maanantai 30. maaliskuuta 2020

Käsidesiä korvikkeeksi ja onnellisuuden salaisuus


Helsingin sotejohtaja Juha Jolkkonen vaatii alkoholinmyynnin kieltämistä koronakriisin aikana. Hänen kannattaisi vaatia myös tanssien kieltämistä tai ainakin huviveron palauttamista, jonka tuotto ohjattaisiin koronaviruksen uhrien, kuten koronaviruksen vuoksi konkurssin tehneiden yrittäjien hätäapuun! Onhan aivan moraalitonta, että kansalaiset saavat remuta yötä myöten kapakoissa ja tanssia hautojen yllä!
Vaarana vain tosin voi olla, että käsidesiä ryhdytään käyttämään alkoholin korvikkeena - tuotehan on muutenkin monin paikoin kortilla.
Alkoholi on ollut muuten myyntikiellossa Grönlannissa jo viime lauantaista 28.3 alkaen  Kielto tehtiin Iltalehden mukaan Grönlannin lasten suojelemiseksi. Paikallishallinnon mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt koronaviruskaranteenien aikana.
”Päätökseni ytimessä on lasten suojelu. Heillä täytyy olla turvalliset kodit”, Grönlannin pääministeri Kim Kielsen kertoo tiedotteessa.
AFP:n mukaan jopa joka kolmas, siis JOKA KOLMAS grönlantilainen kokee lapsuudessaan seksuaalista hyväksikäyttöä eritoten alkoholin ja huumeiden käytön vuoksi. How can? Tanskanhan (johon Grönlanti kuuluu) pitäisi olla Suomen jälkeen  maailman toiseksi onnellisin maa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti