perjantai 3. huhtikuuta 2020

INFODEMIA - Poliitikot ja viranomaiset valehtelevat


Iltalehti kertoi 27.2, että pääministeri Sanna Marin puhui eduskunnalle koronaviruksesta - hallitus rauhoittelee kansalaisia: "Väärä tieto ja epävarmuus leviävät itse epidemiaa nopeammin". Marin rauhoitteli paitsi kansanedustajia myös television ääressä olleita katsojia, että "Suomessa epidemioihin on varauduttu huolellisesti ja suunnitelmallisesti, ja lainsäädäntömme on ajan tasalla.. Hallituksen saaman tiedon mukaan koronavirustapauksia tulee olemaan myös Suomessa. Suomi on maa, jossa terveydenhuolto toimii hyvin ja viranomaisten ammattitaito on ensiluokkaista.”
Pääministerin jälkeen puhunut sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) muistutti, että "Suomessa ei ole tällä hetkellä epidemiaa. Tartuntariski on Suomessa pieni.”
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila totesi, että suojavarusteita (hengityssuojaimia) on 400 000:lle terveydenhuollon ammattilaisille.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) muistutti tilaisuudessa, että matkailuun liittyy nyt riskejä ja uudet yksittäiset tautitapaukset ovat mahdollisia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yksikönpäällikkö, ylilääkäri Taneli Puumalainen totesi, että tavalliseen arkeen ei tarvita hengityssuojaimia. Tärkeää on taata terveydenhuollon ammattilaisten suojavarusteet.

Hymyä huuleen, vain yksittäiset
tapaukset ovat mahdollisia
Tämä kaikki 27.2 Suomessa kun Kiinassa oli jo lähes 80 000 koronatartunnan saanutta ja lähes 3 000 kuollutta kansalaista! Mutta ei hätää, meillä kaikki on hallituksen ja THL:n mukaan hyvin; viranomaisten ammattitaito on ensiluokkaista, tartuntariski on Suomessa pieni, jotkin yksittäistapaukset ovat mahdollisia ja hengityssuojaimia ei tarvita!
Sosiaali- ja terveysministeriö päätti lähes kuukautta myöhemmin, 23.3.2020, että valitsevissa koronaviruspandemiaan liittyvissä poikkeusoloissa on perusteltua ottaa käyttöön valtion varmuusvarastoissa olevat lääkintämateriaalit ja suojavälineet. Tällä toimenpiteellä valtio haluaa varmistaa, että suojavarusteet riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten suojaamiseen koko maassa myös epidemiatilanteen pahentuessa. Suojavarusteilla tarkoitetaan ensisijaisesti infektiopotilaita hoitavien ammattihenkilöiden käyttöön tarkoitettuja suojaimia, kuten esim. kasvosuojia, hengityssuojaimia, leikkausmaskeja, suojatakkeja jne
Samaan aikaan, kun varmuusvarastosta aletaan jakaa suojavarusteita viidelle alueelle, ryhdytään HVK:n varastoja täydentämään. Koronavirustartunnalta suojautumiseen tarvittavia suojavarusteita on tällä hetkellä kansainvälisillä markkinoilla saatavilla monta eri kanavaa pitkin

Varhila puhuu puuta heinää!
Kun ilmeni, että hengitysuojainten kumilenkit olivat hapertuneet, niin sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan kaikista vanhimmat suojaimet eivät ole nyt Huoltovarmuuskeskuksen jakamia. ”Meillä on ollut Huoltovarmuuskeskuksessa vuosien 2014 ja 2015 suojavarusteita, joita olemme jakaneet Olen ymmärtänyt että HUSissa on ollut vielä sen edellisen pandemiakauden suojavarusteita varastossaan, jotka ovat kyllä silloin aikoinaan olleet Huoltovarmuuskeskuksen jakamia.”
Ylen aiempaan uutiseen haastateltu Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola kuitenkin sanoo, että osavarastosta jaetuista suojaimista on hankittu nimenomaan vuoden 2009 epidemiaavarten. Käyttöön on päätynyt suojaimia, jotka ovat vanhentuneet jo vuonna 2012
Teknologian tutkimuskeskus VTT on kuulemma tarkastanut, että suojainten suodatusominaisuudet ovat kunnossa. Suodatinten sijaan ongelmia on ollut esimerkiksi hengityssuojainten kumilenkeissä. Osassa suojaimia ne ovat hapertuneet niin, ettei suojain pysy kasvoilla tiiviisti. Tällöin sen käyttäjä voi altistua virukselle. ”Näitä on testattu satunnaisotannalla eristä ja siinä kohtaa on testattu sitä suojaimen läpäisykykyä. En usko että VTT on näitä kuminauhoja testannut. Eli joukossa saattaa olla sellaisia, joiden kuminauhat ovat hapertuneet”, Kirsi Varhila myöntää. Ilman muuta, jos suojaimessa tämän tyyppinen tilanne on, ei sitä pidä käyttää. Kuitenkin pääosa suojaimista on täysin kunnossa, niiden kuminauhat eivät ole hapertuneet. Varhila korostaa, että myös uutta tavaraa saadaan koko ajan.

Hymyä huuleen, tartuntariski
Suomessa on pieni
Yle kertoi, että sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) hallituksen tiedotustilanteessa keskiviikkona 1.4. ”Sairaaloissamme ei tällä hetkellä ole kriittistä henkilöstö- ja tarvikevajetta".

Viikko sitten hallitus avasi huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastot. Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti, että "suojaimia on hyvä määrä" ja että "ne eivät ole loppumassa". Vakuuttelu on ollut ennenaikaista, tuumaa HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen. ”Ehkä se oli ministeriöltä vähän liioitellen sanottu. Ei tilanne niin hyvä ole ollutkaan. Me tarvitaan niitä lisää. Siitä ei ole mitään epäilystä, Lehtonen sanoo. Ongelmana ei ole vain hengityssuojaimien määrä, vaan myös laatu Lehtosen arvion mukaan Suomen hoitohenkilökunnan tarve pelkille kirurginmaskeille on koronaepidemian aikaan noin miljoona kappaletta päivässä.

Taneli Puumalainen THL:
Hengitysuoja ei ole
tarpeellinen
Ministeriö ohjeisti 2.4 käyttämään joka kotikäynnilläkertakäyttöistä hengityssuojainta, joista on juuri nyt pahin pula. Esimerkiksi 6 kunnan, Haminan, Kotkan, Kouvolan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntayhtymässä Kymessä, Kymen sairaanhoitopiirissä ohje tarkoittaa neljäätuhatta suojainta päivässä pelkästään kotihoidossa. Suomessa on 20 sairaanhoitopiiriä. Yhdestä piiristä kerrottiin Helsingin Sanomille: ”Me kummastelemme tätä sosiaali- ja terveysministeriön ohjetta todella paljon epidemian tässä vaiheessa”, yhdestä piiristä kerrottiin. Siellä oli laskettu, että yksin kotihoitoon menisi viikossa 50 000 kasvosuojusta”
Pieni laskutoimitus: maamme 20 sairaanhoitopiiriä x tarve 50 000 kasvosuojusta / päivä = koko maassa tarve on 1 miljoona kasvosuojusta päivässä ja maamme hengityssuojainten varmuusvarasto oli esimerkiksi Aamulehden mukaan 400 000 kpl – siis koko maan vajaan puolen päivän tarve!
PS Elinkeinoministeri Mika Lintilä kehua retosteli 7.4, että ”Suomessa on valmiudet aloittaa suuren mittaluokan suojamateriaalien valmistus terveydenhuollon tarpeisiin. Suojaimia alkaa valmistaa 2–3 yhtiötä toukokuun puolella. Tuotantotavoite on ministerin mukaan 200 000 kappaletta vuorokaudessa.” SIIS VAIN 200 000!
Iltalehden kysely 2.4 mukaan: Kaikissa isoissa sairaaloissa puutteita suojavarusteista. Pääministeri Sanna Marin (sd) myönsi samana päivänä omassa vastauksessaan eduskunnan kyselytunnilla, ettei suojavarusteita ole saatu maahan niin nopeasti, kuin olisi haluttu.

Kaunis on kotona kuolla!
Koronaviruksen vähättelyn ja valehtelun (kts. yllä) ohella ulkomailta laivalla Helsinkiin saapuvia matkustajia on alettu ohjata aktiivisesti karanteeniin vasta torstaista 2.4  lähtien. Ylen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antoi määräyksen satamien valvonnan tiukentamisesta keskiviikkona. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajien tiukempi kontrolli otettiin käyttöön vasta perjantaina 27.3. Todennäköisesti yli 200 000 Suomen kansalaista sai valtioneuvoston vitkuttelun vuoksi aivan vapaasti palata, useat jopa koronalueilta, mahdollisesti kuolemaan kotimaahansa!

Pääministeri Sanna Marinin mukaan infodemia "tarkoittaa tilannetta, jossa väärä tieto ja epävarmuus , johon hallitus ja virkamiehet itse syyllistyvät ja jota he itse levittävät, leviävät itse epidemiaa nopeammin”. Puhuessaan eduskunnan täysistunnossa hän sanoi, että epäselvä tilanne jättää paljon tilaa spekulaatioille ja epävarmuudelle, mikä heikentää kansalaisten ja yritysten luottamusta markkinoihin ja on epäedullista talouden kehitykselle


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti