sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Rikkaruohomyrkky on tehokkain tapa päästä eroon valittavista vanhuksista

Tulemme panostamaan laatuun ihania jouluvaloja ja
niiden asentamiseen kykeneviä henkilöitä lisäämällä

Ylen iltauutisten haastattelussa 1.2.2019 kuka tahansa tarkkanäköinen saattoi havaita Esperi Care vt. toimitusjohtaja Heini Pirttijärven ulkoisesta olemuksesta, kuten katse, pälyily, tekohymy, kasvojen juonteet ja vielä habituksesta ilmenevä aikuisiässä tapahtunut kaltoin kohtelu sekä lyhyessä haastatteulussa annetut mitäänsanomattomat selitykset:

”Ollaan otettu opiksi, ollaan tutkimassa asioita ja etenemässä niiden kehittämisessä tällä hetkellä. No me tullaan jatkossa panostamaan laatuun ja henkilöstöön enemmän kuin mitä tähän mennessä on tehty
Eihän sitä rikkaruohomyrkkyä mennyt vaan silmään?
että Heini on sisimmiltaan kova- ja kylmäsydäminen, mieleltään pahoinvoiva ihminen. Pirttijärven inhimillinen suhtautuminen heikompiosaisiin, vanhuksiin ja sairaisiin, on surkastunut, ei minkään muun, kuin hänen lapsuudessa vanhempiensa taholta kokemansa pahoinpitelyn seurauksena.
Samassa haastattelussa Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen luikerteli henkilökohtaisesta vastuustaan yrittämällä siirtää katseemme omissa ulosteissaan kelluvista vanhuksista, niihin vanhuksiin, jotka oli jo saatu siisti hengiltä!

Pelikirjaa pitää tarkistaa niin ku mä oon sanonut. Nyt on unohtunut se, että on tehty valtavasti hyvää ja pitää myös nähdä se hyvä, eikä pidä tavallaan niin ku antaa pienten rikkaruohojen pilata koko ympäristöä. Ja hoidetaan ne rikkaruohot pois.

Hoidetaan ne "vitun" valittavat rikkaruohot pois,
niin kyllä varmasti syntyy niitä säästöjä!
Pertin puheista jäikin täydellisesti epäselväksi se, tarkoittiko hän rikkaruohoilla ammattitaidottomia haamuhoitajia vai sänkyynsä sidottuja kuolevia vanhuksia?  Attendon Alavuden hoitokodin antaman esimerkin mukaan rikkaruohot ovatkin olleet kohteluunsa kyllästyneet vanhuksia, joihin käytetty rikkaruohomyrkky on ainakin Alavuden hoitokodissa ollut tulosten perusteella melko tehotonta - vain 6 kuollutta. Karjalaiselta voisi kuitenkin kysyä, miksi Alavudella ei käytetty suurempia kerta-annoksia, niin olisi päästy koko rikkaruoho-ongelsmasta eroon kerta heitolla!
Ei tarvitsi valtakunnan ykkösmyrkyttäjä Pertti Karjalaisen esittää vanhusten kuolemien tekosyiksi tapahtuneen muuton aiheuttamaa lisärasitusta, vaan voisi reilusti ja suoraan myöntää niin kuin suomalainen mies: Kuolemat ovat aivan meidän omaa ansioitamme!
Ilmiselvästi rikoksiin ihmisyyttä vastaan syyllistyneelle Attendon toimitusjohtajan Pertti Karjalaisen logiikan mukaan juutalaisiakin kuoli väistämättömästi, koska keskitysleirikuljetukset karjavaunuissa aiheuttivat heille odottamatonta lisärasitusta!

Ja on aivan turha jeesustella, että syy on laista puuttuvasta hoitaja-mitoituksessa. Aivan samat ongelmat ovat niin julkisissa kuin yksityisissäkin hoivalaitoksissa sekä koti- että omaishoidossa. Sairaat vanhukset laitetaan hoitamaan vielä sairaampia omia puolisoitaan nälkäpalkalla kotiinsa neljän seinän sisälle, jotta poliitikot voivat ylpeillä äänestäjilleen aikaansaamillaan mittavilla hoivasäästöillä! Eikä säästökuurien aiheuttama pahoinvointi pääty suinkaan vanhusten ja sairaiden hoivaan. Sama vilunkipeli ja poliitikoiden oman edun tavoittelu on säästöjen nimissä vallalla kaikkialla varhaiskasvatuksessa, päiväkodeissa ja kouluissa. Sote-uudistukella yritetäänkin vain koko "sosiaalipaketti" siirtää entistä suurempiin yksiköihin, entistä kasvottomampiin ja sydämettömimpiin valvonnan kyllästämiin organisaatioihin, joita johtavat puolueiden omat poliittisten palkkiovirkojen ammattilaiset.
Jokaisen kunnon hoiva- ja lastenkodin lääkevarasto
Sekin ylittää kaiken ymmärrykseni, kuinka selkärangattomat poliitikot laidasta laitaan voivat antaa vastuun itsestään huolehtimaan kykenemättömien vanhusten hoivaamisesta yritykselle, jota johtaa ketku, jonka sydämen tilalla on joko rikkaruohoruisku tai seeteliautomaatti - ellei jopa molemmat, kuten näyttää! Enää ei puutu kuin se, että sisäasianministeriö valtuuttaa poliisin valvomaan valtakunnallisia "rikkaruohomyrkytyksiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti