sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Näennäisdemokratian suurin uhka!


Halla-aho ei muistuta aina puku päällä olevaa tönkkösuolattua
ja vitun tärkeää, itseään ääriään myötä täynnä olevaa politrukkia
Kun Jussi Halla-aho kertoi tanskalaislehti Politikenille 14.4.2019, että hänellä ei ole henkilö­kohtaista kunnian­himoa pääministeriksi – tai muuksikaan ministeriksi, paljastui se, miksi hän käyttäytyy niin eri tavoin kuin muut puoluehohtajat ja miksi hän on kaikesta vähättelystä ja boikotoinnista huolimatta kansan keskuudessa yhä suositumpi.

Halla-ahon sanat kertovat, että hän ei ole kunniainhomoinen ja valtaa, hillotolppaa tavoitteleva narsisti, kuten oikeastaan kaikki poliitikot ja varsinkin edeltäjänsä perisuomalaisten puheenjohtaja, viimeisen myyntipäivän ohittanutta lihapiirakkaa muistuttava Timo Soini, Juudas, joka oli lopulta tavoittelemaansa hillotolppaan hitsaannuttuaan, valmis pettämään oman puolueensa ja nielemään omat periaatteensa. Ahneella on paskainen loppu!

Halla-aho ei omien sanojensa mukaan tavoittele valtaa, kuten muut puoluejohtajat ja heidän lakeijansa, vaan häntä motivoi Suomen maahanmuuttopolitiikan muuttaminen. Hänen poliittisena strategianaan on tehdä perussuomalaisista niin suuri, että muut puolueet joutuvat muuttamaan linjaansa. Halla-aho sai ilmeisesti aikoinaan tarpeeksensa, kuten niin moni muukin, maamme kukkahattutätien ja vihervassareiden Afrikan mustalaisten, omia keskinäisiä riitojaan pakenevien somalien muotivaatteissa hyysäämisestä. Monelle viimeisenä pisarana 2015 Suomeen ryntäsivät mamut muotifarkut ja tennarit jalassa lataamaan iBadejaan, kun oman kotimaan sähköverkko oli pommitettu riekaleiksi! Siinä sivussa porattiin maailman puhtainta lihaa! Ja vielä samaan aikaan, kun nämä laupiaat samarialais-sossut unohtivat oman maan vähäväkiset. Eikä olisi mikään ihme jos sosiaalitantat olisivat jakaneet arabinuorukaisille vielä ilmaisia ehkäisyvälineitä!

loanheittoa:
https://meemi.info/w/Jussi_Halla-aho
Muiden puolueiden vaaliman vallanhimon vuoksi, Halla-ahosta onkin yritetty tehdä vuosien varrella hyljeksitty rasisti erityisesti edistyksellisinä itseään mainostavien viherfasistien ja tasapäistämistä ajavien sosialistien taholta. Kaikki puolueethan hamuilevat ennen vaaleja pääministerin ja ministerien palleja kuin kuuta taivaalta! Jopa Korkein oikeus valjastettiin muutama vuosi sitten Halla-ahon poliittisen uran kampittamiseen – onnistumatta. Valtionsyyttäjä Mika Illman ilakoikin härskisti Hufvudstadsbladetissa (http://gamla.hbl.fi/nyheter/2012-06-08/yle-halla-aho-overklagar-domen) 8.6.2012:

On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla (kansalaisilla) on oikeus provosoida ja yliampua.

Eli natsien lailla käyttäytyvä kusipää-Illman ihan itse kertoi julkisuudessa, että Halla-aho ei saanutkaan tuomiota uskonrauhan rikkomisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, vaan vallanpitäjien, erityisesti Mika Illmannin kritisoimisesta.

Pakolaispolitiikan ohella Halla-ahon laariin sataa valtaa pitävien päätön ja poukkoileva ilmastopolitiikka. Vasemmistoliitto ja demarit kieltäisivät autot varmaan lopulta kaikilta, mutta Antti Rinne saisi jatkaa pihvien syöntiä, koska hän on synnynnäinen idiootti-lihansyöjä ja vihreät voisivat lentää ympäristökokouksiinsa edelleen ympäri maailmaa sinivalkoisin siivin!

Ei olisikaan mikään ihme, jos Halla-ahon johtama puolue nousisi jo nyt Suomen suurimmaksi puolueeksi (kirjoitettu aamulla 14.4) samaan aikaan kun petturi-juudaat, Siniset katoaisi eduskunnasta. (15.4 PS Menipä ennustus rankasti pieleen) Halla-ahon suurin ongelma ei kuitenkaan tule olemaan maamme pakolais- tai ilmastopolitiikan muuttaminen, vaan oman puolueensa jäsenten ja edustajien kaitseminen kaidalle tielle, kuten entisen persun Pirkko ”puolentoista tunnin pohjat” Mattilan ja Teuvo ”huuru” Hakkaraisen hölmöilyt osoittavat.  
Halla-aho myös vaikuttaa älykkäältä (koti-isänmaa ja uskonto Laura Huhtasaareen verrattuna jopa nerolta) mikä on poliitikkojen keskuudessa yleisesti puuttuva luonnonvara. Jussin suurin uhka onkin oma pää – kestääkö se julkisuuden mukanaan tuomat paineet? Vallanhimo on arvaamaton seurustelukumppani!

Koko poliittiselle järjestelmän, näennäisdemokratian suurin uhka olisikin, jos joku selkärangan omaava lopettaisi vallanhimossaan lehmänkaupat ja poliittisten irtopisteiden keruun! Halla-aho ei vain taida itsekään tajuta (eikä tajua, sillä hän on demokratian vanki), mikä poliittinen ase hänellä asenteessaan olisi, sillä ylivoimaisesti suurimman puolueen ulkoparlamntaarinen painostus saattaisi olla mullistava keino muuttaa poliittista sulle-mulle kulttuuria sekä hämmentää mätää puoluekenttää!
Onkin todennäköistä, että ainakin osa valtaeliitistä yrittää intergoida perussuomalaiset oman agendansa taakse aivan kuten se intergroi siniset juudaat! Jääkin nähtäväksi toimiiko hillotolppa-taktiikka tälläkin kertaa kuin kärpäspaperi! Useassa (kaikissa) perussuomalaisessa kun pesii maan tavan mukaan syöpäläinen - vallanhimo! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti