Tunnetuin ja laajimmalle levinnyt näistä Jeesuksen syntymää koskevista "lapsen mielisille" tarkoitetuista saduista on Luukkaan "jouluevankeliumista" löytyvä sepitelmä: Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.(Luuk.2:4–7)
Koska Vanha testamentti kertoi Miikan profetiassa messiaan syntyvän Daavidin sukupuusta ja Betlehemissä, niin Luukkaan piti ilosanomaansa varten keksiä kuulijoilleen uskottava satu, jossa nasaretilaisen, viimeisillään, siis 9 kuukaudella raskaana olevan Marian piti Daavidin sukupuuhun kuuluvan Josefin kanssa matkustaa pois Galileasta, Nasaretista, linnuntietä 150 kilometrin matka verolle pantavaksi Daavidin kaupunkiin Betlehemiin. Vaikka tuolloinkaan, kuten ei koskaan sitä ennen tai sen jälkeenkään, verollepanon vuoksi verotettava ei matkustanut omaisuuksineen minnekään, vaan verotus suoritettiin kunkin verotettavan kotona. Kärrytie, tai paremminkin kinttupolku, Nasaretista Betlehemiin puikkelehti tuolloin pitkin kapeaa ja mutkaista reittiä laaksoissa ja kukkuloilla ja niiden välisillä jyrkänteillä. Osuipa polun varrelle jopa vuorenharjanteita ja rotkoja. Tästä ”historiallisesta joulu vaelluksesta” ei ole olemassa minkäänlaisia muita todisteita, kuin evankelistojen oma mielikuvituksellinen todistus, kuten ei siitäkään, että Joosef yleensä oli Daavidin sukua tai edes Marian aviomies.
Itseään ja tietämättömiä manipuloidessaan kristityt (kristus on muuten kreikasta tullut lainasana, kreikan sana ”khristos”, on käännös Vanhan testamentin heprean sanasta ”mashiah” – messias, sanat kristus ja messias siis tarkoittavat samaa) muuntelivat totuutta, sepittivät ilman omantunnon tuskia paimennettavalle laumalle aivan oman omia henkilökohtaisia etuja hyödyttävän totuutensa (joista myöhemmin). Kuvittele nyt ihan itse, jos osaat: koko Galilean kaikki kymmenet tuhannet asukkaat, mummot ja papat, rammat ja riivatut, vaeltamassa omaisuuksineen, sylivauvoineen ja arvopapereineen päivätolkulla, lähes 200 kilometriä, aina Jerusalemin eteläpuolelle, Betlehemiin, asti. Verollepanossahan tutkittiin henkilön tulonlähteet sekä irtaimisto, kiinteä omaisuus selvitettiin ja lisäksi määritettiin niiden arvo. Miten tämä onnistui ilman verotarkastajan kotikäyntiä? Vai olivatko Joosef ja Maria muka ainoat verolle pantavat Nasaretista?
Matteuksen ja Luukkaan joulutarinat paljastuvat pelkäksi saduksi, kun tarinoita ei tarkastele pelkästään tapahtuneesta lapsille tehtyjä kiiltokuvia tai Gustaf Doren aiheesta tekemää piirroskuvaa, vaan jakaa Nasaretin ja Betlehemin välisen, reilusti yli 150 kilometrin, matkan konkreettisiksi tosiasioiksi, eläytyy matkaan. Ja jollet pysty eläytymään, niin yritä ajatella edes!
Viimeisillään raskaana oleva, aasilla ratsastava pömppömahainen Maria pystyy etenemään välipaloineen, juoma-, levähdys- ja huoltotaukoineen korkeintaan 2 kilometriä tunnissa (joka sekin olisi ollut kyseisessä, huomattavia korkeusvaihteluja sisältävässä maastossa, erinomainen saavutus), jos pystyy raskauden viime päivinä ylipäätään etenemään lainkaan! Mutta viimeisillään raskaana olevalle naiselle päiväkausia kestävä jatkuva eteneminen aasin selässä on tuossa matkavauhdissa täysin mahdotonta! Nykypäivänähän jo 15 kilometrin päivittäistä vaellusta (3-4 km/h) pidetään varusteitaan kantavalle hyväkuntoiselle miehelle asiallisena saavutuksena. Aasin maksimi matkanopeushan on puolestaan kolme (3) kilometriä tunnissa (tätäkään, viimeisillään raskaana olevan naisen etenemisnopeuden ohella, Matteus ei valheita sepittäessään osannut ajatella). Jeesuksen vanhempien etenemisnopeus olisikin ollut korkeintaan parin, kolmen kilometrin paikkeilla päivässä, elleivät he käyttäneet verolle panijan luo matkatessaan taksia tai jotain muuta Jumalan paikalle lähettämää julkista kulkuneuvoa! Ja koska päivän pituus, valoisa aika on alueella noin kymmenen (10) tuntia, eikä otsalamppuja oltu tuolloin vielä keksitty, niin päivittäinen eteneminen tapahtui vain valoisaan aikaan! Ja päivittäisestä etenemisajasta on vähennettävä aterioiden valmistamisen, ruokailu- ja "kahvi"-taukojen, ruokailuvälineiden huollon (tuolloin polun varressa ei ollut pikaruokaloita, baja-majoja eivätkä Trangia-retkikeittimet olleet käytössä - eihän?), sekä henkilökohtaisen aineenvaihdunnan ja puhtaanapidon viemä aika, vähintäänkin neljä–viisi (4–5) tuntia päivässä.
Ja olisiko yksi aasi edes riittänyt kantamaan Mariaa ja matkaseurueen tarvikkeita, sillä aasin jatkuva päivittäinen maksimi kantokyky on 40‒60 kg eli saman verran kuin Marian paino (katso Doren kuva - pakomatkalla Egyptiin - ylhäällä)? Maria ja Joosef olisivat tarvinneet matkalla ainakin saman painon verran erilaisia "retkeilytarvikkeita", kuten soputeltan, retkipatjoja ja ruuan tekovälineitä. Entä miten he täydensivät mukanaan olevia vesileilejä ja retkimuonaa? Joka tapauksessa matkaan Nasaretista ja Betlehemiin olisi pyhältä perheeltä mennyt 3 kilometrin päivävauhdilla vähintään kaksi (2) kuukautta eli 60 päivää, mahdollisesti jopa reilusti enemmän! Ellei sitten Pyhällä Hengellä olisi tuolloin ollut tarjota Nasaretista halki Samarian Betlehemiin enkeleillä hoidettua ilmakuljetusta pyhälle perheelle. Mieti itse!
Raamatussa ei myöskään missään mainita, että Jeesus olisi syntynyt tallissa (Luukkaan mukaan majatalossa ei ollut sijaa, Luuk.2:7), kuten kristityt joulukuvaelmissaan yhä kaikkialla katsojille uskottelevat. Luukas ei ilmeisesti tiennyt, että lapsen seimi on kaukalon mallinen pieni lapsen vuode, joka on sijoitettu öisin yleensä vanhempien makuuhuoneeseen. Luukas ei myöskään tiedä mitään tietäjistä tai tähdestä, jota tietäjät seurasivat! Matteus taas kertoo (Matt.2:11) poikkeavasti, että itämaan tietäjät olisivat Betlehemiin saavuttuaan löytäneet vastasyntyneen ja Maria äidin huoneesta - ei siis suinkaan mistään tallista!
