keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Mielenhallinta - Menetelmät ja Todellisuus

ISBN9789528004158
Julkaistu 5.12.2018. Tiesitkö, että Paul McCartney kuoli vuonna 1966 ja että Elvis elää? Tai että, Japanin ilmavoimat hyökkäsivät Los Angelesiin vuonna 1942 ja että ”neekereillä” on pienemmät aivot kuin valkoisilla?
Tämä kirjanen keskittyy kansanjoukkojen ohjaus- ja kaitsemismenetelmiin, joilla yksilöt eksytetään ja vale muunnetaan totuudeksi. Sekä tietysti yksilöiden näiden menetelmien vuoksi harrastamaan itsesensuuriin ja itsensä vangitsemiseen. Kirjanen esittelee yksityiskohtaisin esimerkein kuinka valeuutiset, uskonto, propaganda, salaliittoteoriat, kasvatus ja koulutus nivotaan yhteen sinunkin sumuttamiseksi yhdeksi ainoaksi brunssiksi, erilaisia houkuttelevia herkkuja notkuvaksi seisovaksi pöydäksi, josta jokainen kykenevä (tiedonjanoinen) voi valita mieleisensä makupalat - oman totuutensa.
Kirjasessa pureudutaan muun muassa kaikkien salaliittoteorioiden äidin, 9/11 terroristi-iskujen yhteydessä esiintyneeseen viranomaisten valehteluun, tiedon vääristämiseen sekä todistusaineiston sivuuttamiseen. Esille tulee tietysti myös Dallasin tapahtumiin 22. marraskuuta 1963 tai vaikkapa operaatiot Northwoods, Mocking-bird ja Dark-Alliance.
Kirjasessa osoitetaan myös, kuinka faktantarkastuksella ei pyritäkään paljastamaan "muunneltua" totuutta, vaan ainoastaan siirtämään katse kuusta, kuuta osoittavaan sormeen. Valeuutisten ja valefaktojen syöttö on vain ovela menetelmä, hämääviä juonenkäänteitä, jolla näytelmän käsikirjoittajan varsinaiset tarkoitusperät hämärretään. 

Näyte kirjasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti