”Miten kilteistä lapsista voi tulla aikuisena pahoja?”

Helsingin Sanomat julkaisi Lasten tiedekysymykset -palstallaan 4.9.2026 6-vuotiaan Lenin kysymyksen: ”Miten kilteistä lapsista voi tulla aikuisena pahoja?”

Lapsi pyysi selkeää totuutta pahuuden syy-seuraussuhteesta, mutta lääketieteellisen kuvantamisen professori Lauri Nummenmaa ojensi hänelle kiven:

”Aikuisena moni saattaa huomata enemmän mahdollisuuksia hyötyä ilkeästä tai pahasta toiminnasta. Se johtuu ennen kaikkea aikuisten roolista yhteiskunnissa.

Aikuinen voi päättää ryhtyä ilkeäksi tavoitellessaan omaa etuaan esimerkiksi rikollisella toiminnalla.

Silloin ihmisen ilkeys on siis oma valinta, johon hän on päätynyt syystä tai toisesta, tyypillisesti juuri huomattuaan hyötyvänsä siitä. Usein hän saattaa olla tukalassa elämäntilanteessa.

Aikuisissa ja lapsissa on eroja siinä, kuinka usein he tekevät ilkeitä tai kilttejä tekoja ja millaisia ne ovat. Tutkimusten mukaan kiltteys ja pahuus ovat lopulta voimakkaasti periytyviä.

Kilteillä vanhemmilla on siis harvemmin hyvin usein ilkeitä lapsia tai toisinpäin. Kiltit tai ilkeät piirteet muuttuvat yleensä vain vähän ja hitaasti ihmisen elämän aikana.

Onneksi suurin osa suomalaisista ja muista ihmisistä on yleensä kilttejä eikä halua pahaa toisille. Siksi ilkeyteen puututaan ankarasti ja toisten vahingoittaminen on kielletty laissa.”

Professori esittää lapselle taikuria ja latelee kaksi toisensa kumoavaa valhetta: toisaalta pahuus muka asuu valmiina ihmisen perimässä, toisaalta se on aikuisen tekemä kylmä päätös hyötyä toisten kiusaamisesta. Todellisuudessa 6-vuotiaalle voi vastata rehellisesti, selkeästi ja totuudenmukaisesti ilman aikuisten kieroja taikatemppuja:

Kukaan ei synny tuhmana tai pahana, eikä kenenkään kehon sisällä ole mitään koodia tai nappia, joka tekisi ihmisestä ilkeän.

Vauvana jokainen tarvitsee ennen kaikkea syliä, turvaa, lämpöä ja sitä, että saa tulla kuulluksi, kun itkettää tai suututtaa. Jos pientä ihmistä kohdellaan jatkuvasti kylmästi, häntä satutetaan, pelotellaan tai jätetään yksin pärjäämään pahan mielen kanssa, hänen kehonsa ja aivonsa tottuvat jatkuvaan hälytystilaan. Silloin sisälle kasvaa iso Mörkö, pelko ja kova kiukku.

Kukaan ei vain eräänä aamuna herää ja rauhallisesti päätä ryhtyä ilkeäksi – se ei toimi niin kuin valitsisi kaupassa jäätelöä. Kun ihminen huutaa, lyö tai satuttaa toista, hänen sisällään tapahtuu oikosulku: keho luulee olevansa vaarassa, järki sammuu ja ihminen iskee paniikissa ennen kuin ehtii edes ajatella.

Hyvin usein pahuus onkin aivan hyödytöntä ja silmitöntä riehumista, josta kukaan ei saa mitään etua. Jos ilmapalloon puhaltaa liikaa ilmaa eikä päästä sitä ulos, se räjähtää lopulta rikki.

Kun pieni ihminen pakotetaan nielemään pelkonsa ja itkunsa, paha olo kerääntyy sisälle kuin tulikuuma höyry. Silmitön tuhoaminen on tuon sisäisen kivun heittämistä muiden päälle: kun minuun koskee, pitää koskea muihinkin.

Kun sellainen lapsi kasvaa aikuiseksi ilman apua ja turvaa, hän saattaa alkaa suojella itseään tekemällä muille pahaa ennen kuin kukaan ehtii satuttaa häntä.

Pahuus ei siis tule geeneistä eikä kylmästä hyötylaskelmasta, vaan siitä, että ihminen on rikottu ja jätetty yksin silloin, kun hän olisi eniten tarvinnut rakkautta ja turvaa.

Miksi Helsingin Sanomat (Lasten toimitus tai tiedetoimitus) toimii näin ja syöttää lapselle pajunköyttä? Onko taustalla se sama aikuisten ylemmyydentuntoinen asenne, jolla joulupukkisatua pidetään pystyssä, ja se imelä lepertely, jolla lapsille yleensä puhutaan? Kuvittelevatko aikuiset todella, että 6-vuotias lapsi on liian heikko kohtaamaan todellisuuden? Vai eikö lapselle vain kehdata myöntää suoraa totuutta: että ihminen tarttuu aseeseen tai muuttuu ilkeäksi siksi, että hänet on pienenä nujerrettu, alistettu, huijattu ja jätetty vaille aitoa turvaa, läheisyyttä ja lämmintä kosketusta?