perjantai 17. huhtikuuta 2020

Tarpeeksi tyhmä yhteen kokoontunut massa


Sirkushuveja kansalle - ja huivi kasvoille! Viruksen peukalon asento määrää nyt kohtalosi!
1.4 blogissani "Koronaepidemia on vasta alussa" odotin, että virus on räjähtämässä käsiin seuraavien päivien - viikon aikana ainakin Saksassa, Ranskassa, Yhdistyneissä Kuningaskunnassa, Sveitsissä, Turkissa, Iranissa, Belgiassa, Alankomaissa, Itävallassa, Portugalissa, Norjassa ja Ruotsissa! Näin kävikin kaikkialla muualla paitsi Norjassa ja osin Itävallassa!
Kyseisessä blogissa myös ennakoin saman koronainvaasion tapahtuvan seuraavan kahden viikon sisällä ainakin muun muassa Kanadassa, Brasiliassa, Israelissa, Tanskassa, Chilessä, Malesiassa, Venäjällä, Puolassa, Romaniassa, Filippiineillä, Japanissa, Australiassa, Pakistanissa, Intiassa, Islannissa, Thaimaassa, Saudi-Arabiassa, Indonesiassa, Kreikassa, Tšekissä, Etelä-Afrikassa, Perussa, Ecuadorissa, Meksikossa ja Argentiinassa, Äiti -Suomea unohtamatta! Näin onkin käynyt Israelia, Tanskaa, Malesiaa, Islantia, Kreikkaa, Etelä-Afrikkaa ja Argentiinaa sekä Suomea lukuun ottamatta! Tosin koronavirus jyllää myös kyseisissä maissa, mutta ei vielä ole riistäytynyt terveysviranomaisten käsistä kuten vaikkapa Yhdysvalloissa, Espanjassa, Italiassa sekä Isossa-Britanniassa. Uusina potentiaalisina tulokasmaina tilastoissa näkyy nyt Ukraina, Valko-Venäjä, Yhdistyneet Arabiemiraatit ja Bangladesh.

Eikö Herra suojelekaan edes vanhuksia?
Toistaiseksi vain Taiwan (6 kuollutta), Hong Kong (4 kuollutta), Singapore (10 kuollutta), Islanti (8 kuollutta), Uusi-Seelanti (11 koulutta) sekä Thaimaa, Malesia ja erityisesti Etelä-Korea, joka sai uskonlahkon levittämän virusryppään nopeasti rajoitettua, ovat selvinneet ensimmäisestä virusaallosta aika pienin vaurioin oikea-aikaisilla ja tehokkailla torjuntatoimenpiteillä, ellei sitten pelkällä onnella, kuten esimerkiksi Suomessa! Viruksen etenemisille on hyvin oleellista löytää suotuisa kasvualusta – tarpeeksi tyhmä yhteen kokoontunut massa!
Eikä koko kuvan muodostaminen koronaviruksen aiheuttaman epidemian laajuudesta suinkaan paljastu pelkästään tautitilastoja tiiraamalla. Eiväthän esimerkiksi Italia ja Iso-Britannia laske hoivakodeissa ja kotona kuolleita vanhoja ja hauraita vanhuksia lainkaan koronaviruksen uhreiksi! Ilta-Sanomat kertoikin 29.3: Kylmäävä havainto:Italian hurjat koronakuolemaluvut saattavat olla vain murto-osa todellisuudesta. Eikä edes Suomi ole osannut kirjata vanhusten kuolinsyitä koronatilastoihin!!!
Ja tilanne on aivan varmasti useassa muusakin maassa lähes tai yhtä sekasortoinen kuin Ecuadorissa, jossa  koronavirus on lähtenyt kokonaan lapasesta. Ruumiita hylätään kaduille eikä kukaan ehdi edes laskemaan kuolleiden määrää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti