. Mutta uutisessa 12.11. ”Isän lapsuuden traumat voivat näkyä lapsen aivoissa – suomalaistutkijat selvittävät mullistavaa yhteyttä” ei ole mitään uutta.

Kyseessä on totuus, joka on ollut tiedossa jo lähes sata vuotta (esimerkiksi Ian D. Suttie teoksessaan The Origins of Love and Hate, 1935), ja sen ovat vahvistaneet lukemattomat tutkijat. Ainoa mullistava seikka HS:n uutisessa on se, että niin suomalaistutkijat kuin Helsingin Sanomien tiedetoimituskaan eivät tunne psykiatrian, neurobiologian, antropologian ja psykoanalyysin raskaimpia kivijalkoja – tai sitten he eivät ymmärrä englannin kieltä! Ja on totta, että tiedeyhteisöjen enemmistö sekä media haluavat painaa villaisella totuuden väkivallan alkuperästä.

Itse uutisessa professori Hasse Karlsson heittää ilmoille melkoisen akateemisen voltin väittämällä, että isän trauma voisi olla lapselle ”biologinen ennakkovaroitus” tai ”valmistautumista vaaralliseen maailmaan”, minkä vuoksi aivojen hermoradat näyttävät kehittyneemmiltä. Heti perään hän kuitenkin myöntää, että nopea kypsyminen saattaakin altistaa sairauksille ja että isän stressi lisää mielenterveyshäiriöitä. Toisin sanoen: ensin sanotaan, että se on eh
kä hyödyllinen suojamekanismi, ja heti perään, että se tekee lapsesta sairaan. Siinä ei ole mitään tolkkua, koska kyse ei ole mistään suojasta, vaan puhtaasti periytyvästä vahingosta ja ylisukupolvisesta vauriosta.
Jutussa pyöritellään pitkään sitä, että geeneissä itsessään ei tapahdu muutosta, vaan kyse on ”epigeneettisistä merkeistä” siittiöissä. Tämä on tutkijoiden tapa sanoa, että ympäristö ja traumat muuttavat sitä, miten geenit toimivat, ilman että DNA-koodi muuttuu. Mutta sen sijaan että sanottaisiin suoraan, että väkivalta ja kaltoinkohtelu myrkyttävät sukupolven toisensa perään kemiallisesti, asia verhotaan varovaiseen ”saattaa vaikuttaa, mutta emme tiedä varmasti” -jargoniiin.
Jutun läpi kulkee outo ristiriita: koko artikkeli hehkuttaa ”mullistavaa yhteyttä”, mutta samalla muistutetaan jatkuvasti, että tutkimusta ei ole vielä julkaistu, mitään ei ole todistettu, eikä syy-seuraussuhdetta tiedetä varmaksi. Silti otsikossa myydään varmaa tietoa. Juuri tätä on se media- ja tiedepeli: pyöritellään ilmiötä varovasti käsien varassa, käytetään hienoja sanoja (kuten epigeneettiset merkit ja stressialtisteet) ja varmistetaan, että takaportti on aina auki, ettei vain tarvitsisi myöntää sitä karua totuutta, jonka ihminen näkee ilman mitään magneettikuvia.
Toimittaja, tiedetoimitus ja professori pyörivät ensin monta kappaletta sen hienon sanan ympärillä, että ”ei se genetiikka muutu, vaan kyse on epigenetiikasta, geenien toimintaa säätelevistä merkeistä ilman että perinnöllinen tieto muuttuu

” – ja heti perään otsikossa ja tekstissä vedetään mutkat suoraksi ja puhutaan siitä, kuinka isän kokemukset ja ”varoitusmerkit” siirtyvät kuin tyynesti postissa siittiöiden mukana.

Koko akateemisen piirileikin pointtina on yrittää samaan aikaan pitää kiinni siitä vanhasta dogmaattisesta uskomuksesta, että vain geenit periytyvät ja väkivalta kulkee niiden mukana, ja samalla myöntää, että elämänkokemukset ja traumat näyttävät sittenkin periytyvän biologisesti. Lopputuloksena on käsitehirviö, jossa epigeneettiset säätelymerkit siirretäänkin vahingossa takaisin geneettisen siirron piiriin, koska he eivät itsekään tiedä, miten päin vanhassa oppirakennuksessa pitäisi seistä.
Vanhat intiaanipäälliköt ja luonnonlait eivät tarvinneet yhtäkään epigeneettistä hienosäätötermiä ymmärtääkseen, että ”valkoisten” lähetyskoulujen keskitysleirimäinen kuri ja pitkien hiusten pannaan julistaminen tuhoavat heidän lapsensa ja koko kulttuurinsa. Mutta tiede ja media tarvitsevat näköjään vähintään kymmenen varauksellista sivulausetta ja ristiriitaista väitettä ennen kuin ne uskaltavat edes haistaa totuutta!

Olen yrittänyt kertoa Helsingin Sanomille jo vuosia – toistuvasti ja turhaan – siitä, mitä biologisessa periytyvyydessä todella tapahtuu. Jutussa sentään myönnetään pääpiirteissään, että:

”Epigenetiikka tutkii sitä, miten geenien toiminta muuttuu ilman, että perinnöllinen tieto muuttuu. Geenit pysyvät samoina, mutta niiden aktiivisuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi ympäristö, kuten altistus kemikaaleille. Jos nämä muutokset todella vaikuttavat lapsen kehitykseen, lapsi voisi siis kantaa biologista jälkeä tapahtumista, joita hän ei ole itse koskaan kokenut. Juuri tätä Karlsson pitää mahdollisena tieteellisenä mullistuksena.”

Juttuhan tosin vaikenee siitä, mitä tarkoitetaan sanoilla ”altistus kemikaaleille”. Viitataanko tässä Bhopalin kaasuturman Intiassa vuonna 1984 vai Seveson onnettomuuden (1976) kemikaaleille altistumiseen? Vai olisiko ehkä sittenkin kyse ihmisen omasta kemikaalituotannosta – lapsuuden väkivallan seurauksesta  – myrkyyllisestä aivorakenteita vaurioittaneesta yliannostuksesta?

En ole nero, saati mikään professori tai vanha intiaanipäällikkö, mutta silti jutun loppukaneettiin ”Toistaiseksi ei kuitenkaan ole osoitettu, että siittiöiden epigeneettiset muutokset selittäisivät lasten aivoissa havaitut erot” voisi hyvällä omallatunnolla lisätä: on osoitettu! Mutta jos ihminen on sokea, niin on ihan sama mitä hänelle osoitetaan.

Keskeiset kivijalat ja kirjallisuus, joihin totuus perustuu:

  • Storr, Anthony: The Dynamics of Creation (1972), Solitude: A Return to the Self (1988), Feet of Clay: A Study of Gurus (1996), The Integrity of the Personality (1960), Human Aggression (1968)
  • Suttie, Ian D.:(1935) The Origins of Love and Hate (1935
  • Bowlby, John: Attachment and Loss (Kiintymyssuhteet: Kiintymys, Ero ja Menetys)
  • van der Kolk, Bessel: The Body Keeps the Score (2014, suom. Jäljet kehossa: Trauman parantaminen aivomielellä ja keholla)
  • Sargant, William: Battle for the Mind: A Physiology of Conversion and Brainwashing (1957)
  • Miller, Alice: Am Anfang war Erziehung (1980, suom. Syvästi juurtunut kasvatustaide)
  • Lifton, Robert Jay: Thought Reform and the Psychology of Totalism (1961)
  • Zimbardo, Philip: The Lucifer Effect 2007, /suom. Luciferin vaikutus: Miten hyvät ihmiset muuttuvat pahoiksi)
  • Prescott, James W.: Body Pleasure and the Origins of Love and Violence (1975)
  • Steele, Brant F. & Pollock, C.B.: ”A Psychiatric Study of Parents Who Abuse Infants and Small Children” (teoksessa The Battered-Child Syndrome, 1968)
  • Harlow, Harry F. & Harlow, Margaret K.: ”Social Deprivation in Monkeys” (Scientific American, Vol. 207, No. 5, November 1962), The Effect of Rearing in Total Deprivation on the Social Behavior of Monkey” (1970)
  • Greenough, W. T., Black, J. E., & Wallace, C. S.: "Experience and brain development" (Child Development, 1987 / PubMed)
  • Lembke Anna: Dopamiinilabyrintti, Dopamine Nation (Headline, 2023)
  • Fields, R. Douglas:  Why We Snap: Understanding the Rage Circuit in Your Brain, (2015, Goodreads)

Saaliit ostosparatiisissa

Mitä luulet? Kumpi pyydystää paremmin - vasemalla oleva
vanha ruostunut viehe vai oikella oleva tyrkky? SMILE!
Tarkkasilmäiset leijonat havaitsevat Serengetin suojelualueella vaeltavassa gnuuantilooppilaumassa heti vähäisimmätkin poikkeavuudet. Laumassa on eittämättä ontuvia, hitaammin käveleviä, päätään roikuttavia, lauman reunalla hortoilevia yksilöitä, tiineenä olevia naaraita ja nuoria vasikoita – eikö niin?
Aivan samoin ihmisyhteisöissä on pakenemaan kykenemättömiä lapsia. mieleltään haavoittuneita naaraita ja hyväuskoisia auktoriteetteihin luottavia, aina parasta toivovia puupäitä. Yhtäältä ihmisjoukkoja tarkkaileva, valpasvainuinen, nälkäinen mielihyvän saalistaja löytääkin aina tarpeen tullen ”heikon” yksilön lauman joukosta. Saalistaja huomioi pienimmätkin eleesi, asentosi, pukeutumisesi, liikkeesi, kasvojenilmeesi, katseesi haistaessaan haavoittuneen, niin sanotun helpon nakin!

Vai luuletko, ettei tarkkanäköinen vastaantulija – saati sitten miespeto – näe naisesta jo ohimennen, tämän pään asennosta, katseesta, silmäyksistä, hymystä, suupielistä, silmäkulmista, meikistä, hiuksista, käden liikkeestä, katseesta, tuoksustasi, siitä kuinka nainen kantaa itseään, ryhdistä, millainen nainen on ja kuinka hän suhtautuu itseensä, seksuaalisuuteen ja elämään yleensä? Kuka tahansa tarkkakatseinen ihminen lukee nämä merkit päivittäin, mutta siinä missä tavallinen vastaantulija tekee sen pelkästä uteliaisuudesta, saalistaja iskee. Eikä nykyään taitavan ja nälissään olevan saalistajan edes tarvitse välttämättä nähdä saalistaan ‒ sosiaalisessa mediassa ”leijuva” tuoksu paljastaa mahdollisen riistan! Et varmaan usko, että mestarisaalistaja omaa saalistajan vainun, jolloin pelkkä vilkaisu vastaantulevan olemukseen riittää!
Mistä tuo leijuva ”tuoksusi” on peräisin? vastaus on lapsellisen helppo. Vaikka et uskoisi Karmaan ja jälleensyntymään, niin ilman aiemmin elämiesi elämienkin sinulle määrittelemiä polkuja huomioimatta, kannata mukanasi vanhempiesi ja heidän esivanhempiensa sinulle viitoittamaa polkua – kemiallista perimää.

Kun sikiö altistuu äidin verenkierron välityksellä stressihormoneille tai kun lapsi kohtaa vanhempiensa taholta mitätöintiä ja jatkuvaa pelkoa ja terroria, aivojen pelkokeskus (mantelitumake eli amygdala) ”ylikuumenee”. Samalla kehittyvän lapsen otsalohko (prefrontaalinen aivokuori) – joka vastaa kriittisestä ajattelusta, empatiasta ja itsesäätelystä – kytkeytyy biologisesti pois päältä. Lapsi pakotetaan mahdollisesti jo ennen syntymää selviytymistilaan (taistele, pakene tai kangistu).
Hermosto tuottaa tismalleen samaa dopamiinia sekä raivon ja väkivallan että läheisyyden ja lämmön kokemukseen. Koska ”väkivalta” ja sen jälkeinen "arvojen palautus" tulevat samalta auktoriteetilta, lapsen biologia oppii yhdistämään alistamisen ja kivun "turvaan". Aivot jäävät pysyvään kemialliseen oikosulkuun: uhri oppii kokemaan vallankäytön ja alistumisen palkitsevana. Toistuva kaltoinkohtelu muuttaa fyysisesti varttuvan lapsen aivojen reseptoreita ja hermoverkkoja (kuten Bessel van der Kolk ja William Sargant osoittavat). Keho tallentaa trauman fyysisenä muistina (The Body Keeps the Score), jolloin stressi- ja puolustusreaktiot pysyvät yliherkkinä koko loppuelämän.

Ja saalistaja näkee tämän kaiken sinusta – ikään kuin hän lukisi sinua kuin avointa kirjaa ja miettisi vain mitä kohtaa sinussa selaa, mihin ja miten iskee! Tosin kaikki saalistajat eivät ole näin taitavia, mutta niin leijonalaumassakin on huippuyksilöitä, jotka kaatavat saaliin kuin saalin lähes aina. Sinä voit vain ihmetellä, miksi minä olen aina se, jota kähmitään? Miksi minulle aina käy näin?

Keskuudessamme elääkin tungokseen asti minuudeltaan totaalisesti pirstottuja, ulkoisesti normaaleja ja virheettömiä yksilöitä, joiden tahto on jo varhaislapsuudessa pirstaloitu. He ovat sairastuneet vakavasti henkisen tai fyysisen väkivallan seurauksesta. He ovat joko niitä, joista ei koskaan tule mitään ja jotka eivät kelpaa kenellekään siksi, että he eivät kelvanneet kenellekään, koska heille oli lapsesta pitäen kerrottu, etteivät he osaa tai kelpaa mihinkään (mm. isä Alois Hitler ja Wienin kuvataideakatemia). Tai sitten heistä kasvaa niitä, jotka käyttävät muita hyväkseen, alistavat rautakoroillaan heikompiaan, omien sairaiden mielihalujensa tyydyttämiseksi!

Heidän haavansa eivät nuolemalla parane, niitä ei aika itsestään paranna. Vihan tulehduttamina ne vuotavat myrkyllistä tappavaa visvaa heidän mielensä perimmäisissä syvyyksissä yöt ja päivät. Hitaasti mutta varmasti, usein vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä myöhemmin mitta täyttyy. Tiimalasin kaatuessa padot murtuvat ja sairaus puhkeaa, joskus silmittömällä raivolla ja usein hyvinkin mitättömästä syystä. Luhistuneen minän ympärilleen sylkemät, polttavat tuskan liekit voivat kärventää karrelle kaiken tielleen osuvan. Sinä päivänä voit silmiäsi pyöritellen kysyä hurskaasti: "Voi hyvä rakas Jumalani, miksi sinä sallit pahuuden?

Mutta kaikki eivät suinkaan kanna pommivyötä, vaan rakkaudettomuus poikii myös varjoissa väijyville saalistajille uhreja, hyväksikäytettyjä, riistettyjä, kaltoin kohdeltuja, yllytyshulluja ja aivopestyjä – arvostelukyvyttömiä ja älyltään korkeintaan keskinkertaisia, vanhempiensa lailla tunteitaan käsittelemään kykenemättömiä – oivallista ja vapaaehtoista vaalikarjaa – narun jatketta. Ämpärijonoissa ja ostosparatiisien aulassa voit nähdä osan heistä eksyneenä tyhjine katseineen, silmät pyöreinä märehtimässä iltapäivälehtien ihmismielen alhaisimpia vaistoja ruokkivia lööppejä, pälyilemässä ympärilleen, tyhjä kestohymy kasvoillaan, ryhdittömästi hölmistyneinä, ellei jopa tylsistyneen näköisinä kyyhöttämässä, etukumarassa, kämmenet taaksepäin kääntyneinä, suu avoinna, pitämässä kädestä kiinni, kuin äitiä, tunteettomia yksikätisiä, joka varastavat säälittä heidän rahansa. Tai sitten ostoskadun käytävillä vastaantulevilla vierailla on kovat ja tunteettomat, kasvonpiirteet. He tärkeilevät ja etuilevat, tönivät ja tuuppivat, jopa uhmaavat toisia halveksiva ja ylimielinen katse silmissään. He haluavat itselleen heti ja nyt, pitävät itseään muita parempana. Ja kun heillä kenelläkään ei ole enää ketään, jota he voisivat rapsuttaa, he raaputtavat arpoja – rahaa.

Mutta huomio, jos saalistajasi, kuten poliitikot, uskon- ja myyntimiehet, mukaan lukien kaikki muut silmäätekevät – jos he huomaavat sinun tai jonkun muun tarkkailevan heitä, he vetävät kasvojensa ylle heti naamion, esimerkiksi tekohymyn, jolla he peittävät sisäisen pahoinvointinsa. Nuorena juonteet heidän kasvoiltansa ovat tosin vielä vaikeasti havaittavissa, mutta kun he vanhenevat, näitä henkisesti kuihtuneita ja rypistyneitä, rakkaudettomuuden kylmän viiman maahan pudottamia lehtiä voi lukea kuin avointa kirjaa.

Melkein kaikki seksuaalisen ahdistelun tai hyväksikäytön uhreista eivät ja heidän läheisistään koskaan tule tajuamaankaan sitä, miksi juuri hän, eikä joku toinen, joutui jonkun elukan lailla käyttäytyvän häntäheikin kynsiin. He eivät ymmärrä, että nimenomaan hänen omat vanhempansa ja ympäröivä yhteiskunta, sen kulttuuri, kasvattivat hänet uhrilampaaksi. Yhtä lailla hekin ovat vammautuneita.
Useimmat vanhemmat ja lapset eivät vartuttuaan edes ymmärrä omaa sairauttaan. He ovat osaltaan itse tomerasti yhteiskunnassa vallitseviin käytäntöihin pohjautuen valmiit vuorollaan päättäväisesti vihan siementen kierrättämiseen. He eivät tiedä, mitä he käytännössä tekevät. Osa vanhemmista ei edes halua tarkoituksellisesti satuttaa tai tehdä pahaa lapselle, mutta silti he kurittavat ja pahoinpitelevät lasta. Suurin osa itsetunnoltaan aikoinaan itse murretuista ja lapsensa itsetunnon murtavista vanhemmista ei koskaan edes ymmärrä tapahtunutta. Tämä ymmärtämättömyys johtuu vain ja ainoastaan siitä, että he eivät osaa erottaa hyvää ja pahaa. Heille on koko heidän elämänaikansa uskoteltu kristinuskoon nojaavan moraaliopin mukaan, että pahuus on hyvyyttä ‒ heidän Jumalansa on hyvä ja rakastaa heitä.

Uhrit, teloittajat ja teloitettavat kuvittelevat kaikki olevansa täysin normaaleja, koska kaikki muutkin ovat muka normaaleja, henkisesti terveitä, virheettömiä. Vanhemmat, jopa ylpeänä itsestään, rinta rottingilla, siirtävät kavalat kasvatusmenetelmänsä ja tuhoisat käyttäytymismallinsa, valerakkautensa, ajattelemattomuuksissaan seuraaville sukupolville, surua ja tuskaa, verta ja kyyneleitä sisältäviksi huomenlahjoiksi omille lapsilleen.

Ihminen, jonka luonnollinen aggressiivisuus on poljettu maan rakoon, jonka seksuaalisuus on tukahdutettu, jonka seksuaaliset halut ja läheisyys sekä luottamus on työnnetty pakon säestämänä tunteiden tunkiolle, häiriintyy henkisesti ennen pitkää aivan varmasti. Haavoittunut yksilö taas siirtää patoutuneen tuskansa joko/tai itsensä tai jonkun vielä haavoittuneemman yksilön/joukon hartioille.

Lukemisen ymmärtäminenkin on ylivoimaista

HS julkaisi tiedepalstallaan 12.11. artikkelin ”Isän lapsuuden traumat voivat näkyä lapsen aivoissa – suomalaistutkijat selvittävät mullistavaa yhteyttä”!
"Turun yliopiston tutkijat ovat havainneet, että isän vaikeat lapsuudenkokemukset ovat yhteydessä hänen vastasyntyneen lapsensa aivojen rakenteeseen."

Samaisen lehden toimitus oli jo tosin kieltäytynyt jo kohta 20 vuotta julkaisemasta oikaisupyyntöjä, vastineita sekä mielipidekirjoituksia – nauranut kirjoittajalle ikään kuin he olisivat luulleet, että pilkkaamalla ihminen voidaan vaientaa.

Ja kaiken kukkuraksi juuri saman päivän aamuna päivitin blogiani tekstillä ”Henkinen pedofilia”, joka päättyy listaan psykiatrian, neurobiologian, antropologian ja psykoanalyysin raskaimpiin kivijalkoihin – tietelijöihin, jotka ovat osoittaneet, että ihmisen väkivaltainen käyttäytyminen periytyy ylisukupolvisesti, kemiallisesti!

Evoluutiobiologien hellimää ajatusta väkivallan geneettisestä perimästä ja alttiudesta tuskin silti vieläkään hylätään, ainakaan niin kauan kuin lukemisen ymmärtämisessä ja englannin kielen taidossa on mediassa ja jopa kapealaisen näkemyksen omaavissa tiedeyhteisöissä ylivoimaisia vaikeuksia!

Henkinen pedofilia

Kun ihminen on paha, niin saako häntä sanoa pahaksi? Kun ihminen valehtelee, niin saako häntä sanoa valehtelijaksi? Kyllä saa, ja pitääkin! Entä kun ihminen ilmiselvästi syyllistyy henkiseen pedofiliaan? EHDOTTOMASTI.

Voit ehkä ihmetellä, että mitä helvettiä henkinen pedofilia oikein on? Eihän lakiteksti tunne koko termiä? Avataanpa hiukan:

Kun fyysisessä pedofiliassa aikuinen käyttää hyväkseen lapsen kehollista puolustuskyvyttömyyttä ja viattomuutta omien tarpeidensa tyydyttämiseen, tuhoten lapsen koskemattomuuden ja aiheuttaen elinikäisen trauman, niin henkisessä pedofiliassa aikuinen tekee täsmälleen saman asian lapsen mielelle, biologialle ja kehittyvälle otsalohkolle. Kun aikuinen käyttää hyväkseen lapsen puolustuskyvyttömyyttä, alistaa, terrorisoi ja pitää lasta pelon vallassa, kyse ei ole pelkästään "kurista" tai ”kasvatuksesta”. Siinä on kyse siitä, että aikuinen saa oman sisäisen tyhjiönsä, valtahimonsa ja vääristyneiden tarpeidensa tyydytyksen – piilevän alitajuisen seksuaalisen nautinnon – lapsen tahdon ja mielen murtamisesta.

Aikuinen, joka ei kestä omaa heikkouttaan tai pelkoaan, saa kemiallisen palkinnon (dopamiinipiikin) siitä, kun hän näkee lapsen luhistuvan ja alistuvan hänen tahtoonsa. Se on vallan tuottamaa, vääristynyttä seksuaalista nautintoa, sillä henkinen väkivalta ja fyysinen tai seksuaalinen hyväksikäyttö sikiävät samasta alkujuuresta: ihminen kokee kemiallisen oikosulun – aivot tuottavat tismalleen samaa dopamiinia sekä vihan, vallan ja raivon huumasta ja veren tuoksusta, että läheisyyden, lämmön ja hellyyden kokemuksesta. Juuri siksi henkinen väkivalta, mitätöinti, nimittely ja huutaminen jakavat saman alkujuuren.

Kun puolustuskyvytön lapsi otetaan toisen omistamaksi välineeksi omien primitiivisten tarpeiden tyydyttämiseen, koneisto pukee teon kauniisiin puheisiin ”rakkaudesta”, ”kurista”, ”kasvatuksesta” tai ”suojeluksesta”. Uhrin biologia pakotetaan ansaan, jossa viha ja rakkaus maistuvat samalta – ja alistamisesta tehty rangaistus naamioidaan pelastukseksi. Lapsi alistetaan pelolla, aivan samoin kuin lapsen alistaja on itse alistettu aiemmin pelolla. Pelko, kuritus ja nöyrä kuuliaisuus kulkevat käsi kädessä! Pelolla alistettu vanhempi ei voi sallia, että kukaan muu, saati hänen oma lapsensa, saisi olla vapaa!

Ilta-Sanomat kertoo 11.1. artikkelissaan ”Rehtori kertoo silmiinpistävästä muutoksesta, joka oppilaissa on tapahtunut 20 vuodessa: Me ollaan kadottamassa valtavan tärkeä asia”, että Espoon kristillisen koulun rehtori Jonas Turusella on huolenaihe:

Opettajaa tai aikuista ei koeta, sillä tavalla enää auktoriteettina, jota tarvitsisi totella ainakaan ennen kuin saa perustelut… Säännöt ovat samat kaikille… He kasvavat yhteiskunnassa ja ajassa, jossa joillain oppilailla on ylipäätään vaikeaa ottaa vastaan se, että aikuinen on auktoriteetti ja asettaa rajat… Pelolla kasvattaminen on varmaan meidän kaikkien mielestä huono… Mutta turvallinen auktoriteetti aikuisessa on sellainen, mikä jokaisella nuorella pitäisi olla sekä kodeissa että kouluissa että harrastuksissa… Tilanne ei ole yksinkertainen, eikä hopealuoteja ole. Tärkeintä olisi kasvatussuhteen vahvistaminen lapsiin ja nuoriin koulussa ja kodeissa

Samalla kun Jonas korostaa, ettei toivo kasvattamiseen autoritäärisyyttä, niin yhtenä keinona rehtori harkitsisi myös helpotuksia siihen, miten koulut voivat käyttää kurinpidollisia toimia.

Koululla pitäisi olla jotain lisävälineitä näihin tilanteisiin puuttumiseen

Herran pieksut! Jonashan puhuu puuta heinää. Tarkoittaako hän ”perusteluilla”
uskonnollisia perusteluja? 
Entä sanat ”säännöt on samat kaikille” – siis samat auktoriteetille ja hänen kohteelleen? Vai saako ainoastaan auktoriteetti käskyttää? Millä perusteilla? Entä pelolla kasvattaminen, onko se Jonaksen mielestä huono idea? Koko kristinuskohan perustuu pelolla hallitsemiseen: uskonnollinen johtaminen perustuu siihen, että ihminen ensin julistetaan luonnostaan ”syntiseksi”, ”vialliseksi” ja ”arvottomaksi”, ja ainoa tie pelastukseen on alistuminen kirkon, papin, uskonmiehen tai lahkon johtajan kautta tulkitulle Jumalan tahdolle. Uskonnollinen pelolla johtaminen kääntää todellisuuden päälaelleen opettamalla, että kärsimys, alistuminen ja hyväksikäytetyksi tuleminen maan päällä on hyve – ”autuaat ovat hiljaiset”, ”kanna ristisi”, ”täällä kärsitään, jotta taivaassa saa ihanana palkinnon”.
Tosin tänä päivänä monikaan digihuumeissa elävä nuori ei enää innostu taivaassa odottavasta ihanasta palkinnosta – virsien veisuusta!
Uskonnollisen pelon tuhoisin anti: se saa ihmiset vapaaehtoisesti hyväksymään kurjuutensa, väkivaltansa ja alistamisensa, koska heille on luvattu palkinto vasta kuoleman jälkeen. Se estää kaiken yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen kapinan, koska vastarinta tulkitaan kapinaksi itse Jumalaa vastaan. Kun uskonnollinen valta yhdistää ikuisen helvetin pelon, sosiaalisen eristämisen ja itseinhon, se ei tarvitse enää miekkoja. Ihmiset marssivat vapaaehtoisesti häkkiinsä, sulkevat ovet itse perässään ja kiittävät vielä polvistuen siitä, että saavat elää pelossa. Eikö tämä muka ole pelolla kasvattamista?

Kuka on rehtorin kuuluttama ”turvallinen aikuinen”? Ja kuinka ”kasvatussuhteen vahvistaminen” oikein onnistuu? Entä ne kurinpidolliset toimet, joita Turunen kaipaa? Pitääkö ”turvallinen aikuinen” kädestä kiinni silloinkin, jos usko ei sittenkään pelasta? ”Vahvistaako kasvatussuhdetta” oppilaan syntiseksi nimittely, ulkoläksyt, toistuvat kuulustelut, karttakeppi, nurkassa seisottaminen, välituntihartaudet ja varoittelu kaikkialla vaanivasta synnistä?
Jonas ei uskonsa sokeuttamana näe, että ainoa kasvatusmenetelmä on näyttää omaa esimerkkiä. Mutta jos tuo oman esimerkin ympärillä pörrää raatokärpäsiä, lampaat valitaan taivaan iloihin valittuihin ja helvetin hehkuville hiilille hylättyihin, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi Jumalan sana ei houkuttele ketään tottelemaan. Rehtori Jonas Turusen käytös kertoo, että hän on selkärangaton limanuljaska, jolla on malka (kaksinaismoraali) vienyt näön molemmista silmistä!
Huom! Selkärangaton limanuljaska ei ole henkilökohtainen loukkaus, vaan yhteiskunnasamme yleisesti käytössä oleva pedofiilin yleisnimitys! Ja lakihan tuntee pedofilian, mutta laki ei määrittele mikä kaikki on pedofiliaa, aivan kuten se ei määrittele mikä kaikki on seksuaalista hyvksikäyttöäkään – kuvat, sanat, koskettelu, limakalvojen hankaus!)

Kristityt ovat erinomainen käytännön esimerkki ihmisen tekojen ja sanojen ristiriidasta, sekä siitä kuinka hän kohtelee lähimmäistään – valikoi kanssaihmiset hylättyihin ja valittuihin! Eli puhuu, muttei seiso sanojensa takana tai puhuu yhtä, mutta tekee toista - kohtelee eri ihmisiä, lähimmäisiä ja kaukaisia, samoissa tilanteissa eri tavalla ja eri tilanteissa samoin. Kristityt eivät ole koskaan kuulletkaan Nasaretilaisen ohjetta: 

Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee (Matt.23:3)

Kaksinaismoraaliahan pidetään ihmisten keskuudessa niin luonnollisena omakohtaisen käyttäytymisen muotona, ettei siihen edes jokapäiväisessä elämässä kiinnitetä lainkaan mitään huomiota. Kaksinaismoralisti ei edes itse käsitä, että hänen puheensa ja tekonsa voisivat olla jotenkin moraalisesti vääriä – moitittavia! Kaksinaismoraali tekee ihmisen käytännössä – vaikka hän kuulee – kuuroksi, vaikka hän näkee – sokeaksi, ja vaikka hänellä on sydän – sydämettömäksi. Kuinka hän voisi tuossa tilanteessa ylipäätään tietää mikä on oikein, mikä väärin, mikä pahaa, mikä hyvää?
Entä kristittyjen moraali, mitä se on? Genesaretinjärven kapinallinen paalutti moraalin peruskysymyksen hyvän ja pahan valinnan väliseksi: – onko oikein tehdä lähimmäiselle sitä, mitä ei haluaisi itselleen tehtävän – yksinkertaisesti yhdellä lauseella:

 Sen tähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille (Matt. 7:12)

 

Toimivatko kristityt muka noin? Oppilaat tajuavatkin toivottavasti ainakin alitajuisesti, vaikkakin heikosti, että tämä rehtorina keikaileva tyyppi on pelkkä paskalle haiseva tunkioliero, pedofiili, joka ei edes noudata Jeesuksen neuvoja!

 

Kaikki tekonsa hän tekee sitä varten, että ihmiset häntä katselisivat. Hän rakastaa ensimmäistä sijaa pidoissa ja etummaista istuntaa kirkossa ja seurakunnan tilaisuuksissa, ja tahtoo mielellään, että häntä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat häntä nimellä rehtori (Matt. 23:5–7)

Kristityt, jotka eivät tunne edes kirjoituksia (Matt.22:29), rinta rottingilla ylpeilevät lähimmäisenrakkaudellaan, ovatkin näyttäneet oivaa käytännön esimerkkiä syntisille, miltä kaksinaismoraalin mädät hedelmät maistuvat: kirkko on rakkauden Jumalansa nimissä, lähes 2000-vuotisen verisen historian saatossa, ”valloitus- ja uskonsodissa” tai puhtaissa tuhoamisoperaatioissa ja niiden yhteydessä tehnyt harhauskoisten ja pakanoiden puhdistuksia, teurastanut suo

raan ainakin yli 230 miljoonaa harhauskoista lähimmäistä. Henkisesti pahoinpideltyjä on miljardeja!

Mutta tästä ”turvallinen aikuinen” vaikenee! Hän ei halua, että haudat avataan ja historia kirjoitetaan uudelleen – vai mitä Jonas?

Asiantuntija-arvioiden ja poliisin rikostilastojen mukaan naisten osuus lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista epäillyistä on noin 1–10 prosenttia. Tutkijat ja terapeutit arvioivat ilmiön olevan tilastoja yleisempi. Naisten tekoja on vaikeampi tunnistaa, koska naisten fyysinen läheisyys ja hoivaaminen lasten kanssa koetaan yhteiskunnassa luonnolliseksi. mutta koko asiantuntija- ja ammattilaislauma vaeltaa täydellisessä pilkkopimeydessä, sillä he itse – tiedostamattaan tai omien traumaattisten siteidensä vuoksi – suojelevat samaa konetta.
Kuten aiemmin jo oli esillä, kun aikuinen käyttää hyväkseen lapsen puolustuskyvyttömyyttä, alistaa, terrorisoi ja pitää lasta pelon vallassa – siis ei pelkästään tarraa kiinni tämän sukupuolielimiin, kyse ei ole pelkästään "kurin" tai ”kasvatuksen” varjolla tapahtuvasta rakkaudettomuuden tyydyttämisestä. Siinä on kyse siitä, että aikuinen tyydyttää seksuaalisen puutostautinsa murtamalla lapsen tahdon ja mielen. Murtamisen voi aloittaa vaikka kuten kristillisten entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen teki Hyvinkään joukkoampumisen jälkeen Radio Deissä ja Seurakuntalainen-lehdessä 30.5.2012:

”Ajattelen, että jokaisen kristityn ja seurakuntien tehtävä on edistää kristillistä uskoa ja pitää esillä sanomaa Jeesuksesta, joka on sovittanut ihmisten synnit ja joka on Jumalan vastaus ihmisten raadolliseen todellisuuteen. Siitä nyt saatu todella ikävä merkki Hyvinkäällä. Tällaisissa tilanteissa näyttää kyllä toisaalta seurakunnille ja kristityille tarjoutuvan erinomaisia tilaisuuksia - mahdollisuus pitää evankeliumin sanomaa esillä ja tuoda lohdutusta.”

Räsänen näkee tyrmistyttävissä tragedioissa, kuten 26.5.2012 Hyvinkäällä sivullisten teurastuksessa kadulle, markkinaraon ilosanomalle. Hänen mukaansa ihmiset hakevat tällaisilla hetkillä, jolloin ollaan kasvokkain katoavaisuuden kanssa, kuolemankin yli kantavaa lohdutusta. Raatokärpäset toimivat pedofiili Räsäsen mukaan Jumalan sanan lähetteinä – loistavana saumana ilosanomalle?
Eikä kukaan koskaan koko äiti-Suomessa puuttunut Päivin raatokärpästen siivittämänä suorittamaan lähetystyöhän! Mikä kertoo ensinnäkin, että äiti-Suomikin itse on pedofiili ja toiseksi, että henkinen pedofilia on äiti Suomen suojeluksessa yhtä yleistä kuin jalkahiki!

Blogipäivityksen argumentit nojaavat psykiatrian, neurobiologian, antropologian ja psykoanalyysin raskaimpiin kivijalkoihin, kun taas vastapuolen mahdolliset syytteet vihapuheesta nojaisivat pelkkään loukkaantuneeseen auktoriteettiuskoon. Halukkaiden ensimmäisen kiven heittäjien on pakko kohdata jumalansa sijasta tiede, historia ja ihmisen biologia.

Seuraava tieteellinen ja psykiatrinen tutkimuskirjallisuus vahvistaa fyysisen ja psyykkisen kaltoinkohtelun yhtäläiset seuraukset lapsen kehitykselle sekä vihan ja väkivallan vs. läheisyyden ja lämmön yhteiset neurobiologiset ja kemialliset juuret eli hyväksikäytetty ihminen nauttii aikuistuttuaan sekä kokemalla, katsomalla että lukemalla niin väkivallasta kuin lämpimästä läheisyydestäkin – kristittyjen lähimmäisenrakkauden nimissä pari vuosituhatta jatkuneiden vääräuskoisten ja harhaoppisten massamurhien todellinen syy – vakavan aivovaurion aiheuttama rakkauden ylisukupolvinen puutostauti:

 ·  

Päivin lähetystyöntekijä!
Storr: Ihmisen Aggressiot (1968), Feet of Clay: A Study of Gurus (1996), The Dynamics of Creation (1972), Solitude: A Return to the Self (1988), Yhdysvallat, The School of Genius), The Integrity of the Personality (1960)

  • Suttie: The Origins of Love and Hate (1935)
  • Bowlby: Attachment and Loss (Kiintymyssuhteet, osat Kiintymys, Ero ja Menetys)
  • van der Kolk: The Body Keeps the Score, (2014) Jäljet kehossa: Trauman parantaminen aivomielellä ja keholla
  • Sargant: Battle for the Mind: A Physiology of Conversion and Brainwashing (1957)
  • Miller: Am Anfang war Erziehung, 1980 Syvästi juurtunut kasvatustaide
  • Lifton: Thought Reform and the Psychology of Totalism (1961)
  • Zimbardo: The Lucifer Effect, 2007 Luciferin vaikutus: Miten hyvät ihmiset muuttuvat pahoiksi
  • Prescott: Body Pleasure and Origins of Love and Violence, 1975 (Ruumiin mielihyvä ja väkivallan alkuperä)