sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Vene uppoaa - oletko valmis?

Iltalehti kysyi 27.3 ekonomisteilta velasta, julkisentalouden näkymistä ja talouden pysäyttämisestä.Suomea odottavat hirveät ajat, totesi kysyttäessä:
Talousviisas, tuomiopäivän profeetta, GnS Economicsin pääekonomisti, valtiotieteen tohtori Tuomas Malinen joka totesi aiemmin, että 
”On selvää, että pysäytys oli pakko tehdä terveydenhuoltojärjestelmämme kestokyvyn ja ihmisten suojelemiseksi. Kyse on siitä, kuinka kauan taloutta pidetään suljettuna. Taloutemme ei yksinkertaisesti kestä 2-3 kuukauden sulkua. Monien arvioiden mukaan pk-sektorin yritykset selviävät maksimissaan kuukauden, jonka jälkeen meitä odottaa yrityskonkurssien aalto, ja todennäköinen talousromahdus. Sen terveydelliset haitat voisivat helposti ylittää pandemian haitat.” 

Janottaa - tuokaa käsidesiä äkkiä....
Malisen mukaan mikään ei kohta siis ole enää kuten ennen. Tuntemasi maailma flow-tiloineen, pyhä- aamun brunsseineen, timelapse videoineen, viinimaistajaisineen, viikonloppu kaupunkilomineen, capuccinoineen ja kahvakuulineen haihtuvat taivaanrannan taa kun talous romahtaa. Töllöttimeen tulee sohvaperunoiden iloksi sellaisia uusia viihdeohjelmia kuten haluatko koronapotilaaksi tai kenen ex:llä on korona! Marttojen 72 tunnin hätävara selvitymispaketti ei tule riittämään alkuunkaan, kun ahneus ja itsekkyys pääsevät irti. Hamstraa hyvä ihminen nyt, kun hernekeittoa, näkkileipää, kaljaa, kahvia, ja grillimakkaraa vielä löytyy lähimarketista. Käsidesi ja kasvosuoljukset ovat tosin jo loppuneet, sillä suomalainen sivistyskansa on myötätunnon puuskassaan näyttänyt käytösmallia siitä, kuinka hiivaa ja vessapaperia kierrätetään pula-ajan varalle omiin kätköihin. Kansakuntamme näyttää nyt epäilijöille, että se todella kykenee suureen yhtenäiseen ponnistukseen - pelkoon!
Ja kun hallitus valmistuu jumalalliseen tehtävään, koordinoimaan hengitysvaikeuksiin tukehtuvan hoitokapasiteetin jakamia taivaspaikkoja - päättämään kuka saa elää, kuka ei, niin samaan aikaan kyttääminen vasikointi ja naapuriviha kytevät kansan keskuudessa naamioituneena "yhdessä tästä selvitään tsemppiä" -myötätunnon (VTT;n tarkastama) halpamaskin taa.

Jos koronaviruksessa ei olisi kysymyksessä oma taloudellien etu, jopa olematon varallisuus ja sen mahdollisen metettämisen pelko, juuri kukaan ei välittäisi pennin vertaa lähimmäisistään, eikä presidentti esittäisi puolikastakaan surunvalittelua.... Ja tämä sekä kaikki edellinen koskee koko silmiemme edessä raakalaiseksi muuttuvaa "sivistynyttä" muuttuvaa maailmaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti