Kestävä kehitys ja Kainin merkki

Ranskan vallankumouksen suuret ihanteet Vapaus, veljeys ja tasa-arvo lepäävät täysin sen harhaisen oletuksen varassa, että ihminen on vapaa toimija. Koska ”Vapaus” on biologisesti ja mekaanisesti kahlehdittu jo kohdusta lähtien, valistusajan kolminaisuus paljastuu vain yhdeksi maalaukseksi tricoloria heiluttavasta paljasrintaisesta naisesta, – väkivallan tuottaman mielihyvän ja lihallisen kiihkon yhteen naittamisesta. Ranskan vallankumouksen konkreettinen lopputulos oli lopulta pelkät giljotiinin terän irti leikkaamat päät ja veren kansanjoukoille tuottama orgastinen tyydytys.

Silti filosofit ovat halunneet kohta 250 vuotta määritellä Vapauden olemuksen. Nykyisin näennäinen vapaus määritellään perinteisesti kahdella toisiaan täydentävällä, mutta filosofisesti aivan eri tavalla toimivalla ulottuvuudella, joiden taustalla on ennen kaikkea filosofi Isaiah Berlinin klassinen jako:

 Negatiivinen vapaus (vapaus jostakin): Perinteinen liberaali vapauttamisen muoto. Se tarkoittaa ulkoisen pakon, esteiden ja mielivallan poistamista. Olet vapaa, kun muut tai valtio eivät estä sinua toimimasta, sanomasta tai liikkumasta omien valintojesi mukaan. Se on suojakenttä yksilön ympärillä: "Älä tule tähän rajan yli."

 Positiivinen vapaus (vapaus johonkin / voima tehdä): Kyky ja tosiasialliset resurssit toteuttaa omaa potentiaaliaan ja tehdä valintoja. Pelkkä muodollinen lupa ei riitä, jos ihmiseltä puuttuvat työkalut, terveys, tiedot tai toimeentulo – silloin vapaus on vain sana heikolle.

Mutta vapauttaako ulkoisen pakon, esteiden ja mielivallan poisto sinut? Entä sisäinen ”pakko”? Mikä on ”mielivaltaa”? Onko se vapautta, että saat ja voit solvata ketä ja milloin tahansa sosiaalisessa mediassa, töniä toisia ilmaisämpärijonossa, kaataa kaverin kaljat lattialle tai oksentaa kumppanisi rinnuksille rangaistuksetta? Yhtä ongelmallista on se, että jos sinulla ei ole taloudellisia voimavaroja, tietoa tai terveyttä tehdä mitä haluat.
Nuo kysymykset porautuvat suoraan näennäisen Vapauden syvimpään ytimeen. Ne osuvat heti kättelyssä kahteen klassiseen vapauden harhaan: toisaalta siihen pinnalliseen ”vapautena” pidettyyn mellastukseen (solvaamiseen, kyynärpäätaktiikkaan, kaksinaamaisuuteen, vedätykseen ja sikailuun), toisaalta siihen karuun todellisuuteen, että pelkkä paperilla oleva lupa ei auta, jos kukkaro on tyhjä, terveys rikki tai koneisto pitää niskalenkissä – kuristusotteella. Kun nämä harhat poimitaan irti akateemisen pölyn peittämästä korista ja peilataan elettyyn todellisuuteen, vapauden määrittely ja sen rajat näyttävät tältä:

1. Ulkoinen pakko vs. sisäinen ”pakko”
Perinteinen negatiivinen vapaus (vapaus jostakin) väittää, että olet vapaa, kun poliisi ei seiso ovella eikä kukaan pakota sinua kumartamaan, saati nöyrästi konttaamaan. Mutta se jättää huomiotta ihmisen sisäisen vankilan.

• Jos ihminen on täysin pakko-oireiden, pinttyneiden pelkojen, sosiaalisen hyväksynnän riippuvuuden, katkeruuden tai suorituspakon orja, hän ei ole vapaa – vaikka portti olisi apposen auki.
• Sisäinen pakko on usein paljon vahvempi kahle kuin mikään ulkoinen laki. Todellinen vapaus vaatii sen, että ihminen vapautuu oman mielensä ja koneiston syöttämistä peloista ja ehdollistumista.

2. Mikä on ”mielivaltaa”?
Mielivaltaa ei ole pelkkä valtion, viranomaisen tai läheisen harjoittama sorto, vaan se on myös sitä, että vahvemman oikeus jyrää heikomman ilman mitään pysyvää moraalista tai inhimillistä mittaa.

• Se, että sosiaalisessa mediassa saa ”vapaasti” solvata, potkia maassa olevaa ja levittää kaikkialla kuraa ilman vastuuta, ei ole vapautta. Se on vain viidakon lakia ja väkivallan muoto, jossa vahvin tai äänekkäin alistaa muut, sanokoon Luonnollinen valinta sitten mitä tahansa.
• Kun vapautta käytetään muiden lannistamiseen ja alistamiseen, se muuttuu tyranniaksi – sairaaksi aggressioksi. Vapaus ilman vastuuta ja inhimillistä mittaa ei ole vapautta nähnytkään – se on pelkkää kaaoskoneiston polttoainetta, joka lopulta pakottaa ihmiset vaatimaan itse itselleen lisää uusia kahleita ja järjestystä turvakseen.
  

3. Entä ne resurssit – tieto, terveys ja talous?
Positiivinen vapaus muistuttaa siitä, että vapauden idea on pelkkä vitsi, jos ihmiseltä puuttuvat työkalut sen toteuttamiseen.

• Mitä iloa on siitä, että ”kaikilla on oikeus mennä ja tehdä”, jos terveys on mennyt, lääkkeisiin ei ole varaa, koulutus on riittämätön tai elämä on resurssien puutteen vuoksi pelkkää selviytymistä seuraavaan päivään? Silloin ihminen ei tee tietoisia valintoja, vaan olosuhteet tekevät valinnat hänen puolestaan. Vai tekevätkö? Entä jos olosuhteet ovatkin seurausta aiemmista valinnoista?
• Koneisto ja synteettinen demokratia rakentavat tarkoituksella järjestelmän, joka pitää suuren osan ihmisistä juuri tässä mukavassa ”juoksupyörässä”: tarpeeksi monta virikettä ja turvaa, riittävästi ilmaista viihdettä, ettei tule vallankumousta, mutta tarpeeksi monta rasitetta (velkaa, huolta, kiirettä, sääntöjä), ettei kukaan ehdi tai pysty nostamaan päätään ja ajattelemaan aidosti itsenäisesti – oivaltamaan, että mukava ”juoksupyöräkin” on seuraus hänen aiemmista vapaista valinnoistaan. 

Kuitenkin kaikki mitä ihmisyhteisöt pitävät enemmän tai vähemmän vapautena, on näennäistä – kuin pussillinen värikkäisiin polypropeenikalvoihin käärittyjä karkkeja. Pussista on kiva poimia aina kulloiseenkin tilanteeseen sopivan soma, vaikka se olisi kuinka epäterveellinen makeinen. Kuten kansanjoukkoa väkivaltaan kiihottava paljasrintainen naikkonen barrikadeilla!

Vapaus ei kuitenkaan ole makeinen, joka imeskellessä saa tehdä mitä tahansa – rajoilla tai ilman. Vapaus ei anna lupaa meuhkata netissä, örveltää missä milloinkin kuten huvittaa. Vapauden raja kulkeekin siinä, missä vapaus alkaa polkea toisen ihmisen inhimillistä arvoa, koskemattomuutta tai elämää. Ennen rajaa vallitsee Januksen kasvot omaava anarkia, joka todellisuudessa on vapauden ovela irvikuva. Anarkia näyttää ulospäin tai aluksi vapaudelta, mutta paljastaa kääntöpuolellaan jotain aivan muuta, väkivallan ja kaaoksen. Anarkia on henkisen pahoinvoinnin oire, tila, jossa pohjaton itsekkyys, opportunismi ja vahvemman oikeus – pohjaton tyhmyys palkitaan dopamiinilla. Anarkismin vapaus on vapautta alistaa heikommat – ihminen toimii kuin saalistava peto: toinen kelpaa vain oman sisäisen tyhjyyden kaipaamaksi ravinnoksi. Anarkia ei ole vapauden toteutuma, vaan biologisen vaurion ja koneiston manipuloinnin aiheuttama oikosulku. Se on se hetki, jolloin värikäs polypropeenipussi repeää, karkit leviävät maahan, ja lauma alkaa raadella toisiaan pelkän primitiivisen selviytymisvaiston sokeuttamana.

Esimerkiksi punk-rokkarit, jotka aloittivat hilluntansa 1970-luvulla Sex Pistolsien ”Anarchy in the U.K.” -kappaleen säestämänä, kuvaavat täydellisesti sitä, miten anarkian kasvot muuttuvat päämäärättömän nuorison keskuudessa kauniista poliittisesta aatteesta – filosofinen unelma vapaista, keskinäiseen solidaarisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvista yhteisöistä ilman pakkoa – käytännössä irvokkaaksi todellisuudeksi: paikallaan pogoamiseksi, suuvaahdossa mölyämiseksi, irvistelyksi ja toistensa päälle räkimiseksi, riehumiseksi, itsekidutukseksi, omaan lihaansa ripustettaviksi hakaneuloiksi, lihakoukuiksi, erilaisiksi tangoiksi tai renkaiksi, itsensä lävistämiseksi nitojakoneilla, porttigongiin kuseskeluksi sekä yleiseksi oksenteluksi – kannatettavaksi edistykselliseksi ja yhteiskunnalliseksi kapinaksi. Silmitön riehunta, kipu ja tuska korvaavat hellyyden ja läheisyyden. Masokismista tulee menetetyn ja/tai saavuttamattoman rakkauden korvike. Olosuhteista ei puuttunut muuta kuin se, että levy-yhtiöt moguleineen, jotka keräsivät nuorilta liikenevät rahat, olisivat ryhtyneet rättikaupoissaan jakamaan Malcolm McLarenin johdolla äänettömän hätähuudon keskellä henkisesti epävakaille yksilöille hakaneulojen ostajille kylkiäiseksi ladattuja käsiaseita.

Jos ihmisyksilön tavoitteena on olla paitsi vapaa, myös veljiä keskenään ja tasa-arvoisia, on hänen vapautettava ensin itsensä. Aivan kuten on mahdotonta rakastaa ketään, jollei ensin rakasta itseään. Vapaus on sitä, että ihminen hylkää elämässään pelon (mikä ei tarkoita suinkaan uhkarohkeutta), vaan pelottomuutta, jolloin hän tunnistaa vaivatta häkit, joissa häntä on pidetty vankina ja yritetään edelleen pitää vangittuna – pystyy seisomaan omilla jaloillaan – luopuu kahleista (omaisuuden hamuaminen, kunnian ja vallan tavoittelu) mutta ei luovuta.

Todellinen vapaus ei ole iskusana, vaan tietoisuutta, sisäistä itsemääräämisoikeutta, ei pelkästään kykyä vaan myös tahtoa elää ilman pelkoa tai kahleita. Vapaus on itse asiassa moraalinen ratkaisu – vapaan tahdon valinta hyvän ja pahan välillä. Vapaa tahto ja vapauden olemus ovat saman kolikon kaksi puolta: toinen on se mekaaninen ja moraalinen koneisto, joka tekee valinnan hyvän ja pahan välillä, ja toinen on se sisäinen pelottomuus ja itsemääräämisoikeus, joka tekee ihmisestä todella vapaan kantamaan valintojensa seuraukset.

Entä Ranskan vallankumouksen iskusanoista toinen, veljeys? Tarkoittaako se samanlaista veljeyttä kuin Kainilla ja Aabelilla – veriveljeyttä? Veljeyden käsitykseen sisältyy mielenkiitoinen juonne, sillä vuoden 1933/1938 kirkkoraamattu kertoo ilmiselvästi:

Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi. Ja Herra sanoi Kainille: "Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä! (1Moos.4:3–7)

Tämä kytkeytyy suoraan siihen, miten hepreankielinen alkutekstin verbi (mâshâl / timshol) avautuu John Steinbeckin romaanissa Eedenistä itään (1952). Kirjassa tuota käännöshistoriaa käsitellään yhtenä kirjallisuuden ja ihmisyyden syvimmistä teemoista: King Jamesin englanninkielisessä Raamatussa kyseinen verbi käännettiin muotoon "thou shalt rule" (ehdoton tuleva aika / velvoite: sinä tulet hallitsemaan / sinun on pakko hallita), mikä kuulostaa siltä, että Jumala määrää kohtalon.

Sen sijaan heprean oppineiden kanssa pitkään työskennellyt Steinbeck osoitti, että verbi onkin konjunktiivi eli mahdollisuutta ilmaiseva muoto – se tarkoittaa kirjaimellisesti sanaa "Timshel" – "Sinä voit". Se jättää synnin välttämisen puhtaasti ihmisen omalle vapaalle tahdolle ilman ennalta määrättyä pakkoa. Suomalainen vuoden 1933 kirkkoraamattu osui tähän ytimeen omalla kehotuksellaan "mutta hallitse sinä sitä!", joka vetoaa suoraan yksilön omaan valtaan ja vastuuseen.

Veljeys ei siis ole mikään automaattinen tai pakotettu yhteiselo, vaan se vaatii sen, että ihminen ensin katsoo omaa pimeyttään – malkaa omassa silmässään – ja tekee tietoisen valinnan olla tappamatta veljeään. Genesaretinjärven kapinallinen latasikin vastapalloon:

 

Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä. (Matt.7:3–5)

Malkassa on kyse kaksinaismoraalista, yksinkertaisimmillaan tekojen ja sanojen ristiriidasta. Vai kuvitteletko, että Jeesus vuorisaarnassa todella kehotti kuulijoita poistamaan silmistään konkreettisesti näkökykyä haittaavia roskia? Malkahan on katemateriaalin painona pidetty harjalta räystäälle kulkeva halkaistu seiväs. Jeesusko siis muka kehotti kuulijoitaan poistamaan silmistään monimetrisiä seipäitä?
Useimmat meistä eivät kuitenkaan edes ymmärrä, mitä kaksinaismoraali oikein on (varmaan jotain hyvän makuista kotiin kannettua pikaruokaa?), sillä kaksinaismoraalia pidetään ihmisten keskuudessa niin luonnollisena omakohtaisen käyttäytymisen muotona, ettei siihen edes jokapäiväisessä elämässä kiinnitetä lainkaan mitään huomiota. Kaksinaismoraali on kuin tietokonevirus, joka saastuttaa sinut ennen kuin huomaatkaan läpikotaisin! Kaksinaismoralisti ei edes itse käsitä, että hänen puheensa ja tekonsa voisivat olla jotenkin moraalisesti vääriä - moitittavia! Kaksinaismoraali tekee ihmisen käytännössä, vaikka hän kuulee, kuuroksi, vaikka hän näkee, sokeaksi ja vaikka hänellä on sydän - sydämettömäksi.

Raamattu kertoo kirjaimellisesti, kuinka kaksinaismoraali syntyy – kateudesta, jonka juuret ovat kietoutuneet yksinäisyyteen, ahneuteen sekä itsekkyyteen – pelkoon, Kainin tapauksessa pelkkä eriarvoisen kohtelun aiheuttama ”suosioaseman” menettämisen pelko ajoi hänet tekemään väärään valinnan, pahuuden.

Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: "Menkäämme kedolle". Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet. Niin Herra sanoi Kainille: "Missä on veljesi Aabel?" Hän vastasi: "En tiedä; olenko minä veljeni vartija?" (1Moos.4:8, 9)

Pyhä sana valehtelee, kun se väittää, että:

Mutta Herra sanoi hänelle: "Sen tähden, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää seitsenkertaisesti kostettaman". Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä (1Moos.4:15)

Todellisuudessa uhrilampaiden ravasta ja rasvoista leijuvan savun keskellä Kain katkeruudessaan, langettuaan Herransa asettamaan ilmiselvään ansaan, kuuliaisesti poltti itse verenkiertoonsa Kain merkin, vihan kemiallisen kaavan!

Ranskan vallankumous alkoikin välittömästi "syödä omia lapsiaan", niitä, jotka vetelivät naruista, lietsoivat vihaa tai – yllyttäjiä ja arvostelijoita kuten muun muassa Kainin merkkiä kantaneen Georges Dantonin, lisää päitä vadille vaatineen Jean-Paul Maratin, Jacques Hébertin, Antoine Lavoisierin, André Chénierin ja Maximilien Robespierren.
Nautinnollinen julkinen veljien tappokierre pysähtyi lopulta vasta sitten, kun kansalliskonventin edustajat tajusivat itse olevansa vuorossa seuraavaksi: kukaan ei ollut turvassa Robespierren vainoharhaisuudelta. Kesäkuun lopulla 1794 Robespierre ja hänen liittolaisensa pidätettiin pikavauhtia ja vietiin giljotiiniin – ja kansa hurrasi, kun hirmuvalta kaatui sen omaan teräänsä.

Veljeyden nimissä vaaditaan jatkuvasti muilta virheetöntä käytöstä, yhteistä vastuuta ja lempeyttä, mutta oma malka – se valtava, sokeuttava puupölkky omassa silmässä – kielletään viimeiseen asti – totta kai, koska silmään itse lyöty puupölkky sokeuttaa. Vieressä olevan lähimmäisen pieniäkin virheitä tai eri tavalla ajattelevia, varsinkin kaukaisia lähimmäisiä, on sokeankin kiva osoitella sormella, koska tällöin pelastuu katsomasta omaa sisäistä pimeyttä. Maapallolla lähes kaikkialla lapset kasvatetaankin kilpailemaan – tuntemaan mielihyvää muiden voittamisesta. Missä on neuvontapalvelu, joka kertoisi, kuinka omassa sisimmässä asuva pimeys valaistaan? 

Veljeys ei ole sylikummin ojentama syntymälahja, juhlatilaisuuksien tyhjä korulause, saati vallankumouksen ojentama pakkopaita, Veljeys, kuten vapauskin, on jokaisen yksilön erillinen vapaan tahdon moraalinen valinta hyvän ja pahan valinta.

Tasa-arvo on iskusanakolmikon petollisin käsite, koska sillä myydään kansalle hyvin hidasvaikutteista hermomyrkkyä – demokratiaa kuin hammastahnaa. Huulilla se kuulostaa siltä, että kaikki lähtevät samalta viivalta mutta jo yksilöiden henkilökohtaiset fyysiskemialliset ominaisuudet lähtöalueella poikkeavat merkittävästi toisistaan. Urheiluhullulle kansalle uskotellaan, että kilpailemme nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin – muka yhdessä ja samassa sarjassa, vaikka todellisuudessa olemme vain paralympialaisten lähtöviivalla.
Toisilla meillä ei ole käsiä, jalkoja tai – edes giljotiinin terän irti leikkaamaa päätä. Vai jaetaanko kilpailijat eri sarjoihin esimerkiksi mantelitumakkeen vaurioiden, HPA-akselin lukkiutumisen, valkoisen aineen ratarikkojen, myeliinituppien eristeiden pettämisen, hätätila- ja selviytymiskoneiston (katekoliamiinit, kuten adrenaliini, noradrenaliini ja dopamiini) kosketushäiriöiden tai fyysisen valokuitukaapeloinnin oikosulkujen perusteella?

Kirjassaan "Jeesus – mies myyttien takana" (Gaudeamus 2012) teologian tohtori Raimo Harjula jeesustelee syntisistä ja synnittömistä, helvettiin joutuvista ja taivaan iloihin virsien veisuuta jatkavista veljistä: 

Jeesuksen hahmolle on antanut uskottavuutta monien kirkkojen aktiivinen toiminta yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi.

Harjula ei voi olla väärässä! Kristitythän toteuttivat tasa-arvoa esimerkiksi jo 1099 ristiretkeläisten Jerusalemissa suorittamassa ennen näkemättömässä verilöylyssä, jolloin tasa-arvoisesti kaikki kymmenet tuhannet, muslimit, juutalaiset ja paikalliset kristityt tapettiin tasapuolisesti, niin että Herran soturit kahlasivat pyhän kaupungin kaduilla nilkkoihin asti yltäneessä veressä!

Yksi suurimpia emävaleita, joita kansalaisille syötetäänkin, on väite, että tasa-arvon ulottaminen kaikkialle tekisi esimerkiksi länsimaisista demokratioista onneloita. Mutta juurihan tätä tasa-arvon ulottamista kokeiltiin vastikään romahtaneissa sosialistisissa suunnitelmaparatiiseissa. Joseph Berke kirjoittaakin kirjassaan ”Pahan voima” (Otava 1991) tyhjentävästi tästä harhasta:

Yhtenäistäminen näyttää vähentävän erilaisuuksia. Siihen sisältyy olettamus, että jos kaikki ovat yhdenvertaisia, kenelläkään ei ole mitään kadehdittavaa. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi. Kateus syntyy kadehtijan silmässä, ei kateuden kohteen myötä. Vaikka me kaikki olisimme samannäköisiä, puhuisimme samalla tavalla, söisimme samaa ruokaa ja pukeutuisimme samoin, saattaisimme silti kuvitella, että naapurimme nauttii enemmän aamupuurostaan tai mikä vielä pahempaa sukupuolielämästään… Yksilötasolla tasa-arvo latistaa lahjakkuuden, saavutukset ja lopulta riistää ihmisiltä tasavertaiset mahdollisuudet saada tilaisuus toteuttaa itseään…

Ainahan voit demokratiassa aivan tasa-arvoisesti päättää, minkä saippuaoopperan tänään katsoisit, minkä drinkin valitsisit, mitä pika- tai valmisruokaa söisit, minkä taivaskanavista avaisit viihdyttääksesi itseäsi. Jo ajat sitten havaittiin, että kun lapsille tarjotaan uusi huvitus, ne, kuten apinavauvatkin, luopuvat siitä, mitä aikaisemmin niin kiihkeästi halusivat. Eikä ole suinkaan harvinaista, että huvitusten varjolla lapselle syydetään etuja ja tavaroita, joita hän ei todellisuudessa tarvitse ja jotka ovat vain korviketta sille, mitä vanhemmat eivät oman henkisen hätänsä ja ajanpuutteensa vuoksi voi lapselle antaa.
Jo sylivauvasta lähtien sinua pakkoruokitaan äidinmaidossa olevalla demokratia-nimisellä lisäaineella. Ja syöttötuolistasi et pääse pakenemaan, joten sinuun on helppo lusikoida karvaan makuisia, tyhjiä sanoja vapaudesta. Egon Friedell kirjoitti (Uuden ajan kulttuurihistoria 1927–31) todella terävästi:

Ranskan vallankumouksen kolmesta iskusanasta vapaus, veljeys ja tasa-arvo ensimmäinen oli pelkkä oopperakorulause, jolla valtiollisessa käytännössä ei voi tehdä mitään ja molemmat muut ovat yhdistämättömissä olevia vastakohtia. Sillä yhdenvertaisuus tuhoaa vapauden ja vapaus tuhoaa yhdenvertaisuuden. Jos kaikkia ihmisiä pidetään identtisinä ja heille sen tähden pannaan samat oikeudet, velvollisuudet ja elämänmuodot, he eivät enää ole vapaita, ja elleivät kaikki esteettömästi saa kehittyä omien erilaisten yksilöllisyytensä mukaisesti, he eivät enää ole yhdenvertaisia.

Kun ihminen ei erota hyvää ja pahaa, rakkautta tai pahuutta, hän alkaa koota oman kaksinaismoraalinsa katteeksi onttoja siveellisyysteorioita. Porukalla ryhmäpalavereissa pohditaan roskaruokaa napostellen sanojen sisältöä tieteellisen tuntuisesti; onko suvaitsevaisuus, solidaarisuus, kestävä kehitys, vihreä siirtymä, ihmisoikeudet, säännöt tai vapaus, veljeys ja tasa-arvo siveellisiä ja rasisminvastaisia ilmaisuja.

Jos Vapaus ja Veljeys on moraalisen valintasi seurauksia hyvän ja pahan välillä, niin Tasa-arvo on pahaa palvelevien valintojesi seuraus – peittelemiseksi keksitty kaunis sana. Ihmiset eivät ole toisiaan täsmällisesti muistuttavia kiinalaisen halpatavaratehtaan liukuhihnan massatuotteita, vaan erillisiä yksilöitä. Yksilöitä, joiden erilaisuus tekee elämästä vaihtelevan värikkään, vaikka Luonnollinen Valinta tai Luoja yrittää tehdä kaikkensa, jalostaakseen ihmisen, joka vapaiden moraalisesti pahaa palvelevien valintojensa seurauksena muuttuisi kehonsa tuottamien kemikaalien myrkyllisen yliannostuksen vuoksi, joko tunnottomaksi taistelurobotiksi tai vaihtoehtoisesti, tahdottomaksi teuraskarjaksi.