maanantai 30. maaliskuuta 2020

Syyllisten etsintä


Kun virologian professori Olli Vapalahti sanoo 30.3 Iltasanomissa, että nyt ei kannata etsiä syyllisiä, vaan ratkaisuja, niin hän jättää mainitsematta kaikkein oleellisimman. Iltasanomatkin toteaa että sanoilla hissuttelu, vähättelyja propaganda, kuin oltaisiin tumput suorina, on kuvattu Suomen terveysviranomaisten, valtionhallinnon korkeiden virkamiesten ja maanhallituksen tapaa reagoida koronaviruksen uhkaan.
Vapalahdelta jää mainitsematta, että yksikään maamme poliitikko, valtion virkamies tai median edustaja ei herännyt koronaviruksen uhkaan viimeistään heti helmikuun alussa, jolloin ensimmäiset Kiina julkaisi ensimmäiset korona-tilastot. Tämä kertoo karua kieltä siitä, että poliitikoilla, virkamiehillä tai tomittajilla ei ole lainkaan loogista ajattelukykyä. Jos jo helmikuun alussa oli nähtävissä, että koronavirus muuttuu helposti epidemiaksi ja epidemia leviää ilman voimakkaita rajoittamistoimia expotentiaalisesti, niin yksikään päättäjä, paperinpyörittäjä byrokraatti tai toimittaja ei avannut tuolloin suutaan tai nostanut kohta virukseen kuolevaa kissaa pöydälle! Maassamme keskityttiin epidemia uhan sijasta turpeenpoltosta kinailuun ja pitsinnypläykseen. Vai voisiko joku kertoa missä ne kaukonäköiset päättäjät oiken piileksivät tuolloin? Tai aivotoimintaa omaavat toimittajat?

On naurettavaa väittää, että Suomi ei osannut varautua koronavirukseen, koska "Kiinan väestörakenne on hyvin erilainen. Siellä on paljon vähemmän ikääntynyttä väkeä suhteessa muuhun väestöön. Kiinan terveysjärjestelmä on täysin toisenlainen. Tupakoitsijoiden ja muiden riskitekijöiden suhde on toisenlainen"! Näin valehteli THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen Ylen A-studiossa 25.3. Ja juuri THL oli itse yksi suurimpia viruksen vähättelijöitä maassamme! Itse seli-seli, hallituksen asiantuntija Mika Salminen piti 24.2 Italian määräämiä rajoituksia ylimitoitettuna (Yle 24.2).

Miksi päättäjämme, paperinpyörittäjät sekä tomittajat ovat näin ajattelukyvyttömä, suoraan sanottuna näin helvetin tyhmiä? Kaikki päätökset tehdään kuin päättömät kanat aina viime tipassa ja usein jopa jälkikäteen, kuten esimerkiksi nähty "viruksentorjunta" toiminta maamme lentokentillä osoittaa? Vain yhteenlasku 1 +1 onnistuu tältä ”eliitiltä” juuri ja juuri, mutta kun pitäisi käyttää kertomia tai hahmottaa todennäköisyyksiä, niin ainoastaan oma palkka ja omat edut kiinnostavat. Kauniisti kyllä valehdellaan, että me kannamme vastuun mutta kantaminen jaa kauttaaltaan paskan jauhamiseksi! Ja kansakunta tietysti valitsee kaitsijoikseen kaltaisensa päättömät päättämään kykenemättömät päättäjät, onhan vaalikarjan omakin muisti esimerkiksi vaalilupausten osalta olematon; "muistaahan se sikakin syömisen mut ei muista lyömistä"!
Ei olekaan mikään ihme, että iso osa kansasta pitää esimerkiksi pikku lapsena pahoinpidellyn, tekohymyn taakse pakenevan Sanna Marinin toimintaa onnistuneena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti