torstai 2. huhtikuuta 2020

Rajavartiolaitoksen komentaja: Lentomatkustajat valehtelee

Siikaluoma: Matkustajat valehtelevat
Onneksi "puput" lohduttavat

Kuopiolainen Janne, 40, ei usko suomalaisten viranomaisten vakuutteluja siitä, ettei raja enää vuoda Helsinki-Vantaan lentokentällä. Jannesaapui vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Helsinki-Vantaalle lauantaiaamuna28.3. He olivat lähteneet Bangkokista ja vaihtaneet konetta Dohassa. Helsinki-Vantaalta seurueella oli jatkolento Kuopioon.
Koronaviruksen vaaroista he eivät kentällä nähneet muuta informaatiota kuin, että ennen passintarkastusta oli kylttejä, joissa luki isoin kirjaimin Covid 19. ”Kun ei ollut jonoa, mentiin suoraan rajavartijan luokse. Annettiin passit. Hän kysyi vain normaalisti, että mistä olette tulossa ja minne menossa. Hän katsoi passit ja me pääsimme kävelemään eteenpäin.”
Jannella ja perheellä ei ollut tarvetta mennä lentokentän tuloaulaan. He käyttivät transit-kaistaa. He pääsivät suoraan terminaalin katsomaan, miltä portilta lähtee Finnairin kone Kuopioon. ”Siinä sitten palloiltiin seitsemän tuntia, syötiin vähän ja oltiin.” Kuopion koneen portilla rajavartijat olivat taas paikalla ja katsoivat passit. ”Sanottiin vain rajavartijalle, että kotiin lähdetään. Siinä oli kaikki kommunikaatio.” Kuopion lentokentällä Janne näki kaksi poliisia. He eivät sen tarkemmin kyselleet matkustajien menemisiä. ”Jos on jatkolennot, ei sieltä kukaan mitään kysele.”

Komentaja Ismo Siikaluoma Rajavartiolaitoksenesikunnasta sanoo, ettei Jannen kertomus voi pitää paikkansa. Rajatarkastuksessa on reilu viikko annettu kirjalliset ohjeet maahan tulijoille, miten menetellä. Ohjeet ovat tulleet THL:ltä. Siikaluoman mukaan rajavartijat jakavat jokaiselle matkustajalle lehtistä koronasta. Siikaluoma sanoo, että informaatiota saa lentoasemalla koronasta, jos kulkee silmät auki. ”En osaa sanoa, miten kulku on järjestetty rajatarkastuksesta eteenpäin. Sen tiedän, että nyt on tiukennettu kaikkea. Sieltä ei pääse pois muuta kuin taksilla.”
Tai näköjään, kuten kuopiolainen perhe: taksin sijasta lentoaseman transit-väylää jatkolennolle! Toisin sanoen komentaja Siikaluoma väittää kuopiolaisen Jannen valehtelevan! Tosi kusipäistä ja röyhkeää käytöstä komentajalta!

No tämä samainen älykääpiö Siikaluoma (mitä isompi kraka, sitä pienemmät vehkeet) toimii Julkisen neuvoston varapuheenjohtajana ja hän oli mukana 3.2.2019 tekemässä päätöstä, jonka mukaan tiedotusvälineilläon oikeus poistaa julkaisustaan asiattomana pitämiään sisältöjä jälkikäteen. 



SIIS TIEDOTUSVÄLINE VOI SIIKALUOMAN MUKAAN ITSE PÄÄTTÄÄ MIKÄ ON ASIALLISTA JA MIKÄ ASIATONTA!
Mutta niinhän natsitkin päättivät Siikaluoman lailla, mikä on totta ja mikä valetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti