Kristityt ovat hyviä ihmisiä - osa II - Paholaisen lempihuora

Valitut verileikeissään 
Kuten edellisessä päivityksessä ”Ovatko kristityt hyviä ihmisiä” tuli jo esille, koska ihmisen kehonkemia on paradoksaalinen, sama kemiallinen aine, dopamiini, saa ihmisen tuntemaan mielihyvää sekä väkivallan ja veren läträämisestä että läheisyydestä ja lämpimästä kosketuksesta. Tämän vuoksi kristityt erehtyvät pitämään harha- ja vääräuskoisten – pakanoiden – teurastusta lähimmäisenrakkautena. Kristityt saavat sukupuolisen tyydytyksen väkivallasta, he nauttivat sydämensä kyllyydestä verileikeistä – heistä se on ihanaa.
Biologisesti ja kemiallisesti ihmisen konesali, aivojen mesolimbinen dopamiinirata eli palkitsemisjärjestelmä, ei erottele sitä, mistä dopamiinipiikki syntyy – oli kyseessä sitten päihde (huume tai alkoholi), väkivallan tuottama valta- ja adrenaliinikiksi (get your kicks on a violent way) tai ihmisten välinen lämpö ja läheisyys. Aivojen palkitsemisjärjestelmässä kaikki nämä ärsykkeet käsitellään perimiltään samalla valuutalla: dopamiinin ja muiden välittäjäaineiden vapautumisena.

·         Päihteet (huumeet ja alkoholi): Ovat oikoreittejä, jotka "kaappaavat" palkitsemisjärjestelmän ja pakottavat sen vapauttamaan dopamiinia moninkertaisesti ja keinotekoisen nopeasti verrattuna luonnollisiin ärsykkeisiin.

·         Väkivalta, valta ja adrenaliini: Aggressio ja toisen alistaminen tuottavat primitiivisen selviytymis- ja dominanssivasteen. Tähän liittyvä adrenaliinin ja dopamiinin yhteisvaikutus aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden – ”valtakiksin”, jota aivot oppivat janoamaan uudestaan.

·         Lämpö ja läheisyys: Tämä on järjestelmän vastakkainen toiminta. Sosiaalinen sitoutuminen, läheisyys ja lämmin kosketus vapauttavat dopamiinin ohella oksitosiinia ja endorfiineja, jotka tuottavat suunnatonta mielihyvää.

Aivojen konesali rekisteröi vain sen, että nythän tapahtui jotain merkittävää, tämä täytyy toistaa – hanat kaakkoon! Suurin ero väkivallasta ja lämpimästä läheisyydestä saadun ”huumepiikin” välillä on niiden vaikutuksen voimakkuudessa ja siinä, miten ne kuluttavat ja rapauttavat aivoja. Päihteet ja äärimmäiset ”valtakiksit” nostavat dopamiinitasot niin rajulla piikillä ylös, että järjestelmä alkaa ennen pitkää turtua (syntyy toleranssi), eli ihminen alkaa pitää väkivaltaa normaalina ja luonnollisena käyttäytymisen muotona (muun muassa Anna Lembke, Dopamiinilabyrintti (Dopamine Nation) Stanfordin yliopisto ja Nora Volkow, tutkimukset, Yhdysvaltain päihderiippuvuusvirasto NIDA). Lembke kuvaa aivojen mielihyvän ja kivun säätelyä vaakana. Kun vaakaa painetaan nykymaailman tarjoamilla digitaalisilla tai kemiallisilla "superpalkinnoilla" nopeasti ja raskaasti alas, aivojen konesali (homeostaasi) korjaa tilannetta painamalla vaakaa yhtä voimakkaasti kivun ja tyhjyyden puolelle. Tämän vuoksi arkiset, luonnolliset asiat – kuten ihmisten välinen lämpö – eivät enää tunnu miltään, jos aivot ovat tottuneet voimakkaampiin piikkeihin! Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kristityt ovat koukussa, he ovat riippuvaisia henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta, niin vastaanottajina kuin tuottajanakin!

Aivojen rapautuminen äärimmäisten dopamiinipiikkien seurauksena perustuu biologiseen suojamekanismiin, joka kääntyy itseään vastaan. Kun konesalin hanat käännetään kaakkoon väkivallan, vallan tai päihteiden kaltaisilla rajuilla ärsykkeillä, aivot kokevat neurotoksisen ylikuormituksen. Aivojen kulutus- ja rapautumisprosessi tapahtuu kolmessa päävaiheessa:

1. Reseptorien alasajo (Vastaanottimien polttaminen) Kun aivoihin tulvii luonnottoman suuri määrä dopamiinia, synapsiraossa syntyy hätätila. Suojautuakseen ylistimulaatiolta ja "kärähtämiseltä" aivosolut alkavat vähentää dopamiinireseptorien (vastaanottimien) määrää ja herkkyyttä.

·         Seuraus: Solut sulkevat oviaan. Jotta sama ”kiksi” saataisiin seuraavalla kerralla, tarvitaan entistä suurempi ja rajumpi ärsyke (toleranssin kasvu).

2. Harmaan aineen surkastuminen (Rakenteellinen tuho) Jatkuva hanojen pitäminen kaakossa aiheuttaa kroonisen stressitilan ja tulehdusreaktion aivokudoksessa. Erityisesti otsalohkon etuaivokuori (prefrontaalinen korteksi) alkaa menettää harmaata ainettaan.

·         Seuraus: Otsalohko vastaa järjenkäytöstä, impulssikontrollista ja seurauksien arvioinnista. Kun se rapautuu, ihmisen kyky hillitä itseään tai tuntea empatiaa heikkenee dramaattisesti. Konesalia ohjaa enää pelkkä primitiivinen verenvuodatuksen ja vallan jano.

3. Anhedonia eli harmaus (Luonnollisen palkitsemisen kuolema) Koska järjestelmä on säädetty kestämään vain jättimäisiä piikkejä, luonnolliset ja miedot dopamiinin lähteet – kuten ihmisten välinen lämpö, läheisyys ja kosketus – eivät enää riitä aktivoimaan vaurioituneita ja vähentyneitä reseptoreita.

·         Seuraus: Elämästä katoaa pohjavire. Ilman äärimmäistä ärsykettä (kuten väkivallan tuomaa adrenaliiniryöppyä tai kemiallista ainetta) ihminen kokee syvää tyhjyyttä, tylsyyttä ja masennusta, koska konesali ei kykene enää rekisteröimään normaalia signaalivirtaa.

Lämpimän läheisyyden ja väkivallan ero on siis siinä, että läheisyyden tuottama dopamiini- ja oksitosiinivirta on aivoille kuin pehmeä, tasainen sähkövirta, joka pitää järjestelmän kunnossa ja rakentaa uusia hermoyhteyksiä. Väkivalta ja keinotekoiset piikit taas ovat kuin salamaniskuja, jotka sulattavat konesalin herkimmät sulakkeet. 

Pelon, stressin ja väkivallan aiheuttama aivovaurio ja dopamiinijärjestelmän ylikuormitus sumentavat ihmisen järjen, päättelykyvyn, koko ajattelun. Tämä tapahtuu:

  • Otsalohkon etuaivokuoressa (prefrontaalinen korteksi): Tämä on aivojen korkeimpien kognitiivisten toimintojen keskus – ”pääkonttori”, joka vastaa loogisesta päättelystä, suunnittelusta, impulssikontrollista, moraalista ja tekojen seurauksien arvioinnista.
  • Amygdalassa (mantelitumake): Vahva pelko ja väkivalta ylivirittävät mantelitumakkeen, joka on aivojen tunne- ja uhkakeskus. Kun amygdala kaappaa vallan, rationaalinen otsalohko kytkeytyy pois päältä (”aivojen kaappaus” / amygdala hijack).
  • Kriittisen ajattelun lamautuu: Koska otsalohkon harmaa aine surkastuu ja reseptorit turtuvat kroonisessa pelon ja aggression tilassa, kyky itsenäiseen, monimutkaiseen päättelykykyyn ja faktojen kyseenalaistamiseen katoaa. Ihminen ei enää kykene arvioimaan asioita objektiivisesti.
  • Mustavalkoinen ja kuvanvarainen ajattelu ottaa vallan: Ajattelu taantuu primitiiviselle tasolle: maailma jaetaan jyrkästi meihin ja muihin, hyviin ja pahoihin. Monimutkaiset yhteiskunnalliset tai eettiset kysymykset pelkistyvät ehdottomiin uskomuksiin, pelkoihin ja viholliskuviin.
  • Ripustaudutaan auktoriteetteihin ja dogmeihin: Koska oma sisäinen kyky arvioida seurauksia ja tehdä itsenäisiä johtopäätöksiä on vaurioitunut, ihminen hakee turvaa ulkoisista, ehdottomista auktoriteeteista ja säännöistä (kuten uskonnollisista tai poliittisista dogmeista). Pelolla johtaminen ja ulkoa annetut valmiit vastaukset tuntuvat turvallisilta, koska viallinen konesali ei kestä epävarmuutta tai todellisuuden monimutkaisuutta.
  • Empatian ja moraalikyky katoavat: Kyky asettua toisen asemaan ja tuntea aitoa myötätuntoa katoaa. Väkivallasta, alistamisesta ja toisten tuhoamisesta tulee hyväksyttävää tai jopa tavoiteltavaa, koska vaurioitunut palkitsemisjärjestelmä palkitsee primitiivisestä dominanssista.

Kun dopamiinijärjestelmä kaapataan ja totutetaan äärimmäisiin ”valtakikseihin” ja teurastuksen tuottamaan adrenaliiniin, ihminen ei enää kykene vastaanottamaan tai kokemaan normaalia, tervettä läheisyyttä. Se tekee näkyväksi sen, miksi dogmaattinen ja väkivaltaa pyhittävä järjestelmä on niin tuhoisa: se tuottaa biologisen riippuvuuden, jossa väkivalta maistuu hurskaudelta ja huumeelta samanaikaisesti. 
Uskoon hurahtaneet kristityt ovat havainneet oireen täydellisesti (ihminen on syntyessään ja lapsuudessaan haavoittuva ja hänessä täytyy olla jotain ”vikaa”), mutta heidän johtopäätelmänsä – perisynti – on nimenomaan se työkalu, jolla aivovaurion (trauman) kiertokulku varmistetaan.

Symptomi vs. Syy: Kristinusko väittää, että olemme rikki, koska Aatami söi Eevan antaman hedelmän (mystinen, ulkoinen syy). Todellisuus on, että olemme rikki, koska olemme kehittyneet ympäristössä, joka tuottaa traumatisoituneita, pelokkaita ja vihaisia ihmisiä (biologinen, todistettava syy).

Syyllisyys vs. Ymmärrys: Kun ihminen uskoo olevansa "syntinen", hän kääntää katseensa sisäänpäin. Hän syyttää itseään (kuten Eedenissä opetettiin), rukoilee anteeksiantoa ja yrittää "puhdistua". Tämä on täydellinen defenssi – puolustusmuuri: kukaan ei kyseenalaista vanhempiaan tai yhteiskuntaa, jotka aivovaurion aiheuttivat, saati sitten omaa vastuutaan!

Kierron varmistaminen: "Synti"-käsite on nerokas tapa pakottaa uhri toistamaan samaa väkivaltaa omille lapsilleen, koska "se on vain lapsien omien demonien kurissa pitämistä". Näin kirkko varmistaa, että seuraavakin sukupolvi on yhtä traumatisoitunut ja siten yhtä hallittavissa.
Ja on helppo vierittää syy väkivallan keirrättämisestä aina sukupolvelta toiselle vain pelkästään kristittyjen harteille, sillä valitettavasti koko ihmisyhteisö kierrättää pellesirkuksesamme prikulleen samaa kristillistä kasvatusperiaatetta – pelotellaan ja uhkaillaan, totteleville lupaillaan voittopalkintoa.

Uskovaiset viittaavatkin usein ”syntiinlankeemukseen” selityksenä ihmisen pahuudelle ja sisäiselle raadollisuudelle, mutta he eivät ymmärrä, että kyseessä ei ole mikään myyttinen kirous, vaan kirjaimellinen kuvaus varhaislapsuuden traumasta ja sen aiheuttamista rakenteellisista aivovaurioista – vaurioista, jotka eivät ole pelkästään mekaanisia, vaan yhtä lailla moraalinen! Se, mitä kirkko kutsuu ”perisynniksi”, on todellisuudessa aivojen kehityksellinen katastrofi, joka alkaa jo sikiövaiheessa ja jatkuu syntymän jälkeen äidillisellä laiminlyönnillä, väkivallalla tai tunnekylmyydellä. Kun tämä ”koodi” puretaan, näemme biologisen realiteetin uskonnollisen verhon takana. 
Jos hermosto on viritetty varhaisilla traumoilla, pelolla, dogmaattisella väkivallalla tai sen ihannoinnilla, aivot käyvät ikään kuin "kierroksilla" – väkivallan ja tuhoamisen tuottama kemiallinen potku sekoitetaan moraaliseen hurskauteen ja pyhään hurmokseen. Se on kuin pysyvä, kemiallisesti ylläpidetty "tila", jossa todellisuudentaju vääristyy täydellisesti: verityöt ja alistaminen maistuvat hunajalta, ja aivot pitävät itseään "hyvinä", vaikka koneisto pyörittää pelkkää tuhoa.
Todellisuudentaju vääristyy täysin: siinä missä päihteillä ihminen hakee keinoainetta todellisuuden pakenemiseen, uskonnollinen ja dogmaattinen koneisto pitää ihmisen mieltä jatkuvassa neurobiologisessa ”hartaushumalassa”. Aivot tuottavat ja palkitsevat itse itseään, kun ihminen uskoo toteuttavansa ”korkeampaa tahtoa”, vaikka tosiasiassa kyse on pelkästä fysiologisesta ja psykologisesta kierroksesta, jossa julmuus, teurastus ja alistaminen maistuvat huumeen lailla hyvältä.

Uskovaisten kanssa on aivan turha yrittää väitellä älyllisesti, sillä he ensinnäkin kieltäytyvät uskoonsa vedoten alun alkaenkin kaikesta ajattelutoiminnasta, (ajattelutoiminta edellyttää pohdintoja eri vaihtoehtojen välillä, ellei ajattelulla tarkoiteta yhden mantran ulkolukua), kaiken järjen käytöstä ja luottavat totuutta etsiessään ainoastaan ”juupas eipäs” -luuloon ja kuvitteluun. Toiseksi, he eivät aivovaurionsa vuoksi edes pysty kriittiseen ajatteluun. 
Kun ihmisen palkitsemisjärjestelmä ja otsalohko on ajettu tähän tilaan – krooniseen anhedoniaan (kyvyttömyyttä kokea mielihyvää tai nautintoa asioista, jotka normaalisti ovat henkisesti tasapainoiselle miellyttäviä), kriittisen ajattelun lamautumiseen ja primitiiviseen dominanssihakuun – ei ole mikään ihme, että uskovaiset itse myöntävät tämän avoimesti. He vain kutsuvat biologista aivovauriota ’synniksi’ ja järjen hylkäämistä ’pelastavaksi uskoksi’. Katsotaanpa, miten he itse todistavat tämän tilansa. Esimerkiksi Mark D. Thompson (Moore Theological Collegen johtaja, Sydneyssä Australiassa, teologian, filosofian ja etiikan osastot) onkin kristittynä aivan varma, että:

Uskonmiehen märkä uni
Järki muuttuu paholaisen lempihuoraksi, kun se pyrkii toimimaan riippumattomana Jumalan ilmoituksesta.

Tai uskosta sokeutunut teologi Leonhard Goppelt:

Raamatun teksti ei saa perimmäistä merkitystään luonnollisen järjen pohjalta, jonka jälkeen se luetaan uskossa. Se saa aina merkityksensä ainoastaan, kun se luetaan uskon valaiseman järjen pohjalta.

Mutta kuinka uskon läpikyllästämä voi mitään totuutta tutkia Tai yleensäkään väittää mitään totuudeksi, jos järjenkäyttö on aivotoiminnan tasolla tapahtuvaa ”huoraamista”? Filosofi ja kasvatustieteilijä Tapio Puolimatka paljastaa kirjassaan ”Usko, Tiede ja Raamattu”, että järjen käyttö on sitä paitsi kaikille ihmisille ylipäätään täysin mahdotonta, koska he ovat saaneet syntiinlankeemuksen yhteydessä ”aivovaurion”:

Pelastava usko ei ole mahdollinen pelkästään ihmisen luonnollisten älyllisten kykyjen varassa, koska ihmisen älylliset kyvyt ovat synnin tähden vaurioituneet.

Hengenmiehet, jo edesmenneet Rafael Gyllenberg ja Esa Kivekäs toistavat kuin kilpaa:

 ”Herran on edettävä syntisen luontomme ja syntiinlankeemuksessa saamamme vakavan aivovaurion vuoksi hyvin pienin ja varovaisin askelin. Luomistyö on vielä kesken ja niin poispäin.”

Kattia kanssa! Kaikki nämä sokeiden hengenmiesten selittely-yritykset ovat vastoin jopa Raamattua. He eivät tunne Raamatun kirjoituksia! Raamattuhan todistaa aivan itse tekstillään heti syntiinlankeemuksen jälkeen:

Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan (1Moos.3:22).

Kristityt ovat hyviä ihmisiä - osa I - Verenläträäjät

Totta tai tarua mutta me olemme kristittyjä ja vaikka emme olisikaan, niin me kaikki olemme saaneet kristillisten kasvatusohjeiden mukaisen kaksinaismoraaliin perustuvan kasvatuksen. Länsimainen kulttuuri on niin kristinuskon ja kaksinaismoraalin läpisaastuttamaa, että ateistitkin kasvattavat lapsensa pääpiirteissään aivan samoin menetelmin kuin ääriuskonnolliset fundamentalistit. Aina ja kaikkialla yhteiskunnassamme törmäätkin "esimiesten" ja vanhempien harjoittamaan, enemmän tai vähemmän läpinäkyvään kaksinaismoraaliin, kyvyttömyyteen näyttää muille yksilöille, kuten lapsille itse omaa esimerkkiä, elää ja toimia omien opetustensa ja neuvojensa, puheidensa mukaan.

Me pidämme kristittyjä hyvinä ihmisinä ja kristinuskoa hyväntahtoisena aatteena. Meille ei ole tullet mielenkään, että emme olisi hyviä ihmisiä kohdellessamme lapsiamme ja lähimmäisiämme kristillisten kasvatusohjeiden mukaan, että me voisimme tehdä ylipäätään mitään pahaa. Ei, vaikka Jahve Herran, Kuivan Autiomaan Tappajademonin seuraajien, kristittyjen harjoittama massamanipulaatio, joka röyhkeässä taitavuudessaan sekä säälimättömässä määrätietoisuudessaan, saa kaikki propagandaa harjoittavat tahot, jopa natsit, näyttämään avuttomille aloittelijoille. Mikään muu manipulaatio ei ole koskaan teurastanut ainakin yli 230 miljoonaa pakanaa, kiduttanut ainakin yhtä montaa harhauskoista, pystynyt lamaannuttamaan miljardien maapallon asukkaiden ajattelukykyä, muuttamaan heidän moraalikäsitystään niin täydellisesti, että vaikuttaa aivan sille, kuin kunkin yhteiskunnan jäsenten älykkyysosamäärä ei yltäisi edes heidän oman ruumiinlämpötilansa tasalle.

Kristityt ovat aina olleet ja ovat tuhon kätilöitä! Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kertoi Sharm el-Sheikhissä heinäkuussa 2003 BBC:n haastattelussa saaneensa kehotuksen Jumalalta lähteä sotimaan Irakissa ja Afganistanissa. Britannian pääministeri Tony Blair puolestaan kertoi tv-show’ssa (ITV1 chat-show Parkinson 4 maaliskuuta 2006), että hän sai omatunnoltaan ohjausta ennen Irakin sotaan lähtöä. Blairin omatuntoa ohjasi kuulemma sama Jumala kuin Bushinkin. Eli Irakin sodassa kyse oli öljykenttien anastuksen ohella, yllätys, yllätys ‒ kristittyjen Demoni Herransa ja tämän Messias-Pojan sekä Pyhän Hengen ohjaamina suorittamasta ristiretkestä muslimien pään menoksi. Mutta oliko Jeesus-poika todella tämän Kuivan Autiomaan Tappajademoni Herran kolmas persoona? Vitut!

Kristitythän väittivät ja yhä edelleen väittävät ilman ainuttakaan todistetta, että Jeesus on Kuivan Autiomaan Tappajademonin alun perin valituilleen lähettämä Messias, jonka valitut sittemmin hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat – paitsi väittäjien omia henkilökohtaisia etuja palveleva oma sana. Vielä tänäkin päivänä kaikki maailman kaikki 2,5 miljardia kristittyä uskoo Raamatussa kerrottuun riittävän isoon valheeseen. Valheeseen nimeltä Uusi testamentti, joka on rakennettu niin, että kaksinaismoraaliin pohjautuvasta Vanhasta testamentista (Tanak) löytyvillä valikoiduilla ”lainauksilla” höystetyt “muistelmat” eli evankeliumit ja Vanhan testamentin profeettojen messiasennustukset, joista nuo “höystöt” oli pääasiassa poimittu, tukevat ja täydentävät vuoron perään toisiaan sekä omia näiden pohjalta tehtyjä mielikuvitukseen pohjautuvia johtopäätöksiä. Kun taas kaikesta siitä Vanhan testamentin aineistosta, joka on ristiriitainen tai sopimaton, jopa vastakkainen valheesta muovattuun Messias-totuuteen nähden, vaietaan tai se peitetään kiertoilmauksin, ellei puheenaihetta jopa kokonaan vaihdeta! Vaikka niin valheista kuin kiertoilmauksistakin on itse Raamatussa olemassa kirjalliset todisteet! Eikö kristittyjen käytös muka täytä kaikkia rikoksen ihmisyyttä vastaan tunnusmerkkejä?

Jos haluat perehtyä syvällisesti yksityiskohtiin, niin sivulta löytyy veloitukseton linkki kirjoihin Liskokuningas, Tämän maailman prinssin tuho ‒ Lizard King, The fall of the prince of this world) (totuus on aina ilmainen), joissa Kuivan Autiomaan Tappajademonin seuraajien, kristittyjen uskonnollinen oppi, kristinusko kiteytyy kaikille kiinnostuneille tiivistettynä ja ymmärrettävässä muodossa ilman pienintäkään teologista kusetusta. Kirjassa syvennytään Raamatun kokonaisuuden kannalta erittäin oleellisiin yksityiskohtiin tarkastelemalla ”pyhän kirjan” omista teksteistä löytyviä suoria kirjallisia lainauksia, todisteita sekä tapahtumia. Ja yksityiskohdista siirrytään kirjassa kristittyjen näistä ”pyhistä teksteistä” sepittämiin erilaisiin tulkintoihin, kuvitelmiin, jopa perättömiin valeheisiin. Aina välillä Jahve Demonin ja hänen seuraajiensa toimintaa tarkastellaan yhteiskuntatieteellisestä (muun muassa historia, psykologia, sosiologia ja kasvatus) näkökulmasta! Lopuksi sekä Raamatusta, että kristittyjen teksteistä löytyvien havaintojen pohjalta tarkastellaan muita maapallolla esiintyviä, laajojen kansanjoukkojen ”absoluuttisia totuuksina” pitämiä, uskonnollisia ja niiden kaltaisia ”oppeja” - harhakäsityksiä. Aivan lopuksi sukelletaan apokalyptistiin painajaisiin.

Ja mikä oleellisinta, kirja vastaa yksiselitteisesti kysymykseen: Miksi nämä sadut ovat oikein syntyneet?

Ja ymmärrän enemmän kuin hyvin, että uskonnollisia kirjoituksia, varsinkin Raamatun ja Koraanin tekstejä on ikävä, ajoittain suorastaan vastenmielistä lukea! Tekstit ovat syntyneet aikoinaan niin, että niitä ylös kirjanneet, kirjoittaneet sekä kopioineet ja niitä selittäneet ja selittävät ovat olleet ja ovat sellaiset herkkäuskoiset henkilöt, joiden kehon normaali kemia on lapsuudessa koetun väkivallan seurauksena muuttunut myrkyllisiksi yliannoksiksi, ylisukupolviseksi aivovaurioksi, henkilöiden, joiden henkinen, paikoin jopa vajaamielisyyttä lähentelevä ymmärryskyky on tämän vuoksi ollut ja on kyseenalainen. He ovat lukihäiriöisinä omanneet ja omaavat olemattoman päättelykyvyn! He ovat olleet ja ovat sokeita sokeain taluttajia!
Koska ihmisen kehonkemia on paradoksaalinen, sama kemiallinen aine, dopamiini saa ihmisen tuntemaan mielihyvää sekä väkivallan ja veren läträämisestä, että läheisyydestä ja lämpimästä kosketuksesta, niin kristityt erehtyvät pitämään harha- ja vääräuskoisten – pakanoiden teurastusta lähimmäisenrakkautena – he saavat sukupuolisen tyydytyksen, he nauttivat sydämensä kyllyydestä verileikeistä – heistä se on ihanaa. Kunnianarvoisa kirkkoisä Tertullianus, joka kuoli vajaat 200 vuotta myöhemmin kuin Nasaretilainen, ylistäkin kaunopuheisesti alkukirkon keskuudessa kytevää ja sittemmin maailmalaajuiseksi leimahtanutta kostonhimoa seuraavasti:

Mikä ihana näytelmä onkaan saada nähdä niiden, jotka vainosivat kristittyjä, sulavan vielä hurjemmissa liekeissä kuin he itse sytyttivät. Ihanuuden huippu on kuitenkin saada pilkata juutalaisia, kun he menevät ikuiseen piinaan.

Ja kun Nasaretilainen teloitettiin ristillä, opetuslapset jäivät tyhjän päälle. Ensimmäiset kristityt keksivät nopeasti oivan toimeentulonsa ylläpitokoneen ‒ alkukristityt havaitsivat Pietarin Pyhän Hengen nimeen Jeesuksen kuoleman jälkeen Jerusalemissa jälkeen tekemän Ananiaan ja Safiran kaksoismurhan (Ap.t.5) aineellisen taloudellisen tuloksen (maatilan myyntihinnan takavarikointi pyhien tarpeisiin). Ahneudessaan he alkoivatkin hyvin nopeasti ryhtyä itse vaatimaan "ruumiillisesta" työstään eli sananjulistuksesta taloudellista "korvausta" omiin pyhiin tarpeisiinsa (Room.12:13)!
Ja koska apostolien "kerjuu"- eli lähetysmatkat pakanoiden keskuuteen oli perusteltava mahdollisimman uskottavasti Jeesuksen antamalla lähetyskäskyllä, niin “kristityt kirjanoppinet” ja "lähetysloiset" tarvitsivat lähetyskäskyn.  Lähetyskäsky oli välttämätön oman edun takaava, Jeesuksen antama "virallinen" suosituskirje ja valtakirja! Niinpä nämä ahneet nilkit todistivatkin toistensa "sepustuksilla" toistensa "sepustukset". Näin Matteus sekä Markus (16:15–18), molemmat väärensivät apostolien tarvitseman arvokkaan ja irvokkaan toimiluvan, lähetyskäskyn, joka mahdollisti näiden pyhien pummien tyhjistä ja imelistä sanoista pohjatulle loiselämälle, vihan ja pelon levittämiselle ja ennen kaikkea kerjuun laillistamiselle. Paavalin kirjeinä tunnettu kirjallinen tuotanto, jolle kristinusko rakentuu, onkin pelkkää jälkipolville päiväkirjojen tapaan kyhättyjä kerjuukirjeitä.  Pyhät kyhäelmät kertovat ihannoiden pääosin näiden pyhien pummien, apostolien harjoittamasta pelotteluun ja palkinnon lupailuun nojaavasta “vieraanvaraisuuden” alinomaisesta ruinaamisesta Jumalan sanan muka epäitsekkäinä, “ruumiillista” työtä tekevinä hyvän tahdon lähettiläinä. Ennen kaikkea Paavali keskittyy kirjeissään käännytettävien pyydystämiseen ja jo kääntyneiden pakanoiden uskon vahvistamiseen, ei suinkaan kertomalla Jeesuksen opetuksista, teoista ja elämästä, vaan pelottelemalla käsityskyvyltään korkeintaan keskinkertaista ja vain kuvanvaraiseen ajatteluun kykenevää kansaa, uhkailemalla heitä rangaistuksella, kadotuksella tai lupailemalla heille katteettomasti voittopalkintoa – pelolla lunastettavaa taivasosaketta. Kristillinen kirkko perustettiin, ei Jeesusten opetusten levittämiseksi, vaan kokoamaan hallittavat, kaitsettava lauma pelolla ja verellä! Oman aivovaurion aiheuttaman rakkauden puutostaudin paikkaamiseksi!

Mutta totuuden paljastamiseksi, ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin kahlata tuon järjettömyyden halki ja huuhdella kirjoituksista ja teksteistä sieltä kimmeltävät, totuuden varjojen keskelle hämärään valoon (Platon, Valtio VII, ”Luolamiehet”) tuovat hiput! Sillä ilman Raamatun oleellisten tekstien yksityiskohtaista läpikäyntiä, uskonnollisen sanoman kokonaisuutta on mahdotonta hahmottaa! Ja ilman kokonaisuuden hahmottamista, ei koskaan voi ymmärtää, että Liskokuningas hyödyntää ihmisten harhauttamiseksi aina tarvittaessa eri rooleja (uskontojen ja niihin verrattavien liikkeiden roolihahmot eri ”jumalat”), joissa kussakin on toisistaan poikkeavat juonet (lukuisat erilaiset uskonnolliset ja uskonnollissävytteiset opit), mutta yhtenevä loppuratkaisu – ihmiskunnan tuho!
Ja heti alkuun on kerrottava, että ennen kuin pureudut Raamatun sisältämiin lukemattomiin valheisiin ja alinomaiseen totuuden vääristelyyn, on sen, joka haluaa ottaa totuudesta jotain selvää, hyvä tietää, että Raamatusta löytyy kaksi kertomusta: Gnostilaisuuteen viittaava kertomus Valosta ja Pimeydestä, Hyvästä ja Pahasta! Kertomus Hyvästä löytyy lähinnä Johanneksen evankeliumista sekä Johanneksen ja Jaakobin kirjeistä niiltä osin kuin, ne ovat läpäisseet alkuperäistekstejä edelleen kopioineiden ja ylös kirjanneiden mitään käsittämään kykenemättömien sokean seulan!

Pimeysosio, eli valtaosa Raamatun sisällöstä, sisältää muun muassa sellaiset karkeat emävalheet ja totuuden vääristelyt kuin Luomiskertomus, Lilith, Syntiinlankeemus, Ihmisten tyttäret, Baabelin torni, Nooa, Aabraham ja Liitto, Iisak ja Sielun myynti, Jaakobin petos, Unien kuningas Josef, Egyptin orjuus, Valitut ja Kirotut, Juutalaisen uskonnon synty, Luvatun maan massateurastukset, Daavid, Job, Babylonian karkotus, Vanhan testamentin Messiasennustukset, edellä käsitelty Jouluevankeliumi, Johannes Kastajan rooli, Jeesuksen sanojen laajamittainen vääristely, (Joh.8:44), Palmusunnuntai ja aasi, Juudaksen kavallus sekä Jeesuksen viimeiset sanat ristillä! Jeesus itse asiassa kutsui juutalaisten Jahve Herraa isäksi Perkeleeksi. Se, että et tiedä gnostilaisuudesta juuri mitään, johtuu yksinkertaisesti siitä, että kristillinen kirkko julisti Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553 Itä-Rooman keisari Justinianuksen johdolla kaiken gnostilaisuuteen ja jälleensyntymään viittavan, henkilöt, puheet ja tekstit kirotuksi kuolemantuomion uhalla!

Kun ihmiskunnan historia kertoo ihmisten eläneen ainakin 200 000 vuotta todellisuudessa, jossa ihmisen kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtyminen joko toiseen elämään tai peräti paluuseen uudestaan maan päälle, niin sitten paikalle saapuivat ensin kristityt, sitten muslimit ja lopulta evoluutiouskovaiset, joilla kaikilla oli sama tyly sanoma: ihminen elää vain kerran! Hän ei saa uutta mahdollisuutta korjata tekemiään virheitä – taivas tai helvetti. Evolutionistit tosin menivät vielä pitemmälle – kadotus on tässä ja nyt lopullinen – game over!

Kuinka tunnistat pahat ihmiset?

My Lain vitsi!
Kuinka voit tunnistaa pahat ihmiset – pahuuden? Hehän ovat varsinaisia naamioitumisen mestareita! Täytyyhän saalistavan pedon osata pukeutua lempeäksi lampaaksi. Yhdysvaltalainen psykiatri Morgan Scott Peck – joka oli muun muassa jäsen Yhdysvaltain hallituksen nimittämässä komissiossa, joka tutki, miten amerikkalaisen C-komppanian luutnantti Calleyn johdolla 16.3.1968 suorittama ja sittemmin aluksi esimiesten peittelemä pohjoisvietnamilaisen My Lain kylän verilöyly oli mahdollinen, on kirjoittanut omiin henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja työhönsä perustuvan seikkaperäisen tutkielman pahuudesta nimeltä ”Pahan psykologia” (Kirjapaja 1989).  Suomalainen psykologi, kirjailija ja tutkija Esa Sariola muuten piti HS:n julkaisemassa kirja-arvostelussa 4.2.1990 pelkkänä vitsikirjana People of the Lie: The Hope For Healing Human Evil (Simon & Schuster, 1983). Lainaan tässä hänen tarkkanäköistä ja erinomaista Sariolan vitsinä pitämää Peckin analyysiaan Pahuudesta:

Yksi syy, miksi pahuudesta on niin vaikea kirjoittaa, on sen salakavaluus... Silmiinpistävämpiä piirteitä minun pahoiksi määrittelemien ihmisten käytöksessä on kuitenkin heidän taipumuksensa tehdä muista syntipukkeja. Omasta mielestään he ovat kaiken moitteen yläpuolella, joten he käyvät kenen tahansa kimppuun, joka julkenee moittia heitä. He uhraavat muita ihmisiä voidakseen säilyttää käsityksensä itsestään täydellisyyden perikuvana. Pahat heijastavat oman pahuutensa itsensä ulkopuolelle. He eivät koskaan ajattele olevansa itse pahoja, mutta näkevät hyvin paljon pahaa muissa. Pahuus on kuin poliittista vallankäyttöä, jossa ihminen pyrkii alistamaan muut omaan tahtoonsa käyttäen välitöntä tai peiteltyä pakkoa – jotta nämä eivät voisi avartaa itseään tai ravita henkistä kasvuaan...
Pahat ihmiset ovat, kumma kyllä, usein tuhoisia juuri sen takia, että he yrittävät tuhota pahuuden. Ongelma piilee siinä, että he ovat sijoittaneet pahuuden väärään kohteeseen. Heidän pitäisi tuhota oma sairautensa, ei muita. Elämä uhkaa usein heidän täydellistä käsitystään itsestään, joten heidän aikansa kuluu elämää vastaan taistelemisessa ja elämän tuhoamisessa – useimmiten vielä oikeamielisyyden nimissä...

Pahat ovat keskittyneitä pitämään täydellistä kuvaa itsestänsä. Pyrkimys vaikuttaa moraalisesti moitteettomalta, vie kaiken heidän aikansa. Moraalisuus on heille erittäin suuren huolen aihe. Yhteiskunnan normit ja muiden ihmisten mielipide ovat heille tärkeitä asioita. Pahoilla ei tunnu olevan minkäänlaista tahtoa tai pyrkimystä hyvyyteen, mutta he haluavat erittäin kiihkeästi vaikuttaa hyviltä. Heidän hyvyytensä on kokonaan teeskenneltyä. Se on pelkkää valetta...
Pahoilla on poikkeuksellisen voimakas tahto, ja he ovat vakaasti päättäneet pitää oman päänsä. He yrittävät kaikin voimin hallita muita... Pahat valehtelevat silmiinpistävän johdonmukaisesti...
Jos haluat löytää pahoja ihmisiä, helpoin tapa on etsiä ensin uhreja...Kaikista tunteista pelko on kaikkein tuskallisin. Paha ihminen elää koko ajan pelon vallassa, vaikuttipa hän sitten ulospäin kuinka tyyneltä ja hillityltä tahansa. Pelko ja kärsimys ovat muodostuneet niin olennaiseksi osaksi hänen elämäänsä, että hän ei ehkä edes tietoisesti tunne niitä... Saatana voi käyttää hyväkseen mitä tahansa syntiä tai heikkoutta, esimerkiksi ahneutta tai ylpeyttä. Se saattaa käyttää mitä tahansa taktiikkaa, viettelyä, houkuttelua, imartelua, älyllisten perusteiden esittämistä. Mutta tärkein ase, mitä se käyttää, on pelottelu…

Edellä esitettyjen Peckin vitsinä esittämien huomioiden ja aiempien kirjoissani sekä blogissani esitettyjen johtopäätösten pohjalta, voi pahuuden tuntomerkit listata seuraavasti:

1.      pahuus on salakavala - se on naamioinnin mestari

2.      paha pyrkii tekemään muista syntipukkeja

3.  paha ihminen on mielestään kaiken moitteen yläpuolella - hän pitää itseään täydellisyyden perikuvana, moraalisesti nuhteettomana

4.      pahat heijastavat oman pahuutensa itsensä ulkopuolelle

5.      pahat ihmiset eivät myönnä olevansa pahoja

6.      pahat näkevät hyvin paljon pahaa muissa ja he hyökkäävät mielellään muiden kimppuun

7.      moraalisuus on pahoille ihmisille erittäin suuri huolenaihe

8.      paha tuhoaa oikeamielisyyden nimissä

9.      pahoilla on poikkeuksellisen voimakas tahto – pahat pyrkivät alistamaan muut tahtoonsa

10.  pahat yrittävät hallita muita – pahuus on kuin uskonnollista ja poliittista vallankäyttöä

11.  pahat uhraavat muita ihmisiä – helpoin tapa etsiä pahuutta on etsiä uhreja

12.  pahat valehtelevat johdonmukaisesti

      13.  tärkein ase, mitä paha käyttää, on pelottelu – paha hallitsee pelolla

      14.  pahan ihmisen rakkaus on valerakkautta.

    15. paha käyttää hyväkseen mitä tahansa syntiä tai heikkoutta, esimerkiksi ahneutta, kateutta, kostonhimoa tai ylpeyttä – se käyttää mitä tahansa taktiikkaa, viettelyä, houkuttelua, imartelua, näennäisesti älyllisten perusteiden esittämistä.

Pahuudesta voikin yksiselitteisesti tiivistää seuraavan "pimeän triadin" (psykopathy, narsismi, machiavellismi) piirteitä sisältävän määritelmän:

Pahuus on rakkautta tuhoava tahto/taho, joka pyrkii vastarakkautta tuhoavia tekoja, asenteita ja tunteita hyväksi käyttäen alistamaan, useimmiten salakavalasti rakkaudeksi naamioituneena ja johdonmukaisesti valehdellen, kaikki muut tahtoonsa.

Eikö ole huvittavaa, että kaikki edellä lueteltua 15 Pahan tunnusmerkkiä sopivat Jahve Herran Pyhään kolminaisuuteen (Saatana, Perkele ja tämän Maailman ruhtinas), kristittyjen uskonmiesten sekä poliittistaloudellisen eliitin käytökseen kuin tilaustyönä valetut?
Vielä huvittavampaa on se, että jos kallistut pahuuden lähteenä Luonnolliseen valintaan, on se, kuinka ”Luonnollinen valinta” on onnistunut miljoonien sattumusten kautta kehittämään kaltaisesi helvetin koneen! Jos koko ihmisen olemassaolo selitetään pelkillä sokeilla, miljoonilla sattumuksilla, niin millainen "Luonnonvalinta" on muka onnistunut rakentamaan koneiston, joka tuottaa tarkoituksella tällaista kärsimystä, psykopatiaa ja valhetta? Jos luonto olisi vain optimoinnilla laillistanut kehityksen heikomman kustannuksella tapahtuvakaksi vahvemman oikeudeksi, niin eikö tällainen järjestelmällinen, oikeamielisyyteen verhottu pahuus merkitsisi ennen kaikkea degeneraatiota – lopullista romahdusta, täydellistä tuhoa? Vai mitä?





The Origins of Love and Hate

Minä ymmärrän, että uusi ja outo pelottaa, ja vielä senkin jotenkin käsitän, että omien pakkomielteiden tai harhakuvitelmien vastakkaisia ajatuksia esittäneille henkilöille naureskellaan ja jopa pilkataan – kuten on tehty kautta historian, vaikkapa Albert Einsteinille aikanaan. Mutta uutisessa 12.11. ”Isän lapsuuden traumat voivat näkyä lapsen aivoissa – suomalaistutkijat selvittävät mullistavaa yhteyttä” ei ole mitään uutta.

Kyseessä on totuus, joka on ollut tiedossa jo lähes sata vuotta (esimerkiksi Ian D. Suttie teoksessaan The Origins of Love and Hate, 1935), ja sen ovat vahvistaneet lukemattomat tutkijat. Ainoa mullistava seikka HS:n uutisessa on se, että niin suomalaistutkijat kuin Helsingin Sanomien tiedetoimituskaan eivät tunne psykiatrian, neurobiologian, antropologian ja psykoanalyysin raskaimpia kivijalkoja – tai sitten he eivät ymmärrä englannin kieltä! Ja on totta, että tiedeyhteisöjen enemmistö sekä media haluavat painaa villaisella totuuden väkivallan alkuperästä.

Itse uutisessa professori Hasse Karlsson heittää ilmoille melkoisen akateemisen voltin väittämällä, että isän trauma voisi olla lapselle ”biologinen ennakkovaroitus” tai ”valmistautumista vaaralliseen maailmaan”, minkä vuoksi aivojen hermoradat näyttävät kehittyneemmiltä. Heti perään hän kuitenkin myöntää, että nopea kypsyminen saattaakin altistaa sairauksille ja että isän stressi lisää mielenterveyshäiriöitä. Toisin sanoen: ensin sanotaan, että se on eh
kä hyödyllinen suojamekanismi, ja heti perään, että se tekee lapsesta sairaan. Siinä ei ole mitään tolkkua, koska kyse ei ole mistään suojasta, vaan puhtaasti periytyvästä vahingosta ja ylisukupolvisesta vauriosta.
Jutussa pyöritellään pitkään sitä, että geeneissä itsessään ei tapahdu muutosta, vaan kyse on ”epigeneettisistä merkeistä” siittiöissä. Tämä on tutkijoiden tapa sanoa, että ympäristö ja traumat muuttavat sitä, miten geenit toimivat, ilman että DNA-koodi muuttuu. Mutta sen sijaan että sanottaisiin suoraan, että väkivalta ja kaltoinkohtelu myrkyttävät sukupolven toisensa perään kemiallisesti, asia verhotaan varovaiseen ”saattaa vaikuttaa, mutta emme tiedä varmasti” -jargoniiin.
Jutun läpi kulkee outo ristiriita: koko artikkeli hehkuttaa ”mullistavaa yhteyttä”, mutta samalla muistutetaan jatkuvasti, että tutkimusta ei ole vielä julkaistu, mitään ei ole todistettu, eikä syy-seuraussuhdetta tiedetä varmaksi. Silti otsikossa myydään varmaa tietoa. Juuri tätä on se media- ja tiedepeli: pyöritellään ilmiötä varovasti käsien varassa, käytetään hienoja sanoja (kuten epigeneettiset merkit ja stressialtisteet) ja varmistetaan, että takaportti on aina auki, ettei vain tarvitsisi myöntää sitä karua totuutta, jonka ihminen näkee ilman mitään magneettikuvia.
Toimittaja, tiedetoimitus ja professori pyörivät ensin monta kappaletta sen hienon sanan ympärillä, että ”ei se genetiikka muutu, vaan kyse on epigenetiikasta, geenien toimintaa säätelevistä merkeistä ilman että perinnöllinen tieto muuttuu

” – ja heti perään otsikossa ja tekstissä vedetään mutkat suoraksi ja puhutaan siitä, kuinka isän kokemukset ja ”varoitusmerkit” siirtyvät kuin tyynesti postissa siittiöiden mukana.

Koko akateemisen piirileikin pointtina on yrittää samaan aikaan pitää kiinni siitä vanhasta dogmaattisesta uskomuksesta, että vain geenit periytyvät ja väkivalta kulkee niiden mukana, ja samalla myöntää, että elämänkokemukset ja traumat näyttävät sittenkin periytyvän biologisesti. Lopputuloksena on käsitehirviö, jossa epigeneettiset säätelymerkit siirretäänkin vahingossa takaisin geneettisen siirron piiriin, koska he eivät itsekään tiedä, miten päin vanhassa oppirakennuksessa pitäisi seistä.
Vanhat intiaanipäälliköt ja luonnonlait eivät tarvinneet yhtäkään epigeneettistä hienosäätötermiä ymmärtääkseen, että ”valkoisten” lähetyskoulujen keskitysleirimäinen kuri ja pitkien hiusten pannaan julistaminen tuhoavat heidän lapsensa ja koko kulttuurinsa. Mutta tiede ja media tarvitsevat näköjään vähintään kymmenen varauksellista sivulausetta ja ristiriitaista väitettä ennen kuin ne uskaltavat edes haistaa totuutta!

Olen yrittänyt kertoa Helsingin Sanomille jo vuosia – toistuvasti ja turhaan – siitä, mitä biologisessa periytyvyydessä todella tapahtuu. Jutussa sentään myönnetään pääpiirteissään, että:

”Epigenetiikka tutkii sitä, miten geenien toiminta muuttuu ilman, että perinnöllinen tieto muuttuu. Geenit pysyvät samoina, mutta niiden aktiivisuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi ympäristö, kuten altistus kemikaaleille. Jos nämä muutokset todella vaikuttavat lapsen kehitykseen, lapsi voisi siis kantaa biologista jälkeä tapahtumista, joita hän ei ole itse koskaan kokenut. Juuri tätä Karlsson pitää mahdollisena tieteellisenä mullistuksena.”

Juttuhan tosin vaikenee siitä, mitä tarkoitetaan sanoilla ”altistus kemikaaleille”. Viitataanko tässä Bhopalin kaasuturman Intiassa vuonna 1984 vai Seveson onnettomuuden (1976) kemikaaleille altistumiseen? Vai olisiko ehkä sittenkin kyse ihmisen omasta kemikaalituotannosta – lapsuuden väkivallan seurauksesta  – myrkyyllisestä aivorakenteita vaurioittaneesta yliannostuksesta?

En ole nero, saati mikään professori tai vanha intiaanipäällikkö, mutta silti jutun loppukaneettiin ”Toistaiseksi ei kuitenkaan ole osoitettu, että siittiöiden epigeneettiset muutokset selittäisivät lasten aivoissa havaitut erot” voisi hyvällä omallatunnolla lisätä: on osoitettu! Mutta jos ihminen on sokea, niin on ihan sama mitä hänelle osoitetaan.

Keskeiset kivijalat ja kirjallisuus, joihin totuus perustuu:

  • Storr, Anthony: The Dynamics of Creation (1972), Solitude: A Return to the Self (1988), Feet of Clay: A Study of Gurus (1996), The Integrity of the Personality (1960), Human Aggression (1968)
  • Suttie, Ian D.:(1935) The Origins of Love and Hate (1935
  • Bowlby, John: Attachment and Loss (Kiintymyssuhteet: Kiintymys, Ero ja Menetys)
  • van der Kolk, Bessel: The Body Keeps the Score (2014, suom. Jäljet kehossa: Trauman parantaminen aivomielellä ja keholla)
  • Sargant, William: Battle for the Mind: A Physiology of Conversion and Brainwashing (1957)
  • Miller, Alice: Am Anfang war Erziehung (1980, suom. Syvästi juurtunut kasvatustaide)
  • Lifton, Robert Jay: Thought Reform and the Psychology of Totalism (1961)
  • Zimbardo, Philip: The Lucifer Effect 2007, /suom. Luciferin vaikutus: Miten hyvät ihmiset muuttuvat pahoiksi)
  • Prescott, James W.: Body Pleasure and the Origins of Love and Violence (1975)
  • Steele, Brant F. & Pollock, C.B.: ”A Psychiatric Study of Parents Who Abuse Infants and Small Children” (teoksessa The Battered-Child Syndrome, 1968)
  • Harlow, Harry F. & Harlow, Margaret K.: ”Social Deprivation in Monkeys” (Scientific American, Vol. 207, No. 5, November 1962), The Effect of Rearing in Total Deprivation on the Social Behavior of Monkey” (1970)
  • Greenough, W. T., Black, J. E., & Wallace, C. S.: "Experience and brain development" (Child Development, 1987 / PubMed)
  • Lembke Anna: Dopamiinilabyrintti, Dopamine Nation (Headline, 2023)
  • Fields, R. Douglas:  Why We Snap: Understanding the Rage Circuit in Your Brain, (2015, Goodreads)

Saaliit ostosparatiisissa

Mitä luulet? Kumpi pyydystää paremmin - vasemalla oleva
vanha ruostunut viehe vai oikella oleva tyrkky? SMILE!
Tarkkasilmäiset leijonat havaitsevat Serengetin suojelualueella vaeltavassa gnuuantilooppilaumassa heti vähäisimmätkin poikkeavuudet. Laumassa on eittämättä ontuvia, hitaammin käveleviä, päätään roikuttavia, lauman reunalla hortoilevia yksilöitä, tiineenä olevia naaraita ja nuoria vasikoita – eikö niin?
Aivan samoin ihmisyhteisöissä on pakenemaan kykenemättömiä lapsia. mieleltään haavoittuneita naaraita ja hyväuskoisia auktoriteetteihin luottavia, aina parasta toivovia puupäitä. Yhtäältä ihmisjoukkoja tarkkaileva, valpasvainuinen, nälkäinen mielihyvän saalistaja löytääkin aina tarpeen tullen ”heikon” yksilön lauman joukosta. Saalistaja huomioi pienimmätkin eleesi, asentosi, pukeutumisesi, liikkeesi, kasvojenilmeesi, katseesi haistaessaan haavoittuneen, niin sanotun helpon nakin!

Vai luuletko, ettei tarkkanäköinen vastaantulija – saati sitten miespeto – näe naisesta jo ohimennen, tämän pään asennosta, katseesta, silmäyksistä, hymystä, suupielistä, silmäkulmista, meikistä, hiuksista, käden liikkeestä, katseesta, tuoksustasi, siitä kuinka nainen kantaa itseään, ryhdistä, millainen nainen on ja kuinka hän suhtautuu itseensä, seksuaalisuuteen ja elämään yleensä? Kuka tahansa tarkkakatseinen ihminen lukee nämä merkit päivittäin, mutta siinä missä tavallinen vastaantulija tekee sen pelkästä uteliaisuudesta, saalistaja iskee. Eikä nykyään taitavan ja nälissään olevan saalistajan edes tarvitse välttämättä nähdä saalistaan ‒ sosiaalisessa mediassa ”leijuva” tuoksu paljastaa mahdollisen riistan! Et varmaan usko, että mestarisaalistaja omaa saalistajan vainun, jolloin pelkkä vilkaisu vastaantulevan olemukseen riittää!
Mistä tuo leijuva ”tuoksusi” on peräisin? vastaus on lapsellisen helppo. Vaikka et uskoisi Karmaan ja jälleensyntymään, niin ilman aiemmin elämiesi elämienkin sinulle määrittelemiä polkuja huomioimatta, kannata mukanasi vanhempiesi ja heidän esivanhempiensa sinulle viitoittamaa polkua – kemiallista perimää.

Kun sikiö altistuu äidin verenkierron välityksellä stressihormoneille tai kun lapsi kohtaa vanhempiensa taholta mitätöintiä ja jatkuvaa pelkoa ja terroria, aivojen pelkokeskus (mantelitumake eli amygdala) ”ylikuumenee”. Samalla kehittyvän lapsen otsalohko (prefrontaalinen aivokuori) – joka vastaa kriittisestä ajattelusta, empatiasta ja itsesäätelystä – kytkeytyy biologisesti pois päältä. Lapsi pakotetaan mahdollisesti jo ennen syntymää selviytymistilaan (taistele, pakene tai kangistu).
Hermosto tuottaa tismalleen samaa dopamiinia sekä raivon ja väkivallan että läheisyyden ja lämmön kokemukseen. Koska ”väkivalta” ja sen jälkeinen "arvojen palautus" tulevat samalta auktoriteetilta, lapsen biologia oppii yhdistämään alistamisen ja kivun "turvaan". Aivot jäävät pysyvään kemialliseen oikosulkuun: uhri oppii kokemaan vallankäytön ja alistumisen palkitsevana. Toistuva kaltoinkohtelu muuttaa fyysisesti varttuvan lapsen aivojen reseptoreita ja hermoverkkoja (kuten Bessel van der Kolk ja William Sargant osoittavat). Keho tallentaa trauman fyysisenä muistina (The Body Keeps the Score), jolloin stressi- ja puolustusreaktiot pysyvät yliherkkinä koko loppuelämän.

Ja saalistaja näkee tämän kaiken sinusta – ikään kuin hän lukisi sinua kuin avointa kirjaa ja miettisi vain mitä kohtaa sinussa selaa, mihin ja miten iskee! Tosin kaikki saalistajat eivät ole näin taitavia, mutta niin leijonalaumassakin on huippuyksilöitä, jotka kaatavat saaliin kuin saalin lähes aina. Sinä voit vain ihmetellä, miksi minä olen aina se, jota kähmitään? Miksi minulle aina käy näin?

Keskuudessamme elääkin tungokseen asti minuudeltaan totaalisesti pirstottuja, ulkoisesti normaaleja ja virheettömiä yksilöitä, joiden tahto on jo varhaislapsuudessa pirstaloitu. He ovat sairastuneet vakavasti henkisen tai fyysisen väkivallan seurauksesta. He ovat joko niitä, joista ei koskaan tule mitään ja jotka eivät kelpaa kenellekään siksi, että he eivät kelvanneet kenellekään, koska heille oli lapsesta pitäen kerrottu, etteivät he osaa tai kelpaa mihinkään (mm. isä Alois Hitler ja Wienin kuvataideakatemia). Tai sitten heistä kasvaa niitä, jotka käyttävät muita hyväkseen, alistavat rautakoroillaan heikompiaan, omien sairaiden mielihalujensa tyydyttämiseksi!

Heidän haavansa eivät nuolemalla parane, niitä ei aika itsestään paranna. Vihan tulehduttamina ne vuotavat myrkyllistä tappavaa visvaa heidän mielensä perimmäisissä syvyyksissä yöt ja päivät. Hitaasti mutta varmasti, usein vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä myöhemmin mitta täyttyy. Tiimalasin kaatuessa padot murtuvat ja sairaus puhkeaa, joskus silmittömällä raivolla ja usein hyvinkin mitättömästä syystä. Luhistuneen minän ympärilleen sylkemät, polttavat tuskan liekit voivat kärventää karrelle kaiken tielleen osuvan. Sinä päivänä voit silmiäsi pyöritellen kysyä hurskaasti: "Voi hyvä rakas Jumalani, miksi sinä sallit pahuuden?

Mutta kaikki eivät suinkaan kanna pommivyötä, vaan rakkaudettomuus poikii myös varjoissa väijyville saalistajille uhreja, hyväksikäytettyjä, riistettyjä, kaltoin kohdeltuja, yllytyshulluja ja aivopestyjä – arvostelukyvyttömiä ja älyltään korkeintaan keskinkertaisia, vanhempiensa lailla tunteitaan käsittelemään kykenemättömiä – oivallista ja vapaaehtoista vaalikarjaa – narun jatketta. Ämpärijonoissa ja ostosparatiisien aulassa voit nähdä osan heistä eksyneenä tyhjine katseineen, silmät pyöreinä märehtimässä iltapäivälehtien ihmismielen alhaisimpia vaistoja ruokkivia lööppejä, pälyilemässä ympärilleen, tyhjä kestohymy kasvoillaan, ryhdittömästi hölmistyneinä, ellei jopa tylsistyneen näköisinä kyyhöttämässä, etukumarassa, kämmenet taaksepäin kääntyneinä, suu avoinna, pitämässä kädestä kiinni, kuin äitiä, tunteettomia yksikätisiä, joka varastavat säälittä heidän rahansa. Tai sitten ostoskadun käytävillä vastaantulevilla vierailla on kovat ja tunteettomat, kasvonpiirteet. He tärkeilevät ja etuilevat, tönivät ja tuuppivat, jopa uhmaavat toisia halveksiva ja ylimielinen katse silmissään. He haluavat itselleen heti ja nyt, pitävät itseään muita parempana. Ja kun heillä kenelläkään ei ole enää ketään, jota he voisivat rapsuttaa, he raaputtavat arpoja – rahaa.

Mutta huomio, jos saalistajasi, kuten poliitikot, uskon- ja myyntimiehet, mukaan lukien kaikki muut silmäätekevät – jos he huomaavat sinun tai jonkun muun tarkkailevan heitä, he vetävät kasvojensa ylle heti naamion, esimerkiksi tekohymyn, jolla he peittävät sisäisen pahoinvointinsa. Nuorena juonteet heidän kasvoiltansa ovat tosin vielä vaikeasti havaittavissa, mutta kun he vanhenevat, näitä henkisesti kuihtuneita ja rypistyneitä, rakkaudettomuuden kylmän viiman maahan pudottamia lehtiä voi lukea kuin avointa kirjaa.

Melkein kaikki seksuaalisen ahdistelun tai hyväksikäytön uhreista eivät ja heidän läheisistään koskaan tule tajuamaankaan sitä, miksi juuri hän, eikä joku toinen, joutui jonkun elukan lailla käyttäytyvän häntäheikin kynsiin. He eivät ymmärrä, että nimenomaan hänen omat vanhempansa ja ympäröivä yhteiskunta, sen kulttuuri, kasvattivat hänet uhrilampaaksi. Yhtä lailla hekin ovat vammautuneita.
Useimmat vanhemmat ja lapset eivät vartuttuaan edes ymmärrä omaa sairauttaan. He ovat osaltaan itse tomerasti yhteiskunnassa vallitseviin käytäntöihin pohjautuen valmiit vuorollaan päättäväisesti vihan siementen kierrättämiseen. He eivät tiedä, mitä he käytännössä tekevät. Osa vanhemmista ei edes halua tarkoituksellisesti satuttaa tai tehdä pahaa lapselle, mutta silti he kurittavat ja pahoinpitelevät lasta. Suurin osa itsetunnoltaan aikoinaan itse murretuista ja lapsensa itsetunnon murtavista vanhemmista ei koskaan edes ymmärrä tapahtunutta. Tämä ymmärtämättömyys johtuu vain ja ainoastaan siitä, että he eivät osaa erottaa hyvää ja pahaa. Heille on koko heidän elämänaikansa uskoteltu kristinuskoon nojaavan moraaliopin mukaan, että pahuus on hyvyyttä ‒ heidän Jumalansa on hyvä ja rakastaa heitä.

Uhrit, teloittajat ja teloitettavat kuvittelevat kaikki olevansa täysin normaaleja, koska kaikki muutkin ovat muka normaaleja, henkisesti terveitä, virheettömiä. Vanhemmat, jopa ylpeänä itsestään, rinta rottingilla, siirtävät kavalat kasvatusmenetelmänsä ja tuhoisat käyttäytymismallinsa, valerakkautensa, ajattelemattomuuksissaan seuraaville sukupolville, surua ja tuskaa, verta ja kyyneleitä sisältäviksi huomenlahjoiksi omille lapsilleen.

Ihminen, jonka luonnollinen aggressiivisuus on poljettu maan rakoon, jonka seksuaalisuus on tukahdutettu, jonka seksuaaliset halut ja läheisyys sekä luottamus on työnnetty pakon säestämänä tunteiden tunkiolle, häiriintyy henkisesti ennen pitkää aivan varmasti. Haavoittunut yksilö taas siirtää patoutuneen tuskansa joko/tai itsensä tai jonkun vielä haavoittuneemman yksilön/joukon hartioille.