sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Yle ja Valeuutinen koronaviruksen vaarallisuudesta

Yle:n iltauutisissa 27.3 tuli selväksi, että yleisradion uutistoimituksella, uutisten lukijoilla, ei edes Matti Röngällä tai kirjeenvaihtajilla ei ole ajattelukykyä! Kun uutisankkuri Marjo Rein kysyi Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Paula Vileniltä, mikä selittää sen, että maassa on eniten koronatartuntoja maailmassa 95 000 mutta silti kuolleita suhteessa vähemmän, yli 1 400?
Paula Vilen väitti suorassa lähetyksessä, että lukuja selittää se, että: "Yhdysvalloissa on pystytty lisäämään koronatestauksen määrää ja niitä tehdään nyt päivittäin noin 65 000. se on määrällisesti enemmän kuin Etelä-Koreassa, mutta väkilukuun suhteutettuna vähemmän, eli täällä eräällä tavalla ikään kuin saadaan nyt kiinni sitä, mikä on ollut alidiagnosoitu tautitilanne..."
(Tiedoksi Paulalle, että Etelä-Korea oli muuten testannut yli 270 000 kansalaista eli 5200 testiä miljoona asukasta kohti jo 17.3 mennessä ja maan väkiluku on vain noin 1/6 Yhdysvaltain väkiluvusta eli testejä on jenkkilässä tehty 74 kpl miloonaa asukasta kohti)


Ei tarvitse kuitenkaan omata suurtakaan ajattelukykyä, kun jo hiukankin tartuntatilastoja selaamalla havaitsee, että esimerkiksi Italiassa todetut koronatartunnat lähtivät nousuun 1.3 ja kuolemantapaukset noin 10 päivää myöhemmin, 10.3 kun taas Yhdysvalloissa tartuntojen määrän kasvu alkoi 12.3 ja kuolemantapausten, samoin 10 päivää myöhemmin, 22.3. 
Tartuntatilastoja vertaamalla Ojalan laskuopin mukaan Yhdysvaltain tartunta- ja kuolleisuustilastot ovatkin yhdenmukaiset Italian tilastoihin ja jenkkilästä tulee seuraavien 10 päivän aikana uutiset vähintään 7000 – 8000 menehtyneestä koronaviruksen uhrista (tiedoksi: lopputulos 9 päivään 28.3 - 5.4 USA:ssa kaikkiaan 7920 raportoitua kuolemaa)!

Uskotellaanko tämänkaltaisella uutisoinnilla kuulijoille, että koronavirus ei ole vaarallinen kun testauskapasiteettia vain on riittävästi vai yritetäänkö perättömillä väitteillä peitellä Yhdysvaltain kuralla olevaa terveydenhuoltojärjestelmää. Ellei sitten yritetä esittää, että kun USA:kin pystyy pitämään koronan kurissa, niin kyllä Suomikin jos vain testaa yhtä paljon. Tai sitten vain puhutaan pelkästään sitä mitä sylki suuhun tuo! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti