sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Ihmiset ovat vitun tyhmiä osa III (9/11 WTC iskujen vuosipäivän kunniaksi)

"Terroristi-isku" 9/11 osoitti, että Manhattanilla eivät vastoin muuta maailmaa päde fysiikan peruslait!

Viranomaisten esittämän "pannukakkuteorian" mukaan kiinnikkeistään irronneet puolikkaan jalkapallokentän kokoiset, 10 cm paksut betoniset WTC-tornien 1 ja 2 lattialaatat olisivat pudotessaan irrottaneet alemman ja niin edelleen vastoin fysiikan peruslakeja, aina niin kauan, kuin koko torni olisi lopulta romahtanut kassan. Tämän fysiikan peruslakien vastaisen teorian mukaan tornien rauniokasasta olisi pitänyt ainakin havaita päällekkäiset lattialaatat kuin pino ohuita pannukakkuja, kuten esimerkiksi kaikissa maanjäristyksissä sortuneissa rakennuksissa. Tosin tornien alaosa ei vaurioitunut kuten maanjäristysten yhteydessä, joten fysiikan peruslakien mukaan tornit eivät ylipäätään olisi voineet romahtaa, sillä liikkeen jatkuvuuden lain mukaan jokaisella voimalla on vastavoimansa ja tämä vastavoima, tässä tapauksessa paikallaan oleva lattialaatta, olisi ensin hidastanut putoavia laattoja ja sitä alempana seuraavat laatat samoin, niin kauan koko ajan, kunnes hidastuva liike olisi lopulta päättynyt muutamaa kerrosta alempana.  

Erinomainen esimerkki loogiseen ajatteluun kykenemättömälle ja fysiikan perustietoja taitamattomalle siitä, mitä Newtonin liike-energian 3 peruslaki (law of physics free fall - counterforce, action - reaction) käytännössä, pikku lapsenkin tajuamassa muodossa tarkoittaa, löytyy verkosta osoitteesta www.youtube.com/watch?v=OjvCNDF4RYw, jossa 5,44 kilon "nörttipallo" pudotetaan 4,27 metrin korkeudelta päällekkäisten, ilmavälillä toisitaan erotettujen 2,5 cm paksuista lasilevyistä koostuvan tornin päälle. Vain muutama lasilevy pirstoutuu ja lopulta pallo jää vastavoiman vuoksi ehjän lasilevyn päälle.

Suurimpia ongelmia kansalaisille syötetyssä virallisessa totuudessa on se, että betoniset lattialaatat, kuten iso osa teräksestä, alumiini, pilareiden asbesti- sekä mineraalivillaeristeet, kipsilevyseinät, ikkunalasit, kaikki tekniikka, muovi, toimistokalusteet, tietotekniikka, lattioita peittäneet matot ja torneihin vangiksi jääneet ihmiset hajosivat ilmassa pulveripölyksi jo paljon ennen kuin ne osuivat maahan – jos edes osuivat koskaan.

Useimmat ihmiset eivät vielä tänä päivänäänkään tiedä,
 että 9/11 Manhattanilla tomahti 3 pilvenppiirtäjää!
WTC 7 tapauksessa, jossa jo lähes sammuneet toimistotulipalot olivat aikaisemmin enemmän tai vähemmän "riehuneet" kerroksissa 7, 8, 9, 11, 12 ja 13, niin näiden kerrosten yläpuolella oli vielä 34 tulelta säästynyttä ja kannatin rakenteiltaan ehjää kerrosta. Eli WTC torni seitsemän 13 alinta kerrosta olisivat ehkä jopa saattaneet luhistuakin, mutta nuo niiden yläpuoliset, 34 kantavilta runkopilareiltaan ehjää kerrosta olisivat pudonneet vain alaspäin lähestulkoon yhtenä ehjänä pakettina, ehkä osittain kallistuneena, mahdollisesti jopa kaatuen, romahtaneiden kerrosten päälle (opettavaisia esimerkkejä verkossa: www.youtube.com/watch?v=DDuUR7l3bgc). 

Mikään fysiikan laki maapallolla ei puolla sitä mahdollisuutta, että nuo 34 WTC torni 7 ehjää kerrosta pudotessaan alimpien kerrosten päälle luhistuisivat symmetrisen siististi kasaan alkaen alhaalta päin ja että vielä niin, että luhistuminen alkaisi ensin päinvastoin huipulta, katolla sijainneiden ilmastointitornien romahtamisella. Aivan samoin WTC 1 Ja WTC 2 romahdukset alkoivat pilvenpiirtäjien katolla sijanneiden teletornien sisään painumisella silmänräpäystä ennen rakennusten varsinaista luhistumista.

Vai oletko sinäkin ainakin yhtä tyhmä kuin teurastettu pässi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti