sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Hurskastelua kansallislaulun soidessa

Iltalehden mukaan Juha Mieto, 72, ja Pertti Ukkola, 71, olivat yhteistuumin päättäneet, että he haluavat kunnioittaa urheilutapahtumaa, eivätkä ota kantaa sotaan.

– Se on jo hurskastelua, että me rupeaisimme ottamaan kantaa. Mutta valitettava asia se on, Mieto painotti.

– Tähän sanon, että maatunnuksien poisottaminenkin on hurskastelua, Ukkola sanoi.

Miedolla oli kuitenkin painava sana venäläisurheilijoiden tueksi.

– Sen verran olen ihminen ja entinen urheilija, että näitä venäläisiä urheilijoita on turha boikotoida millään lailla. He ovat ihmisiä siinä kuin mekin.

Dominik Hasek sen sijaan (IS 26.2) twiittasi suomalaisten pelkurien sijaan suoraselkäisesti:

-NHL:n on välittömästi lopetettava kaikkien venäläisten pelaajien sopimukset! Jokainen urheilija edustaa paitsi itseään ja seuraansa myös maataan sekä sen arvoja ja tekoja. Se on tosiasia. Jos NHL ei tee niin, se on epäsuorasti vastuussa kuolleista ukrainalaisista, hän jatkoi.

Tiedoksi vastuutaan pakoileville paskahousuille Miedolla ja Ukkolalle: Urheilijathan edustavat maataan, sen arvoja ja tekoja! Sama valtio joka teurastaa naisia ja lapsia Ukrainassa maksaa heidän harjoittelunsa ja kilpailumatkansa Ja se sama isänmaa odottaa palkintojenjaossa sitä edustavien urheilijoiden saavutusten vuoksi valtiolippunsa nostamista salkoon ja kansallislaulua!


Hasek ilmoitti myös, että venäläisten urheilijoiden sulkeminen kilpailuista on nykyisessä maailmantilanteessa välttämätöntä. Hän kertoi olevansa tilanteesta pahoillaan niiden urheilijoiden puolesta, jotka tuomitsevat Putinin aggressiiviset toimet Ukrainasta. Mutta kuinka moni venäläinen urheilija on tuominnut uraansa rahoittavan valtiojohdon – eihän koira pure kättä joka sitä syöttää, eihän urheilijakaan voi luopua henkilökohtaisesta voittamisen haaveistaan, eihän Putinkaan henkilökohtaisesti pysty! Ovathan Mieto ja Ukkolakin valmiit ummistamaan urheilun nimissä teurastetut ukranalaiset! Sitä paitsi venäläiset uirheilijat ovat yhtä syyttömiä Ukrainan verilöylyyn kuin saksalaiset toisessa maailmansodassa, jotka eivät olleet heidän mukaansa ikinä kuulletkaan keskitysleirien krematorioiden levittämästä katkusta 

Kaiken kukkuraksi enemmistö länsieurooppalaisista edelleen rahoittaa Venäjän hullua koiraa sotakoneistoineen käyttäessään joka päiväisessä paskartelussaan venäläistä energiaa, öljyä ja kaasua, koska heidän itse demokraattisesti valtaan äänestämänsä poliitikot ovat sen lyhytnäköisyydessän mahdollistaneet! Useimilla kansalaisilla onkin perin merkillinen tapa osoittaa solidaarisuutta ukrainalaisille istumalla lämpimässä asunnossaan nauttien mukavaa naposteltavaa töllöttimestään sotauutisia tuijottaessaan kun samaan aikaan solidaarisuuden kohteet värjöttelevät tulituksen alla rauniotalojen kellareissa vailla vettä ja ruokaa. Kaksinaamaisuus ja hurskastelu ovat tänä päivänä länsimaisen avunannon peruspilarit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti